Monthly Archives

kesäkuu 2019

Kaupunkijuhannus – kaksi yötä Sokos Hotel Presidentissä

Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Presidentti

Juhannus – keskikesän juhla, seitsemän kukkaa tyynyn alla. Grillin tuoksu, yöuinti ja mökin takkatulen lämpö. Plussana juhannustanssit Nummirockissa. Sellainen on ollut meikäläisen juhannus useita vuosia.

Tänä vuonna päätin kuitenkin viettää juhannusta hieman eri tavalla, sillä neljän tunnin ajomatka suuntaansa juhannusruuhkassa ei tällä kertaa houkuttanut, ei myöskään todella paha kesä allergioiden kanssa. Halusin myös ravistella juhannusperinteitäni ja miettiä, että voisiko joskus tehdä jotain toisin. Päätinkin varata hotellin Helsingistä – ja viettää aivan erilaisen juhannuksen Savan kanssa.

Aluksi mietin asiaa monien hotellien välillä, sillä halusin, että saisin kaupunkijuhannuksesta huolimatta meille edes pienen juhannustunnelman. Tähän löytyi ratkaisu Sokos Hotel Presidentistä, sillä Presidentin juhannus-kerros (5. kerros) on lemmikkiystävällinen kerros – se on sisustettu keskikesän juhlan tunnelmissa. Ainoa asia, mikä muistuttaa hieman juhannuksen ärsyttävistä hyttysistä on hauska taulu seinällä. Juhannus-kerroksen aulassa soi Suomen kesän äänet, laineiden liplatus ja sanat muistuttamassa upeasta luonnostamme: ”Suomi on tuhansien järvien maa”.

Kaupunkijuhannus kohteli meitä hyvin. Katselimme Helsingin hiljaisia katuja, istuimme Hietsun nurmikolla katselemassa keskikesän juhlan tunnelmaa, tilasimme huonepalvelusta juhannusjuhlaherkut ja lilluimme huoletta lämpimässä altaassa omassa huoneessa.

Flikkojen juhannus oli aivan mahtava, vaikkakin erilainen. Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa oli pakko laittaa pienimuotoinen metallin täyteinen soittolista soimaan. Ainoa asia mitä kaipasin, oli livekeikka juhannusyönä.

Kirjauduttuamme sisään meitä odotti huoneessamme Sokos Hotellien lemmikkikassi Savalle ja pienet juhannusherkut myös meikäläiselle. Kaikki Sokos Hotellit ovat lemmikkiystävällisiä hotelleja ja pidänkin Savan kanssa matkaillessa siitä, että huoneen varaaminen on helppoa ja saapuminen hotelliin vaivatonta. Sokos Hotelleissa tietää aina, että koirat ovat aidosti tervetulleita, eikä koiran saapumista hotelliin tarvitse jännittää. Sokos Hotelleissa majoittuessa ei myöskään tarvitse harmitella sitä, että unohtaa vaikkapa koiran herkut tai koirankakkapussit kotiin, sillä ne kuuluvat jokaisessa Sokos Hotellissa koiran tervetulopakettiin. Presidentissä meitä oli myös muistettu koiran omalla pyyhkeellä, joka erosi ihmisen pyyhkeestä vihreällä värillään. Kiva lisä kesäasumiseen hotellissa, sillä meidän vesipeto ainakin nautti altaassa lillumisesta.

Meidän lisäksi juhannusta oli Presidentissä viettämässä yllättävän moni koirakaveri. Taisimme törmätä ainakin viiteen karvakorvaan juhannuksen aikana Presidentin tiloissa. Sava on suht haukkuherkkä ja Pressa kyllä yllätti minut siinä, että kertaakaan mikään kolahdus ei saanut Savaa haukahtamaan. Kolinaa ja muiden koirien ääniä kuuluikin yllättävän vähän, joten kiitos siis joko täydelliselle äänieristykselle tai todella hyväkäytöksisille kanssavieraille.

Yllätyin siitä, että kuinka helposti kaupunkijuhannus sujuikaan. Helsinki oli rauhallinen, onnellinen, hiljaisuudesta huolimatta täynnä kaukaa kuuluvaa naurua ja puheensorinaa. Kaupunkijuhannus säästi meikäläisen kauppareissustressiltä ja toi ruoat ”kotiovelle” asti.

Eniten tässä kaupunkijuhannuksessa tuli kyllä nautittua siitä, että juhannuksen viettopaikka oli vain 25 min päässä kotiovelta perinteisen 4 tunnin matkan sijasta. Toinen vahva nautinto oli se, ettei tarvinnut itse kokata (ja samalla vahtia kääpiömäyräkoiraa). Hitsi mikä fiilis siitä tulikaan, kun kalakeitto ja etanat tuotiin hotellihuoneeseen. Aivan kuin olisi ollut mökillä, mutta ei aivan kuitenkaan.  Sokos Hotel Presidentin huonepalvelun hoitaa bistro Manu, joten jos tarjonta kiinnostaa, niin kurkkaapa täältä lisää.

Juhannuspäivän illallisen kävin kuitenkin nauttimassa ihan bistro Manussa hotellin alakerrassa. En viitsinyt jättää koiraa kauhean pitkäksi aikaa yksin, mutta halusin myös hieman omaa aikaa, joten Manun illallinen toimi tässäkin loistavasti. Testiin pääsi Manun kesämenulta skagen sekä lohi Beurre blanc -kastikkeella. Normaalisti laittaisin mökillä juurikin kalaruokia juhannuksena, joten pidin myös kaupunkijuhannuksen aikana tästä perinteestä kiinni. Kalakeittoa, paistettua lohta, rapuja ja vähän etanoita extra -herkutteluun. Ah.

Tämän vuoden kaupunkijuhannus oli vahvasti harjoittelua. Tämä juhannus tuli vietettyä hotellin liepeillä ja rennosti. Voisin kuvitella, että testaan kaupunkijuhannusta myös ensi vuonna uudelleen, silloin kuitenkin lähtisin hotellielämän lisäksi vaikkapa pienelle risteilylle Helsingin siluettia katselemaan.

Kaupunkijuhannus ei ollut yhtään huono idea, kaupunkijuhannus well spent. Tämä allergikko ei kärsinyt nenän kutinasta, ei hyttysten syömistä jaloista, eikä kyykäärmeiden pelosta. Meidän kotikotona ja mökkimaastoissa on niin paljon käärmeksiä, että Savan kanssa saa olla aina varuillaan. Olo on todella stressitön edelleen.

En tiedä, tuleeko kaupunkijuhannuksesta jokavuotista perinnettä itselleni, mutta sillä on ehdottomasti paikkansa elämässäni. Ehkä kaupunkijuhannus löytää paikkansa juurikin muutamien mökkijuhannusten välissä – sellaisena ihanana perinteiden ravistelijana. Tuntui hyvältä tehdä jotain kerrankin vähän eri tavalla.

Oletteko te viettäneet kaupunkijuhannusta, vai onko teikäläisetkin lähtökohtaisesti mökkijuhannuksen viettäjiä? Olisi hauska kuulla myös muiden ensikertalaisten kokemuksia kaupunkijuhannuksesta!

 

Ps. Kaupunkijuhannus yllätti myös televisioinnilla. Enpä olisi uskonut, että Insta-stoorissa kaupunkijuhannuksesta iloitessani meikään otettaisiin yhteyttä uutisista. Näin kuitenkin kävi ja me päädyttiin Savan kanssa Maikkarin live-uutisiin.

Tällaiselle esiintymiskammoiselle änkyttäjälle sana live-uutiset on kyllä hullu paikka. Mutta, koska halusin ravistella muutenkin juhannukseen liittyviä perinteitäni, niin päätin suostua sitten tähänkin hullutukseen. Live-lähetys ei siis liittynyt mitenkään yhteistyöhön Sokos Hotel Presidentin kanssa, mutta oli niin hauska sattuma, että pitihän sitä nyt koittaa Savan kanssa esiintymistä telkkarissa. Jos teikäläistä kiinnostaa katsella meikän sanasekoilut ja Savan hössötykset, niin lähetyksen näkee täältä.

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Budjettipostaus – kaksi viikkoa Japanissa

On aika avata Japanin-matkan kuittiboksi ja selvittää, että mitä meidän kahden viikon loma Japanissa sitten maksoikaan. Faktahan on se, että Japani on kaukana, suht samoissa hinnoissa Suomen kanssa ja siellä saa kyllä rahaa palamaan, mikäli haluaa. Yllätyin kuitenkin siitä, että meidän reissu sujui suht fiksuissa hintaluokissa.

En usko, että me reissattiin aivan pienimmällä budjetilla, muttei kauhean isollakaan. Kurkataanpas siis nyt tarkemmin siihen, mitä kaksi viikkoa Japanissa kustansi meiltä lentoineen, majoineen, ruokineen ja houkutuksineen.

Lennot: 650 € / 1 hlö. Lisämukavuutena Economy Comfort ostettuna ennen matkaa molempiin suuntiin, 150 € / 1 hlö.

Yhteensä 1600 € kahdelta (800 € per naama).

Lennot ostimme Finnairilta n. vuosi ennen matkaa. Päätös reissuun lähdöstä tuli samaan aikaan, kun Finnairilla pyöri kampanja, joten saimme lennot todella edullisesti. En suosi välilaskullisia lentoja, vaan pidän matkustamisesta paikasta A paikkaan B suorilla lennoilla, joten en osaa kommentoida siihen, olisiko välilaskulla ja jollain muulla lentoyhtiöllä päässyt matkalle edullisemmin. Tämä oli meille ehdottomasti paras ja ainoa vaihtoehto, suorin lennoin. Koska lento kesti n. 10 tuntia, päätimme vielä ennen matkaa napata Economy Comfort -paikat koneesta. Tällaiselle lyhyenlännälle tuo isompi paikka ei oikein tuonut mitään uutta, mutta pidemmälle siskolle tämä toi mukavan lisän.

Majoitukset: ensimmäiset neljä yötä Tokiossa 195 € / 2 hlö, viisi yötä Kiotossa 187 € / 2 hlö, neljä yötä Tokiossa 213 € / 2 hlö ja viimeinen yö lentokenttähotellissa 67 € / 2 hlö. Bonuksena päiväunet kapselihotellissa, joka kustansi 30 € / 2 hlö.

Yhteensä siis 692 € kahdelta (346 € per naama).

Kirjoitan vielä erillisen postauksen majoituksistamme, koska mielestämme löysimme suht edukkaat ja laadukkaat hotellit. Laadusta tosin voidaan olla monta mieltä, mutta me majoituttiin meidän reissulla alkuun omassa privaattihuoneessa, mutta hostellissa Asakusan suunnalla, sitten huoneistohotellissa Kiotossa Gionin alueella, jonka jälkeen Shinjukun lähistöllä. Koluttiin siis monta erilaista, mutta todella potentiaalista hotellia ja koen, että näistä löytyy kliseisesti ”jokaiselle jotain”. Lisään myös linkin hotellipostaukseen tähän, kun postaus on ulkona.

Kulkeminen: Japan Rail Pass viikoksi 250 € / 1 hlö, matkat lentokentälle ja takaisin n. 20 € / 1 hlö ja useita Pasmolla maksettuja matkoja Tokiossa, Hiroshimassa ja Kiotossa – varovainen veikkaus, että n. 40 € / 1 hlö edestä sekä yksi taksimatka Kiotossa n. 15 € / 1 hlö

Yhteensä siis 650 € (325 € per naama)

Täytyy myöntää, että Pasmolla kulkiessa tuo hintojen tarkastelu on vaikeaa näin matkan jälkeen, sillä Pasmolla voi ostaa juttuja myös automaateista ja kaupoista. Veikkaisin kuitenkin, että me kuljettiin Pasmolla n. 40 € edestä ja lisäksi siihen matkat lentokentälle ja takaisin. Tokio–Narita -väliin saa kulumaan myös paljon enemmän, mikäli väliä ei kulje paikallisjunilla. Rustailin muuten blogiin myös postausta liikkumisesta sekä Japan Rail Passista, sen löydät täältä.

Ruokakaupat ja kahvilat: 111 € / 1 hlö ilman tarkempaa erittelyä. Me käytiin Japanissa ainoastaan sellaisissa kahviloissa ja ravintoloissa, joissa kävi kortti. Ihan vain sillä, etten jaksa liikoja käteisnostoja, enkä jaksa kantaa kolikkoja mukanani kilisemässä. Nämä olikin siis suht helppo ynnätä budjettiin, koska kaikki tiedot ovat jääneet luottokorttilaskulle.

Yhteensä siis 222 € (111 € per naama)

Me yritettiin maksaa n. puolet ja puolet ruokakauppakuluista ja aamukahveista. Nämä ruokakauppajutut eivät sisällä sen suurempia juttuja, mutta esim. onigireja, hedelmiä, mehua, ehkä croissant aamupalaksi, sillä meillä ei ollut missään hotellissa aamupalaa. Tämän lisäksi kortilta katosi rahaa mm. Starbucksin matcha-latteen ja pariin pikaruokalaan (esim. Sukiyaan, joka on japanilainen ketju). Kaupat, josta näitä ruokahankintoja tehtiin, olivat useimmiten tutut ja turvalliset, joka kadunkulmasta löytyneet 7-Eleven ja FamilyMart. Ei siis mitään fancya, vaan ihan polttoainetta kropalle. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kuinka huijausta tuo matcha-latte onkin (laadukas matcha on paljon parempaa), niin silti se maistui taivaalliselta heti aamutuimaan.

Ravintolakäynnit: n. 336 € / 1 hlö. Tämä on tosin vähän häilyvä, sillä olen nostanut käteisnostoja tämän verran Japanissa. Summasta on vähennetty Pasmon latausmäärät, koska Pasmon latailut on tehty myös käteisellä. Olen todella yllättynyt siitä, että olen päässyt ravintoloissa näin vähällä, sillä tuntui, että me syötiin aivan koko ajan. Periaatteessa siis ruokakauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden päiväbudjetti on ollut kahden viikon reissulla n. 32 € per päivä.  Lissun käteisnostot olivat samaa luokkaa.

Yhteensä siis 672 € (336 € per naama)

Vaikka kuvittelin, että meillä menee suuri siivu rahoista ruokaan tällä reissulla, olin positiivisesti yllättynyt siitä, ettei summa ollutkaan niin kohtuuton. Me syötiin suht edullisissa ravintoiloissa, jotka olivat pieniä ja ehkä joskus vähän tunkkaisiakin ja jätettiin hienommat ravintolat koluamatta. Yllättävää reissulla oli se, että juuri ne oudoimmat ja tunkkaisimmat ravintolat olivatkin kaikista parhaita. Emme käyneet yökerhoissa, eikä matkalla kulunut alkoholia kuin yhden jaetun viinipullon ja joidenkin lounasoluiden verran, joten tuokin saattoi vaikuttaa lopulliseen summaan todella paljon.

Tavaratalot: 104 €. Tästä osiosta voin tosin puhua vain omasta puolestani, sillä tavaratalot -osuus oli omaa käyttöäni. Vaikka minulla oli mukana laadukas ja mukamas ”kaikki maat” kattava adapteri, ei se käynytkään Japanissa. Näin ollen jouduin ostamaan mm. uuden adapterin hei Japaniin saapuessamme.

Yhteensä siis 104 € (52 € per naama)

Tavarataloista ostelut liittyivät siis päivittäisiin asioihin. Ostin kaksi adapteria, muutamat laastarit, halvat tavaratalokosmetiikat ja tällaisia ”oikeasti tarvittavia” juttuja. Suurin lovi tuli ehdottomasti noista adaptereista, vaikka yritin katsoa mahdollisimman edulliset sellaiset.

Nähtävyydet ja rentoutumiset:  teamLab Borderless 30 € /1 hlö, Kinkaku-ji -temppelin sisäänpääsy 4 € / 1 hlö, Hiroshima Peace Memorial Museum 2 € / 1 hlö ja sento-käynnit n. 10 € / 1 hlö.

Yhteensä siis 92 € (46 € per naama)

Nähtävyydet eivät ole tietenkään pakollisia kuluja, mutta ynnätään nekin tänne, sillä ne olivat olennainen osa matkaamme. Ainoat nähtävyydet, joista maksoimme, olivat Kioton ”kultainen temppeli” Kinkaku-ji, sekä Hiroshiman Peace Memorial -museo. Näiden sisäänpääsyt olivat kyllä todella edullisia. Olisin maksanut Hiroshiman museosta paljon enemmän, sillä se oli oikeasti niin mielenkiintoinen, surullinen, koskettava ja mieleenpainuva. teamLabiin kulutettu raha oli myös mielestäni aivan vastinetta rahalle. Me käytiin myös monena iltana kylpylässä, mutta käytiin niissä pienissä ja paikallisissa sentoissa, joissa sisäänpääsyt olivat n. 2 € luokkaa. Me ”säästettiin” myös siinä, että meidän viimeisessä hotellissa oli oma sento, eli viimeiset illat Japanissa meni nauttiessa hotellin omasta kylvystä.

Vaatekaupat: 112 €. Tämähän ei ole tosin pakollinen käynti, mutta let’s face it: Kiotolainen kirppari oli mulle liikaa ja sorruin ostamaan sieltä mm. mekon, aurinkolasin ja vyön. Lisäksi ostin aivan ihanan japanilaisen sateenvarjon, jonka bongasin onnekseni alennusmyynnistä. Toisella tuhlaajatytöllä meni n. saman verran rahaa vaatteisiin.

Yhteensä siis 224 € (112 € per naama)

Japanissa saa kyllä rahaa katoamaan, mikäli niin vain haluaa. Täytyy kyllä myöntää, että houkutuksia oli paljon, mutta onneksi rinkan koko oli rajallinen. Me oltiin matkalla vain rinkkojen kanssa, joten suurimmat houkutukset jäivät hankkimatta, onneksi.

Mitä kahden viikon reissu Japanissa siis kokonaisuudessaan maksoi?

Summa summarum:

  • lennot (sis. Economy Comfort -paikat) n. 800 € / 1 hlö

  • kahden viikon majoitukset n. 346 € / 1 hlö

  • kulkeminen kohteessa (sis. Japan Rail Pass) n. 325 € / 1 hlö

  • ruokakaupat ja kahvilat n. 111 € / 1 hlö

  • ravintolat n. 336 € / 1 hlö

  • tavaratalo-ostokset (mm. adapterit) n. 52 € / 1 hlö

  • nähtävyydet ja kylpylät (sis. teamLab -näyttelyn lipun) n. 46 € / hlö

  • vaatekaupat n. 112 € / hlö

Yhteensä: 2 127 € per naama (kahdelta 4 254 €)

Vaikka meikästä tuntui alkuun siltä, että rahaa meni aivan jäätävästi, ei se ollutkaan totuus. Olin tosi yllättynyt siitä, että selvisin ”näin vähällä” tästä reissusta, sillä kuvittelin Japanin olevan paljon kalliimpi matkakohteena. Budjetti yllätti siis meikän positiivisesti. Millaisia kokemuksia sinulla on Japanin-matkan budjeteista?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Japan Rail Pass – hankinta, käyttö (ja muu liikkuminen Japanissa)

Tämä postaus sisältää pikkutarkkaa tietoa Japan Rail Passista, sen hankkimisesta ja käytöstä, sekä muusta liikkumisesta Pasmo-kortilla Japanissa. Mikäli edessäsi on siis JR-passin ja Pasmo-kortin hankinta ja pienimuotoisten vinkkien etsiminen Japanissa liikkumiseen, niin onnittelut – olet löytänyt oikeaan paikkaan!

Meidän kahden viikon Japanin-reissu piti sisällään sen verran etappeja, että Japan Rail Passin hankinta oli meille luonnollinen valinta. Emme kuitenkaan hankkineet passia kahdeksi viikoksi, vaan yhdeksi viikoksi. Mutta miksi? Siitä lisää alla muutamien vinkkien kera.

Huomioithan, että juttu on kirjoitettu toukokuussa 2019.
Yritän pitää juttua ajan tasalla mikäli muutoksia JR-passiin tai Pasmon käyttöön tulee.
Tarkista aina vielä ajankohtaiset tiedot Japan Rail Passin virallisilta sivuilta ennen ostopäätöstä.

Mikä on Japan Rail Pass, mistä sen saa ja miten sitä käytetään?

Japan Rail Pass on todella kätevä liikkumisen väline Japanissa. Japan Rail Pass on junapassi, joka käy melkein kaikissa Japan Railwaysin (JR) junissa. JR-passin voi ostaa viikoksi (n. 240 €), kahdeksi (n. 380 €) tai kolmeksi viikoksi (n. 430 €) ja sillä voi liikkua valitulla ajalla rajattomasti, lukuun ottamatta Nozomi ja Mizuho -luotijunia. Vaikka Nozomi ja Mizuho eivät ole passilla käytettävissä niin ei hätää, rahalleen saa hyvin vastinetta mm. Hikari ja Sakura -luotijunissa.

Me hankimme kahden viikon matkallemme viikon Japan Rail Passit. JR-passin hankimme n. kuukausi ennen matkaamme täältä. Hirveän ajoissa JR-passin kanssa ei kannata olla, sillä se on lunastettava Japanissa viimeistään 3 kuukautta ostamisesta. Passiin on oikeutettu ulkomailla asuva henkilö, joka saapuu Japaniin turismitarkoituksissa. Esimerkiksi vaihto-oppilaaksi Japaniin lähtevä henkilö ei voi hankkia JR-passia itselleen.

Miten JR-passin ostaminen ja lunastaminen onnistuu?

Japan Rail Passin ostaminen: Homma toimi siis niin, että teimme ensin tilauksen Japan Rail Passista, jonka jälkeen vastaanotimme postissa A4 kokoiset ”JR-voucherit”, jotka saimme vaihtaa konkreettiseksi viikon JR-passiksi Japanissa sitten, kun haluamme ottaa passin käyttöön. Tilaus oli nopea ja helppo tehdä, sillä tässä vaiheessa ei tarvittu vielä mitään passitietoja. Oma nimi, syntymäaika ja arvioitu passin voimaantulopäivä riittivät. Japan Rail Pass kuitenkin aktivoituu vasta sinä päivänä, kun käyt sen lunastamassa itsellesi Japanissa, joten ei hätää, vaikka arvioitu ”date of use” ei olisikaan todellinen.

Japan Rail Passin lunastaminen Japanissa: Meidän majoitukset oli varattu Japanissa niin, että vietimme alkuajan Tokiossa. Ensimmäinen Tokio-kierroksemme kesti 4 yötä. Tämän jälkeen olimme varanneet majoituksen Kiotosta kuudeksi päiväksi ja lunastimme konkreettisen passimme Uenon juna-asemalta samana päivänä, kun suuntasimme Kiotoon. Samalla varasimme paikat saman päivän Hikari -luotijunaan ja otimme passit välittömästi kovaan käyttöön. Kun haluat lunastaa JR-voucherisi konkreettiseksi Japan Rail Passiksi, suuntaa esimerkiksi seuraaville asemille Tokiossa: Ueno, Shibuya tai Shinjuku. Tarvitset mukaasi JR-voucherin (tai voucherit) sekä kaikkien matkustajien passit, sillä henkilöllisyys tarkistetaan Japan Rail Passia lunastaessa. Kaikki vaihtopisteet löydät kätevästi täältä, Japan Rail Passin virallisilta sivuilta. Me päädyttiin vaihtamaan passit Uenon asemalla siksi, että se oli Tokion vaihtoehdoista ”kompaktein” asema ja lähimpänä sen hetkistä hotelliamme.

Entä sitten JR-passin käyttäminen ja paikkavaraukset?

Japan Rail Passin käyttäminen Japanissa: Itse JR-passin käyttö onkin sitten helppoa kauraa. JR-passilla matkustaminen ei vaadi erillisiä ilmoituksia tai paikkavarauksia, vaikka suosittelenkin paikkavarausta pidemmille matkoille. Junat ja lähtölaiturit on merkitty todella selkeästi, eikä JR-passilla matkustaessa tarvitse hirveästi pelätä sitä, että pomppaisi väärään junaan, sillä JR-passilla voi matkustaa rajattomasti siihen merkityn ajan. JR-passilla voi matkustaa myös JR-busseissa sekä yhdellä lautalla, joka on JR Miyajima, jolla pääset matkustamaan halutessasi välin: Miyajimaguchi, Hatsukaichi, Hiroshima ja Miyajima.

Paikkavarausten tekeminen Japan Rail Passilla matkustaessa: Mikäli haluat tehdä paikkavarauksia juniin, suosittelen tekemään niitä pidemmille matkoille hyvissä ajoin. JR-passilla matkustaessa ainoa paikka paikkavarauksen tekemiseen on juna-asema. Verkossa paikkavarausta ei voi tehdä. Homma toimii niin, että menet JR-lipunmyyntipisteelle (usein näissä oli Japan Rail Pass users erikseen isolla kyltillä) ja pyydät virkailijaa varaamaan matkalaisille paikat halutusta junasta.

