Browsing Category

Lasten kanssa

Lämpölomalla Kreikan Pikermissä

Perheen yhteinen kesälomareissu suuntautui tänä vuonna Kreikkaan. Viimeksi olin Kreikassa vuonna 2004, jolloin olin tuoreen aviomieheni kanssa häämatkalla Thassoksella. Tällä kertaa matkallamme oli mukana lapset sekä tuttavaperhe lapsineen ja matkamme suuntautui Ateenan lähellä sijaitsevaan kylään nimeltään Pikermi. Pikermi itsessään ei ole mikään kohde nähtäväksi, mutta löysimme sieltä Airbnb:n kautta upean villan ja sen perusteella kohde valikoitui. Matkaa Pikermistä ei ole kuin noin puolisen tuntia Ateenan keskustaan ja Rafinaan noin 15 minuuttia autolla. Rafinassa kävimme, Ateenassa emme. Oli niin kuuma (ja loma lyhyt), ettei nähtävyyksillä tallustelu houkutellut edes minua, saatikka että olisin sinne seuraa itselleni saanut…

Lomastamme muotoutui todella rentouttava löhöloma, koska villan fasiliteetit olivat upeat ja uima-altaissakin oli mistä valita. Tämä oli toinen kertamme villa-lomalla ja aivan loistavasti hommat taas sujuivat ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Miehet hoitivat hyvin pitkälle kokkaamisen ja me naiset hoidimme pyykkäyksen ja muut keittiöhommat. Jako sopi minulle loistavasti, kokkaus ei ole minun vahvin lajini. Alunperin ajatuksena oli, että olisimme käyneet iltaisin ravintoloissa, mutta ajatus typistyi yhteen kertaan ja yhtenä iltana tilasimme ruoat villalle (oli minun kokkausvuoroni… ;)).

Aiemmin olin skeptinen näiden villa-lomien suhteen, kun itse pitää kokata ja siivota jne, että pääseekö siinä lomafiilikseen lainkaan, mutta nyt, kun olemme löytäneet hyvän porukan, jossa homma toimii, olen ollut hyvinkin tyytyväinen näihin lomiin. Itse koen, että homman luonnikkaaseen sujumiseen tarvitaan oikeanlainen porukka tai sitten selkeästi sovitut pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ettei käy niin, että kaikki onkin yllättäen yhden harteilla.

Villalta oli kävelymatka (n. 900 m) kauppaan ja kylän keskustaan. Itse intouduin aamuvirkkuna käymään kävelyillä ennen kuin muut heräsivät. Aamu seitsemältä/kahdeksalta kävelystä vielä pystyi nauttimaan, mutta yhdeksän jälkeen alkoi olla sen verran lämmin, ettei sitä enää puhtaaksi nautinnoksi voinut sanoa. Kävelyteitä ei juurikaan tarjolla ollut, mutta onneksi villan ympäristöstä löytyi muutama rauhallisempi tie, joilla ei pahemmin autoja liikkkunut. Paikalliset eivät pahemmin taida kävelyä paikasta toiseen harrastaa tai siltä se ainakin minusta tuntui, kun monet tuntuivat seuraavan reippailuani kiinnostuneena. Tai sitten olin niin ilmiselvä turisti, että sitä ihmettelivät. Pikermissä kun turisteja ei taida kovinkaan paljoa olla.

Yhtenä päivänä nappasimme überit alle ja hurautimme Rafinaan. Überit toimivat Kreikassa hienosti ja meille kerrottiin, että se on ihan laillista toimintaa siellä. Paljon halvempaa se ainakin oli kuin tavallinen taksi ja mukavasti matkat taittuivat, vaikka pääsääntöisesti suhteellisen pieniä autoja käyttävätkin. Esimerkiksi Toyota Yarikseen ahtauduimme kerran jos toisenkin tällä reissulla. Überin sovellus toimi hienosti ja maksukin hoitui käteävästi sen kautta – näppärää ja aion käyttää jatkossakin maissa, joissa toimintaa on.

