Browsing Tag

Naisten matka

Yleinen

Vuotuinen naisten matka lähestyy vauhdilla

keskiviikko, lokakuu 9, 2019

 Blogiani aikaisemmin lukeneet saattaa muistaa vuotuiset naisten matkat. Viime vuonna matka suuntautui Maltalle ja edellisvuonna Belgradiin. Nyt olisi lokakuussa taas uuden matkan aika ja tällä kertaa kohdemaanamme on Italia.

 

Tästä pääset lukemaan aikaisempien matkojemme tunnelmia :

Vain yksi ilta ja kaksi päivää Barcelonassa

Ihanko oikeasti Belgradiin ?

Kun seitsemän naista vietti yhden illan ja kaksi päivää Maltalla

Mdina – Maltan hiljainen kaupunki

 

Tarkemmin sanottuna lennämme Bolognaan, josta on tarkoitus käydä yhtenä päivänä Venetsiassa ja toisena Firenzessä. Aika tiukka ohjelma tälläkin kertaa niinkuin aina, mutta innostuksemme on todella korkealla. Ystävämme ihmettelevät usein, että miten ihmeessä olette ehtineet niin paljon vain muutamassa päivässä. No, porukkamme on aika aktiivinen ja näkemisen ja kokemisen halu on kaikilla äärimmäisen korkea, vaikka kaikki rakastamme myös sitä pysähtymistä ja nauttimista maan antimista. Matkassa olemme tälläkin kertaa ainoastaan neljä päivää matkustuspäivineen.

Tällä hetkellä netti käy kuumana kun etsimme kaikkia mahdollisia vinkkejä ja inspiraatiota siihen mitä meidän kannattaa nähdä näiden muutaman päivän aikana. Junaliput ovat itse asiassa jo varattuna, joten Venetsia ja Firenze here we come ! Venetsia on itsellenikin uusi kokemus ja olen odottanut ja suunnitellut matkaa sinne kauan, odotan sitä siis kuin pieni lapsi jouluaattoa. Katsotaan kuinka akan taas käy. Ihastuinko niin, että tilaan uuden matkan heti kun pääsen takaisin vai riittääkö minulle yksi päivä Venetsiassa. Miten luulette, kuinka minulle käy ? Firenze taas on ensirakkauteni Italiaan, ihana siis palata sen ääreen ja esitellä se matkakumppaneilleni.

Tässä muutaman matkabloggaajan juttuja, joita tullut nyt luettua jopa muutamaan kertaan. Onko siis ihme että en malta millään odottaa lähtöä ?

 

 

Lue sinäkin :

Tasty Travelissimo- parhaat cicchettibaarit

Tasty Travelissimo – kannattaako gondoolikyyti ?

Traveldreaming – tunnelmia Venetsiasta

Traveldreaming – Venetsian hitit ja hudit

Mutkia matkassa – Venetsia

Tasty Travelissimo – Venetsian parhaat kuvauspaikat

Tasty Travelissimo – Venetsian matkaopas

 

* Onko sinulla antaa supervinkki neljälle ladylle Bolognaan, Venetsiaan tai Firenzeen ? 

 

💋 & Kram Piyya

Yleinen

Mdina – Maltan hiljainen kaupunki

torstai, joulukuu 6, 2018

Pienen seikkailun jälkeen seitsemän hengen seurueemme pääsi Mdinaan. Mehän jo yritimme reippaina  naisina ensimmmäisenä päivänä valloittaa  kaupungin, mutta aikataulut pettivät kunnolla kun emme ymmärtäneet hop on hop off bussien lopettavan liikennöinnin jo kello 17.00 Maltalla. Aurinko laskee Maltalla aikaisin, joten kokemus on varmasti ajanut käytännön tähän.

Mdina, hiljainen kaupunki Maltan keskiosassa, toimi aikaisemmin pääkaupunkina. Mdinasta onkin huikeat näkymät yli koko Maltan valtion merelle asti. Ymmärrettävästi pääkaupungista on aikanaan pystytty varautumaan mereltä tulevaan hyökkäykseen paremmin kuin rannikolta.

 

 

Tänä päivänä Mdinassa on 200 asuttua asuntoa, autot ovat kiellettyjä hiljaisessa kaupungissa, siitä huolimatta niitä näkyi seinustojen vieressä. Ei autoja tarvinnut kuitenkaan väistellä, tätä seitsemän hengen naisporukkaa joutui muut vierailijat varmasti varomaan enemmän kuin niitä paria autoa. Joukkomme taisi tulla ikuistettua muutaman muunkin turistin kameraan hassutellessamme Mdinan kaduilla. Yhtä lailla muutama ohikulkija päätti ikuistaa itsensä kuviimme ottaen mallia meistä. Joukostamme löytyy myös sellaista naiskauneutta, jota huomasin kuvattavan ja kävinkin kysymässä kuvaajalta onko hänellä tarkoitus julkaista ottamansa kuvat jossain ? Vakuutti ottavansa kuvia ainoastaan omaan käyttöön, mutta ei ollut voinut vastustaa meidän sinivalkoista ilmestystä Mdinan hiekan sävyisten seinustoja vastaan. No emme mekään ja kamera kävi.

 

 

Suosittelemme ehdottomasti pistäytymistä Fontanella Tea Gardenissa. Uskomattomia Maltalaisia pastizzeja ricotta täytteellä ainoastaan 0,65 € kappale ja ihanaakin ihanampia kakkuja, myös ihan naurettavaan hintaan. Kotisivujen mukaan heillä näytti olevan myös kakkujen kotiin kuljetus, enkä ihmettele yhtään.

 

 

Nautimme suunnattomasti aamupäivästämme Mdinassa. Älä jätä tätä viehättävää vanhaa kaupunkia väliin vieraillessani Maltalla. Useassa vanhassa kaupungissa vierailtua maailmalla, saattaa ensin tuntua ähky ja mitäs uutta juuri tämä vanha kaupunki nyt enää voi antaa, mutta Mdina hiipii sielun sisälle ja Mdinan portista lähtee ulos hymyillen.

Tästä alta löydät muut Malta postaukset :

* mitä maksoi seitsemän naisen matka Maltalle

* seitsemän naista, yksi ilta ja kaksi päivää Maltalla

 

💋 & Kram

Yleinen

Kun seitsemän naista vietti yhden illan ja kaksi päivää Maltalla

lauantai, joulukuu 1, 2018

Kun seitsemän naista lähtee yhteiselle matkalle voi sattua mitä vaan. Meidän reissuamme voi vapaasti kuvailla hersyvän nauravana naisten matkana. Hyvää päivää kirvesvartta vitsit sinkoili ja kovaääninen nauru oli taas kerran valmiina nostattamaan lähellä olevien kulmakarvoja ylöspäin hämmästyksestä ja osittain ärtymyksestä, mutta mitä sitten, kyllä maailmaan vielä naurua riittää.

 

Lensimme Maltalle Turkish Airlinesin siivin. Vähän pitää läpsiä meitä poskille kun lensimme neljä lyhyttä lentoa noinkin lähelle ja lyhyeksi aikaa. Turkish Airlines oli uusi tuttavuus usealle matkaseuruessaamme mutta tuskin viimeinen, koska tyytyväisyys loisti kaikkien kasvoilta. Sain paikan exit penkkiriviltä Helsingistä Istanbuliin ja sain pyöritellä jalkojani rauhassa koko matkan, aahhhh sitä ihanuutta. Koneen laskeutuessa stuertti alkoi juttelemaan ja innostui kertomaan tulevasta Rovaniemen matkastaan vaimonsa kanssa. Ovat jo varanneet poro – ja husky ajelut ja yön Igloossa. Revontulien näkeminen jännitti. Toivottavasti heitä odottaa luminen lapland eikä crapland. Oli hauska kuunnella toisen innostusta lomasta pohjoiseen kun itse vain odotti aurinkoa ja erityisesti valoa tältä matkalta.

Meitä ei odottanut valo vaan sade kun laskeuduimme Maltalle. Onneksi sade loppui taksimatkan ja huoneisiimme kirjautumisen aikana. Majoittauduimme St.Juliansissa Hotelli Alexandraan. Hotelli oli siisti ja näin off season aikaan ihan rauhallinen. Hotelli on lähellä Pacevillen bile aluetta, joten kesällä myös meininki hotellilla voi olla jotain ihan muuta kuin rauhallinen. Kosteus oli jollakin tavoin käsin kosketeltavissa huoneissa jo näin marraskuussa vaikka mittari näytti yölläkin vielä ihanasti + 18 kun astelimme takaisin hotellille. Kaiken kaikkiaan hotelli täytti kaikki vaatimuksemme tälle matkalle ja aamupalaakin oli oikein bueno.

 

 

Kun teet tilausta ravintolassa väsyneenä saattaa olla, että tilaat vaikka ilmaa tai kotirouvan itsellesi. Huumorilla varustettu tarjoilija on tässä kohtaa plussaa.

