Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Matkailu

Pikapyrähdys Omanissa

Kävin tuossa jokin aika sitten yhdistetyllä reissulla Omanin Muscatissa sekä Arabi-Emiraattien Dubaissa. Kerron ensin Omanista ja teen oman postauksen Dubaista.

Lensin Omaniin Köpiksen kautta ja Köpiksestä hyppäsin upean kaksikerroksisen Emiratesin koneen kyytiin. Tämä oli ensi kosketukseni näihin ulkomaisiin hienoihin (no, ainakin minun maailmassani hienoihin) lentoyhtiöihin enkä joutunut pettymään. Palvelu pelasi ja lentohenkilökunta puhui sujuvasti n. 20 eri kieltä, tosin suomi ei ollut yksi niistä. 🙂 Vaihdoimme pienempään Emiratesin koneeseen Dubaissa ja perillä Muscatissa olin aamuyöstä. Aamuyhdeksältä piti jo olla liikenteessä, mutta se ei oikeastaan tehnyt tiukkaakaan, kun herätessä maisemat olivat upeat ja aamiainen herkullinen. Majoituimme Ritz-Carltonin Al Bustan Palacessa, jonka piha-alueelta oli suora yhteys hiekkarannalle.

WP_20160207_009 WP_20160205_005

 

Muscatissa kävimme tutustumassa Sulttaani Qaboosin suurmoskeijaan (Sultan Qaboos Grand Mosque), mikä on maailman kolmanneksi suurin moskeija ja valtavahan se oli! Päärukoussali on todella suuri ja pramea. Katossa on jättimäiset Swarovskin kristallikruunut ja lattialla maailman toiseksi suurin käsinkudottu persialainen matto. Tänne päärukoussaliin saavat vain miehet tulla rukoilemaan. Naisille on oma rukoussali, mutta se on todella vaatimaton tähän miestenversioon verrattuna. Oppaamme kertoi, että tämä eriarvoisuus johtuu siitä, että naisten ei ole pakko osallistua julkisesti rukoushetkiin, vaan voivat tehdä sen kotonaan, mutta miesten on, joten siksi miesten saliin on panostettu enemmän.

Päärukoussali

Päärukoussali

Naisten rukoussali

Naisten rukoussali

Moskeijan piha-aluetta

Moskeijan piha-aluetta

Moskeijan alueella on myös islamilainen keskus ja siellä meille kertoili puhelias nainen värikkäin sanakääntein islaminuskosta. Kysyimme siitä, miksi naisten kaavut ovat pääsääntöisesti mustia, kun taas miehet pukeutuvat valkoisiin ja beigen väriisiin kaapuihin. Tämä kuulemma johtuu siitä, kun joskus silloin beduiiniaikoina miehet lähtivät leireiltä metsästämään ruokaa ja naiset ja lapset jäivät leiriin. Yönhämärissä leiriin saattoi hiippailla vieraita ja pukeutumalla mustaan, naiset olivat heidän ahnailta sormiltaan paremmin piilossa pimeissä teltoissa. Naiset saavat kuulemma valita, haluavatko pukeutua kaapuun ja huiviin, se on hänen ja Jumalan välinen asia. Mutta monet naiset kuulemma valitsevat kaavun vaatteekseen siksi, että miehet ovat niin heikkoja himoilleen, että kun he näkevät naisen jumalaisen vartalon ja sen timantit (eli rinnat), ei voi tietää, miten he siihen reagoivat. Siksi on parempi valita kaapu päälle, niin pysyy miesten himot paremmin kurissa. Minusta nämä kuulostivat oudoilta selittelyiltä epätasa-arvon puolesta, mutta kukin uskoo, mihin haluaa.

Kävimme tutustumassa myös Muscatin kuninkaalliseen oopperaan. Kaikki rakennukset ja pihalaatat ovat valkoisia ja aurinkoisella säällä siellä lähes sokastui. Unohdin aurinkolasit bussiin, mikä oli harmillista, koska niitä olisi todellakin tarvinnut tuolla pihamaalla. Oopperatalon yhteydessä on myös pieni ostosgalleria, mutta sen liikkeet näyttivät sen verran hintavilta, etten tohtinut niissä visiteeraamaan. Galleriassa oli esillä upea mekko, jonka helmakankaassa on kuvattuna oopperatalo ja olat peitti kaunis helmikirjailtu huivi. WP_20160206_074

Kävimme Muscatissa myös paikallisessa basaarissa ostoksilla. Hintataso oli huokea ja käteinen kätevä. Ei olisi tullut mieleenikään alkaa siellä myyjille korttia tarjoamaan, joten onneksi oli rialeja matkassa mukana.

WP_20160205_028

Seuraavassa postauksessa kerronkin lisää Dubain vierailuista, jonne siis lensimme täältä Muscatista. Aikamoinen kontrasti näiden kahden kohteen välillä, toinen perinteitä kunnioittava ja maanläheisen oloinen, toinen luksukseen ja prameuteen pukeutunut.

Vinkkejä majoitukseen – rantakohde Bangkokista itään?

Maldives Beach Resort

Maldives Beach Resort, Chao Lao Beach

Olemme suuntaamassa loppuvuodesta Thaimaahan perhelomalle. Lennämme Bangkokiin, mutta sinne ei ole tarkoitus jäädä, vaan suunnata sieltä itään johonkin kivaan rantakohteeseen. Olen ahkerasti koittanut löytää sopivaa majoitusta, mutta en oikein osaa päättää, minne haluan. Majoituksessa pitäisi olla uima-allas, mielellään lähellä rantaa ja ruokapaikkoja, aamupala olisi kiva plussa. Yleensä olemme löhölomalla lasten kanssa käyttäneet all inclusivea, mutta tällä reissulla aiomme tämän skipata.

Ensin olin varma, että suuntaamme jonnekin pieneen paikkaan ja otamme sieltä jonkin ihanan rantahotellin, mahdollisesti jopa bungalowin rannalta. Joko en osaa etsiä tai nämä eivät ole netissä, koska aika vähän olen vaihtoehtoja löytänyt. Yhteen aivan upean näköiseen majoitukseen törmäsin (kuva yllä) ja olin varma, että tänne, mutta kun katsoin ympäristöä Google Earthilla, en enää ollutkaan niin varma. Vai olenkohan nyt liian kronkeli?

Myös Koh Sametin saari kiinnostaisi ja olenkin ajatellut, että esimerkiksi voisimme olla siellä 3-4 yötä ja loput 8-9 yötä jossain muualla. Viimeiseksi yöksi varasin jo hotellin lentokentän läheltä, kun lähtö on sen verran aikaisin aamulla. Pattayan alueelle emme haluaisi emmekä ole mitään ihan budjettimajoitusta etsimässä, vaan kyllä siinä mielellään saa olla muutamia tähtiäkin.

Olisiko sinulla jotain hyvää majoitusvinkkiä meille antaa?

 

 

*Artikkelikuvana käytetty kysymysmerkkikuva sekä artikkelissa oleva rantakuva lainattu netistä.

Playa del Ingles, Gran Canaria

IMG_6637Marraskuussa matkasimme perhematkalle Playa del Inglesiin Gran Canarialle. Olemme käyneet Kanarialla lasten kanssa monta kertaa ja heille siellä toimiminen on jo ihan normaalia. Osaavat muutamia perussanoja espanjaa sekä ymmärtävät elekielen tärkeyden vieraassa maassa selviytyäkseen.

Kuten usein ennenkin, varasin lennot Norwegianilta. Suoran lennon hinta oli budjettiimme sopiva, muistaakseni maksettiin lennoista kahden matkalaukun kanssa noin 1100 euroa. Lennoille varasimme omia eväitä ja juomia mukaan, mutta lisätarjoilua ostimme koneesta. Lento oli noin tunnin myöhässä ja kentälläkin oli jotain selkkauksia, mutta onneksi Transferbusilta varaamani kuljetus toimi kuten piti ja kuski oli meitä kentällä vastassa myöhästymisestä huolimatta.

Sopivan hotellin löytämiseen sain käyttää illan jos toisenkin, koska matkaseurueesta kumpusi useampikin kriteeri: ranta ja ostosmahdollisuudet lähellä, wifi, lämmitetty uima-allas, all inclusive ja sopiva hinta. Pitkien etsintöjen jälkeen päädyin Labranda Bronze Playa-hotelliin. Selvitän usein hinnat myös suoraan hotellista ja niin tein tälläkin kertaa ja lopulta päädyin varaamaan huoneet suoraan hotellin kautta, koska hinnat olivat edullisemmat. Pieniä mutkia meinasi tulla matkaan, koska he ”unohtivat” kertoa minulle varausehdot ja kun jouduin tekemään varaukseen muutosta noin kuukausi ennen reissua, se ei ollutkaan ihan yksinkertaista ja vedätyksenmakukin hommassa jo oli. No, minä reippaana tyttönä otin yhteyttä suoraan korkeammalle taholle ja näin saatiin homma ratkaistua.

Hotellin fasiliteetit ja sijainti osoittautuivat meille hyvinkin sopiviksi. Rannalle  tosiaankin oli lyhyt matka ja kauppojakin oli tarjolla heti hotellin välittömässä läheisyydessä. Hotellin all inclusive oli tarpeeksi laaja ja ruoka hyvää. Joka ilta oli eri teema ja lounaankin valikoima vaihteli. Huone oli riittävän kokoinen kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle, mutta wifi toimi erittäin huonosti huoneessa, yleisissä tiloissa paremmin. Parvekkeelle paistoi aurinko heti aamusta, mutta allasaluetta sen sijaan sen ympärillä olevat rakennukset varjostivat pitkälle aamupäivään. Altaan äärellä oli runsaasti aurinkotuoleja ja niiden varaaminen oli kiellettyä ennen klo 10. Vartijat todellakin keräsivät tuoleille jätetyt pyyhkeet ja muut pois ennen tuota kellonlyömää, mikäli niiden omistajaa ei paikalla näkynyt!

BC21A2F1-1A44-4063-B7C7-FB8C5A80430C (1)Hirveästi retkiä emme tapaa tehdä näillä ”aivot narikkaan”-matkoillamme. Toki joka päivä kävimme käppäilemässä ja dyynitkin valloitimme sekä uimaretket rannalle olivat lasten keskuudessa hyvinkin suosittuja. Yhtenä päivänä otimme bussin Puerto Ricoon. Bussipysäkki oli melkein hotellimme edessä ja matka siitä Puerto Ricon keskustaan kesti pitkälti yli tunnin. Näkihän siinä maisemia samalla ja Playa del Ingles on tasamaastoa moneen muuhun kohteeseen verrattuna. Puerto Ricosta jatkoimme vielä taksilla matkaa hotellille, jossa tuttavamme olivat. Hotellin sisäänkäynti oli korkean rinteen päällä ja huoneet olivat rinteessä siitä alaspäin. Maisema oli upea, mutta muuten meitä ei tällainen ratkaisu viehättänyt. Kävimme uimassa Playa de Amadoreksessa ja ranta oli kaunis. Ravintoloita oli rantakadun varrella useita, mutta emme testanneet niiden tarjoiluja tällä reissulla.

Taksit ovat halpoja Espanjassa ja niillä onkin yleensä tullut aika paljon suhailtua. Nyt ei ollut niinkään tarvetta käyttää niitä, koska hotellin sijainti oli niin hyvä, mutta takaisin Puerto Ricosta tulimme taksilla.

Matkalla käytin pääsääntöisesti käteistä ja eurot olin varannut mukaani jo Suomesta. Muutamissa paikoissa maksoin kortilla, mm. ruokakaupassa. Vaikka meillä siis oli all inclusive emmekä oikeastaan tehneet retkiä, kului rahaa kuitenkin tällä 10 päivän reissulla useampi satanen. Naposteltavaa ja juomia rannalle, taksit, bussit, juomat rantakadulla, ”krääsäostokset” jne. Tinkaamista suosittelen ”krääsäkaupoissa” esim. Yumbossa ja silloin on hyvä olla käteistä ja mielellään tasarahakin.