Yleinen

Niin paljon jäi näkemättä ja kokematta Balilla

sunnuntai, toukokuu 19, 2019

Viisi päivää Balilla, mitä ihmettä minä ajattelin ehtiväni nähdä ja kokea tuona aikana ? Aika lailla optimistinen olin siis kun aikataulua Aasian seikkailulle väsäsin. Huomioiden, että minulla oli tosiaan vain viisi päivää tai no neljä päivää kun vietin sen hiljaisuuden päivän kokonaan hotellilla, ehdin mielestäni kuitenkin saada aika hyvän pintaraapaisun Balista mutta myös syvän kaipuun.

Edellisiin postauksiini Balilta alta :

Nyepin viettoa Balilla

Seminyak ja Canggu Balilla

Taksilla Etelä- Balia tutkaillen

 

Onnistuneen Etelä -Bali päivän jälkeen päätin lähteä tutkimaan heti seuraavana päivänä keski Balin Ubudia, riisiterasseja, temppeleitä ja vesiputouksia. Tämäkin päivä oli kerta kaikkiaan onnistunut, mutta väsähdin loppumatkasta hotellille ihan täysin. Kaksi hyvin intensiivistä päivää toinen toistaan uskomattomampia kohteita ja elämyksiä keräten vei voimat. Niin ihanaa kuin nuo kaikki nähtävyydet on nähdä ja kokea, niin anna sinä itsellesi aikaa myös nauttia Balista esimerkiksi seuraavin keinoin :

1. Aamupalat Balilla ovat maistuvaa taidetta

2. Älä jätä väliin Balilaista hierontaa

3. Nauti rantapäivästä tai hotellisi allasalueen tarjonnasta

4. Anna Balille aikaa ja Balin hengen löytää tie sieluusi

5. UBUD – yövy siellä, älä kuvittele näkeväsi sitä ohikulkumatkalla

Minä siis valitsin toisin ja jatkoin aktiivilomaani ja sitten taas mentiin. Tällä kertaa osasin sanoa heti, että minua ei kiinnosta tanssiesitykset eikä batiikkipajat, mieluummin näkisin muutaman temppelin. Ubud voi Ubud, jota olin niin odottanut, jäi täydelliseksi lässähdykseksi, koska olin siellä ainoastaan puolitoista tuntia. Siis ihan oikeasti, eihän tuota kehtaa edes kirjoittaa tai sanoa ääneen, mutta sanonpa kuitenkin, että sinä lukijani olisit järkevämpi. Riisiterassit sen sijaan sai minut hämmästymään niiden vihreydestä ja alueen laajuudesta, en tosiaankaan ollut ymmärtänyt riisiterassi alueen korkeuseroja. Asia on ehkä helpompi ymmärtää kun tietää minun tulevan Pohjanmaalta. Mielikuvissani olin siis nähnyt riisipeltoja en riisiterasseja. Pääsin myös parille viehättävällä tekppelialuelle, joten kuvat kertokoon loput päivästäni.

 

* Seuraavalla kerralla aion NAUTTIA Balista, lupaathan sinäkin nauttia ? 

 

💋 & Kram Piyya

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, toukokuu 19, 2019 at 10:27

    Ihania kuvia! Kyllähän sitä on monta kertaa reissussa huomannut varanneensa jonnekin ihan liian vähän aikaa. Mutta onpahan sitten syy palata. Ja itse ainakin kaipaan myös lepopäivää, jolloin saa vain olla ja ihmetellä eikä koko ajan tarvi olla menossa. 🙂

    • Reply Piyya sunnuntai, toukokuu 19, 2019 at 10:56

      Kyllähän minä tiesin varanneen liian vähän aikaa jokaiseen kohteeseen ja lähdinkin sillä ajatuksella matkaan, että sanoa nähdä ja kokea paljon. Valitettavastih siinä saattaa pieni uupumus tulla kaiken näkemisestä, kokemisesta ja sisäistämisestä. Lomalla kaipaa todella niitä lepopäiviä väliin.
      Kiitos Virpi 💋

  • Reply Emma maanantai, toukokuu 20, 2019 at 09:31

    Sä oot onnistunut mun mielestä hyvin käyttämään Balin ajan ja sekä rentoutumaan että kiertämään saareen tutustumassa. Mulle jäi kyllä ihan sama fiilis, että Baliin pitäisi päästä toiste tutustumaan ajan kanssa ja antaa sen olemuksen avautua sitä kautta kunnolla.

    • Reply Piyya maanantai, toukokuu 20, 2019 at 20:08

      Nimenomaan tuo Balin sielukkuudella ja sen henkisyyden avautumista kaipaan ja haluaisin kokea lisää, joo olinhan Mä aikamoisen paketin itselleni konnut ja tyytyväinen siihen. Mitta jäi asioita ja jäi se rauhan löytyminen, jolle olisi mahdollisuus Balilla.
      Kiitos Emma 💋

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures tiistai, toukokuu 21, 2019 at 20:38

    Joskus, varsinkin tällaisisssa monipuolisissa paikoissa kun Bali, sitä alkaa ahnehtimaan ihan huomaamatta liikaa kun olisi nähtävä ja koettava niin paljon kaikkea. Mutta parasta on että aina pääse takaisin jos haluaa, ja toinen kerta matkakohteessa on aina erilainen, ja ehkä myös rennompi. Ja Balille kyllä kannattaa palata sitä henkisyyttäkin metsästämään. 🙂

    • Reply Piyya keskiviikko, toukokuu 22, 2019 at 20:44

      Balille todella haluaisin palata ja viettää rennomman loman ja nimenomaan metsästämään sitä henkisyyttä. Varmasti haluaisin edelleen nähdä juttuja, mutta vähemmän kerralla. Siitäkin huolimatta että meni vähän aktiiviloman puolelle olen kiitollinen kaikesta kokemastani 😉
      Kiitos Anna-Katri 💋

  • Reply Sini keskiviikko, toukokuu 22, 2019 at 15:26

    Minä taas vietin 3 päivää Ubudissa ja viimeisen reissupäivän Denpasarissa. Ubudista sain vain esimakua. Mutta kun kuljettiin sen Ubudin keskustan ohi, oli tyytyväinen olo, kun oltiin valittu meidän majapaikka syrjemmältä, riisipeltojen keskeltä kaukana hälinästä.

    • Reply Piyya keskiviikko, toukokuu 22, 2019 at 20:45

      Balilla on kyllä niin paljon annettavaa ja vaikeus on valita mitä siellä priorisoida
      Kiitos Sini 💋

  • Reply Terhi keskiviikko, toukokuu 22, 2019 at 19:30

    Hätäiseltä kyllä tuntuu tuo Ubudinkeikkasi 🙂 🙂 Eipä silti, minä varaan aina liian vähän aikaa ja liian paljon tekemistä, ahnehdin liikaa nähtävyyksiä ja lepään liian vähän.
    Nuo pengerretyt riisipellot näyttävät hienoilta. Miten vesi ollenkaan pysyy siellä?

    • Reply Piyya keskiviikko, toukokuu 22, 2019 at 20:48

      No joo, tuo Ubud oli kyllä floppi, mutta eikös se vaan tarkoita, että sinne pitäisi lähteä uudestaan ja vähän rennommalla meiningillä ?
      Riisiterassit oli kyllä upeita. IhN niin lähellä en käynyt, että osaisin kertoa miten vesi niissä pysyy 🤔

  • Reply Mieti vöhön torstai, toukokuu 23, 2019 at 00:41

    Ilmastotuholainen

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle perjantai, toukokuu 24, 2019 at 21:16

    Balilla kyllä riittää niin paljon nähtävää, että viisi päivää jättää sen tosi pintaraapaisuksi. Me käytiin siellä risteilyn yhteydessä, joka stoppasi parissa paikassa Balilla (ja muilla saarilla viikon aikana) ja yövyimme siellä ennen ja jälkeen risteilyn muutaman yön, mutta eihän siinä ajassa tosiaan paljoa ehtinyt. Me yövyttiin pari yötä Ubudissa ja tykättiin kyllä siitä. Mutta tosiaan, ensi kerralla sitten pidemmän aikaa. 🙂

    • Reply Piyya perjantai, toukokuu 24, 2019 at 22:46

      Viisi päivää oli todella vain pintaraapaisu, mutta näytti kuitenkin sen, että sinne kaipaa takaisin. Olisihan se aina ollut mahdollista ettei minkäänlaista paluun halua olisi noussut pintaan. Risteily noissa maisemissa on varmasti ollut mahtava !
      Kiitos Elina 💋

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, toukokuu 25, 2019 at 13:08

    Riisipellot näyttävät todella kauniilta ja niitä olisi kiva päästä joskus paikan päälle ihastelemaan. Tiedän tunteen, kun yrittää ahtaa muutamaan päivään liikaa nähtävää. Väsyhän siinä tulee. Olenkin yrittänyt viime aikoina jättää suosiolla joitakin paikkoja kokonaan väliin ja perehtyä vain niihin, jotka kiinnostavat eniten. Rajaaminen on vaan niin vaikeaa. Bali on minulla vielä kokonaan näkemättä ja kokematta. Olen lukenut sieltä paljon matkakertomuksia ja niiden perusteella käymisen arvoinen paikka. Toki tietyissä kohteissa valitettavasti roskaista ja turistien tuhoamia alueita 🙁

    • Reply Piyya lauantai, toukokuu 25, 2019 at 13:17

      No väsymään siinä tosiaan tuli, mutta kokemisen arvoinen kaikesta huolimatta. Minusta Baliin on helppomsuhrautua kun on lukenut ja tietää mitä odottaa sen nurjemman puolen osalta. Silloin se Balin ihanuus nostaa helpommin päätään kun ei tarvitse heti aluksi pettyä niin kovaa. Ei muuta kuin suunnitelmat kohti Balia.
      Kiitos Merja 💋

  • Reply Eve, Jetlaggies lauantai, toukokuu 25, 2019 at 14:12

    Baliin on meilläkin jäänyt joka kerta suuri kaipuu. Sun reseptiin Balin kokemisesta kätkeytyy monta tärkeää pointtia. Ubudiin voisin palata aina vaan – ja todellakin sen peruskeskustan ulkopuolelle rauhoittumaan. Paikka on koko saaren suurimpia timantteja. Myös patikointi aamuhämärässä aktiiviselle tulivuorelle Gunung Baturille oli meille mieltäavaava kokemus ja kirjoitimme siitä aikanaan ihan oman postauksensa kuten myös asioista, jotka tuolla sielukkaalla saarella ovat yhä autenttisia kokemuksia. Baliin kätkeytyy paljon piilotettua, kaunista energiaa, jonka kuvailu on mahdotonta niille, jotka saarella eivät ole käyneet. Ihana, että sait edes nuo muutamat päivät. Aina pääsee takaisin<3

    • Reply Piyya lauantai, toukokuu 25, 2019 at 15:59

      Muistan postauksenne kiipeilystänne Gunung Barurille.. Teidän inspiroimana jopa mietin kiipeämistä itse mutta sen ymmärsin jättää väliin aikarajoitteen vuoksi. Etelä-Balille kun menin vuori näkyi niin kauniisti pilviharson takana, että voihkaisin sen kauneudesta.
      Onneksi Balille pääsee uudestaan.
      Kiitos Eve 💋

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA sunnuntai, toukokuu 26, 2019 at 07:39

    Siitä on jo vuosia, kun Balilla kävin. Mutta silloin itse nautin kyllä saaren keskiosista ja ei niin turistisoituneista rannoista enemmän, kuin syö-matkusta-rakastu -maisemista. En tavoittanut mitään erityistä Balin energiaa, mutta olihan siellä nättiä!

    • Reply Piyya maanantai, toukokuu 27, 2019 at 22:13

      Ymmärrän hyvin, että Balista jää tuollainen fiilis. Minulla oli ensimmäiset päivät niin, mutta sitten se joku määrittelemätön Balin henki sai minut otteeseen javousin hyvin lähteä uudestaan tutkimaan sitä enemmän.
      Kiitos Anna 💋

  • Reply Suvi / Suvin matkassa sunnuntai, toukokuu 26, 2019 at 10:53

    Lupaan nauttia Balista kun sinne kuukauden päästä lähden !Suuntaamme ensimmäisenä juuri Ubudiin, ja odotan kovasti näkeväni riisiterassit ja muutamat muut ”nähtävyydet”, mutta aion myös varata aikaa vain olemiselle ja nauttimiselle 🙂

    • Reply Piyya maanantai, toukokuu 27, 2019 at 22:18

      Kuullostaa oikein järkevälle ja hyvälle suunnitelmalle. Odotan kovasti jo matkaanne Na erityisesti sun tunnelmia ja kuvia Balilta.
      Kiitos Suvi 💋

    Leave a Reply