Matkustaminen ilman paikkavarausta Japan Rail Passilla: Paikkavarauksia JR-passilla voi tehdä kuitenkin vasta, kun itse konkreettinen JR-passi on lunastettu, joten ensimmäisen käyttöpäivän paikkavarauksia voi olla hankalampi saada, sillä junat tuntuivat olevan hyvin pitkälle loppuun varattuja jo hyvissä ajoin toukokuussa. Ei kuitenkaan hätää, sillä ilman paikkavarausta voi myös lähteä reissuun. Tuolloin homma toimii niin, että ensimmäiset istuu ensin ja viimeiset jäävät ilman istumapaikkoja. Paikkavarauksettomat junavaunut on merkitty selkeästi laitureilla, eli jos laiturilla on merkitty toivottuun Hikari-junaasi ”non-reserved 1-4”, niin tiedät, että voit mennä ilman paikkavarausta jonottamaan näiden vaunujen jonoihin. Mikäli edessäsi on pitkä matka, niin suosittelen että menet jonottamaan jo hyvissä ajoin (n. 30 min) ennen junan tuloa. 15 min ennen junan saapumista non-reserved -vaunujen jonot olivat jo todella pitkiä.

Millaisilla reissuilla Japan Rail Passista on hyötyä?

JR-passin hinta on kieltämättä vähän suolainen, mutta niin on Japania pitkin viilettävien luotijunienkin hinnat. En itse ostaisi JR-passia, mikäli suunnitelmissa olisi vain pyöriä esimerkiksi Tokiossa, sillä siinä ei saa vielä rahojansa takaisin.

Koska JR-passin hinta on aika korkea, niin kannattaa vähän kurkkia junien hintoja ennen ostopäätöstä. Esimerkiksi me saimme oman viikon Japan Rail Passin hinnan hyvissä määrin takaisin, sillä viikon aikana suhasimme passilla pitkin Japania n. 500 € / hlö edestä (passin hinta n. 240 € / hlö). Reitillemme osui mm. seuraavat välit hintoineen: Tokio–Kioto– n. 200 € / hlö, Kioto–Hiroshima–Kioto n. 200 € / hlö, Kioto–Osaka–Kioto n. 50 € / hlö, Kioto–Nara–Kioto n. 20 € / hlö. Näiden lisäksi käytimme passin viimeisenä voimassaolopäivänä JR-junia Tokion sisällä, jolloin vältimme Pasmolla maksamisen. Säästöä se on pienikin säästö.

Summa summarum: vahva suositus Japan Rail Passille, mikäli matkasi vie muihin kaupunkeihin, kuin lennon saapumis- ja lähtökaupunkiin. Esimerkiksi Tokioon lentäessä ja vain Tokiossa pyöriessä JR-passi ei kannata, sillä kaupungin sisäinen liikenne kustantaa vai muutamia euroja suuntaansa.

Ps. Mikäli sinua kiinnostaa liikkuminen Naritan lentokentältä Tokioon halvalla, niin kurkista vielä alas, älä lopeta lukemista tähän!

Pasmo-kortti käy liikkumiseen kaikkialla Japanissa

Pasmo on ihme Japanin-matkaajalle. Tuolla pienellä kortilla voit maksaa juna- metro- ja bussimatkoja, ostaa kahvit kahvilasta, napata mukaasi vesipullon automaatista tai vaikka hankkia suuremmat ruokaostokset. Tarjolla on muitakin kortteja liikkumiseen, mutta omaan kokemukseeni pohjaten Pasmo oli näistä korteista monipuolisin.

Pasmo-kortin saa hankittua jo lentoasemalta automaatista, joten sen hankkiminen ja lataaminen on todella helppoa. Lataaminen tapahtuu kätevästi automaatilla, mutta varaa mukaan käteistä, sillä automaatti hyväksyy vain käteisen Pasmon lataamiseen.

Me käytimme JR-passin lisäksi vain Pasmoa matkallamme liikkumistarkoituksissa, sillä Pasmo kävi liikkumiseen kaikissa vierailukohteissamme: Tokiossa, Kiotossa, Hiroshimassa, Narassa sekä Osakassa. Minulla oli itselläni joku vanha mielikuva, että Pasmo ei olisi käynyt ihan kaikkialla Japanissa, mutta onneksi muistikuva osoittautui vääräksi: Pasmolla voi liikkua nykyisin missä päin Japania vain. Lisää Pasmosta löydät sen virallisilta sivuilta, eli täältä.

Metro- ja bussimatkojen hinnoista eri kaupungeissa en oikeastaan pitänyt sen suurempaa kirjanpitoa, sillä matkat ovat todella edullisia. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten helppo Tokion metro olikaan. Vaikka linjoja ja asemia on vaikka kuinka, on kaikki merkitty niin selkeästi, ettei me menty (ihme kyllä) kertaakaan väärään metroon. Matkojen luottokaveri oli ehdottomasti puhelimeen ladattu Tokion Metrokartta, jossa linjat on merkitty väreillään erittäin selkeästi. Laitan linkin tähän, niin pääset lataamaan metrokartankin kätevästi saman postauksen kautta.

Summa summarum: käytän ehdottomasti Pasmoa myös tulevilla matkoillani Japanissa. En jaksa säätää useiden eri korttien kanssa, joten Pasmo on silläkin kätevä, että sillä voi ostaa vaikka välipalan kioskilta junalipun lisäksi.

Naritan lentokentältä Tokioon, kallista vai edullista lystiä?

Naritan lentokentältä Tokioon ja takaisin – bussilla, pikajunalla vai paikalliseen tapaan? Tämähän riippuu oikeasti vain sinusta ja itsestäsi, mutta me oltiin niin pihillä tuulella, ettemme halunneet maksaa bussista (n. 25 € /suunta) tai suolaista hintaa Narita Express -junasta (n. 30 € / suunta). Lähdimme siis seikkailemaan Naritan lentoasemalta suoraan paikallisjuniin, jotka osoittautuivatkin todella käteviksi ja edullisiksi vaihtoehdoiksi. Tarvitset tällaiseen vaihtoehtoon mukaasi vain yllä mainitun Pasmon, jonka saa ostettua jo lentoasemalta.

Meidän ensimmäinen majoituksemme Tokiossa oli lähellä Asakusan asemaa, joten saapuessa Japaniin hyppäsimme Keisei Access -junaan (Kiitos Lanttimatkojen Lotalle vinkistä <3!), joka maksoin yhteen suuntaan n. 10 €. Juna oli varmasti hitaampi kuin Narita Express, mutta myös varmasti paljon hiljaisempi. Aikaisen aamulennon jälkeen Naritasta Tokioon oli matkalla vain muutamia ihmisiä ja meidän lisäksi samaan vaunuun osui vain yksi matkalaukullinen henkilö. Juna pysähtyi useilla asemilla ennen Asakusaa, mutta maisemat olivat ihania. Tuon junan kyydissä näki kokonaan sen, miten maisema muuttuu matkalla Naritasta miljoonien ihmisten sykkivään Tokioon. Mikäli mielesi tekee tähän junaan, niin ota tästä linkki talteen. Me emme aluksi löytäneet tätä junaa, mutta kuvakaappausta sivulta näyttäessämme virkailijat tiesivät heti, mihin meidän piti mennä.

Meillä oli suunnitelmissa palata myös Keisei Access -junalla, mutta meidän paluupäivänä juna oli peruttu koko päivän ajalta. Tuijotimme taulua Asakusan asemalla hieman ärsyyntyneenä, sillä meidän piti palata säästeliäästi Asakusasta terminaaliin samaa linjaa. Matkaamme tuli siis pieni, mutta onneksi vielä edullisempi mutka, sillä virkailija neuvoi meidät Asakusasta Aoton asemalle, josta pääsimme suoralla Keisei Line Limited Express -junalla suoraan terminaaliin. Tämä juna maksoi vielä vähemmän kuin tuo ensimmäinen, sillä Aoto-Narita -väli kustansi vain n. 7,5 €. Tämä juna oli myös hitaampi ja matka kesti n. tunnin, mutta maisemat olivat sen arvoisia. Oli ihanaa nähdä vielä viimeiset palat Japanista ennen paluuta Suomeen.

Summa summarum: Naritan lentoasemalta on helppoa ja halpaa päästä pois myös muilla vaihtoehdoilla kuin kuuluisimmilla Limousine Busseilla tai Narita Express -junalla. Junat, joilla kuljimme Tokioon, eivät menneet tosin Tokio Stationille, mutta mikäli majoituksesi on esim. Uenon tai Asakusan liepeillä, on nämä paikallisjunat mielestäni fiksumpi vaihtoehto, jos siis hintaa miettii.

Millaisia kokemuksia sinulla on Japan Rail Passilla tai Pasmolla matkustamisesta?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki