Yleinen

Minun kesäni #IGtravelthursday

torstai, 23 elokuun, 2018

Vielä on kesää jäljellä

Oma Instagram kesäni näyttää olleen yhtä Kreikan saarihyppelyä ja sen muistelua. Tosin siinä olikin tähän asti pitämäni lomaviikot ja matkustelu. Minulla on vielä lomaa tiedossa, miksi hehkutan, että kesää on vielä jäljellä, jos ei Suomessa niin jossain muualla. Minulla seuraavaksi Kreetalla.

Kesääni on kuulunut myös auringosta ja lämmöstä nauttimista. Kuulun niihin ihmisiin, jotka tekee mielummin töitä helteessä kuin harmaudessa ja vesisateessa. Aurinko on antanut energiaa kummasti ja vaikka helle on välillä tehnyt voimattomaksi on sekin ollut ihanaa luvallista laiskuutta ainakin minun kohdalla. Olen nauttinut jäätelöstä ja vielä vähän enemmän jäätelöstä ja sitten vielä ihmettelen kun housunsaumat kiristää. Siihen täytyy syksyn tullen tarttua mutta eipä tällaista kesää ole aikoihin ollut, joten kaikki nautinnot ovat olleet salllittuja.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesän alussa vielä muistelin kevään Lissabonin matkaa 

 

Kesäkuun alussa juhlin viisi nolla päivää 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Juhlaan osallistui seitsemänkymmentä supernaista. Tanssia alkuillasta yöhön, iloa, naurua ja onnea.

 

Juhlan jälkeisenä päivänä minua odotti Rodos

 

Rodoksen jälkeen laiva vei Symille 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Symin säihkeen jälkeen minua odotti rauhallinen Tilos 

 

 

Nisyros vei palan sydämestäni 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Halki yllätti 

 

Sitten minua odottikin jäätelökesä ja oman rakkaan kotikaupungin ilot 

 

 

 

Tämä postaus on osa IGTT – kampanjaa, jonka tarkoitus on levittää matkailutietouttta ja matkailun ilosanomaa Instagram kuvien avulla. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat Travellover ja Vagabonda

 

Kiitos kesä 2018, odotan innolla jäljellä olevia seikkailuja

 

💋 & Kram

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Terhi | VAGABONDA perjantai, 24 elokuun, 2018 at 10:32

    Vau, on sinulla ollut isot juhlat! 🙂 Aivan ihania kuvia Kreikan saarilta. Minulla on haaveissa päästä saarihyppelemään Kreikan pienille saarille, mutta saa nähdä milloin saan aikaiseksi toteutettua sen… Vielä ainakin toistaiseksi nähtävää riittää täällä Kreetallakin 🙂 Tervetuloa lomailemaan tänne!

    • Reply piyya / Levoton Sielu Maailmalla perjantai, 24 elokuun, 2018 at 15:08

      Kiitos kommentista !
      Minulla oli todella isot ja upeat juhlat, sydän täyttyi onnesta <3
      Olen ollut aikaisemminkin saarihyppelemässä mutta tämä hyppely sai minusta suorastaan niiden puoelsta puhujan ! Suosittelen siis lämpimästi saarihyppelyä Kreikan pienille saarille.

  • Reply mamatravel sunnuntai, 26 elokuun, 2018 at 20:32

    Mikä kakku! Ihan superhieno 🙂

    • Reply Piyya sunnuntai, 26 elokuun, 2018 at 20:56

      Kiitos ?
      Kakku oli kyllä niin kaunis mutta myös todella maistuva !

  • Reply Travelloverin Annika keskiviikko, 29 elokuun, 2018 at 17:24

    Näissä kuvissa tuoksuu kesä!
    Nykyään saa ihan mielettömiä kakkuja, kuten tuo sinun. Kun täytin 40, omassani oli New Yorkin siluetti, kirahvi ja voi ei, mikä se kolmas matkailuaiheinen olikaan. Ja sen päällä istui mun koira, toki vaan 5-senttisenä. 🙂

    • Reply piyya / Levoton Sielu Maailmalla keskiviikko, 29 elokuun, 2018 at 20:36

      Kiitos, kesä oli ihana ❤️
      Kakut on kyllä niin mahtavia nykyään ja kun saa vaan sanoa mitä haluaa ja taitavat osaajat sitten toteuttaa haaveet !

    Leave a Reply