Mummulan kalakeitosta Bangkokin katukeittiöihin

Hyvää matkailuvuotta 2016! Edellisessä postauksessa kerroinkin uuden vuoden toiveestani eli siitä, että pääsisin takaisin Thaimaahan ja nauttimaan yhden Singhan, jonka setäni lupasi ensi vuoteen säilyttää jääkaapissaan sen hänen asunnolleen unohdettuani. Saat sitten juoda sen kun tuut takaisin”. Tuo olut ei ehkä ole enää nauttimiskelpoinen – ei tainnut päiväys olla kovin pitkä, mutta aina niitä saa uusia. Setääni en tosin mukaan saa, sillä suuri suru ei pysynyt poissa kun setäni yllättäen Suomenlentonsa jälkeen lyhistyi maahan – en enää ennättänyt sanomaan hyvästi ja kiittämään häntä kokemuksista, joita hän meille oli suonut elonsa aikana.

Olin nuorempana todella rajoittunut sen suhteen, mitä syön ja mitä en. Tuo ei ollut edes aatteellista, vaan silkkaa nirppanokkaisuutta. Äitillä oli varmaan elämänsä tylsimmät kokkausvuodet, kun ei mikään uusi koskan kelvannut. Kaikki alkoi muuttua monen monta vuotta sitten, kun setäni toi ensimmäisia kertoja Suen Suomeen. Olimme sopineet että kokoonnumme mummulaan, missä Sue kokkaa thaimaalaista ruokaa – uskokaa, että neiti nirppanokka jännitti sisimmässään ihan julmetusti. Mummulan oven avatessa sieraimiin ei leijaillutkaan tuttu ja turvallinen kahvin ja pullan tuoksu, vaan outoja, eksoottisia tuoksuja.

Sue hymyili leveästi, toivotti tervetulleeksi. Jos Thaimaa mainostaisi itseään televisiossa, Sue olisi juuri oikea valinta tuhansien hymyjen maan mainokseen. Istuimme pöydän ääreen. Tarjolla oli kalakeittoa. Noh, turvallista! Ei varmaan tarvitse olla nolo ja sylkäistä pois. Eteeni asetettiin kulhollinen keittoa, jossa lillui tutumpien ainesosien lisäksi jotain muutakin – ja myös tuo pirullinen pieni chilitanko. Kysyin, ”Onko tämä tulista?”. Sue ei aivan ymmärtänyt, mutta sitten ilme kirkastui ja hän totesi minulle ”Ei ole kuuma”. Typerä tyttö, eihän se nyt hänelle ollutkaan. Nirppanokka siemaisi aimoannoksen kalakeittoa kitusiin ja siitä alkoikin nenän vuotaminen ja hengen haukkominen. Vedin vettä päälle – virhe. Antakaas nyt joku sitä tuttua ja turvallista piimää että tämä vähän balansoituu.

Mieleni ei tehnyt tuon jälkeen hetkeen Thaikkuruokaa, koska pelkäsin että poltan suuni uudemman kerran. Tuo kesä oli aika vaikea,  sillä aina kun meni mummolaan niin eksoottiset tuoksut valtasivat nenän – o ou, mitenkä kauniisti kieltäytyisi ettei tarvitsisi taas suutaan polttaa?

Seuraava vuosi sai nirppanokan jo vähän avautumaan, alkoi olla jo ikävä Suen kokkauksia. ”Koskahan ne tulee takaisin tänne, voitaiskohan me mennä joskus sinne?”. Olen aika varma että tuo makujen ilotulitus oli se hetki, milloin ajatusmaailmani alkoi vähän avautua ja keittiöt ja muut kulttuurit kiinnostaa.

Vuosia kului, chilikeittoja maistettiin, papaijasalaatteja testattiin, mätäkalaa vain haistettiin. Joka kesä sai noita herkkuja, itse en uskaltautunut niitä kokkaamaan kun isä ei tykännyt hajusta eikä sitä lemua saa meidän kotikeittöissä leijailla.

Tuli vuosi 2014, osui eteen jäätävän hyvä lentohinta. Asia jonka olisi voinut tehdä monia vuosia sitten. Nyt me lähdetään Bangkokiin. Tuli tammikuu 2015, rinkka selässä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Seuraavat pysähdyspaikat ovat Istanbul ja a a aaa-a, Bangkoook.

Tuli aamu, laskeuduttiin Suvarnabhumille. Serkkutyttö oli vastassa – tästä se alkaa. Yksi elämän parhaista seikkailuista. Otettiin jet lagiin välikuolema Bangkok City Hotellissa. Illalla lähdettiin kävelylle. Pienimmätkin nuoruuden ruokanirppanokkaisuudet karisivat mielestäni. Katso näitä katuja, näitä ihmisiä, näitä keittiöitä, näitä pilvenpiirtäjiä, aisti tätä tunnelmaa, fiilistele näitä tuoksuja. Kierretään vaan muuallakin, mutta tullaanhan loman lopuksi tänne taikaisin.

Mä en halua täältä pois

1-DSC_19861-DSC_1913 1-DSC_1995 1-DSC00537 1-DSC00668 1-DSC00712 1-DSC00825 1-DSC01532 1-DSC01561 1-IMG_98581-DSC01753 1-DSC01755

..Enkä mielessäni ole koskaan sieltä lähtenytkään

Harmi tosin, että todellisuuteen pitää joskus herätä. Onneksi maailma on pieni ja lentomatka on vain omasta säästöhalusta kiinni. Sue tulee ensi kesänä taas takaisin Suomeen, ihanat tuoksut saavat taas leijailla nenään.

Entä, jos ensi kesänä minä olisinkin se, joka saa kokata Suelle ja  samalla saa mestari kertoa mielipiteensä keittotaidoistani?

Tämä oli minun #Tamarinhetki – tai pikeminkin #Tamarintarina. Tarina siitä, kuinka tutusta ja turvallisesta kannattaa välillä katsella – tai maistella poispäin. Maailmassa on paljon upeita asioita, älä kangistu kaavoihisi. Tiedä vaikka löytäisit avoimella mielellä uuden rakkauden  – mulle tuo uusi rakkaus on Bangkok ja Thaimaalainen keittiö, josta en vielä tiedä tarpeeksi.

Haluaisin viimein oppia kokkaamaan näitä herkkuja, oikeasti keskittyä tekemiseen ja kantaa oppia mukanaan elämän ajan – lähteä takaisin Bangkokiin ja nauttia yhden Singhan ja sanoa hiljaa mielessäni Makelle

 ”Setä, minä tulin takaisin”.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Outi perjantai, tammikuu 1, 2016 at 16:25

    Olipas hauska tarina! Itse en koskaan ole ollut nirppanokka ruoan suhteen, johtuen ehkä tottumuksista ja siitä että isäni teki pienenä aina vahingossa niin tulista ruokaa että taju meinasi lähteä. Nykyään tulinen ruoka onkin suurinta herkkua ja erityisesti Thaimaan maut lämmittävät suuresti mieltä!

    • Reply miraorvokki tiistai, tammikuu 5, 2016 at 22:29

      Kiitos kommentistasi! :) Vähän jännitti tätä postata, kun oli aika henkilökohtainen pieniltä osin. :) Thaimaan maut ovat myös itselläni nykyisin sellaisia suosikkeja että voi voi! Sinun isä onkin ollut sitten vähän erilainen kuin meikän – ei paljon ole saanut erikoiset tuoksut keittiössä leijua. :)

  • Reply Jenni liemessä perjantai, tammikuu 8, 2016 at 12:46

    Heippa Mira! Kiitos #tamarintarinastasi ja erityinen kiitos että uskaltauduit kertomaan koskettavasti ja henkilökohtaisella äänellä tarinaasi. Voi miten jännittävää; pian matkaseurani selviää! Ehkä me kohta kippistämme singhat Bangkokissa :)

    Onnea kisaan! Linkkasin postauksesi blogissani:

    http://liemessa.blogspot.fi/2016/01/tamarinhetki.html

    • Reply miraorvokki lauantai, tammikuu 9, 2016 at 10:28

      Kiitos! Olen otettu että olet jakanut tarinan blogissa, vaikka loistavaa reseptiä sieltä ei löydykään – eli ei ehkä ihan kohderyhmäsi teksti! ? Täällä jännitellään ja katsotaan miten käy! Kuka tahansa pääsee mukaan saa osallistua upealle matkalle. Cooking with poo kruunaa koko reissun ?

  • Reply Reason for a Season lauantai, tammikuu 9, 2016 at 12:09

    Luin tän aiemmin, mutta en näköjään muistanut kommentoida. Kaunis tarina. Voittaisitpa! Saatettas vaikka olla samaan aikaan Bangkokissa :D! En malta odottaa, että pääsen taas sinne kohta 8).

    • Reply miraorvokki lauantai, tammikuu 9, 2016 at 15:01

      Kiitos! ? Olis kyllä mahtia päästä opiskelemaan thaimaan keittiön saloja. Fiiliksiä pelkää, kun tietää että täällä ollaan mutta tuttu ja turvallinen setä on poissa. Voin vaan kuvitella fiilikset kun menee maahan seuraavan kerran. Vähän olis mahtavaa törmätä Bangkokissa! :) Katsotaan miten käy!!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.