Yleinen

Vuotuinen naisten matka lähestyy vauhdilla

keskiviikko, lokakuu 9, 2019

 Blogiani aikaisemmin lukeneet saattaa muistaa vuotuiset naisten matkat. Viime vuonna matka suuntautui Maltalle ja edellisvuonna Belgradiin. Nyt olisi lokakuussa taas uuden matkan aika ja tällä kertaa kohdemaanamme on Italia.

 

Tästä pääset lukemaan aikaisempien matkojemme tunnelmia :

Vain yksi ilta ja kaksi päivää Barcelonassa

Ihanko oikeasti Belgradiin ?

Kun seitsemän naista vietti yhden illan ja kaksi päivää Maltalla

Mdina – Maltan hiljainen kaupunki

 

Tarkemmin sanottuna lennämme Bolognaan, josta on tarkoitus käydä yhtenä päivänä Venetsiassa ja toisena Firenzessä. Aika tiukka ohjelma tälläkin kertaa niinkuin aina, mutta innostuksemme on todella korkealla. Ystävämme ihmettelevät usein, että miten ihmeessä olette ehtineet niin paljon vain muutamassa päivässä. No, porukkamme on aika aktiivinen ja näkemisen ja kokemisen halu on kaikilla äärimmäisen korkea, vaikka kaikki rakastamme myös sitä pysähtymistä ja nauttimista maan antimista. Matkassa olemme tälläkin kertaa ainoastaan neljä päivää matkustuspäivineen.

Tällä hetkellä netti käy kuumana kun etsimme kaikkia mahdollisia vinkkejä ja inspiraatiota siihen mitä meidän kannattaa nähdä näiden muutaman päivän aikana. Junaliput ovat itse asiassa jo varattuna, joten Venetsia ja Firenze here we come ! Venetsia on itsellenikin uusi kokemus ja olen odottanut ja suunnitellut matkaa sinne kauan, odotan sitä siis kuin pieni lapsi jouluaattoa. Katsotaan kuinka akan taas käy. Ihastuinko niin, että tilaan uuden matkan heti kun pääsen takaisin vai riittääkö minulle yksi päivä Venetsiassa. Miten luulette, kuinka minulle käy ? Firenze taas on ensirakkauteni Italiaan, ihana siis palata sen ääreen ja esitellä se matkakumppaneilleni.

Tässä muutaman matkabloggaajan juttuja, joita tullut nyt luettua jopa muutamaan kertaan. Onko siis ihme että en malta millään odottaa lähtöä ?

 

 

Lue sinäkin :

Tasty Travelissimo- parhaat cicchettibaarit

Tasty Travelissimo – kannattaako gondoolikyyti ?

Traveldreaming – tunnelmia Venetsiasta

Traveldreaming – Venetsian hitit ja hudit

Mutkia matkassa – Venetsia

Tasty Travelissimo – Venetsian parhaat kuvauspaikat

Tasty Travelissimo – Venetsian matkaopas

 

* Onko sinulla antaa supervinkki neljälle ladylle Bolognaan, Venetsiaan tai Firenzeen ? 

 

💋 & Kram Piyya

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, lokakuu 10, 2019 at 07:37

    Voi kuinka ihanaa! Italia ei petä koskaan. Minä en ole näissä kaupungeissa käynyt, mutta arvaat varmaan – haluaisin kyllä! 😀 Venetsia etenkin on sellainen josta olen haaveillut pidemmän aikaa, samoin Firenze. Oikein ihanaa matkaa teille, jään odottamaan tulevia juttuja matkalta!