 

Puolet matkaseurueestamme, minä mukaan lukien, oli lähtenyt matkaan kello viisi aamulla Vaasasta, joten tässä vaiheessa matkaa oli jo hiukan väsy. St. Juliansiin päästyämme päätimme lähteä hiukan tarkastelemaan ympäristöä ja haukkaamaan iltapalaa. Päädyimme lähes heti lauantai iltana Pacevillen Party Party Party alueelle ! Minun pääni ei vaan enää kestä tuota jumputusta, josta olen aikoinaan innostunut ja nauttinut, joten onneksi löysimme lähempää hotelliamme  ravintola The Avenuen.  Ravintola oli ihan täynnä, mutta jäimme odottamaan pöytää koska ajattelimme, että paikassa täytyy olla hyvä ruoka kun se oli niin täynnä. Ja niinhän siellä oli. Sisään päästyämme ja tarjoilijan hakiessa tilauksiamme, hyvää englantia puhuvat ystäväni tilasivat tuossa väsymyksen tilassa juomaksi housewifen ja weatheriä. Erityisesti tuo housewife jäi elämään puheissamme koko matkan ajaksi. Tarkoituksena oli tilata white winea / house winea. Tarjoilija oli onneksi hyvin palvelualtis ja huumorintajuinen kaikesta kiireestä huolimatta. Minun tilatessa valkoviiniä hän kysyi, Ai sinulle myös yksi housewife ?

 

Kun innnostuneet matkaajat maksaa 15 € per henkilö lyhyestä matkasta Sliemasta Vallettaan.

 

Ensimmäisen päivän aamuna lähdimme aamupalan jälkeen kävelemään St. Juliansista Sliemaan. Ajatuksena oli mennä laivalla yli Sliemasta Vallettaan. Matkalla alkoi vähän sataa ja päätimmekin hypätä hop on hop off bussiin ja käydä Vallettassa ja samalla jo ensimmäisenä päivänä Mdinassa, joten seuraavalle päivälle jäisi aikaa shoppailulle ja muille jutuille. Hieno suunnitelma, kukaan meistä ei vaan katsonut, että hop on hop off bussit lopettavat liikennöimästä jo 17.00 jälkeen Maltalla. Maksoimme siis 15 € henkilöltä lyhyestä matkasta Sliemasta Vallettaan.

Valletta hurmasi meidät kapeilla kaduillaan ja upeilla katedraaleillaan. St.John’s Co-katedraalissa sattui olemaan kirkkokuoron esiintyminen juuri meidän vieraillessa siellä. Jos kirkko itsessään on vaikuttava niin siellä tuli suorastaan henkevä olo lauluesitysten myötä. Tarvitsimme ehdottomasti ehtoollisviiniä kirkon jälkeen. Sitä kuuluisaa housewifeä. Vallettassa ei ole vaikea löytää paikkaa missä istahtaa lasilliselle, paremminkin on valinnan vaikeus kun kivoja paikkoja on vieri  vieressä.

Illan tullen otimme Vallettasta bussin takaisin St.Juliansiin. Bussissa raikasi vanhoja -80 luvun kappaleita, joita jorasimme kuin bilebussissa konsanaan, da da da.  

Elämyksiä täynnä olevan päivän jälkeen halusimme nauttia illallisen meren äärellä kivassa ympäristössä ja valitsimme ravintolaksi Raffaelin. Saimme olla lähes oman porukkamme kanssa illastamassa ja nauru vain jatkoi raikumistaan ja kuului varmasti naapuriravintoloihinkin. Ja ruoka maistui edelleen.

 

 

 

 

 

 

 

Jos matka Mdinaan ei onnistu ensimmäisellä kerralla niin yritetäänhän sinne uudestaan.

 

Seuraavana aamuna seisoimme bussipysäkillä valmiina lähtöön. Aurinko paistoi ja ilmassa väreili jännitys. Bussi ei tietenkään tule ajallaan ja kun bussi vihdoin tulee se ajaa täysinäisenä ohi. Siinä vaiheessa seitsemän Suomalaista naista marssii peräjälkeen taksitolpalle ja yrittää neuvotella sopivan hinnan. Taksikuski ilmoittaa kiinteän hinnan, ottakaa tai jättäkää. No otettiinhan me ja vietettiin kiva puolipäiväinen Mdinassa. Taksi maksoi 25 €. Mdinasta kirjoitan myöhemmin oman jutun. Mdinasta suhautimme taas takseilla Sliemaan ostoskeskus The Pointiin. The point on moderni kauppakeskus, josta löytyy samat liikkeet kuin Suomessa ja muutama muu. Tuliaiset sieltä sai kaikki ostettua ja se olikin päämäärä.

 

 

 

 

 

 

 

Näin nopeaan saimme kaksi päivää ja yhden illan kulumaan. Kolmas päivä olisi ollut todella hyvä lisä matkaamme. Olemmehan yleensä käyneet yhdessä isossa suurkaupungissa, tällä kerrallahan yritimme haukata kokonaisen valtion, vaikkakin pienen sellaisen parissa päivässä. Paljon jäi näkemättä, joten pitääköhän Maltalle vielä palata ?

 

Maltan matkamme hinnasta kirjoittelin jo aikaisemmin täällä.

 

Aikaisempiin naisten matkoihin pääset täältä :

Barcelona 2014  ja Belgrad 2017

 

💋 & Kram