Pakettimatka Kalymnokselle, sieltä olin suunnitellut käyväni Telendoksella, jonne on vain se muutaman minuutin venematka, mutta muutenhan lomani piti olla rentoutumista ja auringosta nauttimista. Kuinka ollakaan se aktiivi lomailija nosti taas päätään ja kohta sillä oli laivaliput ostettu Lerokselle. Kyllähän Leroksellakin paistoi aurinko ja rantatuoleja oli tarjolla päivittäistä rentoutumista ajatellen. Olin nimittäin luvannut itselleni Suomessa, että tällä lomalla rauhoitun vähintään kahdeksi tunniksi päivittäin altaalle tai rannalle nauttimaan lämmöstä ja auringosta.
Ostin tavalliset laivaliput lipputoimistosta Kalymnoksella. Lähtö kello kuusi aamulla, perillä jo puoli kahdeksan ja laiva takaisin kello puoli kahdeksan illalla, tasan kaksitoista tuntia aikaa uudelle saarelle.
Hotellilta laivalle tallustaessani mietin taas kerran ja toisenkin kerran, että miksi ihmeessä en vain osaa olla? Puitteet Kalymnoksella rentoutumiselle oli aivan mahtavat, mutta kun veri vetää näkemään ja kokemaan vielä vähän enemmän. Itse asiassa olin kokonaan unohtanut mahdollisuuden nähdä auringon nousevan siinä väsyneessä olotilassani. Aikainen herätys palkittiin siis upealla auringon nousulla laivan kannella. Kaikki menetetyt unet muuttui saatavaksi auringon noustessa.
Saapuminen Lerokselle oli vähän hämmentävä. Minusta tuntui kuin olisin saapunut Välimeren toiselle puolelle Pohjois-Afrikkaan, vastassani oli matalia hiekan värisiä, rapistunutta taloja joissa oli kaarevia ikkunoita, valkoiset mielikuvissa Kreikkaan liittyvät sokeripalatalot loistivat poissaolollaan. En ollut tutustunut Lerokseen millään tavalla ennen lähtöäni, mutta minulla oli mielikuva todella pienestä saaresta, jossa palvelut ovat rajoitetut. Mielikuvani murskaantui aika nopeasti ja ymmärsin myös etten millään voi jäädä viettämään päivääni satamakaupunki Lakkiin. Oli aika siirtyä aamufrappelle ja kysyä tarjoilijalta vinkkejä miten minun kannattaisi viettää päiväni. Kyselin bussiaikatauluja ja minne minun kannattaisi suunnata päiväksi. Tarjoilija ei suositellut minulle busseja vaan auton vuokraamista ja aika pian frappen jälkeenhän minä jo istuin auton ratissa suuntana Leroksen kadut ja kujat. Ennen autoon istumista katsahdin sentään Leroksen karttaa ja päätin minne päin saarta lähden ensimmäiseksi tutustumaan.
Ajellessani kohti Agia Marinaa upeat maisemat kiinnitti huomioni, ohitin Agia Marinan jo ennen kuin ymmärsin edes kääntyä sinne ja ränsistynyt satamakaupungin tunnelma oli muisto vain mielessäni. Pysähdyin välillä kuvaamaan maisemia, oikeastaan edes tiedostamattani missä olin ja minnepäin olin ajamassa , mutta annoin vapauden tunteen ja auringon viedä minua eteenpäin. Ainahan voi kääntyä takaisin eikö niin ? Ajelin ja tulin tunnelmalliseen pieneen Alindan kylään. Pysähdyin, ihmettelin, nautin ja jatkoin matkaa kunnes tulin lentokentälle ja ymmärsin, että minun täytyy kääntyä takaisin ja jotenkin ihan ihmeen kaupalla tai sitten ihan vaan sen vuoksi, että muita teitä ei ollut niin tieni vei saaren korkeimmalla kohdalla sijaitseville tuulimyllyille. Tuulimyllyt ovat vaan niin suloisia ja kun ne vielä sijaitsee usein korkealla niin saahan siinä niiden suloisuuden lisäksi vielä nähtäväksi upeat maisemat. Olisin jo ollut valmis luovuttamaan, lähtemään takaisin satamaan ja ollut ikionnellinen päivästäni, mutta onneksi tieni vei takaisin Alindaan ja jäin sinne rannalle suorittamaan jokapäiväistä tehtävääni – rauhoittumaan.
Nälkä alkoi kurnia vatsassa ja päätin siirtyä lähemmäs satamakaupunkia ja päädyin Pentelin kapeille kujille ja toivoin hiljaa mielessäni etten naarmuta tai kukaan muukaan naarmuta vuokra autoani. Nautin myöhäisen pitkän lounaan Pentelin kylässä meren rannalla ja ehdinpä vielä pulahtaa uimaankin ennen kuin lähdin taas ajamaan kohti satamaa. Agia Marina jäi valitettavasti tällä kertaa väliin, kylä näytti oikein viehättävällä kun ajoin sen ohi ja läpi muutamankin kerran, koska paluu Lakkiin ei ollutkaan niin helppo kuin olin ajatellut. Mietin jo ajaessani, että pitääköhän minun jäädä yöksi Lerokselle jos en löydä takaisin ajoissa. Leros ei ole suuren suuri vaikkakaan ei ihan niin pieni kuin olin jostain syystä kuvitellut, joten Lakkikin löytyi pienen harhailun jälkeen.
Päivä Leroksella oli taianomainen alkaen aamuisesta auringon noususta, idyllisiin Alindan, Pentelin ja Agia Marinan kyliin ja tuulimyllyjen halaamiseen.

Leros – Lakki

Leros-Lakki

Leros-Lakki

Leros-Lakki

Leros-Lakki

Leros-Lakki

Leros-Alindas

Leros-Alindas

Leros-Alindas

Leros-Alindas

Leros-Alindas

Leros-Penteli

Leros-Penteli

Leros-Lakki

Leros-Lakki
Tahtoo ehdottomasti takaisin Lerokselle !
Täältä pääset saman matkani muihin juttuihin :
Telendos – kohde, joka hengittää rentoutumista
💋 & Kram Piyya