Yleinen

Kun seitsemän naista vietti yhden illan ja kaksi päivää Maltalla

lauantai, joulukuu 1, 2018

Kun seitsemän naista lähtee yhteiselle matkalle voi sattua mitä vaan. Meidän reissuamme voi vapaasti kuvailla hersyvän nauravana naisten matkana. Hyvää päivää kirvesvartta vitsit sinkoili ja kovaääninen nauru oli taas kerran valmiina nostattamaan lähellä olevien kulmakarvoja ylöspäin hämmästyksestä ja osittain ärtymyksestä, mutta mitä sitten, kyllä maailmaan vielä naurua riittää.

 

Lensimme Maltalle Turkish Airlinesin siivin. Vähän pitää läpsiä meitä poskille kun lensimme neljä lyhyttä lentoa noinkin lähelle ja lyhyeksi aikaa. Turkish Airlines oli uusi tuttavuus usealle matkaseuruessaamme mutta tuskin viimeinen, koska tyytyväisyys loisti kaikkien kasvoilta. Sain paikan exit penkkiriviltä Helsingistä Istanbuliin ja sain pyöritellä jalkojani rauhassa koko matkan, aahhhh sitä ihanuutta. Koneen laskeutuessa stuertti alkoi juttelemaan ja innostui kertomaan tulevasta Rovaniemen matkastaan vaimonsa kanssa. Ovat jo varanneet poro – ja husky ajelut ja yön Igloossa. Revontulien näkeminen jännitti. Toivottavasti heitä odottaa luminen lapland eikä crapland. Oli hauska kuunnella toisen innostusta lomasta pohjoiseen kun itse vain odotti aurinkoa ja erityisesti valoa tältä matkalta.

Meitä ei odottanut valo vaan sade kun laskeuduimme Maltalle. Onneksi sade loppui taksimatkan ja huoneisiimme kirjautumisen aikana. Majoittauduimme St.Juliansissa Hotelli Alexandraan. Hotelli oli siisti ja näin off season aikaan ihan rauhallinen. Hotelli on lähellä Pacevillen bile aluetta, joten kesällä myös meininki hotellilla voi olla jotain ihan muuta kuin rauhallinen. Kosteus oli jollakin tavoin käsin kosketeltavissa huoneissa jo näin marraskuussa vaikka mittari näytti yölläkin vielä ihanasti + 18 kun astelimme takaisin hotellille. Kaiken kaikkiaan hotelli täytti kaikki vaatimuksemme tälle matkalle ja aamupalaakin oli oikein bueno.

 

 

Kun teet tilausta ravintolassa väsyneenä saattaa olla, että tilaat vaikka ilmaa tai kotirouvan itsellesi. Huumorilla varustettu tarjoilija on tässä kohtaa plussaa.

 

Puolet matkaseurueestamme, minä mukaan lukien, oli lähtenyt matkaan kello viisi aamulla Vaasasta, joten tässä vaiheessa matkaa oli jo hiukan väsy. St. Juliansiin päästyämme päätimme lähteä hiukan tarkastelemaan ympäristöä ja haukkaamaan iltapalaa. Päädyimme lähes heti lauantai iltana Pacevillen Party Party Party alueelle ! Minun pääni ei vaan enää kestä tuota jumputusta, josta olen aikoinaan innostunut ja nauttinut, joten onneksi löysimme lähempää hotelliamme  ravintola The Avenuen.  Ravintola oli ihan täynnä, mutta jäimme odottamaan pöytää koska ajattelimme, että paikassa täytyy olla hyvä ruoka kun se oli niin täynnä. Ja niinhän siellä oli. Sisään päästyämme ja tarjoilijan hakiessa tilauksiamme, hyvää englantia puhuvat ystäväni tilasivat tuossa väsymyksen tilassa juomaksi housewifen ja weatheriä. Erityisesti tuo housewife jäi elämään puheissamme koko matkan ajaksi. Tarkoituksena oli tilata white winea / house winea. Tarjoilija oli onneksi hyvin palvelualtis ja huumorintajuinen kaikesta kiireestä huolimatta. Minun tilatessa valkoviiniä hän kysyi, Ai sinulle myös yksi housewife ?

 

Kun innnostuneet matkaajat maksaa 15 € per henkilö lyhyestä matkasta Sliemasta Vallettaan.

 

Ensimmäisen päivän aamuna lähdimme aamupalan jälkeen kävelemään St. Juliansista Sliemaan. Ajatuksena oli mennä laivalla yli Sliemasta Vallettaan. Matkalla alkoi vähän sataa ja päätimmekin hypätä hop on hop off bussiin ja käydä Vallettassa ja samalla jo ensimmäisenä päivänä Mdinassa, joten seuraavalle päivälle jäisi aikaa shoppailulle ja muille jutuille. Hieno suunnitelma, kukaan meistä ei vaan katsonut, että hop on hop off bussit lopettavat liikennöimästä jo 17.00 jälkeen Maltalla. Maksoimme siis 15 € henkilöltä lyhyestä matkasta Sliemasta Vallettaan.

Valletta hurmasi meidät kapeilla kaduillaan ja upeilla katedraaleillaan. St.John’s Co-katedraalissa sattui olemaan kirkkokuoron esiintyminen juuri meidän vieraillessa siellä. Jos kirkko itsessään on vaikuttava niin siellä tuli suorastaan henkevä olo lauluesitysten myötä. Tarvitsimme ehdottomasti ehtoollisviiniä kirkon jälkeen. Sitä kuuluisaa housewifeä. Vallettassa ei ole vaikea löytää paikkaa missä istahtaa lasilliselle, paremminkin on valinnan vaikeus kun kivoja paikkoja on vieri  vieressä.

Illan tullen otimme Vallettasta bussin takaisin St.Juliansiin. Bussissa raikasi vanhoja -80 luvun kappaleita, joita jorasimme kuin bilebussissa konsanaan, da da da.  

Elämyksiä täynnä olevan päivän jälkeen halusimme nauttia illallisen meren äärellä kivassa ympäristössä ja valitsimme ravintolaksi Raffaelin. Saimme olla lähes oman porukkamme kanssa illastamassa ja nauru vain jatkoi raikumistaan ja kuului varmasti naapuriravintoloihinkin. Ja ruoka maistui edelleen.

 

 

 

 

 

 

 

Jos matka Mdinaan ei onnistu ensimmäisellä kerralla niin yritetäänhän sinne uudestaan.

 

Seuraavana aamuna seisoimme bussipysäkillä valmiina lähtöön. Aurinko paistoi ja ilmassa väreili jännitys. Bussi ei tietenkään tule ajallaan ja kun bussi vihdoin tulee se ajaa täysinäisenä ohi. Siinä vaiheessa seitsemän Suomalaista naista marssii peräjälkeen taksitolpalle ja yrittää neuvotella sopivan hinnan. Taksikuski ilmoittaa kiinteän hinnan, ottakaa tai jättäkää. No otettiinhan me ja vietettiin kiva puolipäiväinen Mdinassa. Taksi maksoi 25 €. Mdinasta kirjoitan myöhemmin oman jutun. Mdinasta suhautimme taas takseilla Sliemaan ostoskeskus The Pointiin. The point on moderni kauppakeskus, josta löytyy samat liikkeet kuin Suomessa ja muutama muu. Tuliaiset sieltä sai kaikki ostettua ja se olikin päämäärä.

 

 

 

 

 

 

 

Näin nopeaan saimme kaksi päivää ja yhden illan kulumaan. Kolmas päivä olisi ollut todella hyvä lisä matkaamme. Olemmehan yleensä käyneet yhdessä isossa suurkaupungissa, tällä kerrallahan yritimme haukata kokonaisen valtion, vaikkakin pienen sellaisen parissa päivässä. Paljon jäi näkemättä, joten pitääköhän Maltalle vielä palata ?

 

Maltan matkamme hinnasta kirjoittelin jo aikaisemmin täällä.

 

Aikaisempiin naisten matkoihin pääset täältä :

Barcelona 2014  ja Belgrad 2017

 

💋 & Kram

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Nomadi sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 13:53

    Olen varmaan vähän puolueellinen, kun asun Maltalla, mutta mielestäni ehdottomasti kannattaa tulla takaisin ja viettää vähintään viikko saarella – pienestä koostaan huolimatta Maltalla on ihmeen paljon nähtävää!

    • Reply Piyya sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 16:01

      Et ole mielestäni ollenkaan puolueellinen. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen matkani Maltalle miettisin jo kuumeisesti miten pääsisin lähtemään uudestaan. Olen ollut kerran viikon kaksitoista vuotta sitten mutta edelleen minulla on mm. Gozo ja grotto näkemättä kuten myös ihanat kalastajakylät, joten paluu on hyvinkin mahdollinen

  • Reply Kthetraveller sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 18:06

    Oi että, niin meikäläisen tuuria tuo teidän kallis hop on hop off bussimatka, kun ette kiinnittäneet huomiota liikennöinnin lopettamiseen. Aivan sama olisi käynyt minullekin. Hauskan kuuloinen reissu teillä.

    • Reply Piyya sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 18:09

      No eikö ! Näin voi käydä ja loppujen lopuksi meitä vain nauratti toi juttu. Meillä oli todella hyvä ja hauska reissu. Toi porukka on kyllä niin tehty matkailemaan yhdessä !

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 19:50

    Ihanalta kuulostava naisten reissu. Ja olen ihan samaa mieltä, maailmaan mahtuu naurua ja ken sille kulmiaan kurtistelee pysyköön kotona. Vähän kyllä nauratti tuo kotirouvan tilaaminen. Ja hitsi mitä tuuria bussin kanssa, mutta selvästikin se oli pieni murhe.

    • Reply Piyya sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 20:00

      Reissu oli kyllä niin ihana. Tuo kotirouvan tilaaminen jäi kyllä niin elämään, nauretaan sille edelleen. Ja sitten yksi matkaaja oli kuunnellut tuota da da da biisiä sängyssä kuulokkeista ja jorannut niin, että mies oli ottanut luurit korvilta ja sanonut että on aika nukkua 😁

  • Reply Emma maanantai, joulukuu 3, 2018 at 09:54

    Oi että miten kiva katsella Maltan kuvia ja lukea muistakin, jotka matkustavat sinne nimenomaan off seasonina! Teillä oli varmaan tosi hauska reissu!

    • Reply Piyya maanantai, joulukuu 3, 2018 at 16:06

      Minusta Malta näytti paremmat puolensa näin off seasonina !
      Rupesin jo suunnittelemaan jollekin talvelle pidempä reissua sinne. Meidän reissu oli todella hulvaton !

  • Reply Merja / Merjan matkassa maanantai, joulukuu 3, 2018 at 21:26

    Hauskalta kuulostava reissu 🙂 Housewife nauratti, kerrankos sitä sekoilee sanoissa. Malta kiinnostelisi ja ehkä nimenomaan off-seasonina toimisi paremmin.

    • Reply Piyya maanantai, joulukuu 3, 2018 at 22:14

      Suosittelen ehdottomasti housewifen tilaamista. Kaiken lisäksi tuo Maltan housewine, joka maksoi lähes joka paikassa sen 2 € oli hyvää, hyvin kevyt, helppo viini 😉 ja hyvät naurut se sai meille aikaan koko matkalle.
      Toiseksi suosittelen myös Maltaa todellakin off season aikaan ! Miellyttävä lämpö ja se kaivattu valo ! Ja selvästi huokeampaa hotellien suhteen ja muutenkin.

  • Reply Anita / My Tiny Travel Journal keskiviikko, joulukuu 5, 2018 at 06:54

    Ai että kuulostaa tutulta tuo väsyneenä sekoilu! 😀 Off-seasonina matka on varmasti miellyttävä, itse kävin Maltalla toissa kesänä, ja kiersimme ystäväni kanssa viikon ajan lähinnä paikallisbusseilla, joka oli tosi edullista. Hiki tosin valui, kun lämpötila oli yli +30…Ehdimme myös nähdä Gozon ja uida Cominon Blue Lagoonissa. Blogissani on useampi juttu reissusta jos haluat tutustua ennen seuraavaa matkaa. 🙂

    • Reply Piyya keskiviikko, joulukuu 5, 2018 at 07:44

      Onneksi nuo väsyneenä sekoilujen lopputulokset on usein hauskoja ja muistoihin jääviä juttuja 😉
      Olen käynyt Maltalla kaksitoista vuotta sitten aikaisemmin syksyllä, mutta tää off season oli todella hyvä valinta. Oikein kiva talvikohde !
      Kävin lukemassa Malta juttujasi ja taisin käydä moskeijassakin 👍👍
      Kiitos kommentistasi !

  • Reply Antti/Lanttimatkat lauantai, joulukuu 8, 2018 at 03:08

    Malta on ollut itselläkin suunnitteilla sijaintinsa takia ja ilmaston tietenkin.

    Teidän reissu vaikutti erittäin viihtyisältä kaveriporukan matkalta jotka jää usein mieleen pitkäksi aikaa ja naurattaa paljon.

    Kiva tarina ja uskon että kannattaa mennä uudestaan!

    • Reply Piyya lauantai, joulukuu 8, 2018 at 08:49

      Olin todella positiivisesti yllättynyt miten miellyttävä ilmasto Maltalla olikaan näin talvikautena. Jostain syystä olin aikaisemmin ajatellut Maltaa ainoastaan kesäkohteena.
      Meidän matka oli todella superkiva. Odotan jo seuraavaa.
      Kiitos kommentista Antti.

  • Reply Jenna / Citylights & sunsets lauantai, joulukuu 8, 2018 at 17:41

    Mikäs sen parempaa kuin matka naisten kesken! Itse odotan jo kovasti seuraavaa tälläistä matkaa. Maltalla en ole vielä käynyt ja olen ottanut asiakseni ruksia bucket listalta jokaisen Euroopan maan tämän elämäni aikana, joten sinnekin on ehdottomasti päästävä 🙂

    • Reply Piyya lauantai, joulukuu 8, 2018 at 18:31

      Kiitos Jenna 💋
      Naisten matkat on kyllä ihan parhaita. Hervotonta huumoria ja naurua ja elämyksiin yhteistä ihastelua ja kokemista.
      Hieno tavoite sinulla 👍
      Joten nyt vain Maltaa ruksaamaan pois bucket listalta.

  • Reply Lotta-Maaria / delfiininselassa sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 12:17

    Itsekin oon eksynyt sinne Pacevillen ”bilealueille”. Ziljoona vaihtaria ja kielikurssilaista bailaamassa 😁 ei ihan ona paikkani. Hyvin nähty Maltaa kahdessa päivässä, meille ei meinannut riittää viikko!

    • Reply Piyya sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 12:43

      Onneksi niitä vaihtareita ei ollut näin marraskuussa bilettämässä ja valloittamassa koko St.Juliansin katuja. Siitäkin huolimatta pikavisiitti Pacevillen riitti !
      Eihän tuo pari päivää meilläkään riittänyt, mutta ollaan yleensä aika tehokkaita matkoillamme vaikka ehdimme kyllä istahtaa nauttimaankin hetkestä.

  • Reply Eija sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 21:05

    Ihana Ihana matka, sain nauttia joka hetkestä näiden naisten kanssa! Eija

    • Reply Piyya sunnuntai, joulukuu 9, 2018 at 21:38

      Kiitos Eija 💋

    Leave a Reply