Yleinen

Taksilla Etelä- Balia tutkaillen

keskiviikko, toukokuu 8, 2019

Oli aika lähteä liikenteeseen hiljaisuuden päivän jälkeen ja karkuun Seminyakin turistikatua. Balilla ei ole vaikea löytää mopoa, autoa, taksia tai retkenjärjestäjää, jonka avulla lähteä tutkimaan saarta. Paremminkin tarjontaa on yllin kyllin, täytyy vain itse päättää millä tavoin haluaa tutustua Baliin.

 

Edellisiin Bali juttuihin alta :

Hiljaisuuden päivän vietosta voi lukea tästä

SeminyakIin ja Cangguun pääset tästä

 

Retkien järjestäjät kaduilla olivat omaan makuuni liian innokkaita, etten jaksanut lähteä keskustelemaan hinnoista heidän kanssaan.  Taksikuskini Seminyakista Cangguun kyseli suunnitelmiani ja näytti minulle sitten valmista ohjelmaa Etelä – Balille. Teimme vähän muutoksia alkuperäiseen ohjelmaan ja löimme lukkoon seuraavan aamun tapaamisen. Huomasin myöhemmin viikolla,että lähes jokainen taksikuski tekee näitä reittejä, joko ihan valmiilla ohjelmalla tai niin, että ohjelman voi rakentaa itse. Olin matkassa aamu yhdeksästä ilta seitsemään, ehdin käydä viidessä eri kohteessa etelä-Balilla ja reissu maksoi minulle kolmekymmentä euroa. Päiväni oli todella hintansa arvoinen. Kuskini oli keski-ikäinen mukava mies, joka jaksoi muistuttaa minua siitä, että minun ei tarvitse kiirehtiä kohteissa, hän kyllä odottaa kunnes olen valmis. Ja niin hän todella teki.

 

1. Nusa Dua Beach

Tieni vei ensin Nusa Dua rannalle tai oikeammin se vei minut ensin sellaiseen vesielämyksiä tarjoavaan teemapuistoon. Ihan ei ollut tämän tädin juttu lähteä yksin ilmoihin liitelemään ja ajelemaan vesijeteillä, joten minut vietiinkin sitten ihan sille rannalle jonka halusinkin nähdä. Nusa Duan kaunis ranta tosin oli resort hotelleja täynnä. Rantakaistale on onneksi niin pitkä, että sillä saa kyllä aika rauhassa kävellä ja nauttia hienojakoiselta hiekasta varpaiden välissä ja auringon hyväilystä iholla. Ranta on huomattavasti vaaleampi kuin Seminyakin ja Ganggun rannat ja rannalta näkyy Balin korkein vuori Agung kauniisti, Balin kauneus alkoi hiipimään sisuksiini.

2. GWK  Cultural Park

Seuraavaksi kurvasimme GWK kulttuuri puistoon. Vähän ehkä karsastin ensin tällaista turisteille rakennettua kulttuuri puistoa, mutta väärässä olin. Puisto oli kauniisti rakennettu ja esitteli Baliin liittyvää kulttuuria tavalla joka miellytti minua. Suuria patsaita, tilaa ja amfiteatteri jossa useita laadukkaita esityksiä koko päivän. Ja sitten tietenkin selfiekepin kanssa heiluvia Kiinalaisia, joka paikassa.

3. Padang Padang Beach

Kulttuuri puiston jälkeen pääsin taas uudelle rannalle ja taksikuski kehotti minua ottamaan aikaa ja menemään uimaan koska ranta on niin kaunis. Yhtälailla hän kehotti minua laittamaan mahdolliset ruoat ja juomat kassini, sekä irrottamaan isot korvakoruni korvista, koska matkalla alas rannalle on hyvin lähelle tuppaavia apinoita, joita omaisuuteni saattaisi kiinnostaa. Ja niitä apinoita tosiaan hyppeli siinä portaikossa pieneen pelästymiseen asti. Hyvin meni ja pääsin kuvankauniille rannalle uimaan, monen muun kanssa. Vaikka ranta oli todella kaunis, se oli myös likainen. Kuvia lähentämällä näkee meriruohon ja roskien määrän vedessä. Tuli nähtyä paratiisirannan kääntöpuoli todella läheltä, jopa uitua sen seassa.

 

 

4. Uluwatu

Uluwatyn temppeli on ihan must kohteita Balilla ja niin se oli niille kuuluisille Kiinalaisillekin. Suomalainen jonottaminen ja sen kunnioittaminen nosti hiukan päätään ja hyvin lähellä oli etten korottanut ääntäni ja ruvennut järjestämään tungosta jonoksi, onneksi kuitenkin muistin, että olen lomalla ja pyöritin vaan päätäni sille uskomattomalle herhiläisparvelle, jotka sohi täysin estottomasti kaikkia eteen tulevia selfiekeppiensä kanssa. Uluwatun kauneutta he eivät kuitenkaan pystyneet estämään.

5. Jimbaran Beach

Auringon jo alkaessa pikkuhiljaa laskeutumaan minut vietiin Jimbran beachille syömään kalaravintolaan. Aurinko ei ihan ehtinyt laskea mutta ruoka oli hyvää ja tuoretta. Tosin uskon taksikuskin saaneen provision ravintolasta laskun loppusummasta. Tämä on vain oma uskomukseni, eikä se minua haitannut. Taksikuskin provisio oli vain aika pieni kun olin yksin matkassa. Todennäköisesti samanlainen käytäntö olisi ollut siinä ”vesipuistossa”.

Päivä oli elämys itselleni, joten tilasin samalla kyydin seuraavaksi päiväksi keski Balille, Ubudiin ja Oli hienoa nähdä muutakin Balia vaikka nämäkin kohteet oli niitä turistimagneetteja, mutta minä nautin.

 

💋 & Kram Piyya

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, toukokuu 9, 2019 at 19:57

    Kuulostaa ihanalle päivälle, voi jestas vieköön mitä maisemiakin olet tuolla nähnyt ja ikuistanut! Tosi hyvä vinkki tuo taksijuttu, tuossahan saa suunnitella ihan itse oman retkipäivänsä. Tuli tuosta mieleen, että ihan ensimmäisillä ulkomaanmatkoilla äidin ja isän kanssa vuonna kivi ja keppi teimme tuota, että kysyimme vain taksilta mitä maksaa tunnin ajelu siellä täällä, mitä paikkoja hän nyt haluaisi meille näyttää. Ja niin mentiin. 🙂

    • Reply Piyya torstai, toukokuu 9, 2019 at 21:24

      Oli kyllä niin kiva päivä ja vihdoin alkoi avautumaan se Bali, jota olin odottanut. Balilla vielä toimii juuri tuo, että mitä maksaa taksi päiväksi ? .
      Ja voi mennä sekä valmiin ohjelman mukaan tai ihan oman suunnitelman mukaan tai jotain siitä väliltä. Kiva muisto sinulla sieltä kivi ja keppinajalta kiitos Virpi 💋

  • Reply Terhi sunnuntai, toukokuu 12, 2019 at 20:25

    Kivasti otit haltuun Balin eteläiset osat, noita taksikuskeja kannattaa joskus käyttää virallisten oppaiden ohella, osa on todella perehtyneitä nähtävyyksiin. Itse en ole koskaan Baliin asti ehtinyt vaikka olen monesti selaillut lentoja sinne, saanpahan kurkistella muiden matkakuvia.

    • Reply Piyya sunnuntai, toukokuu 12, 2019 at 21:00

      Todellakin nuo taksikuskit voivat olla todella eteviä oppaita. Omani oli hyvin miellyttävä, kertoili asioita, vastasi aina kysymyksiin iloisesti ja välillä oli hiljaa ja antoi nauttia matkasta.
      Ehkä sinäkin vielä jonakin päivänä löydät itsestäsi koneesta matkalla Balille, sillä välin hienoa jos minäkin voin auttaa matkakuvien tarjonnalla.
      Kiitos Terhi 💋

  • Reply Anna | Muuttolintu maanantai, toukokuu 13, 2019 at 03:09

    Balilla on kivaa, miten helppoa siellä on tutustua saareen taksikuskin avulla ja ihan omilla ehdoilla, voi itse suunnitella retkensä. Eikä ole kovin kallista, vaikka viime vuosien aikana se onkin paljon kallistunut.

    Uluwatu on meidän lempparialueita Balilla. Rauhallista aluetta, ja sieltä löytyy vielä kauniita, hiljaisiakin rantoja, mitkä on Balilla aika harvassa. Ollaan löydetty täältä myös tosi ihania majoituksia. Kecak-esitys auringonlaskussa Uluwatun temppelillä on myös tosi hieno, jos ikinä menet takaisin! Täynnä turisteja tietenkin, mutta silti näkemisen arvoinen.

    • Reply Piyya maanantai, toukokuu 13, 2019 at 07:02

      Edelleen on meidän hintatasoon nähden halpaa tuo taksin vuokraus koko päiväksi ja kilpailu on asiakkaista niin kovaa, että toivoa on ettei hinnat kipua ihan taivaisiin lähitulevaisuudessa.
      Tällä matkalla näin ne turistin must see kohteet, seuraavaksi kun lähden tulen etsimään niitä hiljaisempia rantoja ja panostan vielä enemmän majoitukseen. En kyllä karsasta niitäkään paikkoja minne muut turistit löytää tiensä koska sillehän on aina syy miksi jonnekin ihmiset kerääntyy.
      Kiitos Anna 💋

  • Reply Kthetraveller keskiviikko, toukokuu 15, 2019 at 10:03

    Öhöm. Padang Padang Beach, sotkut ja apinat ovat niin nou nou, kun olla vaan voi. Jäi aivan kauhia trauma Gibraltarin apinoista 😀

    Mutta tuo Uluwatu ja sen upeat rantakalliot, tuo maisema kolahti tähän naiseen.

    • Reply Piyya perjantai, toukokuu 17, 2019 at 17:28

      Eipä noista apinoista tullut minunkaan ystäviä. Ranta harmitti niin vietävästi, koska se oli tosi kaunis poukama, mutta se roskien määrä ei innostanut.
      Uluwatun alueelle olisi kiva mennä pidemmäksikin sikaa.
      Kiitos Kirsi 💋

  • Reply Iida In Translation torstai, toukokuu 16, 2019 at 10:24

    Onpa mahtava idea tuo taksikuski – miksen ole koskaan tullut tuota ajatelleeksi! Täytyykin kokeilla, kun olen seuraavan kerran reissaan matalampien elinkustannusten maassa 🙂

    Ihaniin paikkoihin olit kyllä päivän aikana päässyt!! Nuo apinat <3

    • Reply Piyya perjantai, toukokuu 17, 2019 at 17:30

      Ilman muuta omataksikuski ja paikkoja kiertelemään seuraavan kerran kun olet sellaisilla hoodeilla että se kannattaa.
      Paljon todella ehti ja kun tein vielä toisen päivän siihen perään niin ahkerasti meinas tulla 😂
      Kiitos Iida 💋

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, toukokuu 17, 2019 at 19:30

    Päädyn aina näköjään lueskelemaan näitä Bali-juttuja, kun toisaalta uteloittaisi käydä tsekkaamassa tuokin maailman kolkka, mutta toisaalta en ole kiinnostunut rantaelämästä ja saaresta kuulee kovin paljon juttuja siitä miten ruuhkaista siellä on, joten eipä ole vielä tullut lähtöpäätöstä tehtyä … ilmeisesti siellä kuitenkin ainakin kyydin saaren kiertelyyn saisi helposti ja edullisesti rannalla oleilun sijaan, vaikka sitten ruuhkassa.

    • Reply Piyya lauantai, toukokuu 18, 2019 at 17:08

      Kyydin saaren tutkiskeluun ja kiertämiseen saa todella helposti. Uskon myös taksikuskilta saavan vinkkejä ns. Hidden placeista jos vaan kysyy, ja kertoo mikä kiinnostaa. Päivän elanto on niin toukalla, että asiakas yritetään saada tyytyväiseksi ja pyytämään kyytiä seuraavallekin päivälle. Bali lla on kyllä kaikki mahdollisuudet saada teidätkin maailmanmatkaajan ihastumaan.
      Kiitos Pirkko 💋

  • Reply Sannahof // Unelmamaja lauantai, toukokuu 18, 2019 at 16:43

    Uluwatu on kyllä yksi kauneimpia alueita Balilla. Varsinkin jyrkät kalliorannat isoine aaltoineen. Padang Padang on tosi ruuhkainen ja suosittu, mutta mukavan suojaisa. Silloin kun itse kävin siellä, ei ranta ja sen vesi onneksi olleet roskaisi tai likaisia, toisin kuin Canggun ja Seminyakin alueella.

    Tuo Uluwatun temppelialue on ihan mielettömän kaunis ja auringonlaskun aikaan melko mykistävä.

    • Reply Piyya lauantai, toukokuu 18, 2019 at 17:12

      Harmittelin kovasti tuon Padang Padang beachin roskaisuutta ja ruuhkaisuuttakin, koska todella se on kauniilla syojausalla paikalla. Uluwatun alueelle pitäisi ehdottomasti päästä uudestaan. Tällä kertaa Seminyakin ranta oli yllättävän siisti.
      Kiitos Sanna

  • Reply Lilja Lumilla lauantai, toukokuu 18, 2019 at 21:53

    Mäkin kävin Padang Padang beachilla balilla ollessani, sekä myös Uluwatussa. Etelä-Bali oli kyllä minunkin mieleen, ja tuo taksikuski on myös aika hyvä idea! Itse liikuttiin skoottereilla, mutta niillä ei jaksa ihan hirveän pitkiä matkoja ajella…ja mahtui siihen reissuun jokunen eksyminenkin.

    • Reply Piyya lauantai, toukokuu 18, 2019 at 21:58

      Olidin. Niin halunnut vuokrata skootterin, mutta minua se liikenne hirvitti vaikka olen omistanut skootterin ja tottunut ajamaan. Taksi oli kyllä hyvä vaihtoehto ja siihen turvautuisin var,asti myös seuraavan kerran.
      Etelä Bali kyllä sykähdytti.
      Kiitos Lilja 💋

  • Reply Suvi / Suvin matkassa sunnuntai, toukokuu 19, 2019 at 08:43

    Ei se ole loma eikä mikään ilman Kiinalaisia ja heidän selfietikkuja 🙂 Kiva lukea näitä sun Bali postauksia kun olen sinne kk päästä itse lähdössä ensimmäistä kertaa!

    • Reply Piyya sunnuntai, toukokuu 19, 2019 at 08:48

      Se on kyllä niin totta, se ei ole loma eikä mikään ilman Kiinalaisia ja heidän selfiekeppejä.
      Voi teille tulee kyllä niin upea loma Balilla ! Se on niin ihastuttava ja oma kaipuu sinne vaan kasvaa.
      Kiitos Suvi 💋

    Leave a Reply