Browsing Tag

Singapore

Yleinen

Singapore

sunnuntai, huhtikuu 21, 2019

Singapore oli sellainen elämys minulle, että minulla tahtoo olla vaikea pukea näkemääni ja kokemaani sanoiksi. Singapore veti maton jalkojeni alta ja IHASTUTTI. Singaporen itsestäänselvänä näyttäytyvä moninaisuus ja monikulttuurisuus sai minut haukkomaan henkeä. Minuun vaikutti siis enemmän kokonaisuus ja yleinen ilmapiiri,  kuin jotkut yksittäiset turisti nähtävyydet. Ja ehdin tietenkin nähdä vain minimaalisen osan Singaporea kahdessa päivässä.

 

Seuraavia asioita olen tainnut jo täällä aikaisemminkin hehkuttaa, mutta vielä kerran ne asiat, jotka löi kasvoilleni saman tien kun astuin Singaporeen ja lähdin vähän kävelemään.

1. Liikkumisen helppous 

– Singapore todella on käveltävä kaupunki, itsellenikin tuli lähes 60 km kahden ja puolen päivän aikana mittariin. Pyörän vuokraaminen on myös suositeltavaa. Kävely- ja pyöräilytiet ovat hyvin merkitty ja niissä on riittävästi tilaa. Karttaa ei tarvitse paljon katsoa koska kaikki on niin hyvin merkitty. Kävele ja pyöräile, ota taksi sitten kun vanha mummo tai pappa on vaihtanut sinulle tönkköjalat omiesi tilalle.

2. Tehokkuus ja puhtaus 

– Minähän jo aikasemmin myönsin takapajuisuuteni siinä, etten todellakaan ollut ajatellut / ymmärtänyt miten puhdasta joka paikassa oli, ihan joka paikassa. Ja ihmisiä oli töissä, paljon ihmisiä oli töissä joka paikassa. Apua ja palvelua sai aina, mutta sai myös olla rauhassa kun halusi.

3. Moninaisuus ja monikulttuurisuus 

– Singaporehan on varsinainen kansalaisuuksien sulatusuuni ja ainakin näin päällisin puolin turistin silmin oli ilo katsoa miten hienosti kaikki hoitui ja monikulttuurisuus näkyi kaduilla businessasuisina kiireisinä työläisinä, kaikissa palveluammateissa ja myös turisteissa.

4. Turvallisuuden tunne 

– Hetkeäkään ei tarvinnut keski-ikäisen naisen kokea turvattomuuden tunnetta Singaporessa. Kävelin paljon, istahdin alas juuri siihen paikkaan mikä tuntui hyvälle ja aina sain aidon hymyn vastaukseksi hymyyn ja hyvää palvelua joka paikassa.

Singaporessa on niin paljon nähtävää, siihen ei kaksi päivää riitä. Itsellä kului suurin osa ajasta

Gardens by the Bayssa – Chinatownissa – Little Indiassa ja Campong glamissa 

 

Gardens by the Baysta kirjoitin täällä

 

Chinatown

Chinatown on täynnä Kiinalaista krääsää ja hyvää edullista ruokaa. Jollakin lailla liikuttavaa nähdä miten Kiinalaiset ovat niin innostuneita kaikesta söpöstä. Kaikki laukut, puhelimet ja muut tarvikkeet tulee koristella jollakin juuri sillä hetkellä suosittuna olevalla hahmolla. Chinatownissa voi myös ennustaa seuraavan sesongin hittituotteet. Pikkuserkkuni oli ihan sattumalta työmatkalla Singaporessa samaan aikaan kuin minä ja kävimmekin minun toisena iltana syömässä vatsamme täyteen hyvää ja todella edullista ruokaa Chinatownissa. Vaihtoehtoja löytyy niin paljon, että valinnan vaikeus iskee siinä samalla kun vatsa alkaa kurnimaan. N ja kävimmehän me myös kuuluisan Raffles hotellin Long barissa juomassa ne kuuluisat Singapore Slingit ja kylläpä ne olikin tujut !

 

 

 

Little India 

Olin lukenut, että Little India hurmaa ruoan tuoksullaan ja jos ei sinne tullessa ole nälkä niin siellä se herää. Minulle ei käynyt niin, eikä Little India hurmannut minua muutenkaan. Kaikkea vaan oli liian paljon minulle. Kiersin ja katselin ja yritin löytää the fiilistä, mutta en vaan löytänyt sitä ja totesin, että ei kai täällä ole pakko olla ja siirryin seuraavaan paikkaan.

