Suomen suurin matkablogiyhteisö

Päivä Monacossa – Nizzasta Monte-Carloon junalla

Monaco on niin lähellä Nizzaa että olisi suorastaan vääryyttä olla käymättä Monacon puolella, kun on reissussa Nizzassa. Ainakin se Monaco kannattaa nähdä kerran elämässä, ei sillä että siellä pitäisi joka kerta ravata. Mielestäni päiväreissulla Monacossa ehtii nähdä suht paljon, eikä hintatasoakaan tarvitse jännittää päiväreissulla, yöpyminen ja casinolla ravaaminen on sitten asia erikseen. Monaco on oiva paikka luksusautojen ja kuninkaallisten tiluksien bongailuun ja  matka junalla Nizzasta Monte-Carloon ottaa vain puoli tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Junalippu automaatista ja menoksi

Junalipun saa kätevästi ostettua Nice-Villen rautatieasemalta, tai no.. tosi kätevästi jos osaa ranskaa, sillä automaatit eivät ole muulla kuin ranskan kielellä. Ensimmäinen kerta junalippua ostaessa vuonna 2015 oli enemmänkin kuin kaoottinen sillä emme ymmärtäneet automaatista yhtään mitään, eikä asiaa auttanut takana huokailevat, auttamiskyvyttömät ranskalaiset. Vaikka periaatteessa lippuautomaatin idea on suht yksinkertainen ja ne ranskankieliset sanat pääteltävissä, saattaa takana huohottavat ihmiset stressata sen verran että tuntee itsensä vain tyhmäksi siinä automaatilla pyöriessä, eikä meinaa saada aikaiseksi yhtään mitään.

Toinen kerta lippuautomaatilla oli huomattavasti helpompi ja sain vietyä junalipun oston maaliin heti ensimmäisellä kerralla, tosin en tiedä tuliko ostettua oikea junalipputyyppi mutta lipussa luki seuraavasti: 4 adultes, aller-retour 24,00 €. Uskoni osaamiseeni ja oikeaan lipputyyppiin on erittäin vahvoilla, ei siis lainkaan paha hinta neljän henkilön menopaluu-lipuista. Lipulla voi siis matkustaa päivän aikana meno-paluun, ihan mihin aikaan vain, junia menee noin 20 min välein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monacon ruhtinaan palatsi – 1200 luvulta tähän päivään

Meidän kierroksemme Monacossa ei ollut hirveän omaperäinen. Kävelimme risteilijöiden ja jahtien ohi, bongailimme muutamat autot, kävelimme Monacon ruhtinaan palatsille, kävimme palatsin viereissä kirkossa, puutarhassa ja nautimme Monacon siististä tunnelmasta.

Monacon ruhtimaan palatsilla osuimme tietämättämme vahdinvaihdolle, joka keräsi helmikuussakin aika ison määrän turisteja kuvaamaan tapahtumaa. Vahtia vaihdetaan joka päivä 11:55. Monacon ruhtinaan palatsi on rakennettu 1200-luvulla, jolloin palatsi oli pääasiassa sotatarkoituksiin rakennettu rakennus. Tänä päivänä palatsi on Monacon ruhtinaan asuinpaikka ja samalla yleisölle avoin tila. Palatsi ei näytä päälle päin niin krumeluurilta ja loistolta, mutta kuka tietää mitä palatsi kätkee sisäänsä? Minä en vieläkään tiedä, sillä päiväretkemme aikaan palatsi on suljettu yleisöltä. Palatsin sisätiloinin pääsee tutustumaan huhtikuusta lokakuuhun, 8 € hintaan. Liput ja lisätiedot täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monacon katedraali – Grace Kellyn haudalla

Monacon ruhtinaan palatsilta on vain lyhyt kävelymatka Monacon katedraalille. Katedraalin paikalla sijaitsi 1200-luvulla kirkko ja nykyinen katedraali on rakennettu tälle paikalle 1875. Katedraaliin on haudattu muun muassa Grace Kelly ja Ruhtinas Rainier III. Kirkkoon pääsee ilmaiseksi 8.30-19.00 välisenä aikana. Kannattaa kuitenkin varautua siihen että katedraaliin ei päästetä vierailulle uskonnollisten tapahtumien aikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä Monaco näyttää ja tuntuu?

Monaco on kaikin puolin siisti ja helppo ottaa haltuun. Monaco jakaa varmasti mielipiteitä. Mielestäni on ihanaa että Monaco on niin siisti ja tietyltä osin värikäs. Ruhtinaan palatsin kukkulalta katsoen rakennukset ovat kyllä yllättävän rumia ja pidänkin enemmän Ruhtinaan palatsin läheisyyden ulkonäköstä. En päässyt toisellakaan reissulla kunnolla sisälle Monacoon, se on loistetta, arvokkaita autoja ja hienoja rakennuksia. Monaco on kohde, minne en aio enää kolmatta kertaa mennä päiväreissulle. Mikäli eksyn Monacoon joskus uudelleen, haluaisin kokea hulppean hotellin, yhden casino-illan ja hulppean illallisen. Ehkä sitten joskus, jos raaskii.

VisitMonacolla on hyvät sivut ja sieltä saa hyviä vinkkejä vierailulle, mikäli mielit ottaa Monacon paremmin haltuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edullinen ravintolavinkki Monacoon – 3 Tapas Monaco

Koska olimme vain päiväreissulla Monacossa emme ajatelleet syödä sen suuremmin, sillä illallisravintola Nizzassa näkyi jo mielessämme. Kuitenkin tiesin että nälkä tulee yllättämään ja yritin pitää silmällä potentiaalisia paikkoja, mihin voisi poiketa pienelle ruokatankkaukselle. Olen aina mieltänyt Monacon kalliiksi paikaksi tehdä yhtään mitään, edes syödä mutta totuus on jossain määrin toinen. Poikkesimme tapas-aterialle 3 Tapas Monacoon, osoite: 5 Rue Princesse Florestine, 98000 Monaco, jonka tapas-annokset olivat väliltä 2-8 €. Ilmapiiri oli espanjalainen, Enrique soi radiosta. Unohdin hetkeksi että tässähän ollaan Monacossa. Ravintola oli sopivan rosoinen ja samalla sopivan siisti, mielekäs paikka istahtaa vähäksi aikaa alas ja nauttia lasi rosé-viiniä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko Monaco sinulle vain päiväkohde, vai oletko viihtynyt siellä kauemmankin? Millaisia vinkkejä sinulla on Monacoon suuntaaville?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Previous Post Next Post

You Might Also Like

29 Comments

  • Reply Martina sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 14:14

    Mekin piipahdimme Monacossa taannoisella Nizzan reissullamme ja pidin kyllä näkemästäni, vaikken ehtinytkään tutkia Monacoa ihan hirveästi. Kävimme saman päivän aikana nimittäin Cannesissakin ja vaikka junalla oli helppo suhata (kiitos ranskankielentaitoisen ystävän, saimme liputkin ostettua!) niin Monacoon jäi vain muutama tunti aikaa. Haluan ehdottomasti palata Monacoon, mutta päiväretkelle vain, hintatason takia. Otan ehdottomasti myös ravintolavinkkisi mukaan!

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:36

      Kiitos kommentista! :) Cannes on jäänyt meiltä välistä mutta sinnekin pitää ehdottomasti mennä vielä joskus!

  • Reply Terhi / Muru Mou sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 18:05

    Kyllähän sitä pitää Monacossa edes kerran elämässä käydä, joten lähistölle sattuessani kävisin ilman muuta siellä. Tuskinpa siitä lempipaikkani tulisi, mutta olisi se silti mielenkiintoista nähdä. Minäkin luulin, että siellä olisi kaikki todella kallista, mutta näköjään syödä siellä ainakin raaskii :)

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:37

      Ei siitä tosiaankaan varmaan lemppari tule, jollei ole ylenpalttisesti rahaa millä mällätä. Kyllähän siellä jahdin kannella istuisi ja siemailisi skumppaa, muttei ehkä tällä budjetilla :D

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 20:19

    Mulla on ollut juurikin Nizzan lennot metsästyksessä – Monacon takia. Vaikka oonkin varma, että en viihdy siellä yhtään :D Mutta mulla on pieni pakkomielle päästä kaikkiin Euroopan pikkuvaltioihin. Muuten ne on aika hyvin jo kasassa, San Marino tulee toukokuussa plakkariin jos mitään ihmeellistä ei tapahdu. Mutta Monaco puuttuu vielä listalta. Mun menemisiä tosin tänä vuonna rajoittaa mun satasella reissuun -haaste joten pliis Norski, lasketko vähän Nizzan lentojen hintoja!

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:38

      Haha! Mulla vähän sama, pikkuvaltiot niin kivoja! Monaco on näkemisen arvoinen joten toivotaan että Norski laskee hintoja NYT, niinku NYT!

  • Reply Pia / Lyhyenä hetkenä sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 20:41

    Monaco ei ole omassa toivekohdelistassani kovin korkealla. Mielikuvat saattavat johtaa harhaan, sillä ne perustuvat lähinnä formulakisoissa näytettyihin maisemiin ja satamassa kelluviin ökyjahteihin. Mielenkiintoista olisi nähdä pitävätkö nämä ennakkoluulot paikkansa, joten jos lähimaastossa joskus liikun, käyn kurkkaamassa miltä minivaltiossa oikeasti näyttää.

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:41

      Luulen että mielikuvat pitää hyvin paikkansa, ainakin kesäaikaan! Mielestäni Monaco näytti silloin juuri niin Monacolta kuin voi olla :D Talvella ei ollut niin hohdokasta, oli liian vähän Ferrareita liikenteessä :D

  • Reply Sannahof // Unelmamaja sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 23:56

    Itsekin olen piipahtanut Monacossa ihan vain päiväseltään ja ainakin toistaiseksi se riitti. Olisihan se makeeta päästä joskus viettämään oikein överiaikaa jahdille Monacon edustalle seuraamaan F1-kisoja ja nautiskella jossain aivan yltiöpäisessä ravintolassa, mutta ehkä kuitenkin tyydyn toistaiseksi vain mielikuvamatkailuun ;)

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:42

      Jep! :D Jos olisi rahaa mällätä niin ottaisin kyllä joskus listalle kunnon Monaco-viikonlopun…. Mielikuvissa ainakin pääsee tämmöiselle reissulle ;D

  • Reply Sateenmuru maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 12:52

    Itsekin puksuttelin junalla Rivieralla edes takaisin, kun hoksasin, miten halpoja junaliput ovat! Monacossakin piipahdin pienellä kävelyretkellä sen kummemmin nähtävyyksiä jahtaamatta. Kivoja valokuvia sinulla, ja pitää pitää tapakset mielessä seuraavan kerran kun noille kulmille eksyn!

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:43

      Tapaksia ainakin sai halvalla! En tiedä onko mikään muu paikka Monacossa yhtä edukas… Ehkä meillä kävi vain tuuri :)

  • Reply Sanni maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 13:47

    Nizzasta pääsi ainakin joitakin vuosia sitten bussilla Monacoon upeaa maisemareittiä pitkin 1 euro/suunta.

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:44

      Bussikin on kyllä edullinen ja helppo vaihtoehto! :)

  • Reply Reissaaja1 maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 18:39

    Päiväseltään on myös tullut käytyä Monacossa ja mielestäni aika riitti hyvin kaupungin töllistelyyn. Varsin hintavahan se oli, esimerkiksi tuli ostettua siellä elämäni kallein drinksu. Mutta kerrankos sitä ;) Hyvin teilläkin aika näyttää riittäneen kaupungin tutkiskeluun.

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:45

      Paljonko maksoi elämän kallein drinksu? :D Olisi mielenkiintoista tietää! Itse juon drinkkejä niin vähän että niiden kanssa mulla on hintatasot aivan hakusessa.

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 18:45

    Me käytiin kanssa Ranskan Rivieran matkan yhteydessä Italiassa ja Monacossa. Niinkuin totesitkin jo – on suorastaan rikos jättää Monaco käymättä.

    Monte Carlo oli joo ihan käymisen arvoinen, mutta jätti mut jotenkin tosi kylmäksi. Mukava päiväreissu meillä kyllä oli, ei siinä. Jotenkin ei ollut mun paikka ollenkaan vai vaatiiko sitten useamman päivän aikaa, jotta siitä oppisi tykkäämään edes jossain määrin? Mun makuun oli vain liikaa hienoja veneitä ja autoja sekä luksuselämää.

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:47

      Mun toinen sisko tykkäsi paikasta ensinäkemällä tosi paljon ja kehui paikkaa paljon! Toinen oli vähän kahden vaiheilla, eli luulen että fiilis on vain ihmisestä kiinni, pidempi aika ei taida pelastaa ajatustasi Monacosta :D Tai kuka tietää! Itse tykkäsin enemmän toukokuisesta Monacosta, rakastan ”luksus” autoja ja niiden bongailua, talvella niitä oli liian vähän :)

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 22:09

    Ilman muuta matkustaisin Monacoon. Viime kesänä Milanosta olisi päässyt junalla oliskos se ollut rannikka pitkin aina Marsellesiin ja hinta taisi olla edestakas jotain alle sata euroa per naama. Sellaisia hintoja ja tarjouksia pitäisi katsella. Olisi aika hienoa tehdä sellainen reissu!

    • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 15:48

      Tuollainen reissu olisi kyllä aika hieno! :)

  • Reply Emma / Mutkia Matkassa tiistai, maaliskuu 28, 2017 at 10:34

    Mulla on nyt pari Nizzan reissua takana, mutta vielä en ole päässyt Monacoon asti. Ensi kerralla sitten aivan varmasti!

  • Reply Stacy Siivonen tiistai, maaliskuu 28, 2017 at 18:23

    Osuipas sinulle pahan näköiset pilvet! Voisin kuvitella tekeväni maahan pienen päivävierailun. Pikkuiset maat ovat aika mielenkiintoisia, nyt kun vierailin ekaa kertaa mikrovaltiossakin.

  • Reply Katja/jumalainenseikkailu keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 12:03

    Olen lähestulkoon rikollinen, koska ollessani Nizzassa, en poikennut Monacoon :D Mutta syynä oli se, että olin vain pikaisesti Nizzassa käymässä, matka jatkui ihanaakin ihanaampaan Mont-Saint Micheliin. Mutta kiitos sinun, nyt sain vierailla Monacossa!

  • Reply Lotta | Watia.fi keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 14:37

    Monaco olis kyllä kieltämättä mielenkiintoinen kohde. Just ne luksusautot ja jahdit! Seuraan yhtä vloggaajaa joka asuu Monacossa ja niillä on siellä niin överiä meininkiä, että sitä ois kiva päästä näkemään livenä. :-D Toi onkin hyvä idea, että käy siellä päiväretkellä esim. Nizzasta. Nizzakin kun kiinnostaa. Kiitos siis hyvästä vinkistä!

  • Reply Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 23:27

    Tein saman reissun lukion kirjoitusten jälkeen reilillä, aika monta vuotta sitten. Muistikuvat ovat aika hatarat, mutta muistan kaikkien ravintoloiden olleen kiinni aamiaisen ja lounaan välissä. Haimme ruokaa ruokakaupasta ja sama yhteensattuma vei meidät erään rallivaimon parvekkeelle, Monacon aitiopaikalle. Taidan jopa tunnistaa tuon talon eräästä kuvastasi. Hauskoja muistoja nousi mieleen, muistin myös tämän jo kauan aikaa sitten kirjoittamani jutun omalta reissultani ja tästä mainitsemastani sattumasta: http://www.urbaaniviidakkoseikkailijatar.fi/julkkisbongarin-salatut-seikkailut-maailmalla/

  • Reply Johanna Hulda / Vida de Estrada torstai, maaliskuu 30, 2017 at 12:51

    Monacossa olisi mielenkiintoista piipahtaa, vaikka tuskin tuntisin oloani kovin kotoisaksi siellä. Euroopan pikkuvaltioissa on vaan jotain hohtoa, vaikka vielä en ole yhdessäkään päässyt vierailemaan. :D Ei ole pahan hintaiset nuo junat, joten varmasti poikkean jos joskus Nizzaan päädyn!

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, maaliskuu 30, 2017 at 21:18

    Juna onkin varmaan tuolle välillä hyvä vinkki, sillä vuokra-auto ja Monaco on vaikea yhdistelmä! Mutta totta, jos Nizzassa käy, eikä ole ennen Monacossa käynyt, niin kannattaa kyllä pistäytyä edes päiväseltään tuollakin.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 19:09

    Monaco ja Nizza on molemmat vielä näkemättä, mutta ehdottomastihan ne on joskus nähtävä! Tässä oli kivasti lueteltu mitä Monacossa kannattaisi katsastaa. Täytyy laittaa sivu muistiin tulevien matkojen varalle. Ihanan näköisiä nuo ruoat! Nyt tuli ihan nälkä…

  • Reply Anna | Muuttolintu.com sunnuntai, huhtikuu 2, 2017 at 01:08

    Oon käynyt Monacossa aikoinaan nopeasti kääntymässä automatkalla Euroopassa. Ei kyllä sytyttänyt silloin yhtään, mutta jos joskus tuolla päin olisin uudestaan, niin voisin antaa sille uuden mahdollisuuden, just sen hulppean hotellin ja hulppean illallisen merkeissä :) Päivää kauemmin en kyllä siellä varmaan viihtyisi.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    UA-58281549-1