Suomen suurin matkablogiyhteisö

Csángót: unohdettu kansa Karpaattien rinteillä

01/02/2017

Vähemmistökansan aseman vuonna 2003 saavuttaneet csángót eivät vieläkään saa harjoittaa uskontoaan omalla kielellään. Rikas kulttuuri on vaarassa kadota yhdessä csángójen kielen kanssa.

Mies on ollut ystäviensä kanssa juomassa palinkaa, paikallista kotitekoista pontikkaa. Miehet juopottelevat kukin omissa hevoskärryissään, kunnes yksi heistä sammuu. Miehen hevonen on kuitenkin niin fiksu, että vie sammuneen miehen takaisin kotiinsa.
Oli tarina sitten tosi tai ei, ainakin hevoskärryt ovat käytetty kulkuväline kylissä edelleen.

Csángót ovat Romaniassa, pääasiassa Moldavian alueella, asuva vähemmistökansa, joka on lähtöisin Unkarista. He puhuvat omaa kieltään, csángóa, joka on vanhaa unkarin murretta.
Vierailimme Pusztinassa syyskuussa. Samalla tutustuimme myös naapurikyliin ja csángójen kulttuuriin.

Csángójen asema ei ole aina ollut hyvä. Heitä ei ole pidetty oikeana vähemmistönä, vaan Romaniassa on jopa ajateltu, että he ovat romanialaisia, jotka haluavat vain esittää unkarilaisia. Csángót saavuttivat virallisen vähemmistöaseman vuonna 2003.
Entinen kansanedustaja ja kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa on vieraillut csángókylissä useamman kerran, ja kirjoittanut vierailujensa pohjalta kirjan Pieni tarina csángóista. Isohookana-Asunmaa on pyrkinyt edistämään csángójen asemaa Euroopassa, ja kyläläiset muistelevat häntä yhä lämmöllä.

Kun meidät esiteltiinn uusille ihmisille, pystyimme tunnistamaan meille vieraan kielen seasta, kuinka nimi Tytti toistui puheessa. Löytyipä majapaikkamme seinältä ryhmäkuvakin, jossa Isohookana-Asunmaa poseeraa csángójen keskellä.

Samaisen majatalon pihalla on puutarha, jossa monet ruokapöydän antimista kasvavat. Pusztinassa csángót elävät melko omavaraisesti, etenkin kasvisten suhteen. Aamupalapöydän tomaatit, luumut ja kananmunat ovat kaikki majapaikkamme takapihalta, ja maku on sen mukainen.

csangoja7
Paikallinen koulukirja. Unkarinkielinen opetus oli pitkään kiellettyä. Nykyäänkin opetus tulee järjestää ennen varsinaisen opetuksen alkua. Tämä tarkoittaa, että tunnit alkavat unkaria opiskelevilla jo aamuseitsemältä.

Isohookana-Asunmaa sanoo kirjassaan, että csángójen todellista määrää on vaikea selvittää. Vanhat väestönlaskennat 1800-luvulta kertovat, että Moldaviassa on tuolloin asunut noin 50 000 ihmistä, joista lähes 40 000 oli unkarinkielisiä. Vuonna 1959 äidinkielekseen unkarin ilmoitti 18 000 ihmistä. Kymmenen vuotta myöhemmin saman ilmoituksen teki vain noin 9000 ihmistä.

Yhdeksänkymmentäluvun alussa Romaniassa toteutettiin virallinen väestönlaskenta, jossa vain noin 2000 ihmistä ilmoitti itsensä csángóksi. Tuossa väestönlaskennassa csángókylistä löytyi vain noin viisisataa unkarinkielistä csángóa. Laskenta ei kuitenkaan ollut luotettava, sillä vaikka csángóilla oli periaatteessa vapaus valita kansallisuudekseen romanialainen, unkarilainen tai csángó, oli valinnanvapaus vain näennäinen. Paikalliset viranomaiset saattoivat uhkailla jopa pakkosiirrolla Unkariin, jos vastaaja ilmoittaisi identiteetikseen unkarilaisen tai csángón.

Vielä viisikymmentäluvun alkupuolella csángót saivat opettaa kouluissa omalla kielellään, kunnes vuosikymmenen puolivälissä päättäjät halusivat sulkea unkarinkieliset koulut. Unkarinkielinen opetus oli kiellettyä aina vuoteen 2002 saakka, jonka jälkeen muutama unkarinkielinen koulu avattiin uudelleen.

Lespezin kylän koulu on yksi uudelleenavatuista. Pihalla ja koulun käytävillä on tyhjää, sillä opetus on jo siltä päivältä päättynyt. Vain siivooja kulkee käytävillä. Luokan seinillä roikkuu perinteisiä csángójen kansallispukuja. Harjaantunut silmä voi tunnistaa pukujen kirjailuista muun muassa puvun kantajan kotikylän. Ennen pukuja pidettiin päivittäin, mutta nykyään se laitetaan päälle lähinnä vain juhlatilaisuuksiin.

csangoja4

Csángójen kansallispuvut tehdään käsin. Ennen jopa lanka kehrättiin ja värjättiin itse, itsetehdyillä kehruuvälineillä tietenkin. Itsensä lisäksi csángót koristelevat myös kotinsa näyttävillä kankailla.

Silloin, kun unkarin opettaminen oli Romaniassa kiellettyä, kotiopettajat kävivät opettamassa kieltä salaa. Kaikkia aineita ei nykyäänkään saa opettaa unkariksi, vaan esimerkiksi maantieto ja historia on edelleen opetettava romaniaksi. Vaikka unkarin opiskelu on nykyään mahdollista, sitä ei ole tehty oppilaille helpoksi.
– Unkarin tunnit alkavat jo seitsemältä, kun muuten opetus alkaa vasta kahdeksalta, yksi Lespezin koulun opettajista kertoo.

Lespezin kolmestatuhannesta asukkaasta vanhimmat puhuvat vain unkaria. Nuoremmat taitavat myös romanian kielen. Nuoria halutaan kannustaa kaksikielisyyteen, sillä se avaa ovia opiskeluun sekä Romaniassa että Unkarissa. Lespezin koulussa on jopa tehty yhteistyötä romanialaisen koulun kanssa, josta muistona on seinällä kuva sulassa sovussa hymyilevistä opettajista ja oppilaista.

Kylissä on yhteensä noin 2000 unkaria opiskelevaa oppilasta. Kielelle ja perinteelle kylissä on yhteensä 47 opettajaa. Yksi heistä on Ilona Nyisztor, pusztinalainen csángólaulaja. Hän opettaa kylässä viikonloppuisin unkaria ja csángó-kulttuuria lapsille ja nuorille. Nyisztor käy myös esiintymässä yksin ja yhdessä nuorten kanssa erilaisissa tapahtumissa, ja ryhmiä saapuu myös Pusztinaan nauttimaan esityksistä.
– Kulttuurimme periytyy sanallisesti, joten erilaiset laulut ja tarinat ovat tärkeä osa kulttuuriamme, Nyisztor sanoo.

Laulut kertovat usein aivan arkisista asioista, kuten siitä, kuinka ensimmäinen peili saapui kylään. Vaikka laulujen aiheet ovat monesti iloisia, on lauluissa silti jotain melankolista ja kaihoisaa. Pienistäkin ihmisistä laulu kajahtaa hämmästyttävän suureen ääneen.
Nyisztorin laulaessa Pusztinan kirkossa kylmiltä väreiltä ei voi välttyä. Naisen ääni kaikuu komeasti kirkon seinistä ja resonoi kehossa. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka yksi ihminen pystyy täyttämään suuren kirkon pelkällä äänellään.

csangoja6

Ilona Nyisztor, pusztinalainen csángólaulaja.

Toinen tärkeä osa csángójen kulttuuria on roomalaiskatolilainen uskonto, joka on vahvasti mukana arjessa. Kylien teiden varsilla on eri pyhimysten palvontapaikkoja, joiden luona paikalliset rukoilevat. Myös jumalanpalveluksissa käydään säännöllisesti.
Romanialaisista suurin osa on ortodokseja, eikä csángójen katolilaisuutta ole aikojen saatossa aina katsottu hyvällä.
– Roomalaiskatoliset olivat 1900-luvun alkupuolella paikallishallinnossa virkakiellossa. Tuolloin heitä yritettiin taivuttaa ortodokseiksi, mutta monet halusivat muuttaa mieluummin Unkariin kuin taipua painostukseen, Isohookana-Asunmaa kertoo kirjassaan.

Jumalanpalvelukset pidetään csángókylissä edelleen romaniaksi. Vieressämme istuva Unkarista Pusztinaan opettamaan tullut nainen seuraa jumalanpalvelusta unkarinkielisestä Raamatustaan, sillä hän ei ymmärrä romaniaa. Isohookana-Asunmaa kertoo, että csángót ovat viime vuosina yrittäneet saada unkarinkielisiä pappeja kyliin, mutta yritykset eivät ole tuottaneet tulosta. Arkkipiispa ei ole suostunut pyyntöön, sillä kylissä ei kuulemma ole unkarinkielisiä.

Csángót ovat vuosisatojen saatossa omaksuneet uskontoonsa tapoja myös ortodokseilta, Isohookana-Asunmaa kertoo. Esimerkiksi vainajaa pidetään avoimessa arkussa ennen hautajaisia.

Äkkiarvaamatta avonainen arkku ammottaa meidänkin edessämme, kun olemme tutustumassa Lespezin kirkkoon. Arkun ympärillä ihmiset rukoilevat, kuten tapaan kuuluu.

Kun csángó kuolee, häntä pidetään kotona kolme päivää, jonka aikana vainajan puolesta rukoillaan. Romanian liittyessä osaksi EU:ta vuonna 2007 vainajille piti järjestää oma paikka, eikä heitä saanut pitää enää kotona.
– Kylissä kunnioitetaan silti edelleen perinteitä, ja usein vainajaa pidetään kotona, Nyisztor sanoo.

pusztina09
Pusztinan kylä sijaitsee Romaniassa lähellä Moldovan rajaa. Lähin kaupunki on noin 130 000 asukkaan Bacau.

Aika Pusztinassa tuntuu kuin pysähtyneen jonnekin menneisyyteen. Kanat juoksentelevat pitkin kyläteitä, välillä tienpientareella on porsas. Paikalliset käyttävät kulkemiseen usein hevoskärryjä. Toisinaan kärryjä vetää lehmä. Eläimet laiduntavat vuorten rinteillä ja paimen kerää vuohiaan aitaukseen.

Toisaalta kylä elää vahvasti nykyajassa; hevoskärryissä istuva ihminen saattaa näprätä älypuhelintaan ja lähes joka talosta löytyy nettiyhteys. Toivottavasti tämä epätavallinen menneen ja nykyhetken yhdistelmä säilyy elinvoimaisena vielä pitkään.

Jutun lähteenä on käytetty Tytti Isohookana-Asunmaan kirjaa Pieni tarina csángóista (2011).

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply