Yleinen

Matkajännitystä ilmassa

lauantai, tammikuu 5, 2019

Täällä on ihan aitoa matkajännitystä ilmassa ja tämän jännityksen kanssa minun tulee elää vielä melkein kaksi kuukautta. Onneksi järjesteltävääkin vielä riittää, joten voisi olettaa, että aika kuluu aika nopeasti. Mistä on siis kyse ?

 

Kesällä 2018 vietin Syntymäpäiviä isolla S:llä ja matkakassaani kerrytettiin siihen malliin, että tein itselleni lupauksen tehdä niin sanotun unelmaloman ennen seuraavaa syntymäpäivääni. Alkuperäisenä ajatuksenani oli matkustaa jollekin paratiisirannalle. Ajatus kahdesta viikosta ihanalla valkohiekkaisella palmurannalla yksin alkoi kerryttämään tummia pilviä unelmakohteen taivaaalle kun ymmärsin, että minähän kyllästyisin siellä toimettomuuteen alta aikayksikön.

Unelma valkoisesta hiekasta ja palmuista ei kuollut vaan seuraavana suuntasin katseeni ja suunnitelmani Karibian merelle ja risteilylle siellä. Ajatus useasta kohteesta samalla matkalla ja aikamoista luksusta tietenkin laivalla tarjolla, niin siinähän se olisi. Jep, niin olisikin jos matkustajia olisi kaksi. Tällä matkalla ei nyt kuitenkaan ole kuin yksi matkustaja, joka olisi joutunut maksamaan saman hinnan kuin kaksi matkustajaa. Ihan vaan periaatteesta en edes suostu maksamaan kahden hintaa yhden henkilön matkasta.  Mielummin olisin vaikka tarjonnut matkan jollakin hyvälle ystävälle. Näinkään ei kuitenkaan käynyt.

 

 

Tadaa tadaa tadaa ! Suunnitelmat ja suunta teki täyskäännöksen ja minä lennänkin Singaporeen ja tulen kotiin Kuala Lumpurista, tämä on jo varmaa.

 

Meno – ja paluulennot on ostettu. Lennän Qatar Airwaysillä ja teen menomatkalla stopoverin Qatarin pääkaupunki Dohassa, kun se kerran on mahdollista. Qatar Airways tarjoaa mahdollisuuden yhden vuorokauden yöpymiseen hyvätasoisessa hotellissa myös economy lipun ostaneelle.

Minulla on noin kaksi viikkoa aikaa meno – ja paluulennon välillä. Singaporessa ja Kuala Lumpurissa on tarkoitus olla pari päivää kummassakin. Tämän lisäksi suunnitelmissa on tällä hetkellä lentää Singaporesta Balille, viettää siellä ihanaa rentoa rantalomaa ja ehkä myös osallistua joogaan. Balilta olisi tarkoitus suunnata Malesiaan Penangin saarelle ja mennä tutkimaan erityisesti George townia.

Matkasuunnitelmiini voi vielä vaikuttaa. Onko sinulla minulle vinkkejä mihin mennä ja mitä kokea ? 

 

 

No mikäs minua sitten niin kovasti jännittää ?

 

Lennän ensimmäistä kertaa elämässäni kaukokohteeseen. Pisin lentoni on ollut Emiraatteihin ja se lento kesti kuusi tuntia. Tämäkin on yksi syy miksi niin mielellään teen tuon stopoverin Dohassa. En pelkää lentämistä, mutta tulen niin levottomaksi koneessa. Polvet alkaa kipuilemaan, ei ne muuten koskaan kerro itsestään mitään, mutta lennolla ne ilmoittavat kivuliaan vastalauseen istumiselle. Paluulennolla kokeilen sitten ensimmäistä kertaa kunnolla tuota pidempää lentoa.

Tätä matkaa tulee suunnitella ihan toisella tapaa kuin tuttuun Eurooppaan matkustaessa. Pitää miettiä siirtymiset, muistaa vaihtaa vähän rahaa. Joo, tykkään edelleenkin käyttää käteistä rahaa matkoillani. Selvä tätituristi siis. Hotellit haluan valita valikoiden. Tällä matkalla en halua ottaa sitä halvinta kohtuullista majoitusta. Koska kyseessä on juhlamatka niin haluan ainakin joissakin kohteissa minun standardeilla vähän laadukkaampaa majoitusta. Monta muutakin jännityksen kohdetta tulee varmasti lähiviikkoina vastaan kun matkustusajankohta lähenee. Mutta tämähän on ihan parasta jännitystä ja haaveilua. Yöunetkin saattaa olla vielä viimeisellä viikolla vaarassa.

 

Kaikki kuvat ovat otettu pixabaystä, tuolta suunnalta kun ei omia vielä ole. 

En harrasta varsinaista maabongausta vaikka joka vuosi olisi kiva päästä käymään edes yhdessä uudessa maassa. Tällä matkalla niitä uusia maita tuleekin jopa neljä jos suunnitelmat toteutuu tuon yllä olevan kuvauksen mukaan. Maa numero 30 tulee myös todennäköisesti täyteen tällä unelmalomalla. Käymättä on siis vaikka ja kuinka paljon, mutta saa ollakin. Olen kiitollinen näistäkin käydyistä kohteista, jotka on jo matkan varrelle tullut.

Miltä juhlamatkani suunnittelu vaikuttaa sinusta ? 

 

💋 & Kram

 

 

 

 

You Might Also Like

36 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi lauantai, tammikuu 5, 2019 at 22:04

    No wau! Aivan mahtavaa! Tulee varmasti aivan huippureissu! Ja noin olen muuten itsekin joskus ajatellut, kun olen katsellut yksin matkustavan hintoja, että sama vaikka tarjoaisin matkan jollekin ystävälleni, tai tarjoaisin reissua ystävälle erotuksen hinnalla, se kun ei yleensä ole kovin suuri matkaako yksin vai kaksin.
    Ei muuta kuin ihanaa loman odotusta ja suunnittelua sinulle!

    • Reply Piyya lauantai, tammikuu 5, 2019 at 22:12

      Odotan kyllä kovasti tätä matkaa ! Odotukset on suuret, mutta uskon etten edes osaa odottaa mitä kaikkea tuo matka tulee tarjoamaan.
      Hetken mietin ihan tosissani , olisinko pyytänyt jotain mukaan tai vaikka puoleen hintaan tuonne Karibialle, mutta tiesin, että kenelläkään ei oikein olisi ollut nyt mahdollisuuksia lähteä mukaan.
      Kiitos Virpi 💋

  • Reply Jossus Travelpics sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 11:06

    Kuulostaa ihanalta reissulta. Minä matkustin tänään Qatar Airwaysin kanssa Penangiin, oli hyvä lentoyhtiö.

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 11:11

      Kiitos Jossu 💋
      Qatar airwaystä olen kuullut pääsääntöisesti vain hyvää !
      Odotankin nyt kovasti sinun Penangin kuvia 👍😊

  • Reply Emma sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 12:12

    Hyvältä suunnitelmalta kuulostaa! Kuala Lumpurille ei tosiaan varmaan kannata montaa päivää tuhlata, se ei ole kaupunkina mielestäni mitenkään ihmeellinen. Ja Balilla suosittelen miettimään etukäteen mitä siltä haluat, ettet vaan joudu pettymään. Ne Balin ihan peruskohteet ei nimittäin ole välttämättä mitään paratiisirantoja tai kulttuurin kehtoja, vaan sellaista Aasian Kanariaa 🙂

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 21:01

      Kiitos Emma 💋
      Joo Kuala Lumpuriin. Iin, että ehdin sen vaikka hop on hop off bussilla kiertää ja oon ajoissa jatkolennolle.
      Tuo Balin majoitus on tosiaan se joka minua tässä vielä mietityttää, mutta kyllä se ratkeaa 😉 Ja pitää muutenkin miettiä mitä haluan oikeasti siellä kokea. Siellä sattuu muuten juuri olemaan tuo hiljaisuuden päivä keskellä mun visiittiä 😂

  • Reply Jaakko / lomalla viimeinkin sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 14:00

    Hyvää matkaa! Itsellä on blogissa Dohan stopover vinkkejä, olin viime tammikuussa muutaman päivän stopoverilla Dohassa. Muutama vuosi sitten tuli tehtyä lomamatka Singapore-Bali-Kuala Lumpur-Singapore ja tykkäsin paljon kun oli rantaa ja kaupunkeja kohteissa tarjolla .

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 21:03

      Kiitos Jaakko !
      Käyn ehdottomasti lukemassa nuo sun Dohan stop over jutut ja ahmin vinkit niistä.
      Kyllästyn aika nopeasti joten uskon tämän suurkaupunki vs, ranta kombon toimivan hyvin

  • Reply miraorvokki sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 15:24

    Uuuu ihanalta kuulotaa sun suunnitelmat! Aivan mahtavaa. <3 Täällä odotellan sitten ihania postauksia reissulta! Tulin vähän kateelliseksi. 😉

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 21:05

      Kiiiiitos Mira 💋
      Ollaan kato kateellisia vuorotellen🤭
      Mä innostun päivä päivältä enemmän ja enemmän, tää kun oli vähän kakkosvaihtoehto ensin.

  • Reply auringonpaistetta sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 16:20

    Upeat suunnitelmat! Itselläkään ei valitettavasti Aasian kohteista ole kokemusta kuin lyhyeltä Kiinan matkalta, mutta etenkin Singaporeen haluaisin kovasti itsekkin:) Odotan jo innolla postauksia ja kokemuksia 🙂

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 21:08

      Kiitos 💋
      Kiva kuulla, että sinäkin odotat postauksia. Minä todella alan jännittämään ja odottamaanpäivä päivältä enemmän tätä matkaa.

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 16:37

    Ihan mahtava suunnitelma, kunhan jätät Malesian pois. Ei vaiskaan … Mutta… Itse käväisin nyt Malesiassa neljä päivää jälleen ja mä en voi ymmärtää, miksi menen sinne yhä uudestaan, kun koko mesta on täysin syvältä. Missään maassa ei ole. koskaan vastustanut yhtä paljon. Mun kimppuun on käyty, olen saanut ruokamyrkytyksen, hotellissa on ollut oikea tulipalo, taksi on hajonnut alle jne. Mutta hei! – Matkailu avartaa : D

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 21:12

      Kiitos Anna 💋
      Matkailu todella avartaa !
      Mulla on joku pakkomielle noille Penangin George townin seinämaalauksille ja kahviloille, Voi olla, että sen jälkeen enempää tarvitse nähdäkään, katsottavaksi jää.
      No en minäkään ymmärrä miksi sinä menet sinne uudestaan ja uudestaan 😉
      Hyviä reissuja sinulle tälle vuodelle !

  • Reply Merja sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 20:34

    Kuulostaa täydelliseltä matkalta! Matkaa edeltävä aika on kyllä niin jännittävän, kutkuttavan ainutlaatuista. Ihanaa matkaa ja sen suunnittelua 🙂

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 21:14

      Koitos Merja 💋
      Tää on todella kivaa aikaa, vaikka pitää mun tässä myös ruveta tekemään ratkaisuja ja tilauksia , että voin oikeesti ruveta fiilistelemään 😉

  • Reply Sini maanantai, tammikuu 7, 2019 at 14:06

    Hyvältä kuulostaa. Mullakin jalat kipuilevat välillä koneessa niin, että mulla tulee pakottava tarve venytellä niitä. Teen myös jaloilla pieniä jumppaliikkeitä, joita voi istuessa tehdä. Käytätkö muuten lentosukkia?

    • Reply Piyya maanantai, tammikuu 7, 2019 at 18:51

      Lentosukat on vielä ostamatta. Mulla tosiaan hassusti kipuilee vaan polvet. Minä myös heiluttelen ja pyörittelen jalkoja koneessa. Kaikesta huolimatta, matkaan lähdetään.
      Kiitos Sini 💋

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa maanantai, tammikuu 7, 2019 at 14:57

    Hyvältä kuullostaa matkasuunnitelmat! Odotan innolla sun kokemuksia tuosta stopoverista Dohassa, toivottavasti kirjoitat niistä sitten. Meillä meinasin myös Malesia tulla matkakohteeksi, mutta päädyttiinkin lähtemään Filippiineille parin viikon päästä.

    • Reply Piyya maanantai, tammikuu 7, 2019 at 18:53

      Kyllä kun olis tarkoitus kirjoittaa tuosta stop over kokemuksesta.
      Juu, luitkin teidän mietinnöistä ja voi että teillä on jo jännää. Ihanaa matkaa teille ja kuulumisia sieltä odotellen.
      Kiitos Veerapirita 💋

  • Reply Jenni | Boarding Time keskiviikko, tammikuu 9, 2019 at 00:46

    Tulee varmasti olemaan hieno reissu!
    Terveisiä Singaporesta, täällä nähtävää ja koettavaa kyllä riittää. 😉 Älä missaa ainakaan Marina Bay Gardensia, China Townia, Little Indiaa tai lukuisia ruokatoreja (mun suosikki on Hawker Center), niiltä saa ihanaa sapuskaa edullisesti. Balilla välttäisin etelä-rannikon turistirysiä, Canggu oli kyllä kiva paikka silti. Ubudissa on kaunista, mutta aika paljon jengiä sielläkin. Mäkään en ole Malesia-fani, mutta Penang oli mielenkiintoinen, ja erityisesti juuri George Town.
    Me ollaan lennetty Qatarilla lukuisia kertoja ja pelkästään hyviä kokemuksia kyseisestä lentoyhtiöstä!
    Ihanaa reissunodotusta sinulle. 🙂

    • Reply Piyya keskiviikko, tammikuu 9, 2019 at 07:38

      Singaporessa nuo mainitsemasi kohteet on kyllä jo must see listalla 😊
      Bali onkin tällä hetkellä se, jonka majoituspaikkaa mietin kuumeisimmin. Vaikea valita ja päättää kun ei ole omaa kokemusta. Muiden kokemukset on hyvin ristiriitaisia. Sen tiedän, että Kutalle en majoitu 😁 Ubudissa meen varmasti käymään mutta rannan lähelle haluan majoittua.
      On tässä. Imelä mietittävää, mutta sillä laillaan nämä päivät kuluu nopeammin.
      Kiitos Jenni 💋

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... torstai, tammikuu 10, 2019 at 19:50

    Kuulostaa mainiolta matkalta! Olen vähän samanlainen matkailija, ainakin mitä tulee noihin rannalla löhöämisiin. Talven keskellä löhöloma houkuteelee, mutta todellisuudessa pelkkä rannalla makoilu maistuu puulta todella nopeasti.

    Kävimme sekä Singaporessa että Kuala Lumpurissa kesällä 2015. Tykkäsimme molemmista ja blogissani on joitain vinkkejä näihin kohteisiin. Penang olisi kovasti kiinnostanut tuolloin, mutta valitettavasti meillä oli pari muutakin kohdetta mukana reissulla ja siksi aika ei vain riittänyt. Singaporessa suosittelen edellä muiden mainitsemien lisäksi kasvitieteellistä puutarhaa ja siellä erityisesti orkideapuutarhaa.

    • Reply Piyya perjantai, tammikuu 11, 2019 at 14:06

      Kiitos Aron !
      Menen ehdottomasti tutustumaan Singapore ja Kuala Lumpur juttuihisi. Välillä mietin teenkö liian tiukan ohjelman, mutta ei. Nyt kun on mahdollisuus niin miksi ei, olen aika liikkuvaista sorttia vaikka voin kyllä maata löhöilemässäkin jos niin päätän. Tämä matka on elämyksiä varten !

  • Reply Emilia perjantai, tammikuu 11, 2019 at 20:53

    Varmasti hyvä reissu tulossa! Itsekin tykkään nykyään yhdistellä samaan reissuun useamman kohteen. Tsemppiä ekaan pitkään lentoon, hyvin se menee kun varustautuu hyvin! Kirjoitin itse asiassa vuosi sitten omat vinkkini pitkään lentoon, tsekkaa tämä: https://www.rantapallo.fi/matkanvarrella/2017/10/12/vinkkeja-mukavampaan-lentomatkustamiseen/

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 21:33

      Kiitos linkkivinkistä ja siinä olevista helpotuksista.
      Kesällä tein saarihyppelyn Kreikan saaristossa missä siirryin tasaisin väliajoin ja ymmärsin, että se antaa minulle niin paljon enemmän kuin yhdessä paikassa loikoilu.
      Kiitos Emilia 💋

  • Reply Marttiina | Onioni.fi lauantai, tammikuu 12, 2019 at 07:24

    Vau! Ihana suunnitelma – hyvää matkaa. 😍 Kuala Lumpur on ihan ok, mutta en siellä liian montaa päivää tuhlaisi. Balilta voin suositella Balin eteläpuolella sijaitsevia Nusa-saaria. Nusa Lembongan on se turistisin, mutta rauhallinen verrattuna moniin eteläisen Balin kohteisiin. Me vietimme keskimmäisellä Nusa Ceninganilla viikon ja se oli ihanaa. Käytiin myös roadtripillä Nusa Penidalla, jossa on ihan huikeat maisemat. ☺️ Täällä lisää niistä: http://onioni.fi/tag/indonesia/

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 21:37

      Ihania tunnelmia sun jutuissa !
      Balin majoituksen valitseminen näyttää nyt olevan se vaikein juttu minulle. Lukenut niin paljon kaikenlaista, mutta itsehän se pitää kokea, sekä se hälinä että rauha !
      Kiitos Marttiina 💋

  • Reply Elina Marjaana Travel Blog lauantai, tammikuu 12, 2019 at 10:55

    Ihanaa matkaa Singaporeen ja Malesiaan! Toivottavasti pitkä kaukolento sujuu hyvin. 🙂 Singapore on myös omalla listalla tosi korkealla, toivottavasti unelma toteutuu joku päivä. Odottelen jo innolla tulevia juttujasi reissusta!

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 21:42

      Kovasti kyllä jo jännittää, mutta hyvällä tavalla !
      Toivottavasti myös sinun toive toteutuu piakkoin.
      Kiitos Elina Marjaana 💋

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 08:57

    Kuulostaa mahtavalle! Ei kannata jännittää, kyllä se siitä sitten kun pääset reissun päälle niin alkaa jännityskin laukeamaan. Itselläni ainakin lennot ahdistaa mutta sitten koneessa jossain vaiheessa unohdan koko asian. Hyvin se menee!

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 21:44

      Näin minäkin toivon ja hiljaa mielessäni uskon käyvänkin. Erityisesti tuo menolento on vielä niin ihanaa kutkutusta täynnä kun on edessä kaikkea uutta ja kivaa.
      Kiitos tsempistä 💋

  • Reply Christa sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 12:41

    Reissustasi tulee varmasti upea! Singapore-Malesia -yhdistelmä oli meidänkin talvilomavaihtoehtona. Omasta reissusta tuonne on jo tosi monta vuotta, mutta tykkäsin kovasti. Olin käynyt Thaimaassa aikaisemmin ja kuitenkin Malesia teki minuun suuremman vaikutuksen siisteydellään. Toki itsellä vaikuttaa Malesian kokemukseen se, että olin KL:ssä juhlimassa entisen opiskelukaverin (paikallisia) häitä ja saimme varmaan aika erilaisen kuvan kaupungista kuin perusturistit.. Georgetown on tunnelmallinen ja jos ehdit niin kannattaa poiketa Lankawilla päivämatkan verran. Balista ei ole kokemuksia ja omat fiilikset sitä kohtaan on ristiriitaiset: kiinnostaisi nähdä mihin niin moni tuntuu ihastuvat, mutta jutut turistimääristä, bali bellystä ja roskaisuudesta ovat saaneet jättämään Balin pois unelmalistalta. Jään siis innolla odottamaan sinun kokemuksia paikasta.
    Pitkät lennot ovat minusta kivempia välilaskullisina. Tuo puolivälin stoppi Dohassa helpottaa kummasti verrattuna 11h yhtämittaiseen istumiseen. Yritän pitkillä lennoilla aina katsoa mahdollisimman monta elokuvaa, jotta matka menisi nopeammin.

    • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 21:48

      Kiitos Christa 💋
      Kyllä noilla häillä varmaan oli vähän merkitystä kokemukseesi. Tää tuntuu kyllä nyt niin hyvälle.
      Bali on tosiaan se josta minullakin on hyvin ristiriitaiset tunteet. Kuullut niin paljon sekä huonoa että hyvää, mutta se on nyt tuossa niin lähellä ja mahdollisuus on kuin annettu, niin mennään kokeilemaan.
      Mullehan kaikki elokuvat on uusia. Tein viisitoista vuotta kahta työtä niin en ehtinyt koskaan katsoa elokuvia, ei sitten mistään kanavalta 😉

  • Reply Kthetraveller tiistai, tammikuu 15, 2019 at 07:26

    Ai vitsit, miten ihana reissu sulla tulossa! Vinkkejä ei ole antaa, kun tuolla suunnalla en ole paljoa ollut, mutta samaa mieltä olen sun kanssa pitkistä lennoista. Jännästi sitä alkaa polvia kolottamaan pitkillä lennoilla. Ihan kun se kolotus alkaisi jo pelkästä ajattelemista. Ihanaa matkan odotusta sinne!

    • Reply Piyya tiistai, tammikuu 15, 2019 at 07:58

      Tää kyllä jo vähän hyppii tasajalkaa täällä 😉
      Toi polvien kolotus on ihan hassua ja auta armias jos yritän rentoutua ja vähän vaikka nukahtaa niin johan polvet ilmoittaa olemassaolostaan !
      Mutta kertahan tämä on ensimmäinen ja katsotaan mihin tämä matka johtaa.
      Kiitos Kirsi 💋

    Leave a Reply