Mutta siis se Rafina. Ihan hirveän laajaa tutustumiskierrosta emme Rafinassa tehneet, mutta siellä oli tarjolla shoppailumahdollisuuksia sekä ravintoloita ja kahviloita ja ihan viihtyisä beach barikin. Tosin Rafinassa on vilkas satama ja beach on sataman lähellä, joten vähän mietin, miten puhdasta rantavesi itseasiassa onkaan. No, lapset kävivät kuitenkin uimassa, mutta kovin pitkään he eivät siellä viihtyneet, koska vesi oli liian suolaista ja kirveli iholla. Rafinassa oli myös Lidl, josta ajattelimme tehdä hankintoja, mutta tarjoama ei ollut kovin kattava ja toinen kehuttu kauppa, My Market, ilmeisesti oli enemmän keskittynyt terveellisempään ruokavalioon, joten meidän ruokahankinnoista vastaava tiimi oli sitä mieltä, että oman kylän kauppa oli paras vaihtoehto.

Yhtenä päivänä me aikuiset tytöt suuntasimme kylille kauneushoitolaan mani- ja pedikyyriin. Kävimme Beauty Dust nimisessä hoitolassa ja se oli hyvin siisti ja ammattimaisen oloinen paikka. Minulle tehtiin pedikyyri lakkauksella 17€ ja kaverille tehtiin molemmat kyyrit sekä sormenkynsiin kestolakkaus, yhteensä 35€. Kallista ei siis mielestäni ollut ja lopputulokseen olemme molemmat olleet erittäin tyytyväisiä.

Lähtöpäivänä meillä oli lento takaisin Suomeen vasta myöhään illalla ja silloin kävimme tutustumassa Ateenan eläintarhaan sekä yhteen ostoskeskukseen. Niistä kerron erillisessä postauksessa vähän lisää, mutta päivä kului oikein hyvin näissä merkeissä eikä tuntunut liian raskaalta, vaikka lento tosiaan lähti vasta puolen yön aikaan.

Meille tämä loma toimi todella hyvin ja vaikka Ateenan nähtävyydet jäivät ensi kertaan eikä kirkasvetisiä rantojakaan tullut koluttua, koin loman olleen antoisa. Pikermissä ei ollut turistihumpuukia tarjolla eikä sisäänheittäjiä ravintoloissa. Saimme kulkea kaduilla rauhassa eikä taatusti tullut muita suomalaisia vastaan. Elimme keskellä kreikkalaista arkea ja seutua, viiniköynnösten ja oliivipuuviljelmien naapurina.

Mall of Scandinavia

Helmikuussa kävin lasten kanssa Helsingistä Tukholmaan-risteilyllä Silja Symphonylla. Lapset olivat toivoneet sekä risteilyä että visiittiä Tukholmaan, joten tässäpä toteutui molemmat toiveet. Lisäksi kirsikkana kakun päällä oli laivalla esiintynyt Sanni!

Sannin keikka oli menomatkalla ja esiintymislava oli rakennettu Promenaden toisessa päässä olevan pubin päälle. Mielestäni hyvä ratkaisu ja pikkuväkikin näki ihan kivasti lavalle. Satuttiin saamaan paikat Promenaden varrella olevan baaritiskin edestä, niin oli helppo saada suunkostuketta, sekä äidille että lapsille. 😉 Sen verran kyllä keikka ja ihmisten mölinä kaikui pisin Promenadea, että niiden, joiden hytit olivat Promenaden suuntaan ei varmaankaan tarvinnut nukkua ennen keikan päättymistä (klo 23). Mutta toisaalta, pubin puoleisessa päädyssä olevista hyteistä oli todennäköisesti aikamoiset luxusnäkymät lavalle.

WP_20170220_22_02_04_Rich

WP_20170220_22_18_51_Rich

Seuraavana aamuna kävimme aamupalalla Grande Buffetissa ja vaikka porukkaa oli paljon, sujui homma ihan jouhevasti. Olisin halunnut a la carten erikoisaamiaiselle, mutta varausvaiheessa se oli jo täyteen buukattu. Tarkempaa diagnoosia en ole tehnyt tarjonnasta, mutta väljempää tuolla erikoisaamiaisella ainakin on tavannut olla kuin tuolla buffetissa.

Satamasta käppäilimme metroon ja hurautimme Centralstationille. Sieltä otimme lähijunan Solnaan (juna 36 suunta Märsta tai juna 38 suunta Uppsala C), jossa matkamme kohde, Mall of Scandinavia sijaitsee. Mall of Scandinavia avattiin 12.11.2015 ja sieltä löytyy 224 liikettä ja ravintolaa. Kauppakeskuksen yhteydestä löytyy myös muita aktiviteetteja, kuten elokuvateatteri ja SATS.

Kauppakeskus on valoisa, avara ja moderni. Ravintolat on kivasti koottu yhteen, ns. ravintolamaailmaan ja siitä oli helppo valita itselleen sopivin makumaailma. Me kävimme syömässä italialaisessa Mangiardinossa. Olisimme ehkä voineet valita paremminkin, mutta kyllä ruoasta vatsat täyteen saatiin.

WP_20170221_11_35_04_Rich

WP_20170221_12_56_22_Rich

WP_20170221_12_57_48_Rich

Lapset olivat haltioituneita Claire’sista, johon olemme Espanjan matkoillamme aiemmin törmänneet. Myös sisustuskaupat kiinnostivat ja H&M Homen suuressa myymälässä saimmekin pitkän tovin kulumaan. Tutusta ja turvallisesta Lindexistä löytyi ”just ne vaatteet” ja vaikka kruunu on tällä hetkellä kallis suhteessa euroon, vaatteet ostettiin sieltä. Ei voitu olla varmoja, että sama valikoima löytyy Suomesta, vaikka euroina vaatteet olisivatkin olleet halvemmat.

Takaisin laivaan suuntasimme suhteellisen hyvissä ajoin ja lepäilimme hetken ennen kuin oli aika taas lähteä tutkimaan laivan tarjontaa. Sannin nimmarienjako oli paluumatkalla ja sinne jonotimme varmaan noin 40 minuuttia, mikä meinasi viedä mehut sekä äidistä että tyttäristä, mutta kyllähän se kannatti lasten tyytyväisistä ilmeistä päätellen. Ja täytyihän äidinkin käyttää selfietilaisuus hyödyksi… 😉

WP_20170221_19_11_32_Pro (2)

Nimmarien jälkeen menimme iltapalalle ja tällä kertaa kohteeksi valikoitui Mundo. Sieltä saa sekä leipiä että lämmintäkin ruokaa. Harmillista oli, että lämpimän ruoan lista oli vasta juuri ennen kassaa ja meillä se ainakin meinasi tuottaa vaikeuksia juuri tilaamisen hetkellä päättää listalta, mitä halutaan. Ruoka ei ollut mikään gourmet-elämys, mutta kyllä sillä yön yli jaksoi nukkua. Edellisenä iltana kävimme laivan sushiravintolassa ja se maistui meille kaikille. Olisi ehkä kannattanut mennä sinne uudelleen, kuten lapset toivoivat…

Seuraavana aamuna kävimme jälleen aamupalalla ennen satamaan saapumista. Menimme vähän myöhemmin aamiaiselle ja porukkaa oli vähän vähemmän kuin edellisenä aamuna. Taktiikkani siis toimi. Laivasta uloslähtiessä olo oli kuin karjalaumassa, sen verran mylvien ja yhtenä rintamana me matkustajat satamaan siirryimme. Reissu oli kiva, