Suomen suurin matkablogiyhteisö

Koiran kanssa lomalle matkailuautolla – vinkit ensikertalaiselle

Kaupallinen yhteistyö: Camptoo

Mitä vinkkejä sinulla on matkailuun koiran kanssa? Tämä on yksi yleinen kysymys, joita saan tutuilta ja tuntemattomilta. Kun kääpiömäyräkoirani Sava saapui taloon vuonna 2018, alkoi aika jolloin matkailu lemmikin kanssa korostui. Vuoteen 2021 mennessä Sava onkin matkustanut niin lentokoneella, junalla, autolla, veneellä ja viimeisimpänä matkailuautolla.

Vuokrasimme kesäkuun alussa koiraystävällisen matkailuauton Camptoolta, eli matkailuautojen Airbnb:lta – ja voin sanoa, että kytevä kipinä matkailuauton omistamisesta leimahti liekkeihin. Olet tullut siis oikeaan paikkaan, mikäli etsit kokemuksia matkailuauton vuokraamisesta koiran kanssa.

Tästä postauksesta löydät vinkit matkailuautolla matkustamiseen koiran kanssa – lue tämä erityisesti, jos olet matkalla matkailuautolla ensimmäistä kertaa, kuten minä ja Sava kesäkuussa 2021. Tämä kerta oli myös ensimmäinen kerta, kun vuokrasimme matkailuauton. Meidän pitkän viikonlopun matka kulki reitillä Helsinki–Lohja–Fiskars–Turku–Naantali–Helsinki. Aloitetaan siis – täältä tulee ensikertalaisen vinkit ensikertalaiselle matkailuautolla!

Ps. Camptoolla on myös erillinen listaus matkailuautoista, jotka ovat koiraystävällisiä: Vuokraa koiraystävällinen matkailuauto tai asuntovaunu. Camptoon koiraystävälliset matkailuautot merkitään ”koirat sallittu” -merkinnällä Camptoon varaussivulla.

1. Älä pelkää lähtemistä – matkailuautolla matkustaessa vapauden tunne vie mukanaan

🚌 Olen itse omistanut auton 18-kesäisestä, mutta jännitän aina hirveästi toisen auton rattiin nousemista. Matkailuautolla jännitys kuitenkin hälveni hetkessä. Jotenkin se vapauden tunne vain vei mukanaan. Matkailuauton ratissa ei ollut enää kiire minnekään, ei ollut sidottuna aikaan tai paikkaan ja maailma oli avoinna. Nautin siitä tunteesta. Camptoon kautta matkailuauton vuokraaminen oli helppoa. Vaikka kyseessä oli yhteistyö, niin tehtiin asiat juuri niin kuin vuokratessa pitää: sain tästä varmuutta siihen, että haluan vuokrata matkailualautoa jatkosssakin.

2. Tarkista vuokrattavaa matkailuautoa miettiessä, että millä kortilla sitä saa ajaa – matkailuautoon ei tarvitse aina C-korttia

🚌 Tämä saattaa kuulostaa hassulta neuvolta, mutta tämä on ns. first things first. Meillä oli Camptoon kautta vuokra-autona vuoden 2020 Sunlight camper, johon sai ottaa koiran mukaan. Auton omapaino oli  2900 kg ja max. paino 3500 kg, joten sitä sai ajaa vielä B-ajokortilla. C-korttia ei itselläni ole. Nämä tiedot lukee myös Camptoon-sivuilla, eli vuokrattavan matkailuauton tiedoissa lukee ajokorttiluokka.

3. Uskalla kysyä ennen lähtöä ja lähtiessä – äläkä pelkää kysyä neuvoa jos joku askarruttaa

🚌 Niko, joka vuokrasi Camptoon kautta Sunlight camperia oli kyllä täyden 10 vuokraaja: hän kävi läpi kaikki tarvittavat tiedot autosta ja näytti kaikki kädestä pitäen. Hän näytti kuinka markiisi lasketaan, kuinka WC tyhjätään, mistä saa virtaa ja mitä pitää tehdä, jos kaasu loppuisi yllättäen kesken matkan. Näin hyvä pohjatyö auttoi matkalle lähtöä paljon. Vaihdoimme Nikon kanssa varmuuden vuoksi numeroita, jos kysymyksiä ilmenee matkan aikana. Muutaman kerran jouduttiinkin vaihtamaan pari viestiä, koska kerralla ei tietysti voinut oppia että mistä mikäkin toimii. Matkailualautoa vuokratessa on siis vallan OK kysellä asioita, vuokrattava auto on kuitenkin jonkun omaisuutta ja ainakaan itse en halua tuhota mitään vaan mieluummin kysyn, jos. en ole asiasta aivan varma.

4. Ota tärkeät rastit talteen ennen matkaa – tiedätkö esimerkiksi, minne vuokratun matkailuauton WC:n saa tyhjentää?

🚌 Kyllä, näitä on helpompi etsiä etukäteen kuin vasta reissun päällä – vaikka matkailuautolla onkin ihanaa vain mennä ilman ajan- ja paikantajua. Etsitkö matkailuautolle esim. sähköpaikkaa, kemsan tyhjennyspaikkaa tai nukkumapaikkaa camping-alueiden ulkopuolelta? Ei hätää, meitsillä on tässä sulle muutama vinkki ja linkki!

👉 Google Maps: Puskaparkit (tästä kartasta löytyy mm. saunat, parkit, kemsan & harmaanveden tyhennyspaikat, sähköpaikat ja kaasuntäyttöpaikat matkailuautoille)
👉 Google Maps: Ajokaivot & Kem WC:n Tyhjennyspaikat (tästä kartasta löytyy hyvin tarkasti ajokaivot ja WC:n tyhjennyspaikat, näillä ohjeilla tottumatonkin matkaaja löysi perille)

5. Jos auton vuokraaja ei tarkista, niin tarkista itse – älä lähde matkaan täysin tuntemattomalla autolla

🚌 Camptoon kautta vuokrattu koiraystävällinen Sunlight camper oli kaikin puolin kunnossa ja sen vuokraaja oli pitänyt huolen, että kaikki oli tip top ennen matkaa. Näin matkailuauton vuokraamisen kuuluisikin toimia – auton saa itselleen mahtavassa kunnossa ja se palautetaan mahtavassa kunnossa, eli siistinä, tankattuna, vesisäiliö täytettynä, harmaat vedet ja WC tyhjennettynä.

Jos matkiailuauton vuokraaja ei kuitenkaan tee tarkistuksia tai kerro sinulle etukäteen, että mitä kannattaa katsoa, niin mieti ainakin näitä. Tässä matkailuauton vuokraamisen vinkit ensikertalaisen näkökulmasta:

💡 Tarkista öljyn, jäähdytysnesteen ja tuulilasin pesunesteen määrä.
💡 Tarkasta renkaiden kunto ja ilmanpaineet.
💡 Varmista kaikkien valojen toimivuus.
💡 Tarkista akkujen virta. Tässä Camptoon autossa oli erikseen ”hupiakku” ja auton oma akku.
💡 Tarkista, että vesijärjestelmä toimii ja vesisäiliö ei vuoda – pyydä myös nähdä miten WC tyhjätään.
💡 Varmista, ettei kaasusäiliössä ole vuotoja ja kurkista, mikä on jäljellä olevan kaasun määrä.
💡 Testaa, että jääkaappi ja pakastin pelittää.
💡 Tarkista, että auton tai vaunun lämmitysjärjestelmä ja kaikki muut tekniset laitteet toimivat.

6. Tee lista asioista mitä tarvitset mukaan matkalle – matkailuautolla on helppo liikkua, mutta valmistautuminen on kaiken A ja O

🚌 Tee lista tarvittavista asioista ja ole kartalla siitä, mitä matkailuauton varustukseen kuuluu. Tarvitsetko mukaan esim. kattiloita, astioita, mutteripannun, tulta kaasuliettä varten, petivaatteita, taskulamppua tai vaikkapa fairya. Camptoon vuokrattu koiraystävällinen matkailuauto oli kyllä todellinen vuokraajan unelma: auto oli varusteltu kaikella, mitä matkalla tarvitsi (lukuun ottamatta tietty omia henkilökohtaisia asioita). Camptoon kautta vuokratussa koiraystävällisessä matkailuautossa oli puhtaat valkoiset lakanat ja pyyheet, mutteripannu, viinilasit, sosimet, lautaset ja jopa sytytin kaasuliettä varten.

7. Mieti, mitä koira tarvitsee mukaan matkalle – ja muista kytkeä matkustusboksi kiinni turvallisesti

🚌 Onnea on koira, joka viihtyy kuljetusboksissaan. Koiralle kannattaa varata kuitekin paljon muutakin mukaan kuin boksi, jossa se voi kulkea. Isomman koiran tapauksessa tilanne on toinen ja isomman koiran kanssa matkustamisesta itselläni ei ole kokemusta, mutta fakta on se, että kaiken kokoiset koirat kannattaa kytkeä matkustaessa. Lemmikille kannattaa varata mukaan matkalle ainakin omaa ruokaa, lempilelut, muutama tutulta tuoksuva riepu, ensiapupakkaus, herkkuja ja matkavesiastia. Suosittelen myös laittamaan talteen matkan varrella olevien eläinlääkärien yhteystiedot.

8. Se tärkein – älä häpeile matkailuauton vuokraamista. On enemmän kuin OK vuokrata kuin omistaa.

🚌 Tämä reissu vahvisti fiilistäni siitä, että haluan joku päivä oman matkailuauton. Olen kuitenkin realisti ja sen verran mukavuudenhaluinen, että haluaisin todella uuden ja hyvillä mukavuuksilla varustellun auton kunnon suihkutiloineen, fiksuine makuupaikkoineen ja hyvine ajomukavuuksineen. Tämän Camptoo-reissun jälkeen oli selvää, että oma budu ei vielä tällaisen menopelin omistamiseen riitä, mutta ehkä jonain päivänä. Siihen saakka aion vuokrata matkailuautoa useamminkin. Seuraava haaveeni on matkustaa tällaisella Lappiin ja ehkä myöhemmin Eurooppaan, tai jossain Euroopassa, sillä Camptoo toimii myös muualla: Camptoon kautta voi vuokrata matkailuatuoa mm. Hollannissa ja Iso-Britanniassa.

Oletko sinä reissannut vuokratulla matkailuautolla koiran kanssa? Miten reissu sujui?

👉 Ebokersin teettämän tutkimuksen mukaan jopa 15 % suomalaisista kertoo, että on lomallaan kiinnostunut erityisesti lemmikkiystävällisistä aktiviteeteista ja ulkoilumahdollisuuksista. Tämän lisäksi 74 % prosenttia suomalaisista kertoi ebookersin teettämässä tutkimuksessa, että aikoo matkailla kesällä 2021 kotimaassa.

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa?
Instagram: @miraorvokki
Facebook: @pondekengissaxmiraorvokki 
Twitter: @miraorvokki

Previous Post Next Post

1 Comment

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin keskiviikko, heinäkuu 7, 2021 at 23:53

    No eihän nämä olleet vinkkejä pelkästään koiran kanssa matkaaville, vaan pätevät kyllä varmasti muillekin! Erinomaisia vinkkejä! Itse en oikeastaan juurikaan ole matkailuautolla reissannut, mutta pidän ihan selvänä, että jos matkustaisin, niin kyllä se nimenomaan olisi vuokra-autolla.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    UA-58281549-1