Sanoista tekoihin – päätä meitsin seuraava kotimaankohde!

Kotimaan matkamessuilta se kajahti, sellainen kuin #suomimatkahaaste Madventuresin Rikun ja Tunnan suusta:

”Haastamme kaikki kotimaan reissulupaukseen, eli etsimään Suomesta uuden matkakohteen, perinneruoan ja kokeilemaan sellaista, mitä et ole ennen kokeillut”

Tämän haasteen innoittamana ajattelinkin nyt kokeilla täysin uutta tapaa matkakohteen valinnalle ja meikähän päätti, että te huikeat lukijat saatte päättää meikäläisen seuraavan kohteen kotimaassa.

Pistäppä siis oma ehdotuksesi tulemaan ja päätä meikäläisen tuleva kotimaanmatkakohde klikkaamalla tästä (linkki johtaa kyselylomakkeeseen).

Olisi mahtavaa, että matkakohde olisi tavoitettavissa junaraiteita pitkin, mutta koska olen avoin kaikille, lisäsin kyselylomakkeeseen myös vapaan kentän. Mahtavaa olisi myös saada vähän vinkkejä ja perusteluja siitä, miksi meikäläisen kannattaisi suunnata juuri teikäläisen kohteeseen. Mikäli koet, että teikäläinen olisi vaikka hyvä paikallisopas tai sulla olis jotain muuta sydämelläs, saat ilmaista senkin.

Kohteen valinta tehdään helpoksi, eli eniten ääniä saanut matkakohde voittaa ja tekemiset kohteessa määräytii vinkkien kesken. Reissun ajankohta sijoittuu kesään, tarkempi ajankohta varmistuu myöhemmin. Raportteja reissusta saatte sekä Instagramissa että blogin puolella. Äänestys päättyköön maanantaina 22.4. klo 15. Bring it on!

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Minä, surkea kotimaanmatkailija – bucket list kaikille syntisille

Disclaimer: osallistun tällä postauksella kirjoituskilpailuun, mutta juttu on kirjoitettu käsi sydämellä.

Myönnän sen. Olen surkea kotimaanmatkailija. Joka vuosi ajattelen, että nyt minä kannan korteni kekoon kotimaanmatkailun kanssa ja tänä vuonna minä tutkin oikeasti tätä upeaa kotimaatani, enkä anna kaukokaipuun nostaa päätään.

Yeah, right – se onkin meikäläiselle aina helpommin sanottu kuin tehty.

Myönnän olevani syntinen kotimaanmatkailun saralla. Teen kyllä viikonloppureissuja, mutta useimmiten matkani suuntautuvat kotikonnuille vanhempien tykö Parkanoon, ystävien luokse Jyväskylään, tai sisaren ja ystävien luo Tampereelle. Nämä kolme kaupunkia: Parkano, Jyväskylä ja Tampere ovat olleet ainoat kotimaanmatkailuni kulmakivet. Muuta ei ole tullut paljoakaan harrastettua, vaikka matkailu kotimaassa on järjettömän helppoa (ja kaiken lisäksi suht ekologista) hyvien juna- ja bussiyhteyksien takia.

Istuin eilen Sokos Hotel Flamingossa Rantapallon blogi-illassa kuuntelemassa juttuja vastuullisesta matkailusta sekä matkailusta kotimaassa ja mietin taas kerran, että mihin se kova tarmoni matkailuun kotimaassa katosi uudenvuoden päivän jälkeen.

En ole tosin ollut täysin mätä, sillä olen tänä vuonna jo onnistunut viettämään ihanan staycation-syntymäpäivän Helsingissä ja parin viikon päästä minua kutsuu Turku. En voinut kuitenkaan olla ajattelematta sitä faktaa, että matkailu kotimaassa on ollut mulle se ”kyllä sitä vielä joskus ehtii” – mutta entä, jos en ehdikään?

Istuin hetken omien ajatusteni vankina ja mietin, että kävin kerran melkein Rovaniemellä. Se oli Finnairin A350 testilento. Emme kuitenkaan laskeutuneet, vaan kone vedettiin takaisin korkeuksiin alustavan laskeutumisen jälkeen ja palasimme takaisin Helsinki-Vantaalle. Näin kuitenkin jo Rovaniemen maaperän. Olin jo melkein nuuhkimassa Lapin syksyä. Olin niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Pian Lapista muistutti enää A350 -koneen katossa loimuavat koneelliset revontulet. Sitten tajusin, että minun pitää kirjoittaa kotimaanmatkailusta bucket list itselleni sekä kaikille muille syntisille, jotka eivät osaa vielä matkailla kotimaassa. Jos jotain sanoo ääneen, niin se toteutuu – ehkä sama pätee myös kirjoittamiseen. Tänä vuonna on pakko toteuttaa tältä bucket listiltä jotain.

Tämä postaus johdattaa teidät 6 x matkalle kotimaahan. Olen nostanut listalle kohteita, josta kokisin itse nauttivani, sekä asioita, mitä haluaisin oikeasti kokea kerran elämässä.

Tarkoitus on, että kohteet ovat suht helposti tavoitettavissa maateitse, koska lentäminen kotimaassa tuntuu itsestäni vähän hassulta, sillä kotimaan verkosto on mielestäni maateitse hyvin kattava. Maateitse matkustamisen lisäksi haluan myös, että valintani auttavat kotimaan matkailuyrittäjiä pitämään yrityksensä pystyssä ja tukemaan paikallista. Haluan uskaltautua maistamaan perinteisiä suomalaisia ruokia ja tukea suomalaista kulttuuriperintöä.

Staycationit ovat nostaneet päätään ja ovat nyt muodissa. Itse ajattelin pitkään staycationia todella marginaalisesti ja sellaisena lomana, mikä on pakko tehdä kotikaupungissa tai max. 30 min matkan päästä kotoa. Nyt, kun mietin asiaa vähän pidemmälle tulin siihen tulokseen, että voihan se oman elämänsä staycation olla ihan vaikka missä täällä kotimaassa, sillä kotimaassa matkaillessa jalat eivät nouse ilmaan kiitoradalla. Täällähän me pysytään, samalla maaperällä, lähdettiin sitten 30 min tai 13 tunnin matkan päähän junan tai auton kyydissä.

Mutta mitäs sanot, lähdetäänkö sitten unelmien staycation sekä bucket list -matkalle Suomeen?

Kotimaan kohde 1: Suomen itäisin piste ja Jerusalemi

Meikäläisen veri on aina vetänyt itään. Enemmän tosin Venäjän-matkoille, Itä-Eurooppaan ja Aasian suuntaan kuin Suomen itään, mutta ehkä se veren vetäminen itään on yksi niistä jutuista, miksi Suomen itäisin piste kiehtoo meikäläistä jo pelkästään nimenä. Suomen itäisin piste sijaitsee Ilomantsissa ja on 70 kilometriä idempänä kuin itselleni tuttu ja turvallinen Pietari. Itäisimmän pisteen rajamerkistä pohjoiseen oleva rajaosuus on Stolbovan rauhassa Ruotsi-Suomen ja Venäjän välille määritettyä rajaa ja rajamerkistä etelään oleva rajaosuus on taas talvisodan jälkeen Moskovan rauhassa määritettyä valtakunnan rajaa.

Haluan ehdottomasti joskus vielä vierailla Suomen itäisimmällä pisteellä. Samalla reissulla haluaisin myös käydä niin myös Ilomantsissa sijaitsevassa Jerusalemissa, ihan vain nimen takia ja sellaisella pienellä tutkimusmatkalla Suomen itään, sillä ei tämä lännestä kotoisin oleva flikka oikeasti tunne idän kulttuuria, murretta, tapoja ja asioita melkein ollenkaan. Suomen itäisintä pistettä lähinnä oleva juna-asemallinen kaupunki on muuten Joensuu, josta autolla itäisimmälle pisteelle menee noin 2 tuntia. Tähän haaveeseen saisi yhdistettyä siis luontomatkailua, historiaa ja Joensuun, jossa en ole vielä koskaan käynyt.

Suomen ja Euroopan Unionin mantereen itäisin piste sijaitsee Ilomantsin kunnan Hattuvaaran kylän Virmajärvellä. Paikka sijaitsee saaressa, jossa Suomen ja Venäjän valtakunnan raja tekee 54 asteen mutkan. Rajan ylimalkainen kulku muuttuu koillisesta luoteeseen. Itäpisteen katselupaikalla voi vierailla ilman rajavyöhykelupaa.” – Rajavartiolaitos

 

Kotimaan kohde 2: Imatrankoski

Käsi pystyyn, jos olet käynyt Imatrankoskella. Minä en taaskaan voi kättäni tälle nostaa, siksi siis tämä päätyy bucket listille. Imatrankoski on Suomen vanhin matkailunähtävyys, joten se fakta, ettei ole koskaan käynyt paikan päällä on hieman syntistä. Jos tänne matkustettiin jo 1700-luvulla, pitäisi yhden pienen Viitasalonkin onnistua siinä 2000-luvulla. Sanomattakin on selvää, että Imatralla pakollinen valokuvauskohde olisi Imatrankosken lisäksi ehdottomasti Valtionhotelli, joka on seissyt ylväänä Imatralla jo vuodesta 1903. Majoitukseksi valitsisin kuitenkin jonkun ihanan luonnon lähellä olevan vaihtoehdon Saimaan rannalla, esimerkiksi teltan, laavun, aitan tai kesähotellin. Jotenkin se kesäinen Saimaa ja sen luonnon lähellä yöpyminen olisi mielestäni juuri se oikea juttu. Talvella tosin teltassa voisi tulla vähän vilpoinen.

”Venäjän keisarinna Katariina II:n vierailun jälkeen Imatran ”löysivät” muutkin Pietarin aateliset ja Suomen suuriruhtinaskunnan ylhäistö. Kirjailijat, taiteilijat ja säveltäjät eri puolilta Eurooppaa kävivät hakemassa inspiraatiota Imatran partaalta. Kosken kuohuissa saattoi myös ”muodikkaasti” päättää päivänsä. 1900-luvun alussa Imatra oli niin suosittu, että sinne tuli päivittäin 14 junavuoroa Pietarista ja yhdessä Imatran Valtionhotellin kanssa ne muodostivat yhden Suomen ensimmäisistä matkailukohteista.” – GoSaimaa

 

Kotimaan kohde 3: Kolin kansallismaisemat

Taas yksi paikka, missä en ole vielä koskaan ollut. Koli on aina kiehtonut meikäläistä maisemillaan ja rauhoittavalla olemuksellaan. Kaikki ystäväni, jotka ovat viettäneet lomaa Kolilla, ovat kehuneet paikkaa yllin kyllin. Koli profiloituu mielestäni erityisesti rauhoittavana paikkana, luonnollisena ja aitona. Sellaisena paikkana, jossa ei ole kiire mihinkään. Ystäväni Veera on muuten tituleerannut Break Sokos Hotel Kolin suosikkihotellikseen Suomessa. Ehkä meikäläisten pitää pian käydä kurkkimassa, pitääkö ystävän suositus paikkaansa. Kolilla minua kiinnostaa erityisesti patikointi, luonnossa viihtyminen sekä Sokos Hotel Kolin Uumen-tapahtumat, sillä jos energia siellä kohoaa oikeasti Pielisen Karjalan mytologiasta, niin haluan kokea sen. Karjala kiinnostaa itseäni muutenkin, juuri ehkä sellaisessa tarunomaisessa perspektiivissä.

”Uumen on vastakohta kaikelle pinnalliselle. Uumen on tuore sekä ikiaikainen, oma sekä yleismaailmallinen, abstrakti sekä käsin kosketeltava. Tekemisestä, kokemisesta, syvälle kolahtavista oivalluksista ja Pielisen Karjalan mytologisesta energiasta kumpuava uudistava voima, joka johdattaa meidät kohtaamaan itsemme ja ylittämään omat rajamme. Uumen vastaa kaikilla elämänalueilla vahvasti nousevaan hyvinvointitrendiin tarjoamalla rauhoittumista, muutosta ja vaikuttavia kokemuksia kaipaaville ihmisille helppoja sekä inspiroivia polkuja itsensä kehittämiseen.” – Sokos Hotels


Kuva lainattu: Bengtskärin Majakka

Kohde 4: Suomen eteläisin matkakohde ja Bengtskärin majakka

Bengtskär sijaitsee Suomenlahden edustalla ja sinne on matkaa n. 30 kilometriä Hangosta. Majakan historia ulottuu yli 100 vuoden taa ja täällä pääsee majoittumaan entisten majakanvartioiden huoneissa. Bonushan on tietysti se, että majakan jokaisessa huoneessa on merinäköala. Koska asumme aivan juna-aseman nurkilla, meikäläisten olisi helppo hypätä junaan, tehdä yksi vaihto ja körötellä Hankoon valtion rautateiden kyydissä. Hangosta saarelle täytyisi ottaa vene. Tämä olisi ehdottomasti yksi sellainen kerran elämässä -kokemus, joka on pakko toteuttaa joskus. Yö majakassa kuulostaa vain niin houkuttelevalta. Tämän haaveen juuret osaan muuten tunnistaa. Tämä haave vie minut aikamatkalle yli 20 vuoden taakse, kun istuin juuri valmistuneen omakotitalon parkettilattialla Parkanossa ja katselin Muumit ja majakanvartija -jaksoa uuden kodin uudesta televisiosta. Kotona kaikki oli niin uutta, mutta televisiossa oleva majakka mielestäni useiden vuosien takaa.

”Merimatka avomerelle on itsessään elämys. Horisontissa näkyy aluksi vain merta ja pieneltä näyttävä majakka. Majakan ääriviivojen seuraamisen voi aloittaa jo kaukaa, ja sitä mukaa kun matka edistyy, torni näyttää yhä suuremmalta. Kun laiva vihdoin kiinnittyy laituriin, ei voi muuta kuin hämmästellä rakennuksen mahtavuutta ja tornin korkeutta.” – Bengtskärin majakka

 

Kotimaan kohde 5: Rovaniemi, se melkein saavutettu Rovaniemi

Listan neljäs kohde on Rovaniemi, joka oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Uskotteko, etten ole koskaan nähnyt revontulia? Vaikka olen asunut Parkanossa koko nuoruuteni, on minulta jäänyt revontulet näkemättä. Kotikoti on suht pohjoisessa näin Vantaalta katsoen ja tiedän, että sielläkin on joskus revontulia päästy todistamaan, mutta ei, minä en ole niitä koskaan nähnyt. Jos ja kun joskus päädyn Rovaniemelle, haluaisin ehdottomasti lähteä bongailemaan revontulia kelluen kylmässä vedessä lämpöpuku päällä. Se olisi kokemuksien kokemus. Toivottavasti myös revontulet näyttäytyisivät, siitä kun ei voi olla varma.

Rovaniemi olisi juuri se kohde, mihin haluaisin matkustaa junalla. Hypätä junaan Tikkurilasta, ihailla maisemia koko pitkän junamatkan ja nousta pois Rovaniemellä. Yöjuna olisi varmasti fiksuin valinta, mutta palaisin halusta matkustaa Rovaniemelle päiväjunalla, jotta näkisin, miten Suomi muuttuu matkalla etelästä pohjoiseen.

”Rovaniemellä voit kokea taianomaiset revontulet monella tapaa revontuliretkellä. Osallistu revontulten valokuvausretkelle, katsele niitä erämaajärvessä kelluen lämpöpuku päällä, tai metsästä revontulia moottorikelkalla tai poroilla. Voit myös yhdistää revontulten metsästyksen saunan kanssa.” – Visit Rovaniemi

 

Kotimaan kohde 6: Vantaa, jonka katuja tässä päivittäin tallaan

Tämä olisi todellakin staycation sanan oikeassa muodossa. Me ollaan asuttu Vantaalla vuodesta 2015 saakka, mutta tunnen loppupeleissä Vantaata järjettömän vähän, mikä on aika hassua. Tokihan tässä on tullut ravattua Jumbossa, lentoasemalla, Tikkurilan juna-asemalla ja Tikkuraitilla, mutta en voisi oikeasti sanoa, että tietäisin, mitä on Vantaa ja vantaalaisuus.

Jos lähtisin unelmien staycationille Vantaalle, niin selvittäisin sen, mitä kaikkea muuta Vantaalla onkaan kuin isoja teitä, hyvät kulkuyhteydet ja suuret varastot ja shoppailumahdollisuudet. Kävisin syömässä jossain Vantaan kauniissa kartanoissa, uskaltautuisin talvella avantoon ja nauttisin savusaunasta Kuusijärvellä ja palaisin kotiin rentoutuneena. Pakko kyllä myös myöntää, että olen tämän lisäksi jonkin aikaa haaveillut Vantaan Flamingon vain aikuisille -teemasta, eli majoituksesta Sokos Hotel Flamingon Harmony -huoneissa ja sen yhdistämistä Flamingo Span vain aikuisille -kylpylään. Ihan vain sillä, etten muista, koska olisin viimeksi ollut kylpylässä ja aivan oikeasti vain rentoutumassa itseni kanssa.

”Vantaa on vastakohtia, jotka mahtuvat samaan kaupunkiin. Vantaa on kansainvälinen ja silti paikallinen. Vantaa on pääkaupunkiseutua, kiinteästi yhteydessä muuhun Suomeen ja maailmaan. Vantaa on moderni ja aina perinteikäs. Vantaalla on teollisuutta, mutta myös luontoa. Siellä on lentokenttä ja 61 omanlaistaan kaupunginosaa. Siellä on ihmisiä ja tilaa. Suuren kaupungin sykettä ja silti aikaa vain olla.” – Visit Vantaa

Bonus: Miksi ja miten matkailla kotimaassa? – ideoita kaikille syntisille

Vaikka olenkin surkea kotimaanmatkailija niin pieni ääni sisälläni kyllä osaa kertoa, miksi minunkin pitäisi matkailla kotimaassa. Minun pitäisi matkailla kotimaassa siksi, että tukisin kotimaamme matkailuelinkeinoa ja jättäisin kolikoita paikallisten yrittäjien laariin. Minun pitäisi matkailla kotimaassa siksi, että tietoisuuteni kotimaasta lisääntyisi ja siksi, että oppisin lisää suomalaisesta kulttuuriperinteestä, nykypäivästä, tavoista ja taruista. On absurdia, että minäkin karkaan useimmiten ulkomaille elämään ja hengittämään tarinoita maailmalta, mutta unohdan, että kotimaakin on täynnä niitä.

Minun pitäisi matkailla kotimaassa siksi, että se on helppoa, vastuullista ja ekologista. Matkailuyrittäjien, kulttuurin ja paikallisten tukeminen jo itsessään vastuullista, mutta Suomi saa bonusta myös siitä, että meillä ollaan oikeasti tietoisia ja osaavia monella saralla. Meillä on Green Key -hotelleja, Luomumatkailuyhdistystä, kestävän matkailun linjauksia, Reilun matkailun yhdistystä ja paljon muuta. Tärkeää on myös muistaa, että meillä on oikeasti neljä upeaa vuodenaikaa, jolloin voimme matkustaa Suomessa ja jokaisen ei ole pakko rynnätä tiettynä sesonkina kuluttamaan tiettyjä paikkoja, vaan matkailua voi tehdä tasaiseesti eri vuodenaikoina. Näin myös ympäristö kiittää ja paikkakuntien yrittäjät. En tiedä olenko se vain minä, mutta mielestäni on mukavempi saada tuloja tasaisesti ympäri vuoden kuin yhtenä suurena piikkinä ja sitten nollatuloilla tietyn ajan eteenpäin.

Minun pitäisi matkailla kotimassa siksi, koska maailma ansaitsee sen. En lupaa, että tulen lopettamaan lentomatkustamista täysin, enkä lupaa sitä, että pystyisin tukahduttamaan kaukokaipuuni. Voin kuitenkin luvata sen, että katselen Suomea aivan uusin silmin. Teen paikallisia valintoja, valitsen matkalla hotelleja ja majoituspaikkoja, joista rahat jää Suomeen. Teen valintoja ruokailuni osalta, suosin matkoillani lähituottajien ruokia, uskallan maistaa sitä outoakin perinneruokaa ja avaan silmiäni uudelleen. Ja yksi tärkeä key point näin peltojen keskellä varttuneena pönden flikkana: älkää heittäkö roskia luontoon ja autojen ikkunoista pellon pientareille.

 

Millaisia vinkkejä sinulla on matkailuun kotimaassa ja mitkä ovat kotimaan unelmakohteesi? Kiinnitätkö samoihin asioihin huomiota kun matkailet kotimaassa ja ulkomailla?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Oman elämän kvartaalianalyysi – Q1

Kyllä, tämä otsikointi on oman elämän analyytikkovitsi. Meikäläisenhän piti ottaa haltuun kuukausikatsaukset vuonna 2019, mutta arvatkaa, olenko rustannut alkuvuonna yhtään tällaista postausta? No en, tietenkään. :—D

Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja päätin, että jos en joka kuukausi jaksa kirjoittaa kuulumisiani, niin kvartaaleittain ainakin. Oman elämän kvartaalianalyysiä pukkaa siis!

Oman elämän kvartaalianalyysin teemat ovat vuonna 2019 seuraavat: onnistumiset, fun fact, matkahommat, paras hetki, ei-niin-tähtihetki, sairausanalyysi, korvamadot ja mitä odotan seuraavalta kvartaalilta.

 

Q1 onnistumiset: en ole ostanut yhtäkään sinihomejuustoa ja olen muistanut selkeästi syödä kasviksia puoli kiloa päivässä.

Vuosikatsauksessani hämmästelin sitä, että olin vuoden 2018 aikana ostanut pelkästään meidän viereisestä Prismasta 16 kappaletta oikein kermaista sinihomejuustoa. Meinasin pyörtyä, kun Omat ostot -palvelu löi faktat tiskiin. Vaikken ole mikää ”uusi vuosi ja uudet lupaukset” -tyyppi, niin ajattelin hiljaa mielessäni, että tästä paheesta on pakko ottaa koppi. Alitajuntaanhan se sitten jäi, eikä ostoskorista ole löytynyt yhtään sinihomejuustoa Q1 2019 aikana. Toinen asia, mitä mietin hiljaa mielessäni oli se, että yritän lisätä vielä lisää kasviksia ruokavaliooni.

Mielestäni kulutan kasviksia jo nyt hyvin, mutta selkeästi vuoden ensimmäinen kvartaali on ollut onnistumisien kvartaali, sillä olen ostanut keskimäärin hedelmiä ja vihanneksia n. 16,4 kg/kuukausi, eli n.  530g/päivä. Lapsuudesta aivoihin rullaamaan jäänyt ”puoli kiloa päivässä” on siis virallisesti onnistunut.

En ole koskaan aiemmin tutkinut niin tarkasti kulutustottumuksiani ja ostoksiani, vaan innostunut tästä pöyhimisestä ihan vähän aikaa sitten. Huvia se on tällainenkin huvi?

 

Q1 fun fact: tilasin elämäni ensimmäisen taulun!

Olen jo pitkään seurannut Instagramissa Noora Svärdia, joka maalaa upeita tauluja öljyväreillä ja lyöntimetallilla. Olin jo joskus aiemmin laittanut Nooralle viestiä, että yritän 2019 vuoden puolella tilailla taulua ja onneksi sain tämän tilauksen viimein aikaiseksi alkuvuodesta, sillä hitsi miten hyvä fiilis siitä tulikaan, kun sai tuettua taiteilijaa ja sai itselleen taulun, joka on tehty ihan itselleen ja tilauksesta. Kellään muulla ei ole samanlaista.

