Etusivulle

Peipsimaa – Viron autenttinen aarre kuiskii tarinoita menneestä

Lehdistömatka, järjestäjänä Visit Peipsi.

Euroopan neljänneksi suurimman järven rannoilla tuulee lempeästi. Elokuun sipulisato on kerätty. Samovaarit porisevat ja moniväristen talojen edustalle on kerääntynyt iloista väkeä maistelemaan satokauden herkkuja. Olen päätynyt Viron ja Venäjän rajamaille, jossa aika lipuu hiljakseen eteenpäin. Sipulitie vie kulkijan matkalle Viron paikallishistoriaan ja autenttisten makujen äärelle.

Mutta mikä on Peipsimaa ja mikä on sen alueella kiemurteleva Sipulitie? Peipsimaa on mielenkiintoinen alue Viron eteläisessä osassa, joka on sekoitus monista kulttuureista. Peipsin alueella ovat asustaneet niin satoja vuosia sinne muuttaneet vanhauskoiset, kartanoita rakentaneet baltiansaksalaiset kuin maata viljelleet eestiläiset. Peipsimaalla historia ja perinteet ovat vahvasti läsnä, sillä täällä on viljelty sipulia jo satoja vuosia. Usealla suvulla onkin oma sipulilajikkeensa, jonka eteen on tehty töitä useiden sukupolvien ajan. Toivon, että aika ei koskaan aja Peipsimaan yli, vaan se pysyisi juuri näin upeana ja kiireettömänä kuin se tänäkin päivänä on.

Olen lämmennyt tässä vuosien aikana hitaasti, mutta varmasti Virolle matkailumaana, mutta nyt viime elokuussa rakastuin maahan täysin Peipsin ja Setumaan ansiosta. Matkan reitti kulki Setumaalla, Peipsimaalla sekä Tartossa ja seuraavissa jutuissa haluankin vähän syventää sitä, miksi Viro vei minut mennessään tämän matkan jälkeen. Ensi kesänä meillä on suunnitelmissa lähteä kiertämään Viroa autolla ja haluan edottomasti esitellä myös tätä seutua matkaseuralleni, sillä olen edelleenkin hieman hämmentynyt ja onnellinen siitä, miten näin lähellä voi olla jotain näin autenttista. Peipsimaalla aika ja kiire pysähtyy. Tässä postauksessa keskityn Peipsimaahan ja erityisesti Sipulitiehen, joka on Peipsimaan makujen aarreaitta.

Jossain kaukana horisontissa siintää Venäjän maaperä. Täällä Venäjältä tulleen kulttuurin tuntee olevan vahvasti läsnä. Iäkäs nainen nyökkää minulle Peipsin kirpsakkaa sipulia notkuvasta kojustaan ja tervehtii minua venäjäksi. Hän ei puhu lainkaan viroa tai englantia. Aluksi jännitän, että onko kielitaitoni ollenkaan riittävä, mutta saan asioitua hänen kanssaan onnistuneesti. Hymy nousee kasvoilleni – tämä, jos jokin on autenttista.

Peipsimaan Sipulitie on matkailuverkosto, johon kuuluu noin parikymmentä pienyrittäjää Peipsin alueelta. Sipulitiellä tehdään aluetta ja sen perinteitä tunnetuksi. Peipsimaan Sipulitie palvelee matkailijaa ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan alue on elo-syyskuussa, jolloin sipulisato on juuri kypsynyt, sipuliletit tehty myyntiin ja paikalliskulttuuri näyttää parhaat puolensa. Sipulitie kattaa seuraavat kaupungit ja kylät: Varan, Koosan, Välgin, Kokoran, Alatskiven, Varnja-Kasepään, Kolkjan, Ninan, Rootsikülan, Kallasten, Palan ja Rannan.

Sipulitie on oikea lähiruoan ystävän paratiisi. Olin yllättynyt siitä, että kuinka omavarainen joku alue näin lähellä voikaan olla. En nähnyt isoja marketteja, en aasialaisia ravintoloita, en fuusiokeittiöitä. Ilmassa leijaili vain kesäisen maaseudun ja ruoan tuoksu. Ensin ajattelin hieman sokeasti, että Sipulitie on täynnä pelkkää sipulia, mutta olin väärässä, sillä Peipsimaa on myös kalastajien ja näin ollen myös kalaruoan ystävän paratiisi, sillä Viron ja Venäjän rajalla sijaisevassa Peipsijärvessä elää yhteensä 37 erilaista kalalajia. Peipsimaa on siis takuuvarma sipulin ja kalaruokien lähde, mutta alueella on tarjottavanaan myös muuta mielenkiintoista, kuten esimerkiksi kotiviiniä. Täällä viinit koostuvat jännittävistä makuyhdistelmistä, jotka ovat täynnä marjoja, hedelmiä ja jopa rikkaruohoja. Vaikka en ole kummoinen kotiviinien ystävä, yllätyin siitä, kuinka hyvältä ne maistuivatkaan paikallisten ruokien äärellä, valmistajansa läsnäollessan. Mikä onkaan parempaa kuin se, että voit saada ruokasi ja juomasi tekjälle kasvot? Mikä onkaan parempaa kuin se, että kuulet tarinoita suvun reseptien ja viljelyn historiasta? Mikä onkaan parempaa kuin se, että moderni, kiireinen maailma ei ole vielä yltänyt kaikkialle?

Matka Peipsiäären maakuntaan taittui luonnon helmassa. Isot tiet jäivät taakse ja ympärillä näkyi vain vehreää maaseutua ja Peipsijärvi. Kun nousimme maalta pieneen laivaan, joka kuljetti meidät Viron ja Venäjän rajavesillä kohti määränpäätämme, mieleni valtasi jokin sanoinkuvaamaton tunne. Täällä minä olen, kahden maan rajavesillä, kaukana kaikesta siitä kiireestä, mikä kotosalla on ollut. Suljin silmät hetkeksi ja annoin hiusten heilua tuulessa. Otin hetken vain itselleni. Meidän määränpäämme oli Sipulitien ravintolapäivä, joka kruunaa Peipsimaan sipulikauden.

Sipulitien kesäkauden kohokohta on Sipulitien ravintolapäivä, jossa parikymmentä ravintolaa ja kahvilaa tarjoilee vierailijalleen Peipsimaan paikallisia herkkuja. Olisipa meillä ollut aikaa vierailla aivan kaikissa ravintolapäivän ravintoloissa, sillä näissä suloisissa koteihin rakennetuissa ravintoloissa ja kahviloissa olisi viihtynyt vaikka kuinka pitkään hyvien ruokien äärellä.

Sipulitien jokaisella ravintolalla oli oma tarinansa, omat sipulilajikkeensa ja omat herkulliset annoksensa. Ravintolapäivän aikana tuli syötyä mm. savulahnaa, borssikeittoa, kuhakeittoa, sipulikeirroa, sipulipiirakkaa ja viiriäistä. Siputien ravintolapäivän ravintoloista jäivät erityisesti mieleeni Mäng & Muusika, jossa paikallinen trubaduuri soitti sulosointuja ja säilötyt valkosipulinvarret maistuivat taivaallisilta, Voronja Galerii, jossa söin aivan taivaallisen makuista tomaattikeittoa raparperiviinin kera, Vaino Dvor’i, jossa borchkeitto ja savustettu lahna maistui paremmalta kuin koskaan ja Veinikeldri puhvet, jossa rakkaudella ja tarkasti valmistetut kotiviinit yllättivät makuaistin. Kirsikkana kakun päällä pitää myös mainita Mesi tare kodumaja, jonka virheiden seinien sisällä haluan ehdottomasti majoittua ensi kesänä.

Seuraavan kerran Sipulitien ravintolapäivä järjestetään 14.9.2019 ja mukana olevat ravintolat julkaistaan lähempänä syyskuuta. Lisätietoja ensi syyskuun ohjelmasta löydät täältä.

Kuten jo ehkä tästä tunnelmoinnista huomaattekin, niin tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä oli ensimmäinen kertani Peipsijärven rannoilla, muttei todellakaan viimeinen. Vasta täällä ymmärsin täysin sen, kuinka monimuotoinen Viro onkaan ja millainen matkailullinen aarrearkku sijaitsee näin lyhyen matkan päässä.

Suosittelen ehdottomasti lähtemään Peipsimaalle autolla, sillä julkista liikennettä ei käsittääkseni suuremmin ole. Alueeseen kannattaa tutustua edes vähän etukäteen, sillä paikan päällä saattaa kohdata vähän kielimuureja, eikä Google Mapsin aukioloajat ja muut jutut palvele niin hyvin. Ravintoloilla on vähän surkeasti mitään verkkosivuja, mutta kyllä jotain tietoa kaivelemalla löytyy. Tämä ehkä tekeekin mielestäni Peipsimaasta mielenkiintoisen. Kerrankin joutuu oikeasti vähän tekemään hommia sen eteen, että löytää ne kohteen parhaat palat, eikä kukaan ole niitä arvostellut TripAdvisoriin.

Peipsimaa on pala kauneinta Viroa. Käykää ihmiset katsomassa ja kokemassa omin silmin. Alla vielä reitti, jota Peipsimaalla kuljimme. Seuraavassa postauksessa mennään vielä vähän etelämpään ja katsotaan, miltä Viron toinen helmi, eli Setumaa näyttää.

Mihin kohteeseen sinä olet ihastunut Tallinnan ulkopuolella?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

2 kommenttia
sunnuntai, tammikuu 20, 2019 by

Millainen vuosi 2018 oli oikeasti? – kooste ilman matkajuttuja

Eilen se iski. Tajunnanvirta. Mieleni alkoi kelata vuotta 2018 ja mietin, että hittolainen, se vuosi oli oikeasti hyvä ja kun tässä ei päiväkirjaa omista, niin voisihan sen tunkaista vaikka tänne koko blogin lukijakunnan nähtäville.

Tikulla silmään, jos vanhoja muistelee, mutta sallitteko, että meitsi vetää vielä tähän väliin pienen vuosikertauksen siitä, miten vuosi oikeasti meni, kun kaiken matkailunäkökulmallisen jättää pois?

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä rekrytointeja ja uusia työtuulia. Onnea ja innostumista, mutta epävarmuutta siitä, mihin tie tulevaisuudessa vie.

Vuosi 2018 alkoi työn osalta aivan tutuilla rutiineilla, mutta pian tuuli kääntyi. Keväällä mieleeni hiipi ajatus siitä, että sitten, mikäli tämä ei määräaikaisuuden jälkeen jatkuisi ja jos jatkuisi, niin haluaisinko sen jatkuvan? Hain muutamaa paikkaa plan B:nä, koska mielestäni milloinkaan ei voi olla varma mistään työrintamalla, ennen kuin nimet ovat paperissa. Mitä lähemmäs määräaikaisuuteni päättymispäivä tuli, sitä vahvempana mieleeni hiipi ajatus, että taidankin vetäytyä, enkä aio taistella paikastani, sillä haluan vielä nähdä ja kokea jotain uutta. Minulla oli tunne, että näin on tarkoitettu. Ilmoitin, että määräaikaisuuden jälkeen jatkuvaan paikkaani voi hyvillä mielin katsella muita henkilöitä. Minulla ei ollut vielä mitään vahvistettuna muiden juttujen osalta, mutta en halunnut viedä joltain onnekkaalta vanhaa paikkaani, koska tiesin, että jos minulla tuli kerran ajatus hakea uusia juttuja, tulen hakemaan niitä pian uudelleenkin.

Muutama viikko ennen määräaikaisuuteni loppumista sain puhelinsoiton eräästä yrityksestä heti työhaastattelun jälkeen. Ala oli aina kiinnostanut minua, mutta en ollut koskaan osannut unelmoida siitä, että pääni riittäisi sellaisiin hommiin kuin mitä olin hakenut. Olen matkailualan restonomi ja jo kolmessa eri positiossa matkailualalla työskennellyt, mutta viestintä ja media – se oli aina myös kiinnostanut.

Hihkuin sisäisesti ilosta. Mä sain sen paikan. Toisaalta tuntui, että onko taas hullua hypätä lyhyeen määräaikaiseen sopimukseen ja vielä osa-aikaisena, mutta taas kerran joku pieni ääni sanoi sisälläni, että kyllä, uskalla hypätä. Otin työn vastaan ja aloitin työt media-analyytikkona. Opin paljon uutta, tajusin sittenkin osaavani Excel-kiemuroita, sain toisen osa-aikaisen työn media-analyysien rinnalle myös viestinnän parista ja puoli vuotta meni aivan kuin siivillä. Myönnän, että hain siinä välissä mielenkiinnosta työtä, joka oli aivan ultimaattinen unelma, siinä yhdistyi vähän kaikkea, mistä pidän: matkailu, kirjoittaminen, mediapuoli, toimituksellinen työ. Uskalsin unelmoida ja mutta onneksi unelmoin, sillä rekrytointiprosessit opettavat aina paljon.

Vuoden 2018 toinen määräaikainen työsopimus läheni loppuaan ja mietin, että mitä sitten, jos työsopimus ei jatkuisikaan? Olin pitkään täysin varma, että täällä minä tulen jatkamaan, mutta epävarmuuden tunne sai minut taas kurkkimaan pidemmälle tulevaan. Mietin, että onko tämä taas ihan hullua, mutta kuinka ollakaan, juuri heikolla hetkellä toisesta alalta toimivasta yrityksestä aukesi vakituinen paikka. Olin hakenut kyseiseen yritykseen muutaman kerran vuosia sitten, joten nyt ajattelin, että kolmas kerta saa toden sanoa ja se kannatti. Joulukuussa 2018 kävin allekirjoittamassa uuden alun paperit – vuosi 2019 alkaisi viimein työsopimuksella, jossa ei ole päättymispäivää.

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä erilaisia kekkereitä, teemabileitä ja naamiasia.

En ole mikään bilehile, mutta kun kyseessä on naamiaiset tai teemajuhlat, niin meitsi alkaa käymään kierroksilla. Suosikkijuhlani on ehdottomasti Halloween, koska silloin saa miettiä asua oikein ajan kanssa ja jokainen panostaa aina ihailtavan paljon. Sen jälkeen, kun muutin Helsingin suunnalle, niin huomasin, että kaikenlaiset pienet kekkerit ja kokoontumiset alkoivat lisääntymään kalenterissa huomattavasti ja tuntuu, että vuonna 2018 kävin todella monissa menoissa. Onneksi nämä kaikki jutut olivat aina enimmäkseen iltapäiväpainotteisia, niin tämäkin aamuvirkku on päässyt aina tuttuun tapaansa klo 22 petiin.

Vuonna 2018 juhlittiin, mutta erityisesti pitää nostaa parhaina juhlina serkkuni 90-luvun teemalla järjestetyt nelikymppiset, meidän huikealla askartelupanostuksella järjestetyt Halloween-juhlat sekä suvun perinteiset elojuhlat. Meidän suku pitää selkeästi kaiken maailman kissanristiäisistä. Kävin myös pitkästä aikaa festareilla, sillä Laukaan John Smith Rock Festivalin esiintyjäkunta oli aika timanttista.

 

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä Evidensia eläinlääkäriasemalla hyppäämistä ja sydämentykytyksiä pienen kääpiömäyräkoiran takia.

Parasta vuodessa 2018 oli ehdottomasti se, että hankin viimein oman koiran. Meidän porukoiden Fasu tietysti on ilahduttanut elämäämme jo yli 10 vuoden ajan, mutta ei se kämppä kaupungissa ole tuntunut kodilta, kun sieltä on puuttunut tassujen äänet. Helmikuussa 2018 elämä muuttui, kun talouteen tuli pieni Sava. Asuessani Sloveniassa ihastuin Sava-joen nimeen. Se kuulosti niin kauniilta. Mietin tuolloin, että jos minulla on joskus koira, Sava olisi aivan loistava nimi. Tuo ajatus ei koskaan lähtenyt päästäni ja kun näin tuon pienen pirpanan ensimmäistä kertaa koskaan tiesin heti, että siinä on minun Savani.

Vuosi Savan kanssa oli aivan huikea, mutta kaiken ihanuuden verhon takaa löytyy myös lompakon osalta synkkiä juttuja. Katsoin juuri Evidensian sovelluksestani, että olemme käyneet vastaanotolla yhteensä 7 kertaa vuoden 2018 aikana. Tokihan näihin sisältyy myös pakolliset pentutarkastukset ja rokotukset, mutta lompakkoa kevensi vuonna 2018 mm. Savan maitokulmahampaiden poisto, sen jälkeinen leikkaushaavan tulehdus ja oksennuttaminen. En vaihtaisi hetkeäkään pois, mutta suosittelen silti lämpimästi kattavaa eläinvakuutusta, se on ollut pelastus vuonna 2018.

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä aasialaista ruokaa ja kasvispainotteisia ruokakauppakäyntejä.

Kun aloitin media-analyytikkona kesäkuussa, en tiennyt että voisin löytää tuolloin elämääni sellaisen ihmisen, joka ei myöskään kyllästy aasialaiseen ruokaan koskaan. Olen siis itse aivan järjetön aasialaisen ruoan ystävä ja äitinikin jo joskus pienenä sanoi minulle, että olen tainnut olla edellisessä elämässäni japanilainen. Vuonna 2018 söin enemmän ulkona kuin koskaan ennen, sillä löysin työkaverin, jonka kanssa käytiin lounaalla usein ja aina aasialaisessa. Pari kertaa astuttiin harhaan italialaisen ruoan kanssa, mutta onneksi tultiin taas järkiimme. Jos ei nyt ihan vaan ylistetä J:tä tässä, niin ylistetään samalla myös kaikkia niitä huikeita ihmisiä, joiden kanssa olen lähentynyt vuoden aikana ja joita olen löytänyt elämääni vuoden 2018 aikana. Esimerkiksi yllä oleva kuva on Yes Yes Yes -ravintolasta, jota kävin testaamassa Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogin Veeran kanssa. Koiraäitien on pidettävä yhtä.

Lounaspaussit menivät vuonna 2018 siis ravintolaruoasta nauttien, mutta havahduin myös katselemaan omaa kauppakäyttäytymistäni enemmän vuodenvaihteessa. Kurkkasin omat ostoni vuoden 2018 ajalta S-kanavalta, sillä meidän talouden kaikki ostokset tehdään viereisessä Prismassa ja hämmennyin siitä, kuinka terveellisesti syönkään huomaamattani nykyisin. Fun fact: olen ostanut vuonna 2018 vain yhden einestuotteen, joka oli rukiinen riisipiirakka -pussi, 42 kauramaitoa, satoja kappaleita erilaisia kasviksia, joista suurin määrä on tomaatit, joita ostin vuoden aikana kokonaiset 30 pussia (!?!),  7 pussia Broadway-sipsejä, 7 pussia ranch-dippiä ja 7 creme fraichea, mutta onneksi 0 kappaletta karkkeja tai virvoitusjuomia (ps. näillä kolmella 7:llä taitaa olla joku yhteys toisiinsa?). Suurin syntini on kuitenkin selkeästi ollut yksi kermainen sinihomejuusto, joita olen vuoden aikana ostanut 16 kappaletta. 16?! Ja siihen vielä K-kaupan juustotiskiltä ostetut päälle. Taidankin tehdä vielä tässä uuden vuoden lupauksen ja lupaan vähentää juustohimojani, suurinta syntiäni.

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä flunssaa ja aikaisia aamuja.

Vuosi 2018 oli flunssan vuosi. En tiedä, oliko kyseessä sitten työpaikan ilma vai joku muu juttu, mutta olin flunssassa paljon useammin kuin koskaan ennen. Ei tuntunut hirveän hyvältä ilmotella joka kuukausi olevansa flunssassa, mutta pakkohan se oli, kun puoliteholla on vähän turhaa tehdä juttuja, joita joutuu sitten korjailemaan, jos pää ei ole täysillä mukana.

Vuosi 2018 oli myös täynnä aikaisia aamuja. Toki niihin vaikutti myös Savan saapuminen, mutta myös se, että kroppa oli jo harjoitellut hyvin edellisenä vuonna aikaisia aamuja. Minulla on nyt viimeisen parin vuoden aikana ollut liukuva työaika ja olen kokenut itselleni parhaaksi sen, että menen aamulla aikaisin töihin. Olen yleensä mestoilla siivoojan kanssa samaan aikaan, n. klo 7 on mielestäni ihan OK aika saapua toimistolle. On ihanaa herätä aikaisin, tallustaa töihin ilman aamuruuhkien kiirettä ja melua ja lähteä pois toimistolta juuri ennen sitä hetkeä, kun työmatkalaisten massat täyttävät lähijunat.

Tällainen vuosi 2018 oli oikeasti, kun kaikki ihanat matkajutut jättää siitä pois. Mielestäni vuosi oli aikamoinen tuuliviiri, mutta yksi opettavimmista koskaan. Löysin elämääni paljon uusia ihmisiä, uskalsin tehdä rohkeita valintoja ja tehdä niin kuin sydän sanoo. Millainen oli sinun vuotesi 2018, jos matkailua ei mietitä? Oliko se huikea, opettava, innostava, vaikea, kannattava?

Ps. Olen pitänyt blogini vahvasti matkailupainotteisena, mutta pyöritellyt päässäni joka kuukausi pientä kuukausikatsausta, jossa kertaan menneen kuukauden ilman reissuvinkkejä ja siitä ”tavallisen elämän” näkökulmasta. Eli myös vähän lifestylempää sekaan, koska tavallista elämäähän täällä eletään. Kuulostaisiko toimivalta?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

4 kommenttia
perjantai, tammikuu 11, 2019 by

Voita lippupaketti Matkamessuille – kerro vuoden 2019 matkahaave

EDIT: Liput on arvottu ja voittaja on Tea! Onnea! <3

Kansalaiset! Se olisi jälleen se aika vuodesta, eli Matkamessut ja messulippujen arvonta. Tänä vuonna jaossa olisi yhdelle onnekkaalle paketti, joka sisältää kaksi (2) lippua vuoden 2019 Matkamessuille. Lipun voi käyttää kerran ajalla 18.–20.1.2019. Liput on saatu Messukeskukselta.

Mennään tänäkin vuonna tutulla osallistumiskaavalla, eli seuraavalla tyylillä: kommentoi tämän postauksen kommentikenttään vuoden 2019 matkahaaveesi ja olet mukana arvonnassa. Muista jättää vastauksen yhteydessä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, (sähköpostisi ei näy muille) jotta sähköiset liput löytävät onnellisen omistajansa heti arvonnan päätyttyä.

Arvon lippujen voittajan sunnuntaina 13.1.2018 klo 10. Onnea arvontaan! <3

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

117 kommenttia
maanantai, tammikuu 7, 2019 by

Ravintolahommia Caleta de Fustessa – herkkuja ja fiaskoja

Perinteistä reissun jälkeistä ravintolavinkkipostausta pukkaisi taas. Tällä erää tietysti Caleta de Fustesta. Ja mitäs siitä? No sitä, että tuo pieni lomakylä Fuerteventuralla onnistui yllättävän hyvin ravintolahommien osalta, jollei nyt yhtä täyttä fiaskoa lasketa varjostamaan tätä touhua.

Kun saavuimme Caleta de Fusten lomakylään, vaikutti siltä, että koko kylä on vain yhtä britti-, skotti- ja irkkupubia, mutta löytyihän sieltä yllättävän paljon makoisia ravintolahommia ja yksi menu del diakin. Caleta de Fustesta on myös järjettömän helppoa ja halpaa kulkea saaren pääkaupunkiin Puerto del Rosarioon, joten lisäsin pari ravintolaa sieltäkin tähän postaukseen. Rosarioon pääsee bussilla 30 minuutissa ja matka maksaa 1,20 € per suunta.

Luulen, että Caleta de Fustessa voisi olla enemmänkin potentiaalia, jos ravintolat vähän freesaisivat juttujansa. Tuntui vähän siltä, että harvaa paikkaa oli uudistettu 90-luvun kulta-aikojen jälkeen ja monessa ravintolassa oli aivan liikaa valikoimaa. Harvoin suuntaan itse paikkaan, joka tarjoilee aivan kaikkia ruokia laidasta laitaan. Pieni äänetön toive siis Caleta de Fusten ravintoloille, uskaltakaa erottautua. Kaikkien ei tarvitse tarjoilla kaikkea.. paitsi tarjoilkaa enemmän paellaa, hyvää paellaa, kiitos! Terkuin paella-pakkomielteinen.

Ennen kuin alan ylistämään enemmän paellahommia, niin lähdetääs kurkistamaan siihen Caleta de Fusten (ja vähän myös Puerto del Rosarion) ravintolatarjontaan, tästä se lähtee!

KAHVILAT

1. Dulce de Leche (Calle Alcalde Juan Evora Suárez, Caleta de Fuste)

Pubeja löytyy Caleta de Fustesta joka nurkalta, mutta pelkästään kahviloina toimivat paikat olivat mielestäni hieman vähissä. Meidän reissun aamukahvien kulmakiveksi valikoitui tällä reissulla ulkoa suht ällöttävän näköinen ketju Dulce de Leche, mutta valikoimaltaan suht priima sellainen.

Me testasimme Caleta de Fusten kolme Dulce de Lecheä, Pasteleria Dulce de Lechen (täällä on enemmän suolaisia herkkuleipiä sekä kakkuja, vain seisomapaikkoja ulkona, enemmän take away -tyyliä), Dulce de Leche churreria-asadero de pollosin (jos etsit churroja, niin täältä saa niitä aamuisin!) sekä Dulce De Leche c.c. Castillo Plazan (täällä oli herkulliset tuoreet aamupalacroissantit, ihan jäätävän suuriakin vielä!)

2. Zielo Teraza (17, Calle García Escámez 3, Puerto del Rosario)

Kahvilatarjonta kukoistu Rosariossa Caleta de Fustea paremmin, sillä täällä meillä meinasi iskeä jo vähän valinnanvaikeus kahviloiden kanssa. Päädyimme kuitenkin testaamaan muutamaa paikkaa ja näistä nostaisinkin vinkkinä Zielo Terazan, jossa oli järjettömän hyviä voileipiä! En ole hirveä voileipäfani, mutta ai että miten hyviä nämä olivatkaan. Zielossa on ihana pieni terassi, josta näkee merelle. Tarjolla oli myös jälkiruokaraadin mielestä hyviä jälkkäreitä.

3. Delicias y Namaste (Calle Primero de Mayo 40, Puerto del Rosario)

100 % vegaanista ja 100 % gluteenitonta? Kyllä vain, näin kaikuu Delicias y Namastesta. Tämä kahvila on varma valinta moneen makuun. Täältä löytyi niin smoothieita, hampurilaisia kuin salaatteja. Itse kahvilan ulkoasukin oli niin söpö, että sinne oli pakko kurkkia heti sisään.

 

MENU DEL DIA

1. Tapas Bar (Calle Alcalde Juan Evora Suárez, Caleta de Fuste)

Menu del dia on asia, joita etsin aina Espanjassa. Espanjalainen lounas on edullinen ja sillä saa useimmiten vatsansa täyteenkin. Caleta de Fustessa pisti oitis silmään se, ettei menu del diaa ollut tarjolla oikein missään. Jonkin aikaa etsittyämme tulimme siihen tulokseen, että ainoa löytämämme menu del diaa tarjoileva paikka Caleta de Fustessa oli Tapas Bar, josta kahden ruokalajin, ruokajuoman ja jälkiruokakahvin menu del Dian sai syödäkseen 8 € / hlö hintaan.

Tapas Barin menu del dia oli kirjoitettu liitutaululle ja vain espanjaksi. Mikäli kielitaito ei kuitenkaan taivu jonkun jutun kohdalla, osasi ravintolan tarjoilijat kyllä kääntää. Tapas Barin lounas ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä, mutta perus espanjalainen lounas, joka oli tuhti ja sillä sai vatsan täyteen. Mikäli haluat suunnata paikallisten kanssa lounaalle, tämä on oikea paikka tehdä se Caleta de Fustessa.

2. La Saranda (Calle Primero de Mayo 40, Puerto del Rosario)

Koska menu del dian löytyminen Caleta de Fustesta oli haastavaa, siirsimme katseemme saaren pääkaupunkiin Puerto del Rosarioon, josta päivän lounaita löysikin helposti. Yksi hyvä katu menu del dian bongailuun oli Calle Primero de Mayo, jossa söimme muutaman menu del dian. Nostan tähän postaukseen La Sarandan, jossa oli paljon paikallisia syömässä. Ruoka oli suht keskinkertaista, mutta täyttävää. 8 € hintaan kuului kaksi ruokalajia, ruokajuoma ja jälkiruoka tai kahvi.

PAELLAT

Alustan tätä hieman: meikäläisellä on hirveä pakkomielle paellaan. Meitsin lapsuuden kesien kohokohta oli aina se, kun meidän setä saapui Jyväskylästä Parkanoon ja teki meille taivaallisen hyvää paellaa. Siitä se pakkomielle paellaan sitten lähti. Katsotaan, miten Caleta de Fuste pärjäsi paellan kanssa.

1. O’Fado (Juan Ramon Soto Morales, Caleta de Fuste)

O’Fadon paellan esillepano oli todella kaunis. Jokainen sitruunasiivukin oli taiteltu pannulle priimasti. Maku oli mielestäni erittäin miellyttävä ja hintaansa nähden tämä paella oli kyllä erittäin onnistunut. Paella kustansi 14 € / hlö ja mielestäni täällä sai rahallensa vastinetta. Me syötiin O’Fadossa myös tosi kiva avocado-vuoka. Täältä löytyi myös vaihtoehtoja kasvissyöjille.

2. El Patio (Avenida Alcalde Juan Ramón Soto Morales, Caleta de Fuste)

El Patiota oli rankattu jossain yhdeksi parhaista paikoista Caleta de Fustessa, mutta meitsin täytyy nyt laittaa hieman soraääniä tähän touhuun. Täällä testattu paella oli kyllä hyvää, hienosti aseteltua mutta suht tasapaksua ja kallista laatuunsa nähden. Oikein pisti kiukuttamaan, kun paellan 20 simpukasta yli 10 ei ollut avautunut ja silti tuosta laskutettiin 17 € / hlö. 

3. Tapas Bar (Calle Alcalde Juan Evora Suárez, Caleta de Fuste)

Yllättäen menu del dia -kohdasta löytyvä Tapas Bar löytyy täältäkin! Paikallisten suosima ravintola yllätti sekä maullaan, että hinnallaan sillä täällä paella irtosi 11 € / hlö hintaan. Täällä ulkonäköön ei ollut panostettu niin vahvasti kuin kahdessa edellisessä, mutta maku oli erittäin hyvä ja tässä paellassa taisi olla kyllä eniten kaikkea mahdollista. Tämä ja O’Fado veivät kyllä pisteet kotiin.

TAPASTEN NÄLKÄÄN

1. My Tapas 1966 (Alcalde Fco. Berriel Jordán, Caleta de Fuste)

Myönnän, tämä paikka näytti omaan silmääni sellaiselta juokse äkkiä karkuun -turistiravintolalta. Päädyttiin kuitenkin tapas-himoissamme testaamaan tätä ja voin sanoa, että kyllä kannatti. Tällaisia tapasten kuuluukin olla, himskarin hyviä ja konstailettomia.

Valittavana oli vaikka ja mitä, mutta päädyimme ottamaan pieniä tapaksia lounastyyliin ja jaettavaksi. Kolme kappaletta pieniä tapaslautasia, olut ja lasillinen sangriaa kustansi täällä yhteensä 26 €.

 

ILLALLISRAVINTOLAT (sisältää grande finale -fiaskon)

1. Km Zero (Avenida Virgen de la Peña 3, Caleta de Fuste)

Etsiessämme illallispaikkaa silmiimme osui 5 € vegeburger -annos. Emme empineet sen enempää vaan mietimme, että nyt käydään tuo testaamassa, sillä tuosta ei lompakko paljoa köyhdy. Km Zero osoittautui vallan mainioksi illallispaikaksi, mikäli etsii edukasta ruokaa, joskin ei aivan loistavaksi sen vegehampparin osalta. Jaetut valkosipulikatkaravut, kaksi vegeburgeria ja pullo talon valkoviiniä kevensivät rahapussia vain 32,5 € verran.

2. Aromas (Centro Comercial El Castillo local 3 y 4. Caleta de Fuste)

Tulipa siinä reissun tiimellyksessä puheeksi, ettei reissukaverini ollut koskaan syönyt intialaisessa tai nepalilaisessa ravintolassa. Mielestäni asia piti korjata oitis ja seuraavaksi läksimmekin illalliselle intialaiseen Aromasiin, joka oli suht lähellä hotelliamme. Toivoin, että paikka osoittautuu hyväksi, ettei toinen saa ihan kauhuansa intialaisesta ruoasta.

Otimme testiin maistelumenun kahdelle, joka osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Näin päästiin maistamaan neljää erilaista makumaailmaa. Kahden hengen maistelumenu oli mahdollista saada kanalla tai kasviksilla ja tällaisesta paketista köyhdyttiin ruokajuomien kera yhteensä 48 € verran.

3. Fiasko, 555 Restaurante (Centro Comercial El castillo, Local D, Caleta de Fuste)

Kruunun jalokivenä haluan esitellä meidän reissufiaskon, eli 555 restauranten, joka mainosteli itseään fuusiokeittiönä. En vain voi käsittää, mistä nuo useat hyvät arvostelut ja tuhannet tykkääjät tälle ravintolalle ovat voineet ilmestyä? Tämä ravintola oli ehkä pettymysten pettymys ja henkilökunnan erikoinen asenne palveluun oli aivan omaa luokkaansa. Ehkä se johtui hiljaisemmasta kaudesta ja kiireen puutteesta, mutta mielestäni ravintolan tarjoilijat voisivat hoitaa tabletilla pelaamisensa jossain muualla kuin asiakkaiden vieressä olevissa pöydissä. Ja asialliseen ruoan palauttamiseen voisi reagoida jotenkin muuten kuin ”no mikähän neidille sitten kelpaisi” -tokaisulla.

Ja sitten se ruoka, oi voi. Odotimme arvostelujen perusteella maukasta marokkolaista ruokaa, mutta todellisuudessa eteemme kannettiin hajuttomat ja mauttomat vihannekset ja suoraan purkista heitetyt oliivit. En muista, koska olisin viimeksi palauttanut keittiöön mitään, mutta nyt suoritus oli niin ala-arvoinen, että oli aivan pakko.

Koska uskoni ravintolan marokkolaiseen ruokaan katosi, tilasin uuden annoksen, joka oli  merkitty listalla ”kanatapakseksi”. Tämän tilattuani eteeni kiikutettiin kärventynyt kana ketsupilla ja riisipedillä. Huikea suoritus. Ei kannata.

Viimeisestä fiaskosta huolimatta Caleta de Fuste yllätti aika positiivisesti. Ravintolat olivat suht edukkaita, ruoka hyvää tai keskinkertaista ja aivan pohjanoteerauksilta vältyttiin yhtä paikkaa lukuunottamatta.

Millaisia kokemuksia sinulla on kokonaisuudessaan Fuerteventuran, Caleta de Fusten tai Puerto Del Rosarion ravintoloista? Entä, oletko vieraillut tuolla 555 Restaurantessa paremmin johtopäätöksin?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

2 kommenttia
maanantai, tammikuu 7, 2019 by

Äkkilähtötesti – Apollomatkojen määrittelemätön majoitus

Tulipa joulukuussa yllättäen muutaman viikon vapaat duunihommista, tulipa pienoinen äkkilähtökuume, tulipa eksyttyä matkanjärjestäjien äkkilähdöt -sivuille.

Seuraavana päivänä ajatuksesta se reissu olikin sitten varattuna, mutta tällä kertaa tiedossa oli aivan toisenlainen pakettimatka kuin ennen, nimittäin Apollomatkojen määrittelemätön majoitus -pakettimatka.

En ole oikein mikään äkkilähtöjen perässä juokseva ihminen, enkä varsinkaan määrittelemättömien majojen ystävä, sillä pidän siitä, että olen aina kartalla sen osalta, että minne olen menossa. Tällä erää tilanne oli kuitenkin toisin. Halusin testata ja kokea jotain uutta, päästä pois Suomesta ja hengähtää työpaikan vaihdon välissä. Tällä kertaa oli myös toivottavaa päästä suht halvalla kohteeseen. Lisämaustetta tähän teki myös se, että matkakumppanin passin voimassaolo loppuisi jo tammikuussa 2019, joten viisumia tai 6 kk voimassaoloa vaativiin maihin meillä ei olisi mitään asiaa. Onneksi Apollomatkat vastasi kriteereihimme Kanariansaarten valikoimallaan ja pian loma oli jo varattuna, jonka jälkeen löysin itseni googlettamasta: ”määrittelemätön hotelli kokemuksia”.

Apollomatkojen määrittelemätön majoitus -matka Fuerteventuralle ajalla 10.–17.12.2018 kustansi 190 € / hlö, lisäksi hintaan tuli lentokenttäkuljetus, joka korotti hintaa 19 € / hlö verran. Varaus tehtiin alle viikko ennen matkaa. Yhteensä pakettiin meni kahdelta siis 418 €. Mutta, mitä tuolla 418 € sai ja miten määrittelemätön majoitus toimi tällä reissulla?

Määrittelemätön majoitus voi periaatteessa viedä sinut minne vain ja tarkempi lokaatiosi selviää vasta matkakohteen lentoasemalla Onneksi kuitenkaan lennon osalta ei tarvitse olla pimennossa, vaan lennoista saa kaiken tarpeellisen tiedon jo ennen varausta.

Meidän lento tapahtui Finnairin lomalennolla ja paketin hintaan kuului yksi ruumaan menevä laukku per henkilö.

Pakko kyllä sanoa, että minua vähän hermostutti varauksen teon jälkeen se, että olikohan tässä sitten yhtään mitään järkeä. Tuntui hassulta, että tiesi menevänsä Fuerteventuralle, muttei voinut millään kristallipallolla nähdä majapaikkaansa. Tulisiko se maja olemaan Corralejossa, Caleta de Fustessa, Jandiassa vaiko jossain aivan muualla? Mitä pakata mukaan tällaiselle reissulle? Entä jos joudutaankin jonnekin järjettömän kauas kaikesta ja hirveään nuhjupesään? Voinko olla varma mistään? 

Tuntui tosiaan siltä, ettei mistään muusta ei voinut olla varma kuin epävarmasta, mutta ainakin oma wc ja suihku piti olla taattu. Apollomatkojen sivuilla kerrotaan määrittelemätön majoitus -paketista seuraavasti:

”Määrittelemätön majoitus voi sijaita missä vain, myös ilmoitetun matkakohteen ulkopuolella. Majoitus voi olla myös muu kuin hotelli eikä se välttämättä kuulu Apollomatkojen tavalliseen hotellivalikoimaan. Suosittelemme varaamaan lentokenttäkuljetukset varauksen yhteydessä määrittelemättömään majoitukseen.

Tiedon hotellista ja sen sijainnista saatte oppailtamme kohteeseen saapuessa. Määrittelemättömän majoituksen ostanut asiakas saatetaan matkan aikana siirtää toiseen majoituspaikkaan. Toisinaan majoitusta voi joutua vaihtamaan useammin kuin kerran.

Määrittelemätön majoitus on yleensä hyvin vaatimaton. Määrittelemättömän majoituksen huoneet ovat pelkistettyjä, mutta niissä on oma wc ja kylpyamme/suihku. Hintaan ei sisälly aterioita. Määrittelemättömällä matkalla on rajoitetut opas- ja retkipalvelut.”

Fuerteventuran lentoasemalle saavuttuamme suuntasimme oitis oppaiden puheille. Olipa hassua vastata kysymykseen ”Mihin hotelliin te olette matkalla?”, että voisitteko te kertoa meille määrittelemättömän majan palleroisille.

Tämän vastauksen kuultuaan opas hymyili leveästi, ojensi meille matkamme hotellitiedot ja kertoi, että tulemme majoittumaan Caleta de Fustessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvaan huoneistohotelliin, Fuertesol Bungalowsiin.

Koska olimme varanneet lentokenttäkuljetuksen, niin seuraava etappi olikin onneksi vain matkanjärjestäjän bussi, joka kuljetti meidät suoraan hotellin eteen. Caleta de Fuste sijaitsee kuitenkin niin lähellä Fuerteventuran lentoasemaa, että tuo 19 € / hlö on huomattavasti hintavampi kuin vaikka julkisilla (n. 1 € / suunta) kulkeminen, mutta aina ei varmasti käy näin hyvä tuuri, että hotelli on määrittelemätön majoitus -matkalla näin lähellä lentoasemaa. Näin ollen tuo lentokenttäkuljetus on suositeltava juttu.

Saapuessamme Fuertesol Bungalows -huoneistohotelliin teimme nopean pikatsekin ympäristöömme ja vaihdoimme ajatukset matkakumppanini kanssa siitä, että oliko tämä worth it. Fuertesol ei ollut ehkä mikään kedon kaunein hotelli, mutta vallan mainio siihen hintaan nähden, mitä olimme maksaneet. Fuertesolista löytyi oma keittokomero, makuuhuone, kylpyhuone ammeineen ja oma pieni terassi. Huoneistohotellilla oli myös uima-allas ja kahvila sekä pieni kioski. Hotellilta oli myös lyhyt matka Caleta de Fusten palveluiden äärelle ja Caleta de Fusten bussiasema sijaitsi alle kilometrin päässä. Näin ollen saaren pääkaupunkiin oli myös helppo kulkea.

Meille jäi kokonaisuudessaan hyvät fiilikset Apollomatkojen määrittelemättömän majoituksen lomasta. Meidän onni oli varmasti se, että Fuertesol oli suht tyhjä koko viikon, joten saimme olla samassa hotellissa koko matkan.

Mikäli olisimme mielineet retkille, olisimme saaneet varattua ne myös kätevästi, sillä opas kävi Fuertesolissa muistaakseni kerran viikossa. Apollomatkojen sovellusta en tosin saanut toimimaan, mutta se johtunee määrittelemättömän majoituksen lomasta. Määrittelemättömän majoituksen paketti ei siis meidän lomalla eronnut normaalista määritellystä pakettimatkasta oikein mitenkään.

Summa summarum, mielestäni määrittelemättömän majoituksen loma on mainio vaihtoehto siinä vaiheessa, kun itselle ei ole niin tärkeää majoituksen laatu, vaan aurinkoenergian kerryttäminen ja pieni seikkailuntahto. Pakettimatkallakin voi saada ihan hyvin pientä jännitystä elämäänsä ja tässä paketissa oli mielestäni sopivasti järjestettyä ja sopivasti jännitystä samassa paketissa. Lisää Fuerteventurasta ja Caleta de Fustesta kuulette tulevissa postauksissa.

Tämän perusteella annan siis lämpimän suosituksen määrittelemättömän majoituksen lomalle. Oletko sinä testannut tällaista pakettia joskus?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

16 kommenttia
sunnuntai, tammikuu 6, 2019 by

Ryönä-Pirkon reissuvuosi 2018 – epäonnistuneet reissukuvat

Hyvää tammikuun ensimmäistä! Täällä kirjoittelee jälleen Ryönä-Pirkko, tällä erää vuoden 2018 kauniimpien otosten kanssa. Jos nyt vielä vähän ihmettelet, että mikä on siis homman nimi, niin alta löydät selityksen tähän hommaan.

Törmäsin viime vuonna ihanan Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -blogin Veeran postaukseen, jossa vuosi summattiin epäonnistuneiden reissupotrettien kera. Olen ollut aina vähän surkea miettimään ja vetämään vuotta pakettiin, mutta tässä oli ehdottomasti tyyli, joka miellytti itseäni, sillä aina saa vähän nauraa itselleen. Päätin siis tarttua haasteeseen jo viime vuonna ja jatketaan tänäkin vuonna hyvällä tyylillä, Ryönä-Pirkon reissuvuodella siis.

Tänä vuonna tuli seikkailtua Arabiemiirikunnissa, Kosovossa, Ranskassa, Virossa, Romaniassa ja Kanariansaarilla, Suomea unohtamatta. Toivottavasti nautitte näistä taiteen jalokivistä.

 

Otos 1: Pontikkahommia Peipsimaalla

Peipsimaa oli ihan jeba, mutta pontikka ei.

 

 

Otos 2: Perse edellä puuhun Bukarestissa

Reissujen loistavia ideoita: yritä nojata puuhun likaisen joen varrella ja yritä olla kaatumatta jokeen. Lopputulos on aina varmasti timanttinen.

 

 

Otos 3: Tuuli hiuksillaan, hiekkaa hampaissaan Abu Dhabin aavikolla

Note to self: aavikolla on ihan kivaa, mutta siellä et välttämättä näytä hehkeältä tuulenvireestä nauttivalta aavikkoprinsessalta.

 

Otos 4: Ihohuokosia zoomaillen Kosovossa

Taidonnäyte selfie-kuninkaalliselta.

 

 

Otos 5: Jos sun lysti on niin sano Pariisi

Selkeästi elämäni hupaisin jokiristeily ilmeestä päätellen. Kiitos Pariisi.

 

 

Otos 6: Orastavalla kahden leuan taktiikalla Pristinassa

Kun tajuut lomakuvista että on näemmä tullut vähän vedettyä vaaleeta leipää reissussa ja nyt turvottaa.

 

Otos 7: Kourien Fuerteventuralla

Ei tästä sen enempää.

 

 

Otos 8: Kotikontujen cooleimmat

Yritäppä laittaa kolme serkusta samaan kuvaan niin, että lopputulos kävisi kaikille. Ei tuu onnistuun.

Otos 9: Oletko varma, ettei täällä Katakombeissa vaan kummittele?

Erityiskiitos Helille, joka vangitsi jälleen kauneimmat hetkeni Pariisissa.

 

Otos 10: Reissuja rakkaan kääpiömäyräkoiran kanssa

Jos et vielä omista koiraa, mutta haaveilet sellaisesta ihanan tunnelmallisten kuvien muodossa, niin tässä on sulle totuus. Not gonna happen.

 

Se olikin sitten siinä! Miltä sinun reissuvuotesi 2018 näyttää?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

6 kommenttia
tiistai, tammikuu 1, 2019 by

Ravintolahommia Bukarestissa – iloa, ihmetystä ja kotiviiniä

Bukarest, voi ihana ja rappioromanttinen Bukarest. Jos nyt kuitenkin suoraan sanotaan, niin Bukarest ei tehnyt meikäläiseen lähtemätöntä vaikutusta ruokakaupunkina, vaikka olisin niin halunnut. Ruoka oli toisaalta ihan hyvää, mutta suurimmat wau-efektit jäivät tällä erää puuttumaan useasta vierailupaikasta. Mutta ai että, miten viihtyvyyteen ja sisustukseen täällä olikaan panostettu useimmissa paikoissa, me likey!

Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että Bukarestissa on kuitenkin potentiaalia. Ehkä suurin juttu, mitä jäin reissullani kaipaamaan on se aito ja paikallinen ruoka. Paikallista viiniä tosin oli tarjolla hyvin, pisteet siitä! Ravintoloiden osalta tuntui, että kaupungissa tuli enemmän vastaan italialaista ja ranskalaista ruokaa kuin sitä paikallista, tai ehkä meitsi katseli vääriä paikkoja. Kuka tietää, ehkä lähden vielä paikallisten ruokien metsästykseen Romaniaan, sillä muutama paikka jäi vähän kutkuttamaan.

Pidemmittä puheitta, seuraavaksi pukkaisi ravintolajuttuja Bukarestista. Luvassa on kuivaa kananrintaa, vehreää viinibaaria, rappioromanttista kattoterassia ja euron litralta maksavaa vinkkuu. Nauttikaa ja poimikaa vinkit talteen!

KATTOTERASSIT

1. Pura Vida Sky (Strada Smârdan 7)

Mielestäni maisemiltaan parempi kattoterassi sijaitsi yllättäen hostellin katolla. Terassi oli rappioromanttinen, hieman rosoinen ja tunnelma mainio. Bukarestin rakennukset eivät olleet hirveän korkeita, eikä tämäkään terassi kavunnut hirveän korkealle, mutta kuitenkin sopivasti Bukarestin kattojen ylle.

Pura Vida Skyssä ei ole hissiä, mutta onneksi portaissa oli tsemppiviestejä. Täällä nauttii ehdottomasti lasillisen, jos toisenkin. Pienenä ihmetyksenä nostaisin reissukaverin proseccon, joka tarjoiltiin cosmopolitan-lasista. Viinilasihullu täällä hei! :—D

Hintataso: lasi viiniä n. 2 €.

 

2. Nomad Skybar (Etaj 1, Strada Smârdan 30)

Nomad nousi sisustukseltaan ja viinivalikoimaltaan Pura Vidan ohi meikäläisen mielessä. Molemmilla on tosin varmasti aikansa ja paikkansa. Me käytiin Nomadissa arki-iltana ja suht aikaisin, joten paikka oli vielä erittäin hiljainen. Voin tosin kuvitella, että Nomad näyttäytyy Romanian yöelämässä myös trendikkäänä menomestana.

Nomadiin pääsee hissillä, eli siitä myös plussaa, koska rappusten kapuaminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Tarjolla oli yllättävän herkullista paikallista viiniä, käykää testaamassa!

Hintataso: lasi viiniä n. 3 €.

KAHVILAT

1. Artichoke (45 Calea Victoriei)

Tälle paikalle voin antaa lämpimän suosituksen. Suloinen Artichoke on loistava aamupalapaikka ja sijaintikin vaikutti mielestäni mainiolta. Me ei tosin meinattu ensin löytää koko Artichokea, sillä kahvila sijaitsi rakennuksen käytävän päässä, eikä sinne ollut mitään opasteita. Onneksi etsintä palkittiin ja päästiin nauttimaan Artichoken aamupalasta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Artichoken aamupala oli vallan toimiva. Kahvimaidon sai vaihdettua kasvisversioon ja aamupalalautanen oli raikas. Yksinkertaista, mutta hyvää!

Hintataso: breakfast plate n. 5 € ja kahvi n. 3 €, ei paha.

 

2. Rue Du Pain (Calea Floreasca 111-113)

Ihan jeba ja Instagram-ystävällinen paikka, mutta en välttämättä juoksisi tämän perässä, sillä lokaatio on aika kaukana keskustasta. Jos tosin majoitut jossain paikan kulmilla, niin käy ehdottomasti testaamassa. Rue Du Pain saa ehdottomasti pisteet ruoan ulkonäöstä ja taivaallisen hyvästä tuorepuristetusta appelsiinimehusta, ai että!

Otin täällä itse klassisen eggs benedictin testiin ja Veera herkutteli myös makeammilla jutuilla. Eggs benedict ei tehnyt meikäläiseen vaikutusta, mutta ymmärrän hyvin, että Rue Du Pain on yksi Bukarestin trendikkäimmistä kahviloista ja sen huomasi väen määrästä. Palvelu oli todella loistavaa, mutta ruokakuvaa napatessamme ihmetykseksi nousi tarjoilija, joka säntäsi ilmoittamaan, että omista ruokahommista saa kyllä ottaa kuvia, muttei esim. tiskeistä, joissa näkyy herkut ja hinnat. Samassa huomasin, että myös ravintolan ikkunoita oli peitetty, eikä heillä tosiaan ollut verkkosivuja, joten pisti mietityttämään, että mitä salaisuuksia kahvila oikein pitää sisällään. :—D

Hintataso: en millään muista tarkkoja hintoja, eikä niitä voi tarkistaa verkkosivujen puuttuessa, mutta muistaakseni eggs benedict oli jotain n. 7 € luokkaa, kahvi n. 3 €. Myös täällä oli tarjolla kasvimaitoja.

3. The Urbanist (Strada Căldărari 3)

Ihana sisustus, ihanan urbaani tunnelma ja oh, mitä juomia! Urbanist vaikutti ainakin meikäläisen heti ensipuraisulla. Tämän paikan osalta en osaa sanoa muuten kuin viinin ja alkoholittoman drinksun osalta, mutta ai hitsiläinen, kun ”mehukin” oli nannaa.

Urbanist sopii mainiosti rentoon illanviettoon ja täällä myydään myös urbaaneja vaatteita. Jälleen raikasta, yksinkertaista ja hyvää.

Hintataso: lasi viiniä n. 2 €.

RAVINTOLAT

1. Burger si Scoici 27 (Strada Smârdan 27)

Älä anna punaisten ja muovisten pöytien hämätä, tässä paikassa on potentiaalia! Burger si Scoici 27 sijaitsee kiireisellä ravintolakadulla, jonka elämänmenoa oli kiva seurata lokakuun viilenevässä illassa paikallisen oluen ja viinin äärellä.

Burger si Scoicissa saa todellakin vatsansa täyteen ja vaikka paikka on enemmän burgeripaikka, maistuivat ne simpukatkin hyvälle. Olisivat tosin voineet jättää tuon jäätävän krutonkimäärän pois simpukoiden päältä, meni vähän haaskuuseen, sillä nämä eivät tarvitse krutonkeja mukaansa. Ehdottomasti jatkoon rennon illanvieton yhteydessä, täällä ei tarvitse hifistellä ja homma toimii.

Hintataso: simpukat n. 7 €, valkosipuliperunat n. 2 €, paikallinen talon viini 2,5 €.

2. Les Bourgeois (Strada Smârdan 20)

Tätä paikkaa katsoin vähän kauhuissani, sillä ravintolan terassi oli todella turboahdettu ja terassilla odotteli sisäänheittäjä. Tällaiset merkit on meikäläiselle aina totaalisia no go -hommia. Päätin kuitenkin olla avoimin mielin ja testata paikan lounaan, koska siinä ei testaamisessa paljoa hävinnyt.

Yllätyin itseasiassa paikasta positiivisesti, vaikka olin todella skeptinen astuessani sisään tähän ravintolaan. Alle 10 euron lounaaksi paketti oli todella toimiva, mutta ei mikään makumaailman räjäyttäjä.

Hintataso: kolmen ruokalajin lounas n. 5 € ja lounaan yhteydessä lasin viiniäkin sai -50 % hintaan, eli lasi viiniä n. 2 €.

3. Ză Lokal (Calea Victoriei 214)

Jälleen ihan jeba, vaikkei ehkä ulkonäöllisesti sitä kielikään. Ză Lokalia oltiin tituleerattu monessa paikassa parhaaksi hampurilaispaikaksi Bukarestissa ja toden totta, hampurilainen oli todella herkullinen.

Henkilökunta oli mielestäni vallan ihanaa ja auttavaista, sillä lista oli täällä vain liitutaululla raapustettuna ja vielä romaniaksi, joten meikäläiset kohtasivat taulun kanssa pientä kielimuuria. Pientä miinusta tosin satelee pikkuisen pehmeistä ranuista ja purkkimajoneesista. Kun kaikki oli muuten niin freesiä, olisivatpa tehneet myös majoneesin itse. Mutta tämä nyt oli vähän pikkusieluista, ehkä. Ehdottomasti jatkoon, seuraavaksi voisi ottaa salaatin burgerin viereen ranujen sijasta.

Hintataso: hampurilainen n. 9,5 €, ranskalaiset 3 € ja paikallinen olut n. 2 €.

4. Caru’ cu Bere (Strada Stavropoleos 5)

No voihan räkä, kun ei vaan toiminut niin ei. Ei jatkoon. Myös Caru’ cu Bere koreili korkealla Bukarestin ravintolalistoilla, mutta en kyllä ymmärrä, että miksi ihmeessä. Paikka oli ulkoisesti taas meitsille täysi no go, mutta ajattelin antaa jälleen mahdollisuuden. Tällä erää uhka ei ollut mahdollisuus.

Jäimme istumaan tilanpuutteen vuoksi ulos terassille, sisältä Caru’ cu Bere oli ehdottomasti tunnelmallisempi ja tosi viihtyisän näköinen. Sisätilojen lisäksi ainoa asia, mistä keksin hyvää on herkullinen juustolautanen, tosin sekin järjettömän iso kahdelle ja kallis, todella kallis muuhun hintatasoon verrattuna. Miinusta satelee myös järjettömästä kiireestä sekä todella kuivasta kananpalasesta. Olisin mieluusti tiedustellut tarjoilijalta jotain hyvää romanialaista ruokaa heidän listaltaan, mutta väkeä oli niin paljon, ettei tarjoilijoilla ollut aikaa asiakkaiden kanssa jutteluun. Jälkiruoaksi odoteltua espressoakin odoteltiin n. 20 min, silloin oli itse jälkiruokajäätelö jo sulanut.

Hintataso: juustolautanen n. 11 €, yksi kanan rintapala n. 5 €, vihannekset kanan kaveriksi n. 3 € ja lasi viiniä 13 €.

KOTIVIINILLE

1. Piata Obor -markkinat (Str. Ziduri Mosi nr. 4, Sector 2)

Kyllä vain! Hihkuin sisäisesti, kun Veera vei minut Piata Oborin markkinoille. Paikallisia ihmisiä myymässä kotiviinejään, järjettömän rosoinen terassi keskellä markkinoita ja hitsi, miten ihanaa porukkaa. Täällä kannattaa varautua siihen, että englantia ei välttämättä osata, mutta eipä se menoa haittaa.

En kyllä oikeasti ole mikään kotiviinin ystävä, mutta voiko olla enää parempaa kuin paikalliset markkinat, jossa niin nuoremmat kuin vanhemmat viinintekijät mainostavat omia kotitekosiaan. Jotenkin täällä välittyi niin ihana ja aito menneen ajan tunnelma, että ihastuin paikkaan täysin.

Hintataso: maan ja taivaan väliltä, kotiviinejä sai maistella ilmaiseksi, mutta muuten hinta oli n. 1-2 € välissä / litra.

 

Millaisia ravintolajuttuja sinulla on Bukarestista?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

9 kommenttia
torstai, marraskuu 15, 2018 by

Reissuun puolitutun kanssa – kannattaako vai eikö kannata?

Kas siinä vasta pulma!

Uuden reissukaverini selkä ja sävyihin sointuva talo Romanian Brasovissa.

Terveisiä jälleen sateisesta Helsingistä! Joku varmaan huomasikin Instagramin puolella, että meikäläinen seikkaili lokakuun lopussa Romaniassa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -blogin Veeran kanssa. Tämä reissu oli meille ensimmäinen yhteinen, jonne päädyimme aikamoisen sattuman kautta.

Toivottavasti haluatte kuulla lisää, sillä seuraavaksi kerronkin, miten sille yhteiselle reissulle päädyttiin.

Oli kesäinen iltapäivä ja Rantapallon 10-vuotisjuhlat bloggaajien kesken. Illan kruunasi arvonta, jossa yksi voitti reissun Romaniaan. Arvonnan alkaessa tiesin, että kotijoukkojani ei hirveästi Romania kiinnosta, joten heitin vieressä seisovalle Veeralle: ”Jos mä voitan, niin otan sut mukaan!”

Long story short: Arvonta pyörähti käyntiin ja arvontaruutu pysähtyi meikäläisen kohdalle. ”Nyt mun on varmaan pakko ottaa sut mukaan!”

Kuva kohtalokkaasta illanvietosta, jolloin lupasin ottaa Veeran mukaani, mikäli arpaonni reissuarvonnassa osuu kohdalleni.

Kesä viiletti ohitse ja syyskuussa tajusin, että pian se koittaa, lokakuu ja ensimmäinen reissuni Veeran kanssa.

Tuntui vähän absurdilta, että oli lähdössä reissuun ihmisen kanssa, jonka mukamas tuntee, mutta taas toisaalta ihmisen kanssa, josta ei kuitenkaan tiedä mitään. Mitäs sitten, jos meidän matkustustottumukset ajautuvatkin törmäyskurssille? Mitäs sitten, jos toinen nauttii, mutta toinen vaan hajoilee?

Not gonna lie, sillä meidän matkustustottumukset osoittautuivat todella erilaisiksi ja se pisti meikäläisenkin miettimään omaa itseään matkailijana. Uskon, että tämän reissun jälkeen tunnen itseni entistä paremmin, sillä jouduin useamman kerran pois mukavuusalueiltani, mikä on erittäin hyvä. En olisi kuitenkaan uskonut, että voisimme loppupeleissä olla niin erilaisia, sillä samanlaisia mieltymyksiä oli erittäin hankalaa löytää. Heittelimme toisillemme jatkuvasti kysymyksiä kuin A-studiossa ja naureskelimme, että miten emme vain keksi mitään yhteistä. kuinka ollakaan, niin erilaisuudesta tulikin reissun suola.

Toinen rakastaa suunnittelemattomuutta, toinen lähetti ennen reissua n. 40 paikan to do and see -listan. Toinen rakastaa hotellimajoitusta, toinen varasi kysymättä asuntomajoituksen. Toinen haluaa kulkea kuskin kanssa paikasta A paikkaan B, toinen haluaa vuokrata auton ja seikkailla itsekseen. Toinen haluaa eksyä yllättäen paikalliseen ravintolaan, toinen on suunnitellut juoksevansa ranskalaisen aamupalan perässä tunnin matkan. Toinen haluaa kavuta vuorille ja toinen haluaa tunnelmoida paikallisen viinin kanssa auringonlaskuja.. Näin sitä syntyikin vitsi: Viitasalon Viinimatkat & Kinnusen Aktiivilomat.

Kinnusen Aktiivilomat & Viitasalon Viinimatkat – arvaatte varmaan, kumpi snäksi on kumman?

Mitä opin itsestäni? Kannattiko näin erilaisten ihmisten lähteä yhdessä reissuun? Palattiinko reissulta ärsyyntyneenä vaiko onnellisena?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minun kannatti lähteä reissuun Veeran kanssa. Vaikka olen todella mukavuudenhaluinen ja määrätietoinen omista asioistani, oli todella virkistävää reissata ihmisen kanssa, jolla oli niin erilaiset mieltymykset. Uskon, että näen matkailun taas aivan erilaisesta näkökulmasta ja näen muiden matkailumieltymykset paljon avoimemmin silmin.

Opin itsestäni paljon matkailijana. Tiedostan nyt vielä vahvemmin sen, että olen oikeasti mukavuudenhaluinen ja rakastan päämäärätöntä haahuilua enemmän kuin suurta to do -listaa lomallani ja siinä ei ole mitään vikaa. Tiedostan tosin myös, että joskus kannattaa ottaa myös muilta matkailijoilta neuvoja, sillä näin näkee sen oman kuplansa ulkopuolelle ja vaikka tutunkin kohteen uusin silmin.

Yllätyksekseni meidän erilaisuudet olivatkin voimavara. Vaikka olin reissun jälkeen väsynyt, olin myös todella onnellinen. Olin onnellinen siitä, että vältyimme konflikteilta. Olin onnellinen siitä, että näin varmasti vallan erilaisen Romanian Veeran kanssa kuin niin, että olisin lähtenyt sinne tutun ja turvallisen kaverin kanssa. Olin onnellinen siitä, että uskalsin lähteä vuosien jälkeen jonkun puolitutun kanssa reissuun.

Mielestäni jokaisen kannattaisi säännöllisin väliajoin lähteä edes viikonlopun mittaiselle matkalle jonkun tuntemattomamman kanssa. Kun poistuu hetkeksi omasta kuplastaan, näkee maailman jälleen aivan erilaisesta vinkkelistä. Ihmiset, ottakaa joskus se puolituttu vieruskaveri mukaan reissulle, reissusta saattaa tulla huikea.

Summa summarun: kyllä kannatti.

Viitasalon Viinimatkat kiittää ja kuittaa viinilasin ääreltä – olisiko tässä oiva uusi bloginimi, mikäli päädyn vaihtamaan nimeä jossain vaiheessa?

Koska teikäläinen poistui viimeksi mukavuusalueeltaan ja lähti reissuun ”tuntemattoman” kanssa? Jaa omat kokemuksesi kommenttiboksissa – kannattiko vai eikö?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

16 kommenttia
maanantai, marraskuu 12, 2018 by

La Serata Romana — roomalainen ilta Rossossa

Kaupallinen yhteistyö: Raflaamo / Rosso Iso Omena

Ennen kuin aloitat lukemisen, niin kysyn sinulta, koska olet viimeksi käynyt Rossossa? Oletko käynyt siellä viimeksi 15-kesäisenä kuten minä, etkä ole sen jälkeen vain saanut aikaiseksi sitä, että lähtisit testaamaan ravintolaa uudelleen? Niinpä, been there, done that. Aion kuitenkin kertoa tässä postauksessa pienen salaisuuden, Rosso ei ole enää sama kuin vuonna 2006.

Meidän naapurissa Vantaalla oli Rosso vielä muutama vuosi sitten ja melkein joka kerta siitä ohi kulkiessani mietin, että pitäisikö ravintolaa käydä testaamassa vuosien jälkeen. Vuodet kuitenkin vieri ohitseni ja ravintolakin lähti naapurista, joten idea jäi unholaan pitkäksi aikaa, mutta kun sain ehdotuksen uuden La Serata Romana -illallisen testaamisesta Ison Omenan Rossossa en enää miettinyt hetkeäkään. Ajattelin vain, että nyt viimein heitän menneisyyden pölyttyneet mielikuvani roskakoriin.

Roskakoriin ne pölyttyneet mielikuvat onneksi menivätkin, sillä Rosso yllätti ja ilahdutti uudella illallisellaan koko seuruetta roomalaisen illan muodossa. La Serata Romana eli roomalainen ilta on Rosson uudehko konsepti, joka sopii mainiosti pienemmille kuin suuremmille porukoille, vaikka juuri näin pikkujoulujen alla, sillä hinta ei päätä huimaa ja ilta sujuu kolmen ruokalajin kanssa leppoisasti. Mutta, mitä La Serata Romanaan siis kuuluu ja mikä on jutun juju?

Ison Omenan Rosson sisustus yllätti ja kauppakeskuksen hälinä katosi saman tien, kun astuimme sisään ravintolaan.

La Serata Romana vie illallistajan kolmen ruokalajin matkalle Roomaan. Illallistamaan voi lähteä vaikka yksin, mutta omaan kokemukseeni pohjautuen La Serata Romana sopii erityisesti porukalla kokoontumiseen. Vahva suositus esimerkiksi näin pikkujouluaikaan, sillä tämä illallinen sopii monelle kukkarolle ja konsepti niin pienelle kuin suurelle porukalle.

Menun hinta on asiakasomistajakortilla 25 € /hlö ja juomapaketti asiakasomistajakortilla 20 € /hlö. Kokonaisuudessaan pakettiin kuuluu siis lautasellinen antipasteja, neljä erilaista pizzaa, josta saa tuolla hintaa tilata vaikka kaikki neljä, panna cotta ja juomapakettiin alkumalja, lasi viiniä sekä avec -juoma jälkiruoan kanssa. Pizzaa rakastava ilahtuu siitä, että menulta saa tilata itselleen vaikka kaikki neljä pizzaa, jos vain jaksaa. Uskon myös, että moni ilahtuu siitä, että pizzoissa on tarjolla myös vegaaninen vaihtoehto. Juomapuolesta mainitsisin myös sen, että tarvittaessa vaihtoehdot saa alkoholittomana, mutta peruspakettiin kuuluu alkupalojen kanssa aperol spritz, pääruoan kanssa puolikuiva riesling tai marjainen barbera sekä jälkiruoan kanssa limoncello tai italialainen brandy.

La Serata Romana -menulla on tarjolla neljää erilaista pizzaa, joista jokainen voi valita oman suosikkinsa.

Saapuessamme Ison Omenan Rossoon meidät otettiin vastaan hymyssä suin. Läksimme testaamaan La Serata Romanaa maanantaina, jolloin ravintola oli varmasti hiljaisempi kuin yleensä. Saimme kulutettua hyvän ruoan, juoman ja juttujen äärellä useamman tunnin.

Seurueessamme oli neljä illallistajaa, joista yhden ruokavalio oli gluteeniton. Meitsi oli mokannut ja unohtanut ilmoittaa tästä, mutta positiiviseksi yllätykseksemme tarjoilijamme ei hätkähtänyt tietoa lainkaan, vaan ilmoitti oitis, että antipastilautanen sekä pizza onnistuu heillä myös gluteenittomana. Tästä siis pisteet kotiin Rossolle.

Alkuun nautimme herkullisen antipastilautasen, josta löytyi jokaiselle jotain. Kannattaa varoa, sillä alkupalat veivät ainakin meitsin hieman mennessään ja piti vähän hidastaa itseään, sillä meinasin jo hetkeksi unohtaa, että niin, ne pizzat olisi vielä tulossa ja jälkiruoka kanssa.

Koska meitä oli liikkeellä neljä, sovimme että testaamme jokainen eri pizzaa ja pääsemme näin maistamaan kaikkia tarjolla olevia pizzoja. Omaksi suosikikseni nousi yllättäen rustica bresaola, jonka täytteet olivat kuivattu naudan entrecote, vuohenjuusto, paahdettu paprika sekä tomaattivalkosipulidippi. Toinen vahva suositus menee vegaaniselle pizzalle, sillä yhdistelmänä artisokka, puolikuivattu tomaatti, kesäkurpitsa, punasipuli, granaattiomena,  sekä viikunabalsamicoa ja oliiviöljy ovat vain 6/5. Pizzoista vielä sen verran, että pohja oli ihanan rapea ja kaikkiin kuului päälle raikasta yrttisalaattia, josta yllätyin myös positiivisesti. Metisi rakastaa vihreää pizzan päällä nääs. Kokonaisuudessaan Ison Omenan menun löydät muuten täältä.

Näiden lippujen juju on se, että kun olet saanut syötyä edellisen pizzan, saat tätä heiluttamalla lisää. Hauska idea ainakin meikäläiselle, jolle se tarjoilijalle viittominen on aina niin hankalaa. :–D

Jälkiruoaksi La Serata Romanaan kuuluu piccolo panna cotta, joka on tällaiselle ei-jälkkäreitä-rakastavalle juuri sopiva jälkiruoka kokonsa puolesta. Juomapakettiin kuuluu avec jälkiruoan kanssa ja testasin tässä itseasiassa ensimmäistä kertaa ikinä klassista limoncelloa, koska oltiinhan nyt makumatkalla Italiassa.

Jälkiruoan kohdalla jokainen meistä taputteli ainakin henkisesti vatsaansa, sillä olimme kaikki aivan täynnä. Jokainen oli sitä mieltä, että hintaansa nähden La Serata Romana on vallan kannattava paketti illanistujaisiin. Vaikka Ison Omenan Rosso sijaitsee myös keskellä vilkasta kauppakeskusta, ei häly haitannut iltaa ollenkaan, vaan miljoo sai peräti unohtamaan hetkittäin sen, että olemme sisällä kauppakeskuksessa. Olen ehkä itse vieläkin vähän hämmentynyt siitä, kuinka mielikuvani Rossosta muuttuivat tämän yhden illan aikana.

Ison Omenan Rosson lokaatio on muuten aika mainio. En ollut koskaan vielä mennyt metrolla näin pitkälle Espoon suuntaan, mutta opinpahan nyt, että Isossa Omenassa käy näin helposti useamminkin. Metrohan siis menee suoraan Isoon Omenaan, eli matka on helppo taittaa vaikka Vantaalta asti.

Kaiken kaikkiaan La Serata Romana jäi mieleen positiivisena. Jos siis etsit rentoa illallispaikka pikkujouluihin tai kaveriporukan tapaamiseen, voin lämpimästi ruositella Ison Omenan Rossoa. Ruoka oli konstailematonta, täyttävää ja raikasta.

Joko siellä on pikkujoulut suunniteltuna? Mikäli paikka on vielä auki, niin pöytävarauksen Ison Omenan Rossoon voi tehdä täällä.

2 kommenttia
lauantai, marraskuu 10, 2018 by

Tony’s deli – herkulliset afterworkit Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Tony’s deli

Suljen tietokoneeni Kampin toimistolla ja katson kelloa — pian lähden kävelemään Bulevardille. Olen varannut pöydän viideksi italialaiseen ravintolaan, jonne menen viettämään afterworkeja ystäväni kanssa ihan tavallisena keskiviikkona. Näen ystävääni hävyttömän harvoin, vain kerran tai pari vuodessa, vaikka asumme nykyään taas samassa kaupungissa.

Kun kävelen Bulevardille, on tunnelma kutkuttava. Onpa taas ihanaa herkutella toisen kanssa ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, pitkän kaavan mukaan. Tänään ei ole kiire minnekään.

Koska emme olleet nähneet ystäväni kanssa aikoihin, oli tiedossa, että juteltavaa näillä aftereilla riittää. Näin ollen kolmen ruokalajin illallinen työpäivän jälkeen ei vaikuttanut yhtään huonolta idealta — kun kerrankin saadaan aikaiseksi lähteä, nautitaan nyt sitten kaikilla aisteilla klassisen Italian ja Veneton alueen makumaailmoista.

Kello viiden ruuhka ja Bulevardin hälinä jää taaksemme, kun astumme sisään punaseinäiseen ravintolaan. Ilmassa tuoksuu Italia, nurkasta kuuluu helisevää puhetta ja korviin kantautuu kuohuviinipullon korkin poksahdus.

Meidät ohjataan pöytään, jossa palaa kynttilä. Hetken mietin, että miksi en tee tällaista ystävieni kanssa useammin. Ihanaa, että pöydän toisella puolella on myös tyyppi, jonka tiedän tarvitsevan pientä breikkiä kiireisen syksyn keskelle. Ihanaa, että pöydän toisella puolella on myös tyyppi, joka arvostaa hyvää ruokaa ja juomaa, eikä hänelläkään ole tänään kiire minnekään.

Kuulen kysymyksen ”Ottaisitteko alkuun jotain herkullista juotavaa?”. Luotan tarjoilijan suositukseen ja löydän pian edestäni venetolaisista juuristaan tutun Bellinin. Nyt pitääkin miettiä, mitä haluamme syödä kolmen annoksen verran.

Avaamme menut hymyssä suin ja saan ilokseni kuulla tarjoilijaltamme, että valkoisen tryffelin aika on jälleen tullut. Vaikka muutkin listan annokset kuulostavat herkullisilta, en voi ohittaa Genovan ja Torinon välistä Suomeen tuotua saalista, eli Alban kaupungin tryffeleitä. Sesonki on aina sesonki ja nyt on paras aika maistaa annoksen päälle hitaasti tippuvaa valkoista kultaa, jonka tuoksua en voi vastustaa.

Hetken muistelen, että mistä rakkauteni tryffeleihin onkaan saanut alkunsa. Ehkäpä rakkaus juontaa juurensa aikaan, jolloin asuin Slovenian Portorožissa, josta oli niin lyhyt matka Italian puolelle, ettei italialaisilta herkuilta voinut välttyä. Nykyisin, jos vain kuulen sanat tryffeli ja sesonki, olen aivan myyty jo ennakkoon.

Menua lukiessani mietin, että on hienoa, että tryffeleitä arvostetaan myös meillä pohjolassa ja niiden ympärille on osattu rakentaa näin houkuttelevia kokonaisuuksia — ja kaiken kruunaa se, että tryffeleitä saa lisättyä kaikkiin haluamiinsa annoksiin. Päätän ottaa pääruoaksi sesonkimenulta löytyvän tryffelirisoton, sillä olen varma, että annos on taivaallinen. Alkupalaksi valitsen aina herkulliset gorgonzolalla kuorrutetut valkosipulietanat, ystäväni taivaalliset kampasimpukat ja jälkiruoaksi päätämme nauttia Taleggio D.O.P -juustoa grappasiirapilla sekä klassisen tiramisun.

Juomatarjonta on herkullinen, mutta yksi pullo houkuttelee minua ylitse muiden — Franciacorta, tuo italian samppanja, johon törmään ravintoloissa harvoin saa veden kielelleni. Ehdotan, josko herkuttelisimme sillä läpi aterian ja ehdotukseni menee läpi ystävälleni. Kun nostan ryhdikkään Franciacortan huulilleni voin kuvitella hetken, että olen oikeasti Italiassa, vaikka istunkin keskellä Helsinkiä sateisena arkipäivänä.

Nautimme viinistä, nautimme ruoasta. Puhumme arjesta, haaveilemme tulevasta. Taputtelemme vatsaamme ja naureskelemme, ettemme ole syöneet aikoihin näin hyvin. Olen niin onnellinen, että saimme nämä afterworkit aikaiseksi.

Tämä ilta tuli todellakin tarpeeseen. Hassua, miten yksi pieni ilta arjen keskellä voi tuoda näin paljon positiivista voimaa. Seura oli ehdottomasti loistavaa, mutta puitteet, palvelu ja ruoka kruunasi kaiken. Aion jatkossakin muistaa, että ystävien kanssa kannattaa lähteä töiden jälkeen syömään aina välillä, ettei vallan mökkihöperöidy arjen keskellä.

Ihmiset, käykää oikeasti välillä ottamassa pieni breikki arjesta, ottakaa vanhoja ystäviä mukaanne ja nauttikaa kiireettömästä illasta arjen keskellä. Olette kaikki sen ansainneet.

Koska sinä suuntasit viimeksi töiden jälkeen afterworkeille?

Tämä illallinen oli toteutettu yhteistyössä Tony’s delin kanssa. Yhteistyö oli erittäin onnistunut, sillä sain tästä illasta paljon puhtia harmaan syksyn keskelle ja voin suositella ravintolaa todella lämpimästi. Makumaailmat olivat kohdallaan ja palvelu oli ensiluokkaista. Ihastuin erityisesti kausittain vaihtuvan menu-ideaan ja siihen, että viinilistalla oli Franciacortaa, jonka perään kuolaan useasti. Italialaisen ruoan ystäville myös vinkiksi, että listalta saa paljon muutakin kuin klassisia italialaisia annoksia, sillä Tony’s delistä löytyy myös useita mainioita Veneton alueen herkkuja.

Aion jatkossakin muistaa, että pieni breikki arjesta on ihan sallittua ja suotavaa ja viikollakin voi herkutella ystävien kanssa. Meitsin puolesta koko ilta oli täysi kymppi. Ota sinäkin breikki arjesta ja tee pöytävaraus Tony’s deliin täältä.Tony’s deli sijaitsee osoitteessa Bulevardi 7, eli lokaatio on vallan mainio näin Vantaalla asuvankin näkökulmassa. Tony’s deliin pääsee helposti niin julkisilla kuin kävellen. Tryffeleitä on saatavilla sesongin mukaan, näillä näkymin joulukuulle saakka. Käy siis herkuttelemassa pian!

7 kommenttia
keskiviikko, lokakuu 24, 2018 by