Monthly Archives

toukokuu 2017

10 vuotta profiilikuvia – meillä ja maailmalla

Siis mitä? Meitsillä ja Facebookilla on itse asiassa 10 vuotta yhteistä taivalta täynnä! Olisi kyllä ollut aivan mahtavaa että olisin aloittanut Facebookin käytön vähän aikuisempana ja fiksumpana, sillä suurin osa profiilikuvista ja päivityksistä on sellaista sorttia että morjes. Koska en ole suuremmin avannut blogin puolella nuoruuden upeuksia, ajattelin tarttua profiilikuvahaasteeseen, jossa muistellaan profiilikuvia vuosien takaa. Meikäläinen on selkeästi pyyhkiknyt koko vuoden 2007 muistoista ja mielestä, sillä en muista yhtään millaisia kuvia olen tulloin pitänyt esillä – ja moni onkin kadonnut (onneksi) bittiavaruuden syleilyyn. Valmistautukaa nyt henkisesti lukemaanne profiilikuvapostauksen – ja samalla vähän paljastavampaan postaukseen kulissien takana, mitä kaikkea näiden vuosien aikana on tullutkaan tehtyä? Mistä on lähdetty ja mihin on päädytty?

2008 – tummaa tukkaa ja kotimaanmatkailua

2008 oli mustien hiuksien kulta-aikaa. Olin viimeksi ollut täysin mustalla hiusvärillä vuonna 2005, jonka jälkeen hartaasti vaalensin hiukseni lähelle omaa, tosi vaaleaa sävyä. 2008 iski sitten päähänpistos siitä että nyt meitsi menee tummalla hiusvärillä eteenpäin. 2008 ei ollut mikään reissuvuosi, joten reissukuvia ei Facebookissa ole – ainoat reissut olivat Jyväskylään, jossa ravasin aika useasti. Asuin vielä vanhemmillani Parkanossa, elämä oli huoletonta, yhtä asiaa lukuunottamatta: Meitsillä oli muuten hirveä ahdistus omasta nenästäni, mielestäni se oli maailman rumin. Tämä taitaakin olla yksi harvoja kuvia menneisyydestä, missä nenäni näkyy sivuprofiilissa. Kun nyt miettii elämää taaksepäin, niin onpa nolon pienet murheet ollut tyttärellä, huh huh!

2009 – ”vetyperoksidi haisee!”

Nämä sanat huusi yksi upea tyyppi koulussa minulle vuonna 2009 moneen otteeseen, hänellä oli jokin järjetön pakkomielle huudella perääni kaikkea surkeaa ulkonäöstäni ja käytöksestäni – onneksi tästäkin on jo päästy yli. Tarkemmin ajateltuna, olihan hänen puheessaan perää, koska taisi se vetyperoksidi vähän tuoksahtaa samalla kun meitsi kipitti vaatetusalan artesaaniopiskelijana ympäri Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen käytäviä valkoisessa kuontalossaan. En ole siis todellakaan ollut aina matkailualan tyyppi, vaan suurin haaveeni oli nuorena olla muotisuunnittelija – tosin näitä kuvia kun katsoo, en yhtään ihmettele että tämä haave ei ole ottanut tuulta siipien alle. Alla vetyperoksidin käryinen kuva Pärnun kylpylälomalta – joka oli vuonna 2009 mielestäni erittäin onnistunut otos meitsistä. Olkaa hyvä.

2010 –  Pietari ja turistimeiningit

Tein vuonna 2010 ensimmäisen reissuni Venäjälle, minne muuallekaan kuin ihanaan Pietariin. Reissu oli täynnä turistijuttujen multihuipentumia, kuten esimerkiksi tämä reissun silloinen suosikkikuvani meitistä naatiskelemassa surkean makuista venäläistä skumppaa limusiinissa, siltojen avaamisen aikaan. Mun mielestä tässä on yksi Pietari-turistin aktiviteettien multihuipentumista, uskaltaako kukaan muu tunnustaa ostaneensa tällaista viihdepakettia Pietarin yössä?

2011 – kuka lähtee Nummirockiin?

Tuli 2011  ja etutukka, jälleen! Voi tätä riemua. Olin lähdössä ensimmäistä kertaa festareille, tarkemmin kerrottuna Nummirockiin kauhunsekaisin tuntein. Bändivalikoima oli loistava, mutta bajamajat ja festariryönä kuumotti. Pari vuotta tuli kyseisellä festarilla vietettyä juhannusta, kunnes tajusin että en enää pysty festariryönäilemään. Kynnetkin näytti olevan asianmukaiset jo ennen festareille menoa, vähän revityt – samalla tyttömäisen pinkit. Nummirock onkin ainoa festari, jossa olen koskaan yöpynyt. Onko siellä muita festari-untuvikkoja?

2012 – mökkeilyä ja kesäöitä

Meikäläisen profiilikuvat ovat todella oma naama-painotteisia, mutta eikö profiilikuvan tarkoitus olekin se että siinä näkyy oma naama? Tämä kuva on yhdeltä lempparitieltä, mökkitieltä. Lumoudun siitä kun aurinko laskee kesäyönä horisonttiin ja pellot ovat kultaisina – rakastan Suomen kesää. Harmi ettei kukaan ollut vielä tuolloin kertonut selfie-tikusta, piti sitten käsiä kurottaa koko pituuden edestä. Tämä oli kesä, jonka jälkeen matkailualan restonomin opiskelut odottivat meikäläistä Tampereen ammattikorkeakoulussa. Muistan edelleen sen kesäpäivän kun kuulin että sain paikan TAMK:sta, hypin tasajalkaa ja olin niin onnellinen.

2013- Pargassa gyroksen perässä

Kreikka, tuttu ja turvallinen valinta. Parga oli suloinen, pieni kylä missä saatiin kunnon bruna pintaan. Tämä taisi olla vahinkokuva monen muun kasvot kameraan-kuvien joukosta mutta yllättäen kaikista paras. Olihan sitä pakko päivittää Facebookiin olleensa reissussa. En muuten oikeastaan koskaan pidä hiuksia kiinni, joten tämä kuva on sisänsä erikoinen.

2014 – vaihto-opiskelut Sloveniassa ja reissuja lähimaissa

2014 oli kokonaisuudessaan yksi suuri käännekohta, tuona vuonna lähdin vaihtoon Slovenian Portorožiin ja tämä on mielestäni yksi elämäni parhaista päätöksistä. Facebook päivittyi aktiivisesti ja profiilikuva vaihtui tiuhaan. Reissasin Italiassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Montenegrossa. Näin paljon, tutustuin uusiin ihmisiin ja olin järjettömän onnellinen, vaikkakin kroonisesti koti-ikäväinen. Alla kaksi suosikkikuvaani; ensin kuva Piranin muureilta, alempi taas on Venetsiasta, jonne ajoi kepeästi kahdessa tunnissa kotoa. Kirjoitin tuolloin vaihtariblogia, joka oli aika surkea pyrähdys mutta toi kipinää blogin kirjoittamiseen.

2015 – ensimmäinen matkailualan ammattinimike

2015 mullisti elämää siten, että tuona vuonna sain ensimmäisen oikean työni matkailualalta. Olin täristen suorittanut videohaastattelut, seuraavan vaiheen ryhmä- ja yksilöhaastattelut ja nämä taputeltuani suuntasin Nizzaan. Teimme päiväretken Monacoon, jossa viiletin niin onnellisena, että Välimeren aurinko meinasi jäädä toiseksi säteilyllään. Sain reissun lopuksi puhelun, jossa minulle tarjottiin matka-asiantuntijan paikkaa – edessä oli siis muutto pääkaupunkiseudulle ja uusi, mahtava työ ja samalla 2011 alkanut työputkeni Alkossa päättyi. Matka-asiantuntijan työ vei minut uusiin kohteisiin ja vakuutuin tuolloin aivan viimeistään siitä, että en opiskele matkailualaan turhaan vaan tämä on juuri meikäläisen ala. Alla oleva ylempi kuva on Monacosta, jonka taisinkin laittaa Facebookiin kuvatekstillä ”riemuidiootti”, alempi taas Israelin matkalta, joka tapahtui samaisena vuonna 2015. Israel oli äitini pitkäaikainen haave ja lähdimme hänen kanssaan reissuun vuoden lopulla – ja tuolta reissulta tulikin postailtua kuvia Facebookiin suht paljon.

2016 – Dalyanissa pakettimatkalla

Lokakuussa 2016 matkasimme sisareni kanssa Dalyaniin, joka on mielenkiintoisin pakettimatka kohde missä olen tähän asti ollut. Tämä kuva päätyi Facebookin profiilikuvaksi kyseiseltä reissulta. Dalyan on niin pieni kylä ettei itselläni tulisi ensimmäisenä mieleen että sinne tehdään pakettimatkoja. Kuvan hymy on joko iloa, tai kauhunsekaisia tunteita. Matkan jälkeen lopetin työt matka-asiantuntijana ja siirryin uusiin haasteisiin, uuden yrityksen palvelukseen ja ammattinimikkeekseni tuli viisumiasiantuntija.

2017 – mitä kaikkea tuot tullessasi?

Tällä hetkellä minua huvittaa se, kuinka samanlainen 2017 on verrattuna vuodeen 2015. Reissujen ja työpaikan osalta nimittäin. 2015 matkustin Sloveniaan, näin tein myös vuonna 2017. 2015 matkustin Nizzaan ja Monacoon, sama tarina tapahtui vuonna 2017. Kaiken kruununa on se, että sain toukokuussa 2015 puhelun matka-asiantuntijan pestistäni – ja vuonna 2017 sain toukokuussa puhelun samaisesta matkailualan yrityksestä, jossa aloitan työt huomenna, sisällöntuotannon tehtävissä. Vuodet eivät ole sisaruksia, mutta nämä vuodet on meikän elämässä vähintään serkuksia. Viimeisenä valokuva, joka on yksi suosikeistani vuodelta 2017. Kuva on otettu Monte-Carlossa.

Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon ja huomaankin nyt että blogini logossa koreileva teksti ”Tarinoita maalta maailmalle ja takaisin” pitääkin todella hyvin paikkansa. 

Tällaistelta näyttää minun profiilikuvani 10 vuoden ajalta. Miltä sinun?

 

Psst! Seuraa meikäläistä ja blogia myös:

IG: @miraorvokki

Twitter: @miraorvokki

Facebook: @pondekengissa

Blogit.fi: Pöndekengissä

Olevi Residents – kun haluat osallistua huonearpajaisiin

Useimmiten matkailu menee meikäläisellä suht smoothisti ja vastoinkäymisiä tulee eteen yllättävän harvoin. Viime viikonlopun Tallinnan hotellivalinta ja sen hotellihuonearpajaiset huvittavat (ja samalla puistattavat) kuitenkin vielä sen verran, että ajattelin ihan jakaa koko komeuden teidän kanssanne nyt. Tällä kertaa on hyvä muistuttaa muitakin impulsiivisia hotellivaraajia, että kurkkaa oikeasti edes yksi suosittelu ennen hotellin varaamista. Tällä kertaa meikäläisen hotellivalinnaksi osui Olevi Residents, johon en kyllä menisi uudelleen, ellen siis aivan välttämättä haluaisi hotellihuonearpajaisiin. Hotelli on verkkosivujensa mukaan täysin uudistettu vuonna 2003 ja hotellin historia ulottuu jopa 1300-luvulle asti. Puitteet ovat kyllä mielenkiintoiset ja hotellissa on mahdollisuuksia vaikka mihin. Huoneisiin seikkaillaan monien portaiden kautta, hotellissa voi aistia menneiden aikojen henkäyksen ja sijaintikin on aivan mainio, aivan vanhan kaupungin syleilyssä. Mutta, tässä hotellissa on muutama pieni mutta ja se on erittäin epätasalaatuiset huoneet.

Huonearpajaisten viimeinen palkinto – huone satayks, siellä on sulle yllätys

Meidän osaltamme check-in sujui, tai ei sujunut oikeastaan mitenkään. Saavuimme paikalle mutta huoneemme ei ollut vielä valmiina, sillä olimme hieman etuajassa ja näin ajattelimmekin käyvän. Saimme kuitenkin tavaramme säilöön ja lähdimme ostoksille. Noin kaksi tuntia myöhemmin lounaan ja shoppailukierroksen jälkeen saavuimme takaisin hotellille, jolloin huoneemme ei vieläkään ollut valmiina. Onneksi hotellilla oli wifi ja jäimme istumaan vastaanottoon kun Suomen peli oli parhaillaan käynnissä, istuuhan tässä nyt pienen hetken. Vastaanoton tyttö soitteli myös kiivaasti jonnekin mutta emme ymmärtäneet sanaakaan, sillä hän puhui venäjää.

Totuuden aika koitti ja saimme huoneen 101 avaimet. Avaimet lähtivätkin bumerangina takaisin, kuvien ottamisen jälkeen tietenkin. Huoneemme ovi oli auki kun saavuimme sinne, huone haisi tupakan, oksennuksen ja desinfiointiaineen hurmaavalle sekoitukselle, huone oli hämärä ja kaiken tämän esteettisyyden kruunasi nurkassa lojuva, kaikkensa antanut kaljatölkki. Eniten huvitti se että siivoojat oikeasti oli tehnyt niin  pitkään töitä huoneen eteen ja silti kaiken sen odottamisen jälkeen meitä vastassa oli tyhjä kaljatökki – miten sellaista ei oikeasti voi huomata ja noukkia pois?

Oli miten oli, huone ei vastannut myöskään sisustaltaan yhtään sellaista mitä olin varannut, joten keräsimme kamppeemme ja kipusimme takaisin vastaanottoon, jossa vastaanottoneiti meitä jo selkeästi odotti. Mainitsin sottaisuudesta ja näytin kuvaa huoneesta, jollaisen olin tietääkseni varannut ja kerroin ettei huone vastaa lainkaan kuvaustaan. Vastaanoton tyttö katsoi minua ja totesi tyynesti: ”Kyllä, tiedän ettei se vastaa yhtään kuvausta”. Vastaanoton tyttö otti jälleen puhelimen käteen ja soitti jonnekin. Voi kun tietäisin, mitä puhelimessa  keskusteltiin. Pian luuri puhelimen luuri laskeutui ja meille kerrottiin että hotelli antaa meille paremman huoneen, mutta tässä huoneessa ei ole parisänkyä. Viis meikäläiset mistään parisängystä, kunhan ei oksennus ja tupakka haisisi.

Huonearpajaisten voittaja – huone kaksikymmentäyhdeksän

Avasimme uuden huoneemme oven kauhunsekaisin tuntein – mitähän tämän oven takaa palajastuukaan? Sieltähän paljastui ulkonäöltään sellainen huone, jonka olin mielestäni varannut! Toki tämä huone oli isompi ja varustettu keittiöllä, jota ei meidän varauksella ollut mutta näytti ulkonäöltään täsmälleen siltä, millä mielikuvalla olin huoneen varannut. Itse huone ei ollut mikään supervarusteltu, eli kuvista näkee pääpiirteittäin kaiken mitä tarvitsee. Kontrasti näiden kahden huoneen välillä on siis aikamoinen.

Kysymys siis kuuluukin, mikä ihmeen yritys tuo meidän ensimmäinen huone oli ja miksi se alunperin annettiin meille, kun muitakin huoneita oli vapaana? Myös aamiaisella oli meidän lisäksi seuraavana aamuna vain kahdeksan muuta henkilöä, joten olisi aika outoa että koko hotelli olisi täynnä. Vastaanotossakin selkeästi tiedettiin että kukaan ei tule tyytymään tuohon ensimmäiseen huoneeseen, mutta yrittivät kuitenkin. Tällä kertaa arpaonni ei aluksi suosinut, mutta onneksi tästäkin selvittiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Millaisia hotellihuonearpajaisia sinun kohdallesi on sattunut?

Psst! Seuraa meikäläistä ja blogia myös:

IG: @miraorvokki

Twitter: @miraorvokki

Facebook: @pondekengissa

Blogit.fi: Pöndekengissä

Ravintolasuositus Tallinnaan – hehkutettu Rataskaevu 16

Tallinna on pullollaan ihania ravintoloita ja makuelämyksiä. Testasimme viime lauantaina Tallinnassa erästä kehuttua ravintolaa, jonka nimi sekä osoite on helppo muistaa. Kyseessä on siis Rataskaevu 16, joka sijaitsee osoitteessa Rataskaevu 16. Voin jo tässä vaiheessa luvata, että tämä ravintola saa varmasti aistisi kihelmöimään – niin yksinkertaista, niin maukasta, niin kaunista, eikä hintakaan huimaa päätä. Ravintola on nostanut hintojaan hieman verrattuna menneisiin vuosiin, muttei edelleenkään ole mielestäni mitenkään kallis. Juhlistimme Petrin syntymäpäivää Rataskaevussa.

Tee pöytävaraus ajoissa – ja nauti illasta

Aloitetaan siitä, että tähän ravintolaan kannattaa tehdä pöytävaraus hyvissä ajoin. Ravintola on maukas ja edullinen, joten se vetää puoleensa niin turisteja kuin paikallista väkeä. Luulen, että ravintolan 10 000 Facebook-tykkääjää eivät myöskään ole väärässä ja ravintola on varmasti jokaisen tykkäyksen arvoinen – plus aina täynnä. Kuten kuka tahansa hyvä tyttöystävä, olin aloittanut ravintolan miettimisen vähän liian myöhäan enkä edes tajunnut ettei kukaan ollut kuitannut vastausta sähköpostiini, jossa utelin pöytävarausta lauantaille. Sen enempää miettimättä, nälän jo kurniessa, kellon lähestyessä puoli seitsemää, marssimme Rataskaevu 16:sta kysäisemään pöytää. Tupa oli jo yllättävän täynnä, mutta saimme kuin saimmekin ravintolasta vapaan pöydän. Tarjoilija antoi meille aluksi tunnin aikaa syödä, mutta tämä aikamääre muuttui jo ennen tilaustamme. Peruutuksen takia saimme armahduksen ajankäyttöön – ja saimme syödä kolme ruokalajia, aivan kuten olimme suunnitelleet. Meillä oli siis onnea matkassa pöytävarauksen osalta.

Alkupaloiksi valikoituivat tuoresuolattu lohi (7,80 €), sekä kurpitsakeitto (5,00 €). Maut olivat simppeleitä ja tuoreita. Alkupalojen kyytipojaksi pöytään tuotiin myös talon leipää, joka on muuten aivan järjettömän hyvää. Kalastaja kehui lohiannostaan, joten tämä ei mennyt ollenkaan vikaan.

Pääruoan kautta jälkiruokaan – ja yllätyksiin

Pääruoaksi valikoitui naudan sisäfilee (17,50 €), sekä uunilohi (15,50 €). Simppeli linja jatkui ja ruokien esillepano oli myös kaunis. Olimme molemmat vähän ruokakateellisia toisillemme, sillä annokset näyttivät niin hyviltä. Ruoan lisäksi huomio kiinnittyi jatkuvasti tarjoilijoiden palveluasenteeseen ja hymyyn – täällä on asiakkaan ja työntekijän hyvä olla. Hyvä ruoka ja hyvä palvelu takaavat onnistuneen asiakaskokemuksen.

Pääruoan jälkeen sain viitottua tarjoilijan paikalle ja tilattua Petrille syntymäpäivän kunniaksi vielä suklaakakun. Mitäs lähti puuteroimaan nenäänsä. Yritin olla salamyhkäinen ja odotella suklaakakkua hiljakseen, mutta pienessä hetkessä salin täyttikin hymy, nauru, sekä laulu kun kuusi tarjoilijaa ja koko ravintola ryhtyi laulamaan Petrille syntymäpäivälaulua. Kakun päällä oli pieni kynttilä ja mansikkahillosydäme. Kaiken lisäksi lautasliinaan oli rustattu pieni tsemppiviesti tulevaan vuoteen. Apua kuinka ihana yllätys!

Koko komeus kahdella alkupalalla, kahdella pääruoalla, jaetulla suklaakakulla, tummalla oluella ja 16 cl valkoviinillä kustansi siis yhteensä 60,30 €. Tunnelmaa, hymyä ja asiakaskokemusta ei voi rahalla (ainakaan aina) saada, vaan asiakaskokemus ja hymy kumpuaa henkilökunnasta ja heidän fiiliksestään. Henkilökunnasta huomasi että he nauttivat työstään ja heidän työyhteisössään on hauskaa. On ilo olla asiakkaana tällaisessa paikassa.

Lisää Tallinan ravintolasuosituksia löydät muuten blogistani Tallinnan ravintolat-tägin alta. Muita Tallinnan tarinoita löytyy Tallinna-tägin alta.

Oletko sinä käynyt tässä hehkutetussa ravintolassa? Onko ravintola mielestäsi maineensa arvoinen?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Helsingistä Travemündeen – matkahaaveita Finnlinesin kanssa

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna on hyvä alkaa haaveilla tulevasta kesästä. En ole koskaan kokenut itseäni kovaksi laivailijaksi, luultavasti sen takia että laivamatka on ollut itselleni usein vain suoritus paikasta A paikkaan B. Olen kuitenkin havaitsemassa pientä muutosta matkustustottumuksissani, sillä olen aivan oikeasti alkanut miettiä laivamatkoja rentoutumisen kannalta – laivallahan ei ihan oikeasti ole kiire minnekään. Vierailin muutama päivä takaperin Finnlinesin M/S Finnladylla, jonka kyydissä lipuisin mielelläni tulevana kesänä Helsingistä Saksan Travemündeen. Tervetuloa mielikuvamatkalle Saksaan M/S Finnladyn kyydissä!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Finnlinesin kanssa ja Rantapallon kanssa.

Rentoutumista omassa sviitissä – meren kimaltaessa auringonsäteissä

Sviitin ikkunasta avautuu näkymä Itämerelle, matka vie kohti Saksaa. Aurinko lämmittää, meri kimaltaa samalla, kun auringonsäteet leikkivät sen pinnalla. On täydellinen kesäpäivä ja rahtilaiva lipuu sulavasti merellä. Mitä, rahtilaiva, mikä sviitti? Onko tällainen yhtälö mahdollinen? Rahtilaivasta ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen raukea ja rauhallinen arjen luksusmatka, mutta tämä on selkeästi mahdollista. Pakkohan se on uskoa, kun omin silmin näkee. Finnlines kuljettaa rahtia ja vapaa-ajan matkailijoita sulassa sovussa ja matkalla pystyy aistimaan aitoa, autenttista meritunnelmaa. En ole koskaan matkustanut laivalla sviitissä, mutta vieraillessani M/S Finnladyn Star-sviitissä mielessäni alkoi siintää laivamatka rahtialuksella, jossa voin herätä tilavassa hytissä, ihailla merta ja vain nauttia siitä että minulla ei ole kiire minnekään.

Finnlinesin valikoimaan kuluu päivä Saksassa-risteily ja matka M/S Finnladyn kanssa Helsingin Vuosareesta Saksan Travemündeen kestää noin 30 tuntia suuntaansa. Tuo tuntimäärä kuulosti aluksi korvaani todella paljolta, sillä olen useimmiten ”kaikki mulle heti nyt-tyyppi” ja koko ajan menossa. Mitä pidemmälle laivavierailumme M/S Finnladylla meni, sitä enemmän aloin tajuta että tällainen 30 tunnin laivamatkahan olisi juuri sitä täydellistä arjen luksusta. Edessä vain meri, ei mitään juoksemista ohjelmanumerosta toiseen, sauna ja poreamme jotka kuuluvat risteilyn hintaan, hyvä ruoka ja onnellinen mieli. Matka kestää kokonaisuudessaan muuten lauantai-illasta keskiviikkoaamuun, eli itsensä saa varmasti tuona aikana rentoon laivafiilikseen. Finnlinesin päivä Saksassa-risteilystä löytät lisätietoa täältä.

M/S Finnladyn hytit on sisustettu rakkaudella. Hyttiluokasta riippumatta matkustaja löytää hyteistä pieniä ja suuria merellisiä yksityiskohtia, sekä mietelauseita. Finnlines ei kilpaile discoilla, äänekkäällä ohjelmalla ja menovinkeillä, vaan rauhallisuudella ja autenttisuudella. Meille kerrottiin rauhallisesta merimatkasta, jonne voi ottaa kirjan mukaan ja kuunnella akustisen kitaran sointuja, merimatkasta jossa pääsee saunaan ja hierontaan, merimatkasta jossa ei ole kiire mihinkään aktiviteettiin tai showhun.  M/S Finnladyn kyydissä kokee aidon merimatkan, jonka mukana on työmatkalaisia, viikottain laivalla kulkevia rekkakuskeja, lomailevia perheita ja ystäviä. Monelle tämä laiva on arkipäivää työmatkojen välissä ja tähän työrumbaan M/S Finnlady vastaa rentouttamalla asiakkaansa meren aalloilla.

Hyvää ruokaa ja viiniä – oman rakkaan kanssa

Tutustuimme laivavierailulla myös M/S Finnladyn buffet-ravintolaan. Koska laivalla ei ollut tuolloin muita ”matkalaisia”, saimme iloksemme maistella buffetin tarjontaan kuuluvia ruokia pöytiintarjoiluna. Mikäli buffet-ruoan taso on tällainen, on minua todella vaikea saada pois ruoan ääreltä matkallamme. Ruoan tasosta huomasi heti, että henkilökunta pitää työstään – ruoka oli suussa sulavaa. Ruokailun ajan maisemana toimi Vuosaaren satama, mutta pystyin auringonpaisteessa kuvittelemaan kuinka seilaamme merellä, katselemme horisonttiin ja nautimme yhteisestä ajasta. Kiinnitin huomiota siihen, että ateriapaketti matkalla on edullinen. Kun ateriapaketin ostaa ennakkoon, saa sen hintaan 72 € /aikuinen, 32 € /lapsi. Ateriapakettiin kuuluu lähtöillan buffet ruokajuomineen, brunssi sekä buffet-illallinen. M/S Finnladylla buffetravintolan lisäksi matkustajia palvelee Bar & Bistro Navigare ja Star Café.

Ruokalistalla on Suomalaisia sekä Keski-Eurooppalsia herkkuja. Euroopan parsakausi on kuumimmillaan, nautimme keväistä parsaa, maistamme suomalaista lohta, hurmioidumme savustetusta porofileestä. Näiden ystäväksi nautimme valkoista Rieslingiä ja punaista Primitivoa. Kyllä, minä olen nyt henkisesti matkalla Saksaan.

Mikäli siis lähtisin päivämatkalle Saksaan Finnlinesin kanssa, viettäisin sen majoittuen merihenkeä hehkuvassa sviitissä, jonka ikkunoista kimaltaa kesäinen meri. Aloittaisin päiväni M/S Finnladyn runsaalla brunssilla, menisin brunssin jälkeen saunaan ja hierontaan, jonka jälkeen istahtaisin vielä poreammeeseen. Pakottaisin itseni rentoutumaan ja uskomaan että aina ei ole tärkeintä päästä paikasta A paikkaan B pikavauhtia. Söisin pitkän päivällisen rakkaani kanssa, istuisin lasilliselle kuohuvaa ja kuuntelisin laivan ääniä. Illalla nauttisin sviitistä, valmistautuisin nukkumaan ja katselisin kun kesäinen aurinko laskee edessämme horisonttiin. Merimatkan Finnlinesin kanssa pääset varaamaan täältä.

 

Miten on, lähtisitkö sinä päiväreissulle Saksaan laivalla ja millainen oma matkasi olisi mielikuvissasi?

 

Psst! Seuraa meikäläistä ja blogia myös:

IG: @miraorvokki

Twitter: @miraorvokki

Facebook: @pondekengissa

Blogit.fi: Pöndekengissä