    • Reply Piyya torstai, lokakuu 10, 2019 at 20:30

      Arvaan, että haluat myös päästä näihin kohteisiin. Firenze on tosiaan ensirakkauteni Italiassa ❤️ Ihana palata sinne. Venetsia ihan jännittää. Onko liian suuret odotukset vai osaanko edes kunnolla odottaa mitä tulee olemaan edessä. Kaikki otetaan kiitollisuudella vastaan.
      Kiitos Virpi 💋

  • Reply Satu torstai, lokakuu 10, 2019 at 08:35

    Italia❤💚 Bologna vielä käymättä. Venetsiassa on tullut käytyä viime vuosien aikana milloin milläkin sakilla; jalkapallojoukkueen, omien poikien ja viiniklubin. Yhdessä päivässäkin näkee paljon mutta itse löysin Venetsian viehätyksen vasta sitten kun yövyin siellä, kun paikka rauhoittuu suurimmilta turistimääriltä ja kun herää uuteen päivään verkalleen. Junalla kun saapuu niin näkymä asemalta kanaalille tullessa on upea! Toinen on Rialton sillalta ja kolmas Marcon aukio illalla. Ja mikä on taattu varma niin suuntavaisto ei kertakaikkiaan toimi Venetsian pikkukujilla😂 Gondoliajelu on kallis mutta kannattaa jos ei ole ennen Venetsiassa käynyt. Ruuhkaisia lauttoja välttäisin. Kävelemällä pääsee hyvin myös.

    • Reply Piyya torstai, lokakuu 10, 2019 at 20:34

      Todellakin Italia ❤️💚
      Hienoja vinkkejä Satu ! Minuakin harmittaa ettemme ehdi olla yötä Venetsiassa mutta jos paikkaan ihastuu niin pääseehän sinne uudestaan. Olen tosiaan ymmärtänyt että kaupunki on parhaillaan aikaisin aamusta ja iltaisin.
      Suuntavaisto ei todiaannilmeisesti pidä. Minä kun olen yleensä tottunut siihen luottamaan niin pari ärräpäitä saattaa päästä Venetsian kaduilla 😊
      Kiitos Satu 💋

  • Reply auringonpaistetta sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 09:16

    Kuulostaa kyllä mahtavalta reissulta! Itse en ole missään kyseisissä Italian kaupungeissa vielä päässyt käymään. Uusi Italian kohde tulee minullekkin vielä tänä vuonna, kun suunnataan ystävän kanssa marraskuussa Milanoon 🙂 Italia <3

    • Reply Piyya sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 10:04

      Tämä on nyt viides matka ja meitä on ollut yhteensä yhdeksän naista matkoilla. Kolme meistä on ollut kaikilla matkoilla ja myös tällä tulevalla matkalla. Matka on ensimmäinen matka koskaan Italiaan kaikille muille paitsi minulle. Tulee varmasti taas kerran upea matka ❤️
      Teille tulee myös ihanaakin ihanampi matka 😘👍 Ystävän kanssa matkat ovat tärkeitä ja niistä jää ikuisia muistoja !
      Kiitos Sanna 💋

  • Reply espanjaan sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 14:40

    Kivat ovat kohteet. Kysymykseesi, riittääkö lyhyt vierailu vai haluatko palata uudelleen, sanoisin, että ehkä lyhyt vierailu riittää. Molemmat paikat ovat sellaisia, että ne tavallaan kuuluvat yleissivistykseen, mutta toisaalta niin täynnä turisteja, että minä ainakin hakisin varsinaiset elämykset muualta noiden jälkeen. Ainakin näin olen itse nämä paikat kokenut. Ihanaa matkaa!

    • Reply Piyya sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 21:41

      Kiitos 💋
      Firenze on tosiaan ensirakkauteni kaikista Italian kaupungista, joten sinne on kiva palata, mutta päivä riittää.
      Venetsian kanssa käy jännittäväksi 😊

  • Reply Christa sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 21:07

    Ihania suunnitelmia! Haaveilen vastaavista naisten reissuista, mutta meillä ei ole tuollaista perinnettä. En tiedä miten saisin kaverit houkuteltua reissuun.
    En itse ihastunut Venetsiaan päivämatkalla. Ajankohta tosin oli erittäin hikinen päivä elokuussa, mikä vaikutti kokemukseen ihan varmasti. Mutta kuten tiedät, niin keväinen matkani Venetsiaan veikin sitten sydämeni ja haikailen edelleen takaisin Venetsian kaduille.

    • Reply Piyya sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 21:46

      Meillä tämä naisporukka on työporukka. Kiva perinne muodostunut ja kovasti jo aina odotamme tätä. Tällä kertaa meitä lähtee vain neljä. Viime vuonnahan meitä oli kuusi.
      Tuo Venetsia todella jännityttää ja vähän kyllä harmittaa nimenomaan ne aikaisten aamujen ja iltahämärässä puute tällä matkalla, mutta pääseehän sinne aina uudestaan.
      Sinun jutut ovat olleet suurena inspiraation lähteenä meille 😘
      Kiitos Christa 💋

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun alla maanantai, lokakuu 14, 2019 at 23:36

    Kuulostaa todella hyvältä tulevalta naisten matkalta ja nuo kohteet ovat kyllä ihania! 🙂 Kyllä pienelläkin aikataululla saa nähtyä ja koettua paljon, jos kaikki ovat yhtä mieltä ja yhtä aktiivisesti matkassa mukana. Itselläni vielä kyseiset kaupungit kokematta, mutta varmasti hyvä valinta, odotan innolla tulevia matkakertomuksia. Nautinnollista reissua teille koko porukalle! 🙂

    • Reply Piyya tiistai, lokakuu 15, 2019 at 02:35

      Tämä porukka on kyllä niin aktiivinen ka valmis näkemään ja kokemaan paljon pienessä ajassa, miksi on helppoa suunnitella tällaista lyhyttä elämysmatkaa. Itselle tosiaan Firenze on tuttu ja nuo muut minullekin uusia kohteita. Nyt ei ole enää montaa yötä. Kiva kuulla että olet mukana seikkailullamme.
      Kiitos Tiina Johanna 💋

  • Reply Jenni | Boarding Time perjantai, lokakuu 18, 2019 at 17:12

    Ihanalta kuulostaa teidän reissu.
    Mukavaa matkaa, buon viaggio!! ❤️

    • Reply Piyya perjantai, lokakuu 18, 2019 at 17:33

      Kiitos Jenni 💋
      Viimeiset paikkailtu ja siten lähdetään ajamaan kohti Helsinki Vantaan kenttää !
      Odotukset ovat todella korkealla.

  • Reply Terhi perjantai, lokakuu 18, 2019 at 20:11

    Jos aikaa on rajoitetusti ja syödä ja juodakin pitää tietysti niin Palazzo Ducale on paikka missä todella tuntee vuosisatojen läsnäolon. https://fammomatkalla.blog/2019/04/22/mista-on-venetsia-tehty-silloista-ja-kanavista-niista-on-venetsia-tehty/
    Mikäli taide kiinnostaa niin Guggenheimin museo on mainio valinta. Peggy Guggenheim on jopa haudattu talon pihalle. https://fammomatkalla.blog/2019/04/25/guggenheimin-taidemuseossa-venetsiassa/
    Mikäli aikaa on pari päivää niin Burano on kaunis ja värikäs saari.

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, lokakuu 18, 2019 at 22:26

    Hyvän kuuloinen suunnitelma – niin seuran kuin kohteen puolesta!
    Buon viaggio!

    • Reply Piyya tiistai, lokakuu 22, 2019 at 20:09

      Vähän tiheä taktinen mutta hyvä myös omasta mielestä !
      Kiitos Periaatteen nainen 💋

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, lokakuu 19, 2019 at 15:30

    Hienoa tällaiset matkaperinteet samalla poppoolla. Ja kyllähän teillä tuolla kattauksella mielenkiintoa piisaa. Juttujasi odotellessa, mukavaa matkaa!

    • Reply Piyya tiistai, lokakuu 22, 2019 at 20:10

      Tämä perinne on kyllä ihan kultaa !
      Kiitos Annemaria 💋

  • Reply Outi / Maa Quzuu-matkablogi lauantai, lokakuu 19, 2019 at 20:40

    Kivaa reissua teille! Firenze jätti minut kylmäksi mutta aika ei ollut puolellamme. Venetsian haluaisin itsekin vielä kokea! Ihana Italia!

    • Reply Piyya tiistai, lokakuu 22, 2019 at 20:11

      Kiitos Outi 💋
      Firenzessä on minulle erityinen paikka sydämessä koska se on ensi kosketukseni ja rakkauteni Italiaan. Ja Venetsiaa todella odotan.

    Leave a Reply