Suomen suurin matkablogiyhteisö

Erään aikakauden loppu

05/11/2016

Reissun päättymisestä on nyt tasan kuukausi, joten on hyvä aika muistella hieman menneitä. Tämän postauksen myötä blogimmekin hiljenee, ainakin hetkeksi.

Anski:

Suosikkipaikaksi on tässä reissun jälkeen tarinoidessa ehdottomasti muodostunut Bosnia. Joku siinä maassa vain viehättää kovin paljon, ja haaveilen koko ajan uudesta reissusta vuorille. Mieli halajaisi sekä vaeltamaan että tutustumaan maan kiinnostavaan historiaan vielä enemmän. Sarajevossa iskenyt flunssa vei voimat, emmekä siksi kyenneet juuri tutustumaan kaupungin historiallisiin nähtävyyksiin.

Muistan varmasti pitkään sen, kuinka tuijottelin niitä samoja harmaita villasukkia junassa, kun oli välillä pakko heittää jalat kohti kattoa ja tuntui, ettei matka lopu koskaan. Kuinka kuuntelin paljon Samae Koskista ja ajattelin, että onneksi kuitenkin tuli lähdettyä. Kuinka kävelimme kolmatta tuntia Sarajevon mäkisiä katuja ja katse vihdoin tavoitti hostellin kyltin näköpiirissä. Kuinka Romaniassa seisoimme vuoren rinteellä, katsoimme auringon painuvan horisonttiin ja mietin, miten kaukana kotoa sitä voikaan olla. (Paljonkin kauempana, sehän on selvää.)

Parasta reissussa olivat ehdottomasti paikalliset ihmiset. Muistelen edelleen lämmöllä muun muassa Romaniassa Teiuksen juna-asemalla meitä neuvonutta naista sekä csángójen ylenpalttista ystävällisyyttä. Reissuissa sitä muutenkin unohtaa usein olevansa ujo suomalainen, jolloin tuttavuuksia syntyy helpommin. Väittäisin, että ei ole suurempaa rikkautta kuin se, että on ympäri maailmaa ihmisiä, keiden luokse mennä kylään.

Yllätyin eniten ehkä siitä, että meillä pelasi Sallan kanssa kemiat niin hyvin yhteen. Toki puolentoista vuoden yhdessä asumisella on varmasti sormensa pelissä, mutta odotin silti, että kuukaudessa ehtisi syntyä edes jonkinlainen kärhämä. Kertaakaan emme kuitenkaan olleet äkäisiä toisillemme, vaikka toisinaan ketuttikin. Silloinkin kyse oli aina tilanteesta, sillä kukapa sitä jaksaisi olla kauhean pirteä, jos viidettätoista tuntia puksuttava juna on vielä pari tuntia myöhässä.

Jos voisin tehdä jotain toisin, viettäisin enemmän aikaa Belgradissa ja jättäisin Montenegron kokonaan välistä. Toisaalta reilaamisen pointtina mielestäni onkin, että pääsee kartoittelemaan kivoja paikkoja sen sijaan, että viettäisi yhdessä paikassa koko lomansa. Koska takaisin pääsee aina ja ei toisaalta myöskään tarvitse jäädä jossittelemaan. Ja saimmepahan Kotorissa nauttia vielä viimeisistä hellepäivistä ennen syksyn saapumista.

14971504_10207874242233331_391511728_o
Kotor, Montenegro

Salla:

Suosikkipaikkani oli ehdottomasti pieni Pusztinan kylä Romaniassa. Karpaattien syleilemässä kylässä aika tuntui hyvällä tavalla kuin pysähtyneen jonnekin menneeseen. Olo oli hieman epätodellinen kun kanat juoksentelivat vapaana ja ihmiset kulkivat hevoskärryillä, mutta silti lähes jokaisesta talosta löytyi nettiyhteys. Myös csángójen vieraanvaraisuus oli aivan omaa luokkaansa ja majapaikkamme pitäjän lämpimät halaukset lämmittävät mieltä edelleen.

Muistan varmasti pitkään sen, kuinka heräsin ensimmäisen junassa vietetyn yön jälkeen vuorten takaa nousevan auringon valoon. Kuinka junan valojen yhtäkkiä sammuessa säikähdin, tökin Anskia ja hädissäni kuiskasin  ootko sää vielä siinä. Kuinka luulin, että mikään ei voisi säikäyttää enempää, mutta muutamaa tuntia myöhemmin poliisin kysellessä reissumme syitä sykkeeni nousi ennennäkemättömiin lukemiin. Ja ennenkaikkea, kuinka hyvältä suoraan viiniköynnöksistä poimitut rypäleet voivatkaan maistua.

Parasta reissussa oli kaikki uudet tuttavuudet ja avuliaat ohikulkijat. Voi, kun osaisi yhtä helposti tutustua ihmisiin myös arkisen aherruksen keskellä. Parasta oli myös huomata se, kuinka matkailu todella avartaa. Emme olleet tajunneetkaan, kuinka typeriä ennakkoluuloja meillä oli ollut.

Yllätyin eniten siitä, mistä Anskikin. Olin valmistautunut siihen, että reissussa tulee otettua yhteen, mutta huoli osoittautui turhaksi. Ihmisten kysellessä reissukokemuksia, kuuluu kysymyksiin aina riitelittekö te usein Anskin kanssa. Välillä tuntuu kuin tuottaisi kysyjälle pettymyksen, kun vastaus on ei kertaakaan.

Jos voisin tehdä jotain toisin, viettäisin minäkin enemmän aikaa Belgradissa. Sighisoaran kaupungin Romaniassa voisin jättää kokonaan väliin, sillä kaupungilla ei tuntunut olevan meille juuri annettavaa. Toisaalta pieni tauko junassa istumiseen oli paikallaan, sillä matka-aika Budapestista Bacauhun olisi kasvanut turhan suureksi ilman välietappeja.

14923054_10202469524494988_1397908505_o
Pusztina, Romania

Radiokurssilla meille opetettiin, että lähetystä ei saa koskaan lopettaa hyvästeihin. Vaikka lähetys siltä päivältä loppuukin, jatkuu kuulijan päivä normaalisti eteenpäin.

Siispä emme sano hyvästejä, vaikka tämä toistaiseksi viimeinen postaus onkin. Kuka tietää, ehkä tulemme jakamaan tarinoita tulevilta seikkailuilta, sillä eivät reissukohteet vielä tähän lopu.

Eikä sovi unohtaa artikkeleita! Kannattaa seurata meitä Facebookissa, niin tiedätte, milloin ja missä artikkelit julkaistaan.

Kiitos, että olette lukeneet, tykänneet ja kommentoineet.

yhteinenallekirj

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply