Lehdistömatka, järjestäjänä Visit Peipsi.
Euroopan neljänneksi suurimman järven rannoilla tuulee lempeästi. Elokuun sipulisato on kerätty. Samovaarit porisevat ja moniväristen talojen edustalle on kerääntynyt iloista väkeä maistelemaan satokauden herkkuja. Olen päätynyt Viron ja Venäjän rajamaille, jossa aika lipuu hiljakseen eteenpäin. Sipulitie vie kulkijan matkalle Viron paikallishistoriaan ja autenttisten makujen äärelle.
Mutta mikä on Peipsimaa ja mikä on sen alueella kiemurteleva Sipulitie? Peipsimaa on mielenkiintoinen alue Viron eteläisessä osassa, joka on sekoitus monista kulttuureista. Peipsin alueella ovat asustaneet niin satoja vuosia sinne muuttaneet vanhauskoiset, kartanoita rakentaneet baltiansaksalaiset kuin maata viljelleet eestiläiset. Peipsimaalla historia ja perinteet ovat vahvasti läsnä, sillä täällä on viljelty sipulia jo satoja vuosia. Usealla suvulla onkin oma sipulilajikkeensa, jonka eteen on tehty töitä useiden sukupolvien ajan. Toivon, että aika ei koskaan aja Peipsimaan yli, vaan se pysyisi juuri näin upeana ja kiireettömänä kuin se tänäkin päivänä on.
Olen lämmennyt tässä vuosien aikana hitaasti, mutta varmasti Virolle matkailumaana, mutta nyt viime elokuussa rakastuin maahan täysin Peipsin ja Setumaan ansiosta. Matkan reitti kulki Setumaalla, Peipsimaalla sekä Tartossa ja seuraavissa jutuissa haluankin vähän syventää sitä, miksi Viro vei minut mennessään tämän matkan jälkeen. Ensi kesänä meillä on suunnitelmissa lähteä kiertämään Viroa autolla ja haluan edottomasti esitellä myös tätä seutua matkaseuralleni, sillä olen edelleenkin hieman hämmentynyt ja onnellinen siitä, miten näin lähellä voi olla jotain näin autenttista. Peipsimaalla aika ja kiire pysähtyy. Tässä postauksessa keskityn Peipsimaahan ja erityisesti Sipulitiehen, joka on Peipsimaan makujen aarreaitta.
Jossain kaukana horisontissa siintää Venäjän maaperä. Täällä Venäjältä tulleen kulttuurin tuntee olevan vahvasti läsnä. Iäkäs nainen nyökkää minulle Peipsin kirpsakkaa sipulia notkuvasta kojustaan ja tervehtii minua venäjäksi. Hän ei puhu lainkaan viroa tai englantia. Aluksi jännitän, että onko kielitaitoni ollenkaan riittävä, mutta saan asioitua hänen kanssaan onnistuneesti. Hymy nousee kasvoilleni – tämä, jos jokin on autenttista.
Peipsimaan Sipulitie on matkailuverkosto, johon kuuluu noin parikymmentä pienyrittäjää Peipsin alueelta. Sipulitiellä tehdään aluetta ja sen perinteitä tunnetuksi. Peipsimaan Sipulitie palvelee matkailijaa ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan alue on elo-syyskuussa, jolloin sipulisato on juuri kypsynyt, sipuliletit tehty myyntiin ja paikalliskulttuuri näyttää parhaat puolensa. Sipulitie kattaa seuraavat kaupungit ja kylät: Varan, Koosan, Välgin, Kokoran, Alatskiven, Varnja-Kasepään, Kolkjan, Ninan, Rootsikülan, Kallasten, Palan ja Rannan.
Sipulitie on oikea lähiruoan ystävän paratiisi. Olin yllättynyt siitä, että kuinka omavarainen joku alue näin lähellä voikaan olla. En nähnyt isoja marketteja, en aasialaisia ravintoloita, en fuusiokeittiöitä. Ilmassa leijaili vain kesäisen maaseudun ja ruoan tuoksu. Ensin ajattelin hieman sokeasti, että Sipulitie on täynnä pelkkää sipulia, mutta olin väärässä, sillä Peipsimaa on myös kalastajien ja näin ollen myös kalaruoan ystävän paratiisi, sillä Viron ja Venäjän rajalla sijaisevassa Peipsijärvessä elää yhteensä 37 erilaista kalalajia. Peipsimaa on siis takuuvarma sipulin ja kalaruokien lähde, mutta alueella on tarjottavanaan myös muuta mielenkiintoista, kuten esimerkiksi kotiviiniä. Täällä viinit koostuvat jännittävistä makuyhdistelmistä, jotka ovat täynnä marjoja, hedelmiä ja jopa rikkaruohoja. Vaikka en ole kummoinen kotiviinien ystävä, yllätyin siitä, kuinka hyvältä ne maistuivatkaan paikallisten ruokien äärellä, valmistajansa läsnäollessan. Mikä onkaan parempaa kuin se, että voit saada ruokasi ja juomasi tekjälle kasvot? Mikä onkaan parempaa kuin se, että kuulet tarinoita suvun reseptien ja viljelyn historiasta? Mikä onkaan parempaa kuin se, että moderni, kiireinen maailma ei ole vielä yltänyt kaikkialle?
Matka Peipsiäären maakuntaan taittui luonnon helmassa. Isot tiet jäivät taakse ja ympärillä näkyi vain vehreää maaseutua ja Peipsijärvi. Kun nousimme maalta pieneen laivaan, joka kuljetti meidät Viron ja Venäjän rajavesillä kohti määränpäätämme, mieleni valtasi jokin sanoinkuvaamaton tunne. Täällä minä olen, kahden maan rajavesillä, kaukana kaikesta siitä kiireestä, mikä kotosalla on ollut. Suljin silmät hetkeksi ja annoin hiusten heilua tuulessa. Otin hetken vain itselleni. Meidän määränpäämme oli Sipulitien ravintolapäivä, joka kruunaa Peipsimaan sipulikauden.
Sipulitien kesäkauden kohokohta on Sipulitien ravintolapäivä, jossa parikymmentä ravintolaa ja kahvilaa tarjoilee vierailijalleen Peipsimaan paikallisia herkkuja. Olisipa meillä ollut aikaa vierailla aivan kaikissa ravintolapäivän ravintoloissa, sillä näissä suloisissa koteihin rakennetuissa ravintoloissa ja kahviloissa olisi viihtynyt vaikka kuinka pitkään hyvien ruokien äärellä.
Sipulitien jokaisella ravintolalla oli oma tarinansa, omat sipulilajikkeensa ja omat herkulliset annoksensa. Ravintolapäivän aikana tuli syötyä mm. savulahnaa, borssikeittoa, kuhakeittoa, sipulikeirroa, sipulipiirakkaa ja viiriäistä. Siputien ravintolapäivän ravintoloista jäivät erityisesti mieleeni Mäng & Muusika, jossa paikallinen trubaduuri soitti sulosointuja ja säilötyt valkosipulinvarret maistuivat taivaallisilta, Voronja Galerii, jossa söin aivan taivaallisen makuista tomaattikeittoa raparperiviinin kera, Vaino Dvor’i, jossa borchkeitto ja savustettu lahna maistui paremmalta kuin koskaan ja Veinikeldri puhvet, jossa rakkaudella ja tarkasti valmistetut kotiviinit yllättivät makuaistin. Kirsikkana kakun päällä pitää myös mainita Mesi tare kodumaja, jonka virheiden seinien sisällä haluan ehdottomasti majoittua ensi kesänä.
Seuraavan kerran Sipulitien ravintolapäivä järjestetään 14.9.2019 ja mukana olevat ravintolat julkaistaan lähempänä syyskuuta. Lisätietoja ensi syyskuun ohjelmasta löydät täältä.
Kuten jo ehkä tästä tunnelmoinnista huomaattekin, niin tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä oli ensimmäinen kertani Peipsijärven rannoilla, muttei todellakaan viimeinen. Vasta täällä ymmärsin täysin sen, kuinka monimuotoinen Viro onkaan ja millainen matkailullinen aarrearkku sijaitsee näin lyhyen matkan päässä.
Suosittelen ehdottomasti lähtemään Peipsimaalle autolla, sillä julkista liikennettä ei käsittääkseni suuremmin ole. Alueeseen kannattaa tutustua edes vähän etukäteen, sillä paikan päällä saattaa kohdata vähän kielimuureja, eikä Google Mapsin aukioloajat ja muut jutut palvele niin hyvin. Ravintoloilla on vähän surkeasti mitään verkkosivuja, mutta kyllä jotain tietoa kaivelemalla löytyy. Tämä ehkä tekeekin mielestäni Peipsimaasta mielenkiintoisen. Kerrankin joutuu oikeasti vähän tekemään hommia sen eteen, että löytää ne kohteen parhaat palat, eikä kukaan ole niitä arvostellut TripAdvisoriin.
Peipsimaa on pala kauneinta Viroa. Käykää ihmiset katsomassa ja kokemassa omin silmin. Alla vielä reitti, jota Peipsimaalla kuljimme. Seuraavassa postauksessa mennään vielä vähän etelämpään ja katsotaan, miltä Viron toinen helmi, eli Setumaa näyttää.
Mihin kohteeseen sinä olet ihastunut Tallinnan ulkopuolella?
Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki
10 Comments
Eikö ole ihmeellistä, kun löytää oikean kätketyn helmen ja vieläpä läheltä? Minusta alkaa nykyään tuntua, että nämä kotimaan ja Euroopan – etenkin Itä-Euroopan – kohteet ovat eksoottisempia ja autenttisempia kuin Thaimaa ja muu Kaakkois-Aasia :-) Viroa olen kiertänyt autolla jo liki parikymmentä vuotta sitten, mutta tuo Tarton itäpuoli on tuntematonta. Olkikattoiset talot, linnat ja maisemat kyllä valloittivat jo aikanaan.
Niinpä! Hauskaa, kuinka paljon yllätyin siitä, että näinkin lähellä voikin olla jotain näin upeaa. Viro ja Baltia jäi kiinnostamaan entistä enemmän. Olkikattoiset talot, linnat ja maisemat, ne on kyllä huikeita. <3
Olipa mielenkiintoinen postaus ja ihanasti kirjoitettu! Pääsin välittömästi tunnelmaan :) Vaikkakin sukuni on Virosta, niin olen todella vähän matkustanut siellä. Äiti ja mummi muuttivat Neuvostoliittoa karkuun, joten varmaan siksi ei heitä ole kiinnostanut suuresti matkailla siellä, kun olin nuori.
Kiitos Sandra ihanista sanoista! Jotenkin tuolla Peipsimaalla tunnelma sai vallan. :) Tuo on varmasti yksi ymmärrettävä syy äitisi ja mummisi puolelta. Heiltä on varmasti kuullut monia tarinoita tuosta ajasta.
Ihana juttu, olen tästä sipulitiestä aiemminkin kuullut mutta nyt kyllä kiinnostaisi syyskuinen supulitie ja ravintolapäivä.
Hauskaa sinänsä että luen tätä Rakveressa, olen tyttöjeni kanssa pienellä itä-Viron roadtripillä. Olen innoissani Virosta, tämä on niin lähellä mutta täynnä erilaisia kokemuksia.
Sipulitien reissu oli kyllä yksi, jos ei koko vuoden, niin ainakin viime syksyn kohokohtia! Ja mulle vielä paikka, johon tuskin olisin muuten koskaan päätynyt, koska itselläni ei ole ajokorttia enkä saa miestäni innostumaan autolomista Suomen ulkopuolella. Ja hitto, että ne ruuat oli hyviä, oispa voinut kiertää viikon niitä pikkukahviloita ja -ravintoloita!
Vautsi miten hyvin kirjoitettu teksti Mira! Ihan kun olis jonkun aikkarin kohdeopasta lukenut! Mä en vielä vartti sitten ollut yhtään kiinnostunut Virosta, mutta nyt tuli fiilis että hitto pitäisköhän itsekin lähteä itä-Viroon! ;D
Jee olipas mielenkiintoista päästä lukemaan tästä Peipsimaasta, josta onkin ollut kasvotusten siun kanssa juttua. Tulee noista sipuliköynöksistä ihan meidän Romanian reissu mieleen, olisi pitänyt pakata laukkuun noita. :’D
Viroa tulee sinänsä ajateltua ruokakohteena, koska Tallinnasta ja sen ravintoloista puhutaan Suomessa niin paljon. Toki tässä on sitten se puoli, että muu Viro on ainakin itselle ihan tuntematonta seutua. Suurta plussaa siitä, että kaikenmaailman fuusiokeittiöt puuttuvat, vaikka niistä pidänkin. Tuollainen omavaraisuus ja aitous olisi kiva kokea myös itse, ne on isoja valtteja.
Kiinnostava juttu! En ole käynyt Virossa muualla kuin Tallinnassa, mutta kesäkuussa olisi tarkoitus joku pieni road trip tehdä. Pitää laittaa Sipulitie muistiin!