Tämä nopea kännykkäkuva ei nyt nosta täysin oikeuksiinsa tätä upeutta, mutta idea varmasti välittyy myös sinne ruudun toiselle puolelle. Eikö olekin kaunis? Lisää Nooran töitä löytyy muuten täältä.

Q1 matkahommat: heikolta näytti matkailun saralla, mutta kesää odotellessa, sillä me lähdetään Japanin lisäksi Sloveniaan!

Meillä on ollut Japanin-matka varattuna viime vuoden toukokuusta saakka. Nyt, kun vuoden 2019 toukokuu ja Japani alkaa häämöttämänä, niin jännitys nousee pintaan. Matkustan Japaniin siis siskoni kanssa ja voin sanoa, että tätä matkaa on odotettu ihan lapsesta saakka. On niin mahtavaa, että me päästään viimein Japaniin ja vielä yhdessä. Pitääkin kirjoittaa piakkoin postaus siitä, mitä meinaamme tehdä Japanissa ja millaisia majoituksia olemme varanneet.

Japanin-matkan lisäksi kunnostauduimme paremman puolikkaan kanssa ja päätimme, että karkaamme kesällä Sloveniaan ja tietysti kääpiömäyräkoiramme Savan kanssa. Varasimme lennot suht spontaanisti ja teimme samalla Savalle varauksen Finnairin kautta. Onnea on, että meidän pieni on niin pieni, että Sava matkustaa kätevästi matkustamossa. Seuraavat etapit ovat sitten lemmikkipassin hankinta, sekä muut käytännön jutut ja niistä tulette varmasti kuulemaan lisää täällä, kun lähemmäs kesäkuukausia mennään.

 

Q1 paras hetki: syntymäpäivät Sokos Hotel Vaakunassa ja viikonloppuretket Sipoonkorven kansallispuistossa

En osannut valita näistä kahdesta, joten laitoin molemmat tähän. Sokos Hotel Vaakuna tarjosi meikälle huikeat puitteet 28-päivän viettoon, mutta toisaalta parhaita hetkiä olivat Q1 aikana ne, kun tutustuttiin Savan kanssa Sipoonkorven kansallispuistoon ja alettiin käymään siellä joka viikonloppu.

En osaa selittää, mikä Sipoonkorvessa sai meikäläisen niin innostumaan siellä ravaamisesta. Yksi painava asia oli kuitenkin se, että Sava nauttii Sipoonkorvessa olosta aivan järjettömästi. Sipoonkorpi onkin ainoa paikka, missä Sava lyö jarrut kiinni, eikä haluaisi millään nousta takaisin autoon. Sipoonkorvessa on muutama reitti, missä kulkee paljon muita koiranomistajia ja Savahan tykkää haistella ja hengailla muiden karvakorvien kanssa, joten tämä paikka on Savalle aivan paratiisi. Ollaan tykästytty Sipoonkorpeen enemmän kuin yhteenkään koirapuistoon. Vaikkakin Sipoonkorvessa koira pitää olla kytkettynä, niin silti Sava nauttii siellä selkeästi enemmän olostaan kuin koirapuistoissa.

Q1 ei-niin-tähtihetki: vierailulla olevien koirien kakat oman kodin lattialla ja matolla

Haha syvimmät pahoitteluni tästä, mutta tää on tosi. Meillä oli eräänä maaliskuisena päivänä kaksi koiravierasta, joista molemmat päättivät asioida lattiallamme muutaman tunnin aikaviiveellä. Kaiken kruunasi se, että toinen teki asiansa suoraan matolle.

Olen ollut aina todella, todella herkkänenäinen ja sanotaanko nyt näin, että Savan minitekeleet menee vielä suht helposti, mutta yhtään isommat siivottavat saa aikaan oksennusrefleksin. Jos joku haluaa tämän kuvitella päänsä sisään, niin voin vielä sen verran avata, että yökkiminen, maton pesu ja tavaran hinkkaaminen matosta samaan aikaan ei ollut ainakaan niitä kvartaalin parhaita hetkiä. :–D

Ihmettelen vieläkin, miksi kirjoitan tätä tänne blogiin, mutta himskatti, kun aina sanotaan, että bloggaajat vaan nostavat niitä hyviä hetkiä ja pintaliitoa, niin johdatellaan teidät nyt suoraan Scheißen maailmaan. Olkaa hyvä, siinä kaikille vähän verhon takaa -kamaa!

 

Q1 sairausanalyysi: vuoden ensimmäinen kvartaali ei tykännyt meikäläisestä terveydellisesti.

Kvartaalin aikana tuli kaaduttua liukkaalla kelillä, oltua kuumeessa ja flunssassa. Mahtuipa siinä sitten myös elämään hengitystieinfektiokin.  En tajua, miten olen onnistunut vielä mahduttamaan tähän kaikkeen yhteensä 577 tuntia töitä Q1 aikana. Ehkä tuo tuntimäärä onkin yksi syy siihen, miksi flunssa ei meinannut loppua ollenkaan. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että tämä oli itseltä ihan tietoinen valinta tulevaa Japanin-matkaa silmällä pitäen ja oli pakko saada vähän täytettä matkakassaan.

Toivotaan, että Q2 kohtelee mua vähän hellemmin terveydellisesti ja osaan myös olla kahmimatta ad-hoc -töitä, sillä ei kukaan voi jaksaa tuollaista tahtia päivästä toiseen.

 

Q1: korvamadot: Rammsteinin Deutschland, mikäs muukaan?

Jos joku bändi on seilannut mun elämässä mukana kakarasta asti, on se ollut Rammstein. Meidän äite kyllä jo silloin ihmetteli omien sanojensa mukaan, että miksi ja miten me lapset tykätään tällaisesta ”rämödämödingdongista” ja ihmettelee varmaan vieläkin. Meikäläinenhän on venannut uutta Rammstein-albumia järjettömällä innolla ja nyt maaliskuun lopussa odotukseen tuli yksi tähtihetki, kun Deutschland videoineen julkaistiin. Biisihän on nyt ollut korvamatona siitä asti ja eihän tässä voi enää muuta odottaa kuin uutta albumia toukokuussa. Levy julkaistaan Japanin-matkan aikaan, joten matkaseuralle tiedoksi jo nyt, että meidän Japanin-matka tulee olemaan täynnä saksalaisia sulosointuja.

 

Q1 mitä odotan seuraavalta kvartaalilta: kesäisempiä päiviä, vähemmän sairastelua ja onnistuneita reissuja.

Mun mielestä Q2 vaikuttaa ehdottomasti odottamisen arvoiselta. Tokihan Q2 on jo nyt pyörähtänyt käyntiin, mutta kaikki hauska on vasta tuloillaan. Huhtikuussa käyn tutustumassa Turkuun Sokos Hotelsien vieraana, toukokuussa reissataan Japaniin, kesäkuussa sisko valmistuu restonomiksi ja taitaa se Sloveniakin mahtua johonkin väliin Q2 ajanjaksoa. Q2 tulee olemaan siis työmääriltään paljon rennompi kuin Q1, mutta faktahan on se, että kyllä sekin, että reissaa ja joka päivälle on suunniteltuna jotain, kuluttaa ihmistä ihan toisella tavalla.

Toisaalta, elämä vaikuttaa olevan nyt hyvin balanssissa, koska Q1 oli yhtä työsarkaa ja Q2 on vähän rennompaa ja reissuntäyteisempää. Toivon myös, että en taas nappaa jotain ärsyttävää kesäflunssaa.

Miten teikäläisen Q1 2019 meni ja mitä odotat vuoden seuraavalta kvartaalilta?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

 

Vaakuna Suite – syntymäpäiväjuhlat Helsingin kattojen yllä

Yhteistyö: tila ja tarjoilut Original Sokos Hotel Vaakuna, Helsinki

Kevättalven lämmittävät auringonsäteet pilkistelevät Helsingin pilvipeiton takaa hotellihuoneeseen. Kuivat Cavat poksahtavat auki hyvän viilennyksen jälkeen, pari korkoa kopahtaa kevyesti parkettia vasten ja riemukas puheensorina täyttää hienostuneen 1950-luvun tyyliin sisustetun huoneen.

Yhdestä ikkunasta näkyy Sokos Hotel Torniin asti, toisesta saa kurkittua Mannerheimintien vilinää ja Amos Rexiä, kolmannesta Pääposti. Nyökkään itselleni. Original Sokos Hotel Vaakuna oli vallan mainio vaihtoehto syntymäpäiväjuhlille.

En ole ollut kummoinen syntymäpäivien juhlija, mutta ajattelin, että josko selviän tänä vuonna tästä rock-legendojen 27-vuoden iästä seuraavaan ikävuoteen, järjestän pienimuotoiset kekkerit. Herättyäni eräänä helmikuisena aamuna ilman legendastatusta ja 28-vuotiaana ajattelin, että nyt nämä juhlallisuudet sitten oikeasti toteutetaan.

Kriteereinä juhlapaikan valintaan oli se, että sinne pitäisi mahtua n. 10–15 henkilöä, sinne pitäisi päästä helposti vaikka Jyväskylästä, paikan päälle pitäisi päästä myös pyörätuolilla ja olisi kiva, että vieraat saavat napata mukaansa myös omia juomia janon yllättäessä. Plussaa olisi, jos paikassa olisi sauna ja sinne saisi pientä tarjottavaa talon puolesta. Kirjattuani kriteerit paperille tajusin heti, että hotellihan tämän pitää selkeästi olla ja mieleeni hiipi sviittiyö Vaakunassa muutamien vuosien takaa. Valinta juhlapaikan osalta oli sillä selvä. Huoneen valinnassa luotin Vaakunan henkilökuntaan ja kriteerini kerrottua ehdotukseksi tuli Vaakuna Suite, joka oli oikeasti parempi vaihtoehto juhlille, mitä osasin edes odottaa. Kaiken kruunasi tarjoilut, jotka sai hoidettua hotellin kautta – tämä, jos jokin on stressivapaata.

Iltapäivä alkaa taipua iltaan. Helsingin valot syttyvät ja pilkahtelevat kulmahuoneen jokaisesta ikkunasta. Innokkaimmat napsauttavat saunan päälle ja herkuttelijat istuvat sohvalla naposteltavien kanssa. Yksi laittaa musiikin soimaan ja toinen kääriytyy sviitin isoon sänkyyn ja kysyy: ”Miksi en voi herätä tähän maisemaan huomenna? Voinko jäädä vain tänne?”

Vaakuna Suite on optimaalinen pieniin juhliin. Sviitti on kooltaan 80 m2, sieltä löytyy saunatilat, ruokailutila sekä sohvaryhmä, jonka ääressä on mukava istua ja viettää iltaa. Tarjoilut onnistuvat hotellin kautta huoneeseen valmiiksi, eikä itse juhlien järjestäjän tarvitse stressata mistään. Me pidimme huonetta käytössämme vain klo 16–22, sillä yöksi piti kiirehtiä koiran luo kotiin. Mikäli karvakorvia haluaa mukaan juhliin, niin Vaakunassa tosin onnistuu sekin, sillä määrätyt huoneet ovat varattu lemmikin kanssa matkaaville. Huoneiden koko on tosin vähän eri kuin Vaakuna Suitessa.

Lupasin vierailleni tarjottavan alkumaljat ja pientä kevyttä purtavaa ja annoin Vaakunan henkilökunnalle vapaat kädet tarjoilun ideoinnin suhteen. Mielestäni on kiva antaa välillä jonkun muun ideoida ja yllättää, enkä lähtenyt ohjeistamaan tai toivomaan mitään tiettyä juttua tarjottavaksi, ainoa toive oli, että pöytään ei katettaisi makeaa, vaan suolaisia naposteltavia.

Yllätyin siitä, miten kekseliäästi henkilökunta oli ottanut homman haltuun. Tarjolla oli perinteisiä sipsejä, kuivaa joka hetkeen sopivaa cavaa, herkullisia blinipalasia, dipattavia kasviksia, järjettömän hyvää punajuuridippiä, juustolautanen, rucolaa, monen kehumia ”herkkukuppeja”, joista erityiskiitokset Vaakunaan. Näitä herkkukuppeja kehuttiin eniten koko illan aikana.

Ilta taittuu yöhön ja naposteltavat on naposteltu. Yksi intoutuu hotellin baariin testaamaan herkullisia drinkkejä, toinen ennättää vielä kiireettömästi Jyväskylään lähtevään junaan, kolmas nappaa lyhyen matkan päästä metron kotiin, neljäs jatkaa iltaa Helsingin yöhön. Tällaisella sijainnilla olevaan juhlapaikkaan on helppo tulla ja sieltä on helppo lähteä, vaikkakin sviitin sänky ja huikeat maisemat houkutteli monia.

Kokonaisuudessaan juhlat Vaakuna Suitessa olivat erittäin onnistuneet. Ihmiset tietysti tekevät juhlan, mutta itse paikka kruunaa sen. Vaakuna Suite on tyylikäs ja helppo vaihtoehto moniin kokoontumisiin. Täytyy kyllä sanoa, että ne muutamat kerrat, kun olen järjestänyt syntymäpäiviä kotosalla on ollut vain turhaa stressiä siitä, että eihän naapureita häiritse joukon naurunremakat ja tuhaa stressiä siitä, että mitä tarjoaa. Pisteenä iin päällä tietysti se, että omaa kämppää ei tarvitse myöskään siivota juhlien jälkeen.

Voin lämpimästi suositella Vaakuna Suitea juhliin, joihin saapuu väkeä läheltä ja kaukaa. Esteettömyyskysymys on myös toimiva lyhyeen juhlintaan, vaikkei sviittiä olekaan suunniteltu esteettömyyttä silmällä pitäen. Vessaan ei pyörätuolilla pääse, mutta mikäli juhlissa on mukana pyörätuolilla liikkuva henkilö, hän pääsee kulkemaan hyvin isossa sviitissä välillä olohuone-ruokailutila, sillä laajassa sviitissä ei ole kynnyksiä ja sviitissä on hyvin tilaa myös kääntyä. Lisähuomiona muuten sellainen juttu, että Vaakuna Suitessa ei ole parveketta. Tämä ei ollut itselleni, ikä vierailleni kynnyskysymys, mutta jos etsinnässä on parvekkeellinen paikka pienille juhlille, voin suositella omaan kokemukseen pohjaten Vaakunan business & romance suitea. Majoituin kyseisessä sviitissä aiemmin yhden yön verran ja mietin jo silloin, että tämä olisi kätevä paikka ystäväporukan illanistujaisiin.

Lisätietoa Original Sokos Hotel Vaakunan huoneista löydät täältä ja lisätietoa kokous- ja juhlatioloista (esim. private sauna) löydät täältä.

Mikäli etsinnässäsi on siis stressivapaa, tyylikäs ja mainiolla lokaatiolla höystetty juhlatila moneen tarpeeseen, käännä katseesi Original Sokos Hotel Vaakunaan. Joskus on kiva antaa järjestelyjutut muiden käsiin ja saapua itse valmiiseen pöytään.

Oletko vuokrannut joskus hotellihuonetta juhlia varten? Jaa omat kokemuksesi kommenttiboksissa!

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Kymmenen reissuhaavetta – suurkaupungeista Sava-joelle

Niitä nyt on paljon, nimittäin erilaisia haaveita reissujen osalta. Harvoin meikäläisen tulee niitä kuitenkaan koottua ihan ”paperille” saakka, sillä olen aika kova haaveilemaan ja ihastumaan uusiin ideoihin ja haaveet saattavat muuttua useastikin.

Kohteena maailman Rami kuitenkin pisti meikäläiselle haasteen tästä aiheesta kymmenen eri reissu-unelman muodossa, joten eiköhän vastata nyt Ramin haasteeseen. Alla listattuna siis 10 reissu-unelmaa, olkaa hyvä!

Reissu-unelmien kategoriat ovat: paikka, tapahtuma, kotimaan kohde, kaupunki, maa, saari, extreme, majoitusmuoto, luontokohde sekä ruoka & juoma.

Paikka – Skopje

Tänne se sydän vetää aina uudelleen, Balkanin suuntaan siis. Balkania on jo suht paljon koluttu, mutta Makedonia on jäänyt välistä. Useasti sitä löytää itsensä haaveilemasta Makedonian maisemista ja Skopjesta.

On se jännä, miten lähtemättömän vaikutuksen Balkan tekee itseeni kerta toisensa jälkeen. Olen jo vähän epäillyt, että onko mun DNA:ssa jotain palasia Balkanin suunnalta, sillä tunnen olevani siellä aina kotona. Onko sulla joku kaupunki, maa tai maantieteellinen alue, jonne veri vetää aina takaisin?

Tapahtuma – Bordeaux Wine Festival

Meikä ei ole mikään suurten tapahtumien ystävä ja tämä haasteen palikka tuotti paljon hankaluuksia, sillä en ole ehkä unelmoinut unelmoinnin oikeassa merkityksessä. Olen käynyt festivaaleilla ja esimerkiksi Venetsian karnevaaleilla, mutta jotenkin aina kokenut, etteivät ne ole minua varten. Liikaa häslinkiä, ihmisiä ja rauhatonta.

Olen kuitenkin salaa haaveillut Dia de los Muertos -päivän vietosta Mexico Cityssä sekä suuremmista ja pienemmistä viinitapahtumista Ranskan Champagnessa, Bordeauxissa, Italian Chiantissa tai Saksan Moselissa. Tällä hetkellä viinitapahtumat ovat jääneet Sloveniassa järjestettyihin. Oma suosikkini on tähän mennessä ollut Orange Wine Festival, joka järjestetään Izolassa, Adrianmeren rannalla.

Kaupunki – New York, New York

Sarjassamme näitä kaupunkeja, joista on haaveiltu lapsesta asti. Maailman suurimmat kaupungit ovat omassa hattarassani olleet aina New York ja Tokio. Toinen näistä toteutuukin aivan pian, sillä suuntaamme sisareni kanssa toukokuussa Tokioon.

Seuraavaksi pitääkin sitten suunnata katseensa New Yorkiin, koska tuo unelma on ollut oikeasti meikällä niin kauan, ettei tosikaan. Ruokkikaa mun NYC-kuumetta, please!

Maa – Slovenia ja Savan vienti Sava-joelle

Tämä on ehkä vähän tylsä valinta ihmiseltä, joka on asunutkin Sloveniassa, mutta kun tämä on nyt vaan se, minne unelmat jälleen suuntautuvat. Tällä erää Slovenian-matka olisi kuitenkin erilainen kuin muut matkat sinne, sillä rakas ystäväni Pia ei enää asu Sloveniassa ja mukaan matkalle lähtisi mukaan kääpiömäyräkoiramme Sava. Haluaisin myös tehdä matkan autolla, eli Helsingistä Tallinnaan ja siitä maata pitkin Sloveniaan.

Haluaisin vuokrata jonkun ihanan mökin vaikka viikoksi, käydä Savan kanssa useilla luontokohteilla ja napata tietysti Savasta kuvan Sava-joella. Olisi niin ihanaa matkustaa taas maahan, jonka kieltä osaa ja jossa tuntuu olevansa aina kotona. Liitteeksi kuvaa rakkaasta Sloveniasta, olkaa hyvä.

Kotimaan kohde – Lappi

Myönnetään jälleen, etten ole edelleenkään saanut aikaiseksi matkustaa Lappiin. Mutta eipä ole meikän äitikään siellä vielä käynyt, joten saanen vähän anteeksi. Korkein paikka, jossa olen oikeasti ollut, on Kuusamo, joka ei ihan vielä maantieteellisesti Lappia saavuta, vaikka lähellä onkin.

Ehkä Lapin-matkan suunnittelu on aina kaatunut loppupeleissä siihen, etten oikein tiedä, mitä haluaisin siellä nähdä tai tehdä. En edes tiedä, minä vuodenaikana sinne haluaisin. Ehkä mieluummin syksyllä kuin talvella, sillä en ole koskaan ollut mikään innokkain talviurheilija. Tarve ja halu on siis olemassa, joten joku voisi nyt pitää tähän väliin pienen inspiraatiopuheen Lapin matkailusta?! Bring it on!

Saari – Kuuba, oi Kuuba

Voiko tähän vastata Kuuban? No kai sen voi! Sen jälkeen, kun meidän sukuun saapui 90-luvulla huikea kuubalainen nainen, olen haaveillut matkasta Kuubaan säännöllisin väliajoin. Kaikki kuubalaiset, tai Kuubasta Suomeen myöhemmin muuttaneet tyypit ovat niin huikeita. Se elämänmeno, onnellisuus, ai että miten ihanaa ja kotoista, kun on kasvanut tällaisten ihmisten kanssa.

Kuubaan en kuitenkaan halua lähteä yksin, vaan haluan nimenomaan, että reissulle lähtee sitten mukaan suvun Kuuban-vahvistus, sillä haluan kokea Kuuban juuri niin autenttisin silmin kuin vain voi kokea. Ehkä vielä joskus saadaan sovittua lomat yhteen.

Extreme – Trans-Siperian junamatka

No tämä oli kyllä vaikea! Tosi vaikea, kun en oikein osannut ajatella mitä extreme tarkoittaa. Ehkä se tarkoittaa jokaiselle eri asioita ja extremein asia, mitä mulla tuli matkahaaveiden kanssa mieleen on Trans-Siperia.

Kuulostaa mielikuvituksissani ja ajatuksissani hienolta, eksoottiselta ja mielenkiintoiselta, mutta en ole oikeasti varma, että olisiko meikästä tuohon junamatkaan. Sen näkee varmasti vuosien saatossa.

Majoitusmuoto – Glamping

Myönnetään, meitsi ei ole mikään telttailija tai eränkävijä (vaikka sitä sarjaa katselenkin), mutta glamping kiehtoo! Siinä saisi hienosti yhdistettyä meikäläisten talouden toisen osapuolen innostuksen luontokohteisiin ja telttailuun ja meikän mukavuudenhaluisuuden.

Tämän unelman saisi kyllä hienosti yhdistettyä reissuun, joka suuntautuisi Lappiin. Pitää siis ottaa tavoitteeksi, kun saisi kaksi haavetta yhdellä iskulla, eikös?

Luontokohde – Ahvenanmaa

Hohoo, nyt tuli oikein eksoottinen kohde! Mutta totta, Ahvenanmaa on vain niin ihana. Tähän haaveeseen liittyy vahvasti myös pieni kääpiömäykky, joka olisi mahtava ottaa ensimmäiselle laivareissulleen.

Haaveilen erityisesti siitä, että saataisiin vuokrattua joku ihana pieni maja Ahvenanmaan vehreän luonnon keskeltä ja viettää ihana kesäviikko tuolla ihanalla saarella. Koska en ole mikään tunnettu luonnossa matkailija, niin antakaa meitsin aloittaa ihan pienillä askelilla. Kuka muu rakastaa Ahvenanmaan kesää?

Ruoka & juoma – Tokimeite

Kun päässyt syömään Heston Blumenthalin kolmen ruokalajin illallisen, niin nälkä vaan yltyy. Siis Michelin-tähtiä saaneiden tyyppien annosten testaamisen nälkä. Olen ihan ruokahullu. Tällä hetkellä mieli tekisi taas Lontoon vilinään ja siellä kiinnostelisi Yoshihiro Muratan Tokimeite.

Rakastan kaikkea ruokaa katukeittiöistä Michelin-ravintoloihin, mutta tuon Hestonin Eggs in verjuicen ja Meat fruitin jälkeen on tuntunut siltä, että pitää päästä testaamaan jotain vieläkin eeppisempää. Kenen muun matkoilla ruoka on yksi tärkeimmistä asioista?

 

Tässä oli siis meikältä muutama reissuhaave. Olisi mukava kuulla teidänkin, draamaattinen Heli ja ihana Inku.

Millaisia haaveita teikäläisellä on tällä hetkellä?

4 x alkoholiton ja herkullinen ravintolailta Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Raflaamo, Sokotel Oy.

Kävelet sisään ravintolaan ja suuntaat baarin puolelle mielessäsi freesi ja herkullinen drinkki ilman alkoholia. Millaisen vastaanoton saat tiskillä? Meneekö baarimestarilla sormi suuhun, ehdottaako hän sinulle colaa, tarjoaako hän sinulle valmista mocktail-listaa, vai loihtiiko hän sinulle täydellisen alkoholittoman yllätyksen innovatiivisella otteella?

Asian pitäisi olla jompi kumpi viimeisitä vaihtoehdoista, sillä sormi ei saisi koskaan mennä alkoholittomien kanssa suuhun, koska niissä on järjetön potentiaali. En ole ollut koskaan mikään hirveä alkoholillisten drinkkien ystävä, mutta alkoholittomia on etsitty enemmän myös sillä kulmalla, että sisareni ei oikein alkoholista perusta. Näin ollen yhteistyö alkoholittomien juomien puolesta tulikin eteen kuin tilauksesta ja lähdimme suurella mielenkiinnolla tutkimaan Raflaamon tarjontaa sisareni kanssa eräänä helmikuisena viikonloppuna Helsingissä. Projektin hashtag on #mymocktailmoment, joten jos käyt testaamassa Raflaamon paikkoja, niin käytä ihmeessä hashtagia. Saadaan näin jaettua mocktail-tietoutta muillekin!

Eläköön siis mocktailit! Toivottavasti tällaisia herkkuja alkaa näkymään enemmänkin. Vaikka olen vannoutunut viinin ystävä, ovat mocktailit ja alkoholittomat vaihtoehdot erittäin tervetullut lisä ravintolakäynteihin, sillä makumaailmaansa voi aina avartaa.

Pidemmittä puheitta, tästä postauksesta löytyy 4 x vinkkiä alkoholittomaan Helsinkiin. Näitä lipitellessä ei edes meinaa välillä muistaa, että se vahvempi juoma puuttuu lasista aivan kokonaan. Mitä vinkkejä sinulla on alkoholittomaan Helsinkiin?

#MYMOCKTAILMOMENT 1: raikasta basilikaa ja kirpakkaa karpaloa American Bar Tornissa

Viikonlopun ensimmäinen etappimme, Sokos Hotel Tornin American Bar nosti mocktailit omissa silmissäni aivan uudelle tasolle. Jotta testailu alkaisi asianmukaisesti, niin testasimme American Barissa kaikki mocktail-listan herkut: Voguen, Sweet Applen, Taimin sekä Valentine’s -mocktailin, jota kannattaa kysellä ystävänpäivän tienoilla. Pääsimme myös baaritiskin taakse kokoamaan omat mocktailimme.

American Barissa ihastuin ikihyviksi listalta löytyvään Taimiin, joka sisältää greippimehua, sitruunamehua, itse tehtyä inkiväärisiirappia, tuoretta inkivääriä, tuoretta basilikaa, sekä ripauksen mustapippuria. Tuo drinkki oli talven keskellä kuin lupaus tulevasta keväästä. Inkivääri lämmitti talven keskellä, mutta raikas basilika ja tuorepuristettu sitruuna lupasivat, että sieltä se kevät tulee. En jäänyt kaipaamaan lainkaan terästystä, sillä tämän mocktailin makumaailma oli täydellisesti balanssissa. Toinen yllättäjä oli ehdottomasti Vogue, joka sisälsi sitruunamehua, sokerisiirappia, sekä karpaloita ja punaherukoita.

American Barin mocktail-lista on mainio, mutta lisäpisteitä tuo on ehdottomasti se, että baarin puolelle voi tilata myös ruokaa. Ja sama toisin päin, eli ravintola Tornin puolelle voi tilata tarjoilijalta drinkit myös baarin puolelta. Me testattiin järjettömän hyvä risottopallero ja herkullinen rapuvoileipä, joiden takia voisin vierailla täällä useamminkin. Mocktail-listalta ei ainakaan vielä löydy, mutta kannattaa ehdottomasti kysyä jotain sitruksista mocktailia kalan tai rapuannoksen kanssa, sillä yhdistelmä toimii todella hyvin. Alla kuvat taivaallisesta rissottopallerosta sekä ystävänpäivän mocktailista, ihan huikean näköisiä, eikös?

American Bar hintataso (helmikuu 2018): Kaikki mocktailit 7 € / kpl (helmikuu 2018).

#MYMOCKTAILMOMENT 2: näköaloja Helsingin kattojen yllä ja laadukkaita alkoholittomia viinejä Ravintola Loisteessa

Sokos Hotel Vaakunan yläkerrassa sijaitsevassa ravintola Loisteessa on mielestäni yhdet parhaat näköalat Helsingin ylle. Meillä ei ollut tällä erää pöytävarausta, sillä suoritimme kierroksemme pistokokeena ja näin ollen näköalat jäivät tällä erää saamatta. Se ei kuitenkaan makuja haitannut. Ikkunoista pilkahteleva aurinko antoi lupauksen keväästä ja kaikki oli valtakunnassa hyvin.

Jos kuitenkin palataan niihin alkoholittomiin, niin Loisteessa ei ollut listalla itse mocktaileja, mutta alkoholittomia vaihtoehtoja kylläkin. Samoissa tiloissa toimii kuitenkin myös pelkkä baari, joten kannattaa kysäistä tarjoilijalta, joko vuorossa olisi baarimestari, joka osaisi taikoa mocktailin omiin mieltymyksiin.

Otimme Loisteessa testiin alkoholittoman alkumaljan sekä alkoholittoman valkoviinin, jonka testasimme Loisteen klassisen kalakeiton kanssa. Olen erittäin kuivien viinien ystävä, mutta olin varautunut siihen, ettei alkoholittomista vaihtoehdoista varmasti löydy rutikuivia vaihtoehtoja ja näin se on, alkoholittomista on haastavaa saada todella kuivia, sillä alkoholin puuttuminen pyöristetään näissä usein pienellä tai suuremmalla jäännössokerilla. Yllätyin kuitenkin siitä, etten kokenut Loisteen listalta löytyviä alkoholittomia viinejä liian makeaksi, sillä viinit oli viilennetty asianmukaisesti. Makea viini vaatii kunnon viilennyksen ja se oli täällä hoidossa. Toivottavasti mocktail-lista löytää tiensä myös loisteeseen jossain vaiheessa.

Ravintola Loisteen hintataso: Alkoholiton alkumalja 6,70 €, alkoholiton puna-, tai valkoviini 9,50 € (helmikuu 2018).

#MYMOCKTAILMOMENT 3: alkoholittomia drinkkejä ja ystäviä VENN:ssä

Joku Instagram-seuraaja on saattanut huomata, että VENN on yksi suosikkipaikoistani Helsingissä ja sille on syynsä. Paras syy meikäläisen mielestä on hyvät ja suht edukkaat viinit sekä hyvät ja edukkaat annokset, huikeata asiakaspalvelua unohtamatta. Mikonkatu 4:ssä on tehty hyvät rekrytoinnit. Suosikkini täällä on avokado-kana-lauta, joka maksaa vain 10 €. Koska kierroskaverini ei ollut syönyt täälläkään aiemmin, niin laitettiin tämä tuttu ja turvallinen annos testiin mocktailien kanssa.

Tilaamamme mocktailit olivat nimeltään ”syysmyrsky” sekä ”omenavarkaissa”. Syysmyrsky sisältää greippiä, limeä, kananmunan valkuaista, sitruunalimonaadia, gourmet-suolaa sekä spritea (tämä oli muuten ensimmäinen kerta vuosikymmeneen, kun maistoin spriteä, elämys sekin). Omenavarkaissa sisältää vihreää omenaa, limeä, inkivääriä, omenamehua, ginger beeriä ja maustettua sokeria. Kolmantena listalla on huikealta kuulostava mocktail ”kieli mattotelineessä”, mutta sen testaaminen jäi muille, sillä cola-juoma ei ole mun pala kakkua. Hauskimman kuuloinen mocktai ikinä sisältäisi greippiä, karpaloa, mustaherukkaa, vaahterasiirappia, cola-juomaa ja verigreippiä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tilasin VENN Helsingissä jotain muuta kuin viiniä ruoan kanssa. Yllättäen kana-avokado-lankku toimii myös mocktailien kanssa. Mielestäni syysmyrskyssä oli maut erittäin tasapainossa ja makumaailma sopi lankun kanssa hyvin.

VENN Helsinki hintataso: Kaikki mocktailit 5,90 € / kpl (helmikuu 2018). Mocktailit saa myös cocktaileina, eli alkoholitonta voi nauttia tismalleen saman näköisenä kuin alkoholillista versiota. Pisteet VENN Helsingille tästä.

 

#MYMOCKTAILMOMENT 4: Bistro Manun mestarillinen illallinen ja useampi alkoholiton vaihtoehto

Sokos Hotel Presidentin tiloissa sijaitseva Bistro Manu on minulle sen verran uudempi tuttavuus, että olen käynyt täällä aiemmin vain yhdellä illallisella. Otin Manun kierrokseen mukaan, sillä halusin testata Manun blinit (alkaen 12 € / blini lisukkeilla) ja sen kuinka alkoholittomat toimivat alkuvuoden herkkujen kanssa. Bliniviikot jatkuvat Raflaamon ravintoloissa  muistaakseni maaliskuulle asti, joten kannattaa kiirehtiä, jos mieli tekee blinejä. Kaikki bliniviikkojen ravintolat löytyvät täältä.

Manussakaan ei ole erillistä mocktail-listaa, mutta asiantuntevaa henkilökuntaa kylläkin. Meistä otettiin hienosti koppi heti, kun kerroimme halumme testata jotain alkoholittomia vaihtoehtoja annosten kanssa. Listalla olisi ollut alkoholittomia viinejä sekä siidereitä, mutta koska halusimme testata blinejä, päädyin oluisiin, sillä alkoholittomien viinien hieman makea maailma olisi ehkä liikaa blineille. Alkoholittomia oluita oli listalla 3 kappaletta, joista testasimme lagerin sekä villin kortin, eli IPA:n. IPA oli ehkä hieman liian riskaapeli blinien kanssa, mutta lager toimi loistavasti. Tarjolla olisi myös ollut alkoholiton vehnäolut, mutta vannoutuneena vehnäoluen ystävänä rikoin rajoja ja testasin tällä erää muita vaihtoehtoja.

Bistro Manu saa ehdottomasti korkeat pisteet palvelualttiudesta. Tämäkin käynti oli pistokoe ja oli siinä kuulkaa hymyssä pidättelyä, kun tarjoilijat ottivat meidän alkoholittomat niin hyvin asiakseen. Jätetään siis toiveeksi tännekin se kunnon mocktail-lista, vaikka hyvän palvelun kanssa täälläkin saa loihdittua vaikka ja mitä.

Bistro Manun hintataso: Alkoholiton puna-, tai valkoviini 8 € / lasi, alkoholiton siiredi 5,6 € / pullo ja alkoholittomat oluet 4–5,60 € / pullo.

 

Tämän empiirisen tutkimuksen perusteella lähtisin siis ehdottomasti mocktailien perässä American Bariin tai VENN Helsinkiin, joissa mocktail-lista on valmiina. Manun hyvä valikoima alkoholittomien suhteen yllätti meitsin myös positiivisesti ja voisin ihan hyvin lähteä tänne myös iltaa istumaan, sillä alkoholiton vehnäolut on mielestäni aina vallan mainio idea.

Mitäs sitä sitten seuraavaksi testaisi Helsingissä mocktailien osalta? Heitä meitsille oma vinkkisi, olisi kiva viedä siskoa taas kierrokselle!

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Peipsimaa – Viron autenttinen aarre kuiskii tarinoita menneestä

Lehdistömatka, järjestäjänä Visit Peipsi.

Euroopan neljänneksi suurimman järven rannoilla tuulee lempeästi. Elokuun sipulisato on kerätty. Samovaarit porisevat ja moniväristen talojen edustalle on kerääntynyt iloista väkeä maistelemaan satokauden herkkuja. Olen päätynyt Viron ja Venäjän rajamaille, jossa aika lipuu hiljakseen eteenpäin. Sipulitie vie kulkijan matkalle Viron paikallishistoriaan ja autenttisten makujen äärelle.

Mutta mikä on Peipsimaa ja mikä on sen alueella kiemurteleva Sipulitie? Peipsimaa on mielenkiintoinen alue Viron eteläisessä osassa, joka on sekoitus monista kulttuureista. Peipsin alueella ovat asustaneet niin satoja vuosia sinne muuttaneet vanhauskoiset, kartanoita rakentaneet baltiansaksalaiset kuin maata viljelleet eestiläiset. Peipsimaalla historia ja perinteet ovat vahvasti läsnä, sillä täällä on viljelty sipulia jo satoja vuosia. Usealla suvulla onkin oma sipulilajikkeensa, jonka eteen on tehty töitä useiden sukupolvien ajan. Toivon, että aika ei koskaan aja Peipsimaan yli, vaan se pysyisi juuri näin upeana ja kiireettömänä kuin se tänäkin päivänä on.

Olen lämmennyt tässä vuosien aikana hitaasti, mutta varmasti Virolle matkailumaana, mutta nyt viime elokuussa rakastuin maahan täysin Peipsin ja Setumaan ansiosta. Matkan reitti kulki Setumaalla, Peipsimaalla sekä Tartossa ja seuraavissa jutuissa haluankin vähän syventää sitä, miksi Viro vei minut mennessään tämän matkan jälkeen. Ensi kesänä meillä on suunnitelmissa lähteä kiertämään Viroa autolla ja haluan edottomasti esitellä myös tätä seutua matkaseuralleni, sillä olen edelleenkin hieman hämmentynyt ja onnellinen siitä, miten näin lähellä voi olla jotain näin autenttista. Peipsimaalla aika ja kiire pysähtyy. Tässä postauksessa keskityn Peipsimaahan ja erityisesti Sipulitiehen, joka on Peipsimaan makujen aarreaitta.

Jossain kaukana horisontissa siintää Venäjän maaperä. Täällä Venäjältä tulleen kulttuurin tuntee olevan vahvasti läsnä. Iäkäs nainen nyökkää minulle Peipsin kirpsakkaa sipulia notkuvasta kojustaan ja tervehtii minua venäjäksi. Hän ei puhu lainkaan viroa tai englantia. Aluksi jännitän, että onko kielitaitoni ollenkaan riittävä, mutta saan asioitua hänen kanssaan onnistuneesti. Hymy nousee kasvoilleni – tämä, jos jokin on autenttista.

Peipsimaan Sipulitie on matkailuverkosto, johon kuuluu noin parikymmentä pienyrittäjää Peipsin alueelta. Sipulitiellä tehdään aluetta ja sen perinteitä tunnetuksi. Peipsimaan Sipulitie palvelee matkailijaa ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan alue on elo-syyskuussa, jolloin sipulisato on juuri kypsynyt, sipuliletit tehty myyntiin ja paikalliskulttuuri näyttää parhaat puolensa. Sipulitie kattaa seuraavat kaupungit ja kylät: Varan, Koosan, Välgin, Kokoran, Alatskiven, Varnja-Kasepään, Kolkjan, Ninan, Rootsikülan, Kallasten, Palan ja Rannan.

Sipulitie on oikea lähiruoan ystävän paratiisi. Olin yllättynyt siitä, että kuinka omavarainen joku alue näin lähellä voikaan olla. En nähnyt isoja marketteja, en aasialaisia ravintoloita, en fuusiokeittiöitä. Ilmassa leijaili vain kesäisen maaseudun ja ruoan tuoksu. Ensin ajattelin hieman sokeasti, että Sipulitie on täynnä pelkkää sipulia, mutta olin väärässä, sillä Peipsimaa on myös kalastajien ja näin ollen myös kalaruoan ystävän paratiisi, sillä Viron ja Venäjän rajalla sijaisevassa Peipsijärvessä elää yhteensä 37 erilaista kalalajia. Peipsimaa on siis takuuvarma sipulin ja kalaruokien lähde, mutta alueella on tarjottavanaan myös muuta mielenkiintoista, kuten esimerkiksi kotiviiniä. Täällä viinit koostuvat jännittävistä makuyhdistelmistä, jotka ovat täynnä marjoja, hedelmiä ja jopa rikkaruohoja. Vaikka en ole kummoinen kotiviinien ystävä, yllätyin siitä, kuinka hyvältä ne maistuivatkaan paikallisten ruokien äärellä, valmistajansa läsnäollessan. Mikä onkaan parempaa kuin se, että voit saada ruokasi ja juomasi tekjälle kasvot? Mikä onkaan parempaa kuin se, että kuulet tarinoita suvun reseptien ja viljelyn historiasta? Mikä onkaan parempaa kuin se, että moderni, kiireinen maailma ei ole vielä yltänyt kaikkialle?

Matka Peipsiäären maakuntaan taittui luonnon helmassa. Isot tiet jäivät taakse ja ympärillä näkyi vain vehreää maaseutua ja Peipsijärvi. Kun nousimme maalta pieneen laivaan, joka kuljetti meidät Viron ja Venäjän rajavesillä kohti määränpäätämme, mieleni valtasi jokin sanoinkuvaamaton tunne. Täällä minä olen, kahden maan rajavesillä, kaukana kaikesta siitä kiireestä, mikä kotosalla on ollut. Suljin silmät hetkeksi ja annoin hiusten heilua tuulessa. Otin hetken vain itselleni. Meidän määränpäämme oli Sipulitien ravintolapäivä, joka kruunaa Peipsimaan sipulikauden.

Sipulitien kesäkauden kohokohta on Sipulitien ravintolapäivä, jossa parikymmentä ravintolaa ja kahvilaa tarjoilee vierailijalleen Peipsimaan paikallisia herkkuja. Olisipa meillä ollut aikaa vierailla aivan kaikissa ravintolapäivän ravintoloissa, sillä näissä suloisissa koteihin rakennetuissa ravintoloissa ja kahviloissa olisi viihtynyt vaikka kuinka pitkään hyvien ruokien äärellä.

Sipulitien jokaisella ravintolalla oli oma tarinansa, omat sipulilajikkeensa ja omat herkulliset annoksensa. Ravintolapäivän aikana tuli syötyä mm. savulahnaa, borssikeittoa, kuhakeittoa, sipulikeirroa, sipulipiirakkaa ja viiriäistä. Siputien ravintolapäivän ravintoloista jäivät erityisesti mieleeni Mäng & Muusikajossa paikallinen trubaduuri soitti sulosointuja ja säilötyt valkosipulinvarret maistuivat taivaallisilta, Voronja Galeriijossa söin aivan taivaallisen makuista tomaattikeittoa raparperiviinin kera, Vaino Dvor’i, jossa borchkeitto ja savustettu lahna maistui paremmalta kuin koskaan ja Veinikeldri puhvet, jossa rakkaudella ja tarkasti valmistetut kotiviinit yllättivät makuaistin. Kirsikkana kakun päällä pitää myös mainita Mesi tare kodumaja, jonka virheiden seinien sisällä haluan ehdottomasti majoittua ensi kesänä.

Seuraavan kerran Sipulitien ravintolapäivä järjestetään 14.9.2019 ja mukana olevat ravintolat julkaistaan lähempänä syyskuuta. Lisätietoja ensi syyskuun ohjelmasta löydät täältä.

Kuten jo ehkä tästä tunnelmoinnista huomaattekin, niin tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä oli ensimmäinen kertani Peipsijärven rannoilla, muttei todellakaan viimeinen. Vasta täällä ymmärsin täysin sen, kuinka monimuotoinen Viro onkaan ja millainen matkailullinen aarrearkku sijaitsee näin lyhyen matkan päässä.

Suosittelen ehdottomasti lähtemään Peipsimaalle autolla, sillä julkista liikennettä ei käsittääkseni suuremmin ole. Alueeseen kannattaa tutustua edes vähän etukäteen, sillä paikan päällä saattaa kohdata vähän kielimuureja, eikä Google Mapsin aukioloajat ja muut jutut palvele niin hyvin. Ravintoloilla on vähän surkeasti mitään verkkosivuja, mutta kyllä jotain tietoa kaivelemalla löytyy. Tämä ehkä tekeekin mielestäni Peipsimaasta mielenkiintoisen. Kerrankin joutuu oikeasti vähän tekemään hommia sen eteen, että löytää ne kohteen parhaat palat, eikä kukaan ole niitä arvostellut TripAdvisoriin.

Peipsimaa on pala kauneinta Viroa. Käykää ihmiset katsomassa ja kokemassa omin silmin. Alla vielä reitti, jota Peipsimaalla kuljimme. Seuraavassa postauksessa mennään vielä vähän etelämpään ja katsotaan, miltä Viron toinen helmi, eli Setumaa näyttää.

Mihin kohteeseen sinä olet ihastunut Tallinnan ulkopuolella?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Millainen vuosi 2018 oli oikeasti? – kooste ilman matkajuttuja

Eilen se iski. Tajunnanvirta. Mieleni alkoi kelata vuotta 2018 ja mietin, että hittolainen, se vuosi oli oikeasti hyvä ja kun tässä ei päiväkirjaa omista, niin voisihan sen tunkaista vaikka tänne koko blogin lukijakunnan nähtäville.

Tikulla silmään, jos vanhoja muistelee, mutta sallitteko, että meitsi vetää vielä tähän väliin pienen vuosikertauksen siitä, miten vuosi oikeasti meni, kun kaiken matkailunäkökulmallisen jättää pois?

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä rekrytointeja ja uusia työtuulia. Onnea ja innostumista, mutta epävarmuutta siitä, mihin tie tulevaisuudessa vie.

Vuosi 2018 alkoi työn osalta aivan tutuilla rutiineilla, mutta pian tuuli kääntyi. Keväällä mieleeni hiipi ajatus siitä, että sitten, mikäli tämä ei määräaikaisuuden jälkeen jatkuisi ja jos jatkuisi, niin haluaisinko sen jatkuvan? Hain muutamaa paikkaa plan B:nä, koska mielestäni milloinkaan ei voi olla varma mistään työrintamalla, ennen kuin nimet ovat paperissa. Mitä lähemmäs määräaikaisuuteni päättymispäivä tuli, sitä vahvempana mieleeni hiipi ajatus, että taidankin vetäytyä, enkä aio taistella paikastani, sillä haluan vielä nähdä ja kokea jotain uutta. Minulla oli tunne, että näin on tarkoitettu. Ilmoitin, että määräaikaisuuden jälkeen jatkuvaan paikkaani voi hyvillä mielin katsella muita henkilöitä. Minulla ei ollut vielä mitään vahvistettuna muiden juttujen osalta, mutta en halunnut viedä joltain onnekkaalta vanhaa paikkaani, koska tiesin, että jos minulla tuli kerran ajatus hakea uusia juttuja, tulen hakemaan niitä pian uudelleenkin.

Muutama viikko ennen määräaikaisuuteni loppumista sain puhelinsoiton eräästä yrityksestä heti työhaastattelun jälkeen. Ala oli aina kiinnostanut minua, mutta en ollut koskaan osannut unelmoida siitä, että pääni riittäisi sellaisiin hommiin kuin mitä olin hakenut. Olen matkailualan restonomi ja jo kolmessa eri positiossa matkailualalla työskennellyt, mutta viestintä ja media – se oli aina myös kiinnostanut.

Hihkuin sisäisesti ilosta. Mä sain sen paikan. Toisaalta tuntui, että onko taas hullua hypätä lyhyeen määräaikaiseen sopimukseen ja vielä osa-aikaisena, mutta taas kerran joku pieni ääni sanoi sisälläni, että kyllä, uskalla hypätä. Otin työn vastaan ja aloitin työt media-analyytikkona. Opin paljon uutta, tajusin sittenkin osaavani Excel-kiemuroita, sain toisen osa-aikaisen työn media-analyysien rinnalle myös viestinnän parista ja puoli vuotta meni aivan kuin siivillä. Myönnän, että hain siinä välissä mielenkiinnosta työtä, joka oli aivan ultimaattinen unelma, siinä yhdistyi vähän kaikkea, mistä pidän: matkailu, kirjoittaminen, mediapuoli, toimituksellinen työ. Uskalsin unelmoida ja mutta onneksi unelmoin, sillä rekrytointiprosessit opettavat aina paljon.

Vuoden 2018 toinen määräaikainen työsopimus läheni loppuaan ja mietin, että mitä sitten, jos työsopimus ei jatkuisikaan? Olin pitkään täysin varma, että täällä minä tulen jatkamaan, mutta epävarmuuden tunne sai minut taas kurkkimaan pidemmälle tulevaan. Mietin, että onko tämä taas ihan hullua, mutta kuinka ollakaan, juuri heikolla hetkellä toisesta alalta toimivasta yrityksestä aukesi vakituinen paikka. Olin hakenut kyseiseen yritykseen muutaman kerran vuosia sitten, joten nyt ajattelin, että kolmas kerta saa toden sanoa ja se kannatti. Joulukuussa 2018 kävin allekirjoittamassa uuden alun paperit – vuosi 2019 alkaisi viimein työsopimuksella, jossa ei ole päättymispäivää.

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä erilaisia kekkereitä, teemabileitä ja naamiasia.

En ole mikään bilehile, mutta kun kyseessä on naamiaiset tai teemajuhlat, niin meitsi alkaa käymään kierroksilla. Suosikkijuhlani on ehdottomasti Halloween, koska silloin saa miettiä asua oikein ajan kanssa ja jokainen panostaa aina ihailtavan paljon. Sen jälkeen, kun muutin Helsingin suunnalle, niin huomasin, että kaikenlaiset pienet kekkerit ja kokoontumiset alkoivat lisääntymään kalenterissa huomattavasti ja tuntuu, että vuonna 2018 kävin todella monissa menoissa. Onneksi nämä kaikki jutut olivat aina enimmäkseen iltapäiväpainotteisia, niin tämäkin aamuvirkku on päässyt aina tuttuun tapaansa klo 22 petiin.

Vuonna 2018 juhlittiin, mutta erityisesti pitää nostaa parhaina juhlina serkkuni 90-luvun teemalla järjestetyt nelikymppiset, meidän huikealla askartelupanostuksella järjestetyt Halloween-juhlat sekä suvun perinteiset elojuhlat. Meidän suku pitää selkeästi kaiken maailman kissanristiäisistä. Kävin myös pitkästä aikaa festareilla, sillä Laukaan John Smith Rock Festivalin esiintyjäkunta oli aika timanttista.

 

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä Evidensia eläinlääkäriasemalla hyppäämistä ja sydämentykytyksiä pienen kääpiömäyräkoiran takia.

Parasta vuodessa 2018 oli ehdottomasti se, että hankin viimein oman koiran. Meidän porukoiden Fasu tietysti on ilahduttanut elämäämme jo yli 10 vuoden ajan, mutta ei se kämppä kaupungissa ole tuntunut kodilta, kun sieltä on puuttunut tassujen äänet. Helmikuussa 2018 elämä muuttui, kun talouteen tuli pieni Sava. Asuessani Sloveniassa ihastuin Sava-joen nimeen. Se kuulosti niin kauniilta. Mietin tuolloin, että jos minulla on joskus koira, Sava olisi aivan loistava nimi. Tuo ajatus ei koskaan lähtenyt päästäni ja kun näin tuon pienen pirpanan ensimmäistä kertaa koskaan tiesin heti, että siinä on minun Savani.

Vuosi Savan kanssa oli aivan huikea, mutta kaiken ihanuuden verhon takaa löytyy myös lompakon osalta synkkiä juttuja. Katsoin juuri Evidensian sovelluksestani, että olemme käyneet vastaanotolla yhteensä 7 kertaa vuoden 2018 aikana. Tokihan näihin sisältyy myös pakolliset pentutarkastukset ja rokotukset, mutta lompakkoa kevensi vuonna 2018 mm. Savan maitokulmahampaiden poisto, sen jälkeinen leikkaushaavan tulehdus ja oksennuttaminen. En vaihtaisi hetkeäkään pois, mutta suosittelen silti lämpimästi kattavaa eläinvakuutusta, se on ollut pelastus vuonna 2018.

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä aasialaista ruokaa ja kasvispainotteisia ruokakauppakäyntejä.

Kun aloitin media-analyytikkona kesäkuussa, en tiennyt että voisin löytää tuolloin elämääni sellaisen ihmisen, joka ei myöskään kyllästy aasialaiseen ruokaan koskaan. Olen siis itse aivan järjetön aasialaisen ruoan ystävä ja äitinikin jo joskus pienenä sanoi minulle, että olen tainnut olla edellisessä elämässäni japanilainen. Vuonna 2018 söin enemmän ulkona kuin koskaan ennen, sillä löysin työkaverin, jonka kanssa käytiin lounaalla usein ja aina aasialaisessa. Pari kertaa astuttiin harhaan italialaisen ruoan kanssa, mutta onneksi tultiin taas järkiimme. Jos ei nyt ihan vaan ylistetä J:tä tässä, niin ylistetään samalla myös kaikkia niitä huikeita ihmisiä, joiden kanssa olen lähentynyt vuoden aikana ja joita olen löytänyt elämääni vuoden 2018 aikana. Esimerkiksi yllä oleva kuva on Yes Yes Yes -ravintolasta, jota kävin testaamassa Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogin Veeran kanssa. Koiraäitien on pidettävä yhtä.

Lounaspaussit menivät vuonna 2018 siis ravintolaruoasta nauttien, mutta havahduin myös katselemaan omaa kauppakäyttäytymistäni enemmän vuodenvaihteessa. Kurkkasin omat ostoni vuoden 2018 ajalta S-kanavalta, sillä meidän talouden kaikki ostokset tehdään viereisessä Prismassa ja hämmennyin siitä, kuinka terveellisesti syönkään huomaamattani nykyisin. Fun fact: olen ostanut vuonna 2018 vain yhden einestuotteen, joka oli rukiinen riisipiirakka -pussi, 42 kauramaitoa, satoja kappaleita erilaisia kasviksia, joista suurin määrä on tomaatit, joita ostin vuoden aikana kokonaiset 30 pussia (!?!),  7 pussia Broadway-sipsejä, 7 pussia ranch-dippiä ja 7 creme fraichea, mutta onneksi 0 kappaletta karkkeja tai virvoitusjuomia (ps. näillä kolmella 7:llä taitaa olla joku yhteys toisiinsa?). Suurin syntini on kuitenkin selkeästi ollut yksi kermainen sinihomejuusto, joita olen vuoden aikana ostanut 16 kappaletta. 16?! Ja siihen vielä K-kaupan juustotiskiltä ostetut päälle. Taidankin tehdä vielä tässä uuden vuoden lupauksen ja lupaan vähentää juustohimojani, suurinta syntiäni.

Vuosi 2018 oli oikeasti täynnä flunssaa ja aikaisia aamuja.

Vuosi 2018 oli flunssan vuosi. En tiedä, oliko kyseessä sitten työpaikan ilma vai joku muu juttu, mutta olin flunssassa paljon useammin kuin koskaan ennen. Ei tuntunut hirveän hyvältä ilmotella joka kuukausi olevansa flunssassa, mutta pakkohan se oli, kun puoliteholla on vähän turhaa tehdä juttuja, joita joutuu sitten korjailemaan, jos pää ei ole täysillä mukana.

Vuosi 2018 oli myös täynnä aikaisia aamuja. Toki niihin vaikutti myös Savan saapuminen, mutta myös se, että kroppa oli jo harjoitellut hyvin edellisenä vuonna aikaisia aamuja. Minulla on nyt viimeisen parin vuoden aikana ollut liukuva työaika ja olen kokenut itselleni parhaaksi sen, että menen aamulla aikaisin töihin. Olen yleensä mestoilla siivoojan kanssa samaan aikaan, n. klo 7 on mielestäni ihan OK aika saapua toimistolle. On ihanaa herätä aikaisin, tallustaa töihin ilman aamuruuhkien kiirettä ja melua ja lähteä pois toimistolta juuri ennen sitä hetkeä, kun työmatkalaisten massat täyttävät lähijunat.

Tällainen vuosi 2018 oli oikeasti, kun kaikki ihanat matkajutut jättää siitä pois. Mielestäni vuosi oli aikamoinen tuuliviiri, mutta yksi opettavimmista koskaan. Löysin elämääni paljon uusia ihmisiä, uskalsin tehdä rohkeita valintoja ja tehdä niin kuin sydän sanoo. Millainen oli sinun vuotesi 2018, jos matkailua ei mietitä? Oliko se huikea, opettava, innostava, vaikea, kannattava?

Ps. Olen pitänyt blogini vahvasti matkailupainotteisena, mutta pyöritellyt päässäni joka kuukausi pientä kuukausikatsausta, jossa kertaan menneen kuukauden ilman reissuvinkkejä ja siitä ”tavallisen elämän” näkökulmasta. Eli myös vähän lifestylempää sekaan, koska tavallista elämäähän täällä eletään. Kuulostaisiko toimivalta?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Voita lippupaketti Matkamessuille – kerro vuoden 2019 matkahaave

EDIT: Liput on arvottu ja voittaja on Tea! Onnea! <3

Kansalaiset! Se olisi jälleen se aika vuodesta, eli Matkamessut ja messulippujen arvonta. Tänä vuonna jaossa olisi yhdelle onnekkaalle paketti, joka sisältää kaksi (2) lippua vuoden 2019 Matkamessuille. Lipun voi käyttää kerran ajalla 18.–20.1.2019. Liput on saatu Messukeskukselta.

Mennään tänäkin vuonna tutulla osallistumiskaavalla, eli seuraavalla tyylillä: kommentoi tämän postauksen kommentikenttään vuoden 2019 matkahaaveesi ja olet mukana arvonnassa. Muista jättää vastauksen yhteydessä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, (sähköpostisi ei näy muille) jotta sähköiset liput löytävät onnellisen omistajansa heti arvonnan päätyttyä.

Arvon lippujen voittajan sunnuntaina 13.1.2018 klo 10. Onnea arvontaan! <3

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Ravintolahommia Caleta de Fustessa – herkkuja ja fiaskoja

Perinteistä reissun jälkeistä ravintolavinkkipostausta pukkaisi taas. Tällä erää tietysti Caleta de Fustesta. Ja mitäs siitä? No sitä, että tuo pieni lomakylä Fuerteventuralla onnistui yllättävän hyvin ravintolahommien osalta, jollei nyt yhtä täyttä fiaskoa lasketa varjostamaan tätä touhua.

Kun saavuimme Caleta de Fusten lomakylään, vaikutti siltä, että koko kylä on vain yhtä britti-, skotti- ja irkkupubia, mutta löytyihän sieltä yllättävän paljon makoisia ravintolahommia ja yksi menu del diakin. Caleta de Fustesta on myös järjettömän helppoa ja halpaa kulkea saaren pääkaupunkiin Puerto del Rosarioon, joten lisäsin pari ravintolaa sieltäkin tähän postaukseen. Rosarioon pääsee bussilla 30 minuutissa ja matka maksaa 1,20 € per suunta.

Luulen, että Caleta de Fustessa voisi olla enemmänkin potentiaalia, jos ravintolat vähän freesaisivat juttujansa. Tuntui vähän siltä, että harvaa paikkaa oli uudistettu 90-luvun kulta-aikojen jälkeen ja monessa ravintolassa oli aivan liikaa valikoimaa. Harvoin suuntaan itse paikkaan, joka tarjoilee aivan kaikkia ruokia laidasta laitaan. Pieni äänetön toive siis Caleta de Fusten ravintoloille, uskaltakaa erottautua. Kaikkien ei tarvitse tarjoilla kaikkea.. paitsi tarjoilkaa enemmän paellaa, hyvää paellaa, kiitos! Terkuin paella-pakkomielteinen.

Ennen kuin alan ylistämään enemmän paellahommia, niin lähdetääs kurkistamaan siihen Caleta de Fusten (ja vähän myös Puerto del Rosarion) ravintolatarjontaan, tästä se lähtee!

KAHVILAT

1. Dulce de Leche (Calle Alcalde Juan Evora Suárez, Caleta de Fuste)

Pubeja löytyy Caleta de Fustesta joka nurkalta, mutta pelkästään kahviloina toimivat paikat olivat mielestäni hieman vähissä. Meidän reissun aamukahvien kulmakiveksi valikoitui tällä reissulla ulkoa suht ällöttävän näköinen ketju Dulce de Leche, mutta valikoimaltaan suht priima sellainen.

Me testasimme Caleta de Fusten kolme Dulce de Lecheä, Pasteleria Dulce de Lechen (täällä on enemmän suolaisia herkkuleipiä sekä kakkuja, vain seisomapaikkoja ulkona, enemmän take away -tyyliä), Dulce de Leche churreria-asadero de pollosin (jos etsit churroja, niin täältä saa niitä aamuisin!) sekä Dulce De Leche c.c. Castillo Plazan (täällä oli herkulliset tuoreet aamupalacroissantit, ihan jäätävän suuriakin vielä!)

2. Zielo Teraza (17, Calle García Escámez 3, Puerto del Rosario)

Kahvilatarjonta kukoistu Rosariossa Caleta de Fustea paremmin, sillä täällä meillä meinasi iskeä jo vähän valinnanvaikeus kahviloiden kanssa. Päädyimme kuitenkin testaamaan muutamaa paikkaa ja näistä nostaisinkin vinkkinä Zielo Terazan, jossa oli järjettömän hyviä voileipiä! En ole hirveä voileipäfani, mutta ai että miten hyviä nämä olivatkaan. Zielossa on ihana pieni terassi, josta näkee merelle. Tarjolla oli myös jälkiruokaraadin mielestä hyviä jälkkäreitä.

3. Delicias y Namaste (Calle Primero de Mayo 40, Puerto del Rosario)

100 % vegaanista ja 100 % gluteenitonta? Kyllä vain, näin kaikuu Delicias y Namastesta. Tämä kahvila on varma valinta moneen makuun. Täältä löytyi niin smoothieita, hampurilaisia kuin salaatteja. Itse kahvilan ulkoasukin oli niin söpö, että sinne oli pakko kurkkia heti sisään.

 

MENU DEL DIA

1. Tapas Bar (Calle Alcalde Juan Evora Suárez, Caleta de Fuste)

Menu del dia on asia, joita etsin aina Espanjassa. Espanjalainen lounas on edullinen ja sillä saa useimmiten vatsansa täyteenkin. Caleta de Fustessa pisti oitis silmään se, ettei menu del diaa ollut tarjolla oikein missään. Jonkin aikaa etsittyämme tulimme siihen tulokseen, että ainoa löytämämme menu del diaa tarjoileva paikka Caleta de Fustessa oli Tapas Bar, josta kahden ruokalajin, ruokajuoman ja jälkiruokakahvin menu del Dian sai syödäkseen 8 € / hlö hintaan.

Tapas Barin menu del dia oli kirjoitettu liitutaululle ja vain espanjaksi. Mikäli kielitaito ei kuitenkaan taivu jonkun jutun kohdalla, osasi ravintolan tarjoilijat kyllä kääntää. Tapas Barin lounas ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä, mutta perus espanjalainen lounas, joka oli tuhti ja sillä sai vatsan täyteen. Mikäli haluat suunnata paikallisten kanssa lounaalle, tämä on oikea paikka tehdä se Caleta de Fustessa.

2. La Saranda (Calle Primero de Mayo 40, Puerto del Rosario)

Koska menu del dian löytyminen Caleta de Fustesta oli haastavaa, siirsimme katseemme saaren pääkaupunkiin Puerto del Rosarioon, josta päivän lounaita löysikin helposti. Yksi hyvä katu menu del dian bongailuun oli Calle Primero de Mayo, jossa söimme muutaman menu del dian. Nostan tähän postaukseen La Sarandan, jossa oli paljon paikallisia syömässä. Ruoka oli suht keskinkertaista, mutta täyttävää. 8 € hintaan kuului kaksi ruokalajia, ruokajuoma ja jälkiruoka tai kahvi.

PAELLAT

Alustan tätä hieman: meikäläisellä on hirveä pakkomielle paellaan. Meitsin lapsuuden kesien kohokohta oli aina se, kun meidän setä saapui Jyväskylästä Parkanoon ja teki meille taivaallisen hyvää paellaa. Siitä se pakkomielle paellaan sitten lähti. Katsotaan, miten Caleta de Fuste pärjäsi paellan kanssa.

1. O’Fado (Juan Ramon Soto Morales, Caleta de Fuste)

O’Fadon paellan esillepano oli todella kaunis. Jokainen sitruunasiivukin oli taiteltu pannulle priimasti. Maku oli mielestäni erittäin miellyttävä ja hintaansa nähden tämä paella oli kyllä erittäin onnistunut. Paella kustansi 14 € / hlö ja mielestäni täällä sai rahallensa vastinetta. Me syötiin O’Fadossa myös tosi kiva avocado-vuoka. Täältä löytyi myös vaihtoehtoja kasvissyöjille.

2. El Patio (Avenida Alcalde Juan Ramón Soto Morales, Caleta de Fuste)

El Patiota oli rankattu jossain yhdeksi parhaista paikoista Caleta de Fustessa, mutta meitsin täytyy nyt laittaa hieman soraääniä tähän touhuun. Täällä testattu paella oli kyllä hyvää, hienosti aseteltua mutta suht tasapaksua ja kallista laatuunsa nähden. Oikein pisti kiukuttamaan, kun paellan 20 simpukasta yli 10 ei ollut avautunut ja silti tuosta laskutettiin 17 € / hlö. 

3. Tapas Bar (Calle Alcalde Juan Evora Suárez, Caleta de Fuste)

Yllättäen menu del dia -kohdasta löytyvä Tapas Bar löytyy täältäkin! Paikallisten suosima ravintola yllätti sekä maullaan, että hinnallaan sillä täällä paella irtosi 11 € / hlö hintaan. Täällä ulkonäköön ei ollut panostettu niin vahvasti kuin kahdessa edellisessä, mutta maku oli erittäin hyvä ja tässä paellassa taisi olla kyllä eniten kaikkea mahdollista. Tämä ja O’Fado veivät kyllä pisteet kotiin.

TAPASTEN NÄLKÄÄN

1. My Tapas 1966 (Alcalde Fco. Berriel Jordán, Caleta de Fuste)

Myönnän, tämä paikka näytti omaan silmääni sellaiselta juokse äkkiä karkuun -turistiravintolalta. Päädyttiin kuitenkin tapas-himoissamme testaamaan tätä ja voin sanoa, että kyllä kannatti. Tällaisia tapasten kuuluukin olla, himskarin hyviä ja konstailettomia.

Valittavana oli vaikka ja mitä, mutta päädyimme ottamaan pieniä tapaksia lounastyyliin ja jaettavaksi. Kolme kappaletta pieniä tapaslautasia, olut ja lasillinen sangriaa kustansi täällä yhteensä 26 €.

 

ILLALLISRAVINTOLAT (sisältää grande finale -fiaskon)

1. Km Zero (Avenida Virgen de la Peña 3, Caleta de Fuste)

Etsiessämme illallispaikkaa silmiimme osui 5 € vegeburger -annos. Emme empineet sen enempää vaan mietimme, että nyt käydään tuo testaamassa, sillä tuosta ei lompakko paljoa köyhdy. Km Zero osoittautui vallan mainioksi illallispaikaksi, mikäli etsii edukasta ruokaa, joskin ei aivan loistavaksi sen vegehampparin osalta. Jaetut valkosipulikatkaravut, kaksi vegeburgeria ja pullo talon valkoviiniä kevensivät rahapussia vain 32,5 € verran.

2. Aromas (Centro Comercial El Castillo local 3 y 4. Caleta de Fuste)

Tulipa siinä reissun tiimellyksessä puheeksi, ettei reissukaverini ollut koskaan syönyt intialaisessa tai nepalilaisessa ravintolassa. Mielestäni asia piti korjata oitis ja seuraavaksi läksimmekin illalliselle intialaiseen Aromasiin, joka oli suht lähellä hotelliamme. Toivoin, että paikka osoittautuu hyväksi, ettei toinen saa ihan kauhuansa intialaisesta ruoasta.

Otimme testiin maistelumenun kahdelle, joka osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Näin päästiin maistamaan neljää erilaista makumaailmaa. Kahden hengen maistelumenu oli mahdollista saada kanalla tai kasviksilla ja tällaisesta paketista köyhdyttiin ruokajuomien kera yhteensä 48 € verran.

3. Fiasko, 555 Restaurante (Centro Comercial El castillo, Local D, Caleta de Fuste)

Kruunun jalokivenä haluan esitellä meidän reissufiaskon, eli 555 restauranten, joka mainosteli itseään fuusiokeittiönä. En vain voi käsittää, mistä nuo useat hyvät arvostelut ja tuhannet tykkääjät tälle ravintolalle ovat voineet ilmestyä? Tämä ravintola oli ehkä pettymysten pettymys ja henkilökunnan erikoinen asenne palveluun oli aivan omaa luokkaansa. Ehkä se johtui hiljaisemmasta kaudesta ja kiireen puutteesta, mutta mielestäni ravintolan tarjoilijat voisivat hoitaa tabletilla pelaamisensa jossain muualla kuin asiakkaiden vieressä olevissa pöydissä. Ja asialliseen ruoan palauttamiseen voisi reagoida jotenkin muuten kuin ”no mikähän neidille sitten kelpaisi” -tokaisulla.

Ja sitten se ruoka, oi voi. Odotimme arvostelujen perusteella maukasta marokkolaista ruokaa, mutta todellisuudessa eteemme kannettiin hajuttomat ja mauttomat vihannekset ja suoraan purkista heitetyt oliivit. En muista, koska olisin viimeksi palauttanut keittiöön mitään, mutta nyt suoritus oli niin ala-arvoinen, että oli aivan pakko.

Koska uskoni ravintolan marokkolaiseen ruokaan katosi, tilasin uuden annoksen, joka oli  merkitty listalla ”kanatapakseksi”. Tämän tilattuani eteeni kiikutettiin kärventynyt kana ketsupilla ja riisipedillä. Huikea suoritus. Ei kannata.

Viimeisestä fiaskosta huolimatta Caleta de Fuste yllätti aika positiivisesti. Ravintolat olivat suht edukkaita, ruoka hyvää tai keskinkertaista ja aivan pohjanoteerauksilta vältyttiin yhtä paikkaa lukuunottamatta.

Millaisia kokemuksia sinulla on kokonaisuudessaan Fuerteventuran, Caleta de Fusten tai Puerto Del Rosarion ravintoloista? Entä, oletko vieraillut tuolla 555 Restaurantessa paremmin johtopäätöksin?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki