Matkan tekkoo

AIKANSA KUTAKIN. SEIKKAILUN AFRIKAN OSUUS OLI PÄÄTTYMÄSSÄ. VELVOLLISUUDET OLIVAT JO NURKAN TAKANA

                                                                                                                       Auringonlasku keitaalla

Pohjois-Afrikkaa (Marokko, Algeria, Tunisia) oli kierretty Taunuksella toista kuukautta noin 4500 kilometrin verran. Saharaan haluttiin ja sinne vaivalloisesti myös päästiin. Oltiin haaveiltu menevämme syvemmällekin lähes tiettömälle hiekka-aavikolle, mutta matkaaminen toi tarvittavaa ymmärrystä. Rajoilla saimme myös paikallisilta ystävällistä opastusta, ettei meidän etuvetoinen henkilöauto ole saharakelpoinen.

Seuraavaksi siirryttiin maaliskuun lopulla Tunisista Sardinian kautta lautalla Italiaan. Tiemme Tunisiassa tavattujen kanadalaisten pakuvolkkarilla kulkeneiden pariskuntien kanssa erkani. Me suuntasimme auton kohti lähtöpistettä, aiempaa työ- ja opiskelupaikkaa Jugoslaviaa ja Ljubljanaa, josta olimme lähteneet Gibraltarin kautta kohti Afrikkaa 06.02.1972. Taunuksen mittariin oli kertynyt sieltä lähtien yli 8000 km ja autossa nukuttuja öitä lähes 50.

Genovan ulosmenotieltä huomasimme lähietäisyydellä kaatopaikan, jossa näkyi kokonainen kukkula sinne toimitettuja autonrenkaita. Kävin takakautta katsomassa Taunukseen sopivat ja alla olevia eturenkaita paremmat kumit. Saatiin ihan kohtuulliset ja vaihdatettiin etupyöriin tuoreempaa alle.

Matkan varrella yövyimme jälleen tutuissa ja tunnetuissa paikoissa. Genovan takana, Venetsian vierellä ja lähellä Triesteä. Aina tietysti autossa. Ajomatkojen ollessa kohtuullisia, jäi aikaa enemmän myös kierrellä paikkoja ja tutustua niihin.

Venetsiaa

Ljubljanaan saavuimme 1.4. Portorozin kautta ja tapasimme tuttuja. Aljosha, Bojan jne . Käytimme tilaisuutta mennä kyläilemään ja suihkuun ystävämme Miguelin opiskelijakämpälle. Vierailumme aikana poliisi eristi koko kerrostalon. Ei ketään sisään eikä ulos. Eri osissa Jugoslaviaa oli löydetty isorokon tartuttamia ihmisiä. Kyseisessä opiskelija-asuntolassa rokotettiin opiskelijoita ja erästä rokotukseen tulleista epäiltiin taudin kantajaksi, ja hänestä otettuja näytteitä alettiin tutkia. Onneksi epäily osoittautui muutaman tunnin kuluttua turhaksi ja pääsimme vapauteen.

Kuulimme myös surulla ystäviltä, että Mario, jonka kanssa oli touhuttu hyvässä ja pahassa, oli kadonnut jäljettömiin ja hänen vaimonsa Mojca tehnyt itsarin.

Mario pääsi kymmenen vuotta myöhemmin palkitun ”Siskokulta” novellikokoelman  ”Marion”  nimisen novellin päähenkilöksi.

Jatkoimme matkaamme nyt ”apurahassa sovitun” ohjelman mukaisesti tutustumalla Kroatian rannikon kohteisiin.  Muuten lähes aiotussa muodossa, mutta lähes pari kuukautta myöhässä.  Vuodenaika turismiin tutustumiseksi oli kuitenkin nyt parempi. Sain oikeasti Kroatiasta hyvää tietoa ja ymmärrystä matkailun kannalta. Ennalta arvaamatta kierroksemme maista kaikki muut paitsi Algeria ja Kosovo tulivat vastaan seuraaavan 10-15 vuoden kuluessa työtehtävissäni. Opintomatka oli siis todellakin opintomatka.

                           ja Rouva vaan kirjoittaa

Matkalla rannikkotietä pitkin meidät pysäytettiin kahdella tiesululla isorokon vuoksi. Koska meillä oli voimassa isorokkorokotukset, pääsimme välittömästi jatkamaan matkaamme. Saavuimme Dubrovnikiin 3.4. ja viivyimme siellä ja läheisillä paikoilla joitakin päiviä. Kerran palatessamme autolle, meitä odotti auton vieressä poliisi. Alkoi selittää omalla kielellään jotain ja keinutti samalla auton takaosaa. Ymmärsimme kyllä, mitä hän tarkoitti, eli iskunvaimentajat on loppu. Sen olimme kokennet jo aiemmin ja nyt sen huomasi liian matalasta maavarastakin. Emme halunneet ymmärtää eikä poliisi puhunut englantia. Yleisöäkin alkoi kertyä paikalle. He asettuivat onneksi selkeästi meidän puolellemme. Jossain vaiheessa onneksemme poliisi näki homman liian vaikeaksi ja viittasi meidät menemään. Autolla emme enää Dubrovnikiin tulleet.

Oli siten aika jatkaa matkaa kohti Montenegroa ja siitä edelleen Kosovoon, Makedoniaan ja sitten Kreikan kautta viimeiseen päämäärään  Bulgarian Sofiaan