Browsing Tag

Riika

Eurooppa Latvia

Hetken mielijohteesta Riikaan

perjantai, 28 kesäkuun, 2019

Juhannusviikoni sai viime hetkellä uuden käänteen kun suunnitelmani muuttuivat nopeammin kuin ehdin takkia kääntämään. Irtiottoni oli lyhyt kolmen yön vierailu ensimmäistä kertaa Riikaan,tuohon oikein helposti lähestyttävissä olevaan kaupunkiin. Lähdin matkaan niin nopeasti etten ehtinyt kovinkaan paljoa tutustua matkakohteeseen etukäteen, minkä yleensä mielelläni teen. Tässä siis valmistautumattoman matkaajan Riikan top neljä nähtävät jutut.

Hehkutin päivää ennen matkaani kaikille joille vain ehdin miten hyvän diilin löysin. Finnairin lennoilla Vaasa – Helsinki – Riika ja alle kolmen tunnin kokonaismatkustusajalla ja hinta oli todella kohtuullinen. Menomatka sitten piteni lähes viidellä tunnilla kun Riikan kone ehti lähteä ennen kuin  olin siirtynyt Vaasan koneesta portille. Siinä sitten kahvittelin ja ruokailin Finnairin piikkiin kunnes pääsin lähtemään seuraavalla mahdollisella koneella Riikaan. EU:n vakiokorvaushakemus on vielä tekemättä, katsotaan miten kauan Finnairilla kuluu sen käsittelemiseen. Tästä pääset lukemaan kuinka SAS käsitteli hakemuksen pari vuotta sitten.

 

 

1. KAUPUNKILOMAN JA RANTALOMAN YHDISTÄMINEN 

Jurmalan upean rantaviivan läheisyys on todella plussaa Riikalle. Juhannusviikolla sattui olemaan 27-30 astetta lämpöä, täydellinen ilma siis auringonottoon. Juna Jurmalan rannoille kestää alle puoli tuntia ja junia lähtee noin puolen tunnin välein. Liput saa ostettua juna-asemalta ja virkailijoilta saa kyllä apua millä asemalla kannattaa pysähtyä, itse pysähdyin Majorin asemalla. Majorissa kävelet idyllistä kävelykatua pitkin rannalle, kävelykadulta löytyy pitsihuviloita, pieniä putiikkeja ja useita ravintoloita. Kävelykadun loputtua kannattaa kääntyä heti vasemmalle ja kävellä suoraan rannalle tai sitten  voi jatkaa suoraan seikkailupuiston läpi ja ihmetellä ohikulkijoilta missä ihmeessä ranta mahtaa olla, niinkuin minä tein. Rannalle kannattaa muistaa ottaa mukaan pyyhe tai viltti,  koska rantatuolit on vähissä. Hiekka on ihanan hienoa ja pehmoista, ihan kuin puuteria.

  • Paras tapa viettää päivää Jurmalassa  on ostaa mukaan piknik eväät, pullo shampanjaa ja tuoreet mansikat kävelykadulta ja viettää rento päivä upealla rannalla.

 

 

2. VIERAILU RADISSON HOTELLIN SKYLINE BAARIIN 

Radisson hotellin SKYLINE baarista on nimensä veroisesti näkymät yläilmoista koko kaupungin ylle. Näitä näkymiä ja maisemia et halua ohittaa. Vastaanottoemäntä oli pukeutunut iltapukuun päivällä ja täytyy myöntää, että vastaanotosta jäi aikamoinen vakuuttava vaikutelma. Baarissa on tarjolla mielenkiintoisia juomia ja pikkupurtavaa, joille on keksitty todella hauskoja nimiä ja ne mitä itse maistoin oli myös ihan huippuun laadittuja, kuten myös palvelu.

 

 

3. SHOPPAILU 

Riikasta löytyy parikin ihan kivan kokoista kauppakeskusta, jossa viettää muutama tehokas tunti tai vaellella pidempäänkin jos haluaa kartuttaa matkalaukun painoa. Itse tykkään kun löydän kauppoja mitä ei löydy Suomesta. Riikassa pidin erityisesti Mojito ja Reserved nimisistä vaateliikkeistä. Molemmissa oli edulliset lähtöhinnat ja itse satuin olemaan alennusmyynti aikaan  kaupoilla, niin muutama vaate löysi tiensä vaatekaappiini. Vanhan kaupungin kujilta löytyy toki kivoja putiikkeja, mutta niiden hintataso ja minun budjettini tälle matkalle ei kohdanneet.

 

H

 

4. RAVINTOLAT JA LEIPOMOT 

Riikan vanha kaupunki on ainakin kesällä täynnä toinen toistaan viehättävämpiä terasseja. Riikassa ei tarvitse nähdä nälkää, eikä tuntea janoa ja sokerihammasta ei tarvitse kolottaa vaan runsaudenpula on melkoinen. Riikassa joutuu todella miettimään miten ehtii käydä jokaisessa ravintolassa tai kahvilassa, jotka ehtii viehättää silmää tai houkutella kattauksillaan. Ravintolat on todella iso osa Riikan vanhan kaupungin viehätystä miksi koko Riika on minusta paras kokea seurassa. Matkaseuralaisen tai useamman kanssa on huomattavasti mukavampi istahtaa alas nauttimaan Riikan antimista ja kokea kaupungin tarjoama rento yhdessäolo.

 

 

Riika olit varsin viehättävä ja erinomainen kaupunkikohde parin päivän irtiottoon !

 

💋 & Kram Piyya