 

 

Campong Glam 

Campong Glam on Arabien ja Malesialaisten alue. Kaunis Sultan Mosque antaakin oman leimansa alueelle. Tältä alueelta löytyy lähi idän parhaat ruoat ja muslimit löytää basaarimaisilta kujilta ja kaduilta kaiken tarvitsemansa. Campong glamista löytyi myös mielenkiintoisia katumaalauksia. Oma hotellini sijaitsi tämän alueen laitamilla ja olin erittäin tyytyväinen siihen. Huomattavasti edullisempi kuin keskikaupungin hotellit ja tässä hotellissa taisi olla koko seikkailuni paras sänky.

 

 

Tässä muutama todella hyvä kohdeopas Singaporeen :

1. Historia de Viajes Etnisten kaupunginosien Singapore

2. Lähtöportin 10 x Singapore

3. Fiftyfiftyn Opas Singaporeen

 

Niin paljon jäi vielä näkemättä, toivottavasti palaan vielä tähän kaupunkiin !

 

* Mikä on sinun kokemuksesi Singaporesta ? 

 

💋 & Kram

Yleinen

Gardens by the Bay Singaporessa

lauantai, huhtikuu 13, 2019

Gardens by the Bayn superpuut, nuo Singaporen maamerkit Marina Bay Sandsin juurella, niihin menin ja rakastuin. Keinotekoisesti rakennetut puut ja puutarha ihastutti kaikesta mahdollisesta hypetyksestä johtuen vai siitäkin huolimatta ?

 

 

Saavuin Singaporeen iltapäivällä ja lähdin saman tien hotellistani ajatuksella kävellä Gardens by the Bayhin. Hotellini sijaitsi Campong glamin alueella ja kartasta katsoen arvelin ettei matka ole mahdoton kävellä, mutta ihan kivan kävelylenkin siinä saisi aikaiseksi. Ja kyllä, minä kävelen edelleen kartta kädessä suurkaupungeissa. Suosin Lonely Planetin karttoja koska niissä on hyvät osoitetiedot kartan lisäksi. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi siihen kuinka hyvin kaikki tiet oli merkitty, risteyksissä ei tarvitse arpoa minne on menossa, ne on merkitty. Singapore on todella kävely- ja pyöräily ystävällinen kaupunki. Poikkesin tieltä kun näin Singapore Flyerin lähes edessäni, vaikka mikäänhän ei ole ihan niin lähellä kuin miltä se näyttää kun on kävellen liikennteessä, eikä tässäkään tapauksessa tehty poikkeusta siihen. Singapore Flyerin juurella oli onneksi pieni virkistäytymisposte mistä sain juomaa ja jäätelön. Olin lähtenyt kävelemään ilman juomapulloa lähes 30 asteen kuumuudessa.

Virkistäytyneenä Singapore Flyeriltä ei ollutkaan enää kovin pitkä matka Gardens by the Bayhin, nuo 25-50 m korkeat puuthan olivat jo näkyvissä. Kävelin rauhassa ja muutamia ihmisiä tuli vastaani ja toiset käveli kanssani samaan suuntaan. Gardens by the Bayn puutarhaan saapuessani minut vallitsi rauha. Luonnolla, on se sitten keinotekoisesti rakennettu tai aito metsä, on rauhoittava vaikutus. Ihmisiä oli siellä täällä mutta ei kovin paljoa, löysin ravintoloita, erilaisia puutarhoja ja nautin. Lähdin kävelemään superpuita kohti. Siinä ne sitten oli ja se oli rakkautta ensimmäisellä silmäyksellä. Aurinkokin alkoi juuri sopivasti laskea ja superpuiden valot alkoi hiljalleen syttyä.

Kesken ihasteluni lähes kompastuin jonkun jalkoihin. Olin kävellyt täysin omissa lumoissani katsoen ainoastaan taivaalle, enkä ollenkaan huomannut miten paljon ihmisiä istui nurmikoilla, asfaltilla, tuoleilla, jotka olivat aseteltu nurmikoille. Hämmästykseni oli totaalinen. Mistä nämä kaikki ihmiset oli ilmaantunut, mitä täällä tapahtuu ? Ihmisiä oli niin paljon, joka puolella, että päätin itsekin istahtaa nurmikolle, josta löytyi juuri minulle riittävä tila. Ehdin havahtua siihen, että monella oli pientä purtavaa vierellään ja näinkin pari food truckia lähistöllä.Esitys oli alkamassa, joten ruoka jäi minulta väliin.

Garden Rhapsody, esitys, jota kaikki oli ilmiselvästi tulleet katsomaan alkoikin lähes välittömästi. Valot liikkuivat, syttyivät ja sammuivat musiikin tahdissa. Esitys oli täysin maaginen ja sai ihmiset huokaisemaan useasti, niin myös minut. Tämän haluan vielä kokea uudestaan jonakin päivänä.

 

 

Seuraavalle kerralle muistiksi itselle ja miksi ei myös muille  : 

• Varaa riittävästi aikaa koko puutarhan läpikäymiseen, vietä vaikka koko päivä alueella. Alueelta löytyy useita eri ruokakulttuureihin suuntautuneita ravintoloita, jos nälkä yllättää

• Muista food truckien tarjonta illan Garden Rhapsodyn oheen

• Aamulla on lämmin, päivällä on kuuma ja vielä illallakin on kuuma

NAUTI ! 

 

Tästä pääset nauttimaan muiden matkabloggaajien Gardens of the Bay kokemuksista :

Shampanjaa muovimukista – Singaporen huikeat valoelämykset

Lähtöportti – Uskomaton Gardens of the Bay

Fiftyfifty – Singaporen vehreät keitaat

 

 

💋 & Kram

Yleinen

Ensimmäistä kertaa Kaakkois Aasiassa

lauantai, maaliskuu 30, 2019

Vihdoinkin arki on hellittänyt sen verran, että pääsen kertomaan minulle niin upeasta seikkailusta Kaakkois Aasiassa. Olen aikaisemmin matkustanut ihan kohtuullisesti Euroopassa ja sen lähialueilla mutta tämä oli ensimmäinen oikeasti pidempi matkani. Pisimmät matkani ovat aikaisemmin suuntautuneet Marokkoon ja  Emiraatteihin.

 

Minne siis matkustin. Lensin Qatar Airwaysillä Singaporeen Dohan kautta, jossa tein stopoverin. Dohan stopoverista tulee ihan oma juttu niinkuin myös muista kohteista ajallaan. Singaporesta jatkoin matkaa Balille, sieltä Malesiaan Penangin saarelle ja tulin kotiin Malesian Kuala Lumpurin kautta. Matkani kesti 17 vuorokautta.

Doha – Singapore – Bali – Penang – Kuala Lumpur

Doha

Doha

Olin toki lukenut paljon näistä Aasian kohteista ja selvittänyt monia asioita ennen matkaani, siitä huolimatta huomasin, että jotkut asiat pääsi yllättämään minut positiivisesti uudestaan ja uudestaan. Samat ajatukset kyllä yllätti minut myös huomaamaan oman takapajuisen ajattelutapani. Olin siis kaikesta lukemistani huolimatta muodostanut joistakin asioista hiukan virheellisen mielikuvan. Mikä minut siis yllätti ?

Singapore, Chinatown

Singapore

Takapajuisen matkailijan yllätykset

Puhtaus 

Singaporen puhtaudesta olin toki lukenut ja kaikista mahdollisista kielloista, joista saatetaan sakottaa,  ei saa syödä purkkaa, ei saa heittää roskia, kuljetusvälineissä ei saa syödä eikä juoda, julkiset hellyyden osoitukset ovat kiellettyjä ja WC pitää muistaa huuhdella käynnin jälkeen. Mutta olihan se puhtaus ja modernisuus häikäisevää.

WC tilojen puhtaus yllätti koko matkallani.  Tuntui, että jokaisen käynnin jälkeen, joku ehti jo putsata tilan seuraavaa kävijää varten. Lentoasemilla ja joissakin ravintoloissakin oli omat appit, minkä kautta antaa suoraa ja nopeaa palautetta jos huomasi, jonkun asian olevan huonosti tai epäkunnossa. Asia halutaan korjata heti eikä joskus.

Tehokuus

Asiat toimi, joka paikassa ja jos ei toiminut niin ei mennyt kauan kun ne toimi jos jostain huomautti. No jokaisella matkalla pitää olla poikkeus ja Penangilla kaikki ei ehjä toiminut niinkuin olisin toivonut, mutta siitä sitten myöhemmin kun aikanaan pääsen kertomaan enemmän siitä kohteesta. Ihmisiä on vielä töissä, kun pään kääntää löytää informaatiopisteen josta kysyvä / eksynyt saa apua. Palvelu on nopeaa, tehokasta ja ystävällistä. Iloisena yllätyksenä todella se, että ihmiset oli töissä ja työntekijöitä näkyi todella olevan riittävästi joka puolella.

Ystävällisyys 

Hyvä palvelu, hyvä käytös on arvoja joita kunnioitan ja niistä sain todella nauttia matkallani. Ystävällisyyskin pohjautuu näihin arvoihin ja voi että ! Balilla jopa kyynisyyteni yritti nosti päätään ja ajattelin ettei nämä ihmiset voi olla näin ystävällisiä oikeasti, ystävällisyys on vain opittua ja turistien miellyttämistå. Onneksi oli paljon henkilöitä joiden kanssa keskustella, havainnoida ja haudata se kyynisyyden siemen. Balilaiset ovat hyvin hartaita Hinduja ja ystävällisyys kuuluu automaattisesti osana elämää.

Turvallisuuden tunne 

Turvallisuuden tunne oli mukanani koko matkallani, jopa siellä Penangilla jossa kaikki nyt ei ihan mennyt kuin kotikulmani Strömsössä. En tosin enää ole kiinnostunut yöelämästä kohteissa ja matkoillani, joten yöelämän turvallisuudesta en voi sanoa mitään.Balilla kyselinkin rikostilastoista ja taksikuski vakuutti Balilaisten olevan rauhallista väkeä, suurimman osan rikoksista tekee hänen mukaan muilta saarilta tulleet henkilöt. Taksikuski muisteli kuudentpistavuoden takaista pommi iskua. Hän ei voi koskaan unohtaa sitä koska hänen tyttärensä syntyi samana yönä ja sairaalan käytävät olivat täynnä toinen toistaan pahemmin loukkaantuneita.

Bali – Padang Padang beach

Bali – Nusa Dua Beach

Muita ensikertalaisen päällimmäisiä huomiota Aasiasta

Edullisuus

Maksoin seitsemäntoista päivän matkastani yhtä paljon kuin pari vuotta sitten alle viikon Helsinki-Rooma-Pariisi- Helsinki matkastani. Tuolloinkin Rooma – Pariisi lentoni maksoi vain 9,99 € . Aasiassa todella pärjää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Euroopassa vaikka lennot Aasiaan maksaakin vähän enemmän. Aasiassa voi pärjätä todella pienellä budjetilla jos suunnittelee syömisensä ja nukkumisensa edes vähän.

Ihmisten paljous

Aasiassa riittää ihmisiä, niitähän tosiaan riittää joka puolelle töihinkin. Ihmisten paljous, hälinä ja ruuhkat eivät yllättäneen itseä mitenkään erityisesti. Ehkä saan kiittää työelämäni siitä. Ainoastaan Balin ruuhkat ja skootterien sukkulointi sai minussa aikaan ihastusta. Skootterin selkään en uskaltautunut vaikka mieli olisi tehnyt lähteä huristelemaan.

Ilmasto 

Rakastin suorastaan tuota ihanaa trooppista ilmastoa. Matkani ajoittui sadekauden loppuun ja muutamana päivänä sainkin joitakin sadepisaroita niskaani ja yhden kokonaisen rankkasadepäivän koin Balilla. Mutta se lämpö, ah niin ihana. Toki paras vaatetus oli hiukan liian suuri mekko, joka ei tarttunut kiinni ihoon. Missään vähänkään vartalonmyötäisessä vaatteessa en olisi kulkenut minään aikana vuorokaudesta matkallani. Tahdon takaisin lämpöön !

Ruoka

Tuo minulle niin rakas lämpö teki tepposet ruokahalulleni. Olin kovasti odottanut kaikkia ihania uusia makuelämyksiä hawker centerieissä ja katuravintoloissa. Täytyy myöntää, että meni varmasti jopa useampikin päivä lomallani jolloin söin aamupalan ja vain join koko päivän aikana etten vaan kuivuisi.  Harmittaa vietävästi kun tiedän miten edullisesti olisin voinut kokea autenttisessa tunnelmassa ihan hurjan hyviä makuelämyksiä. Seuraavalla kerralla sitten.

Penang

Kuala Lumpur

 

Siitä päästäänkin sitten siihen, että ihastuinko Aasiaan ? No tottavie ihastuin ja päässä pyörii jo vaikka minkälaisia suunnitelmia.

 

💋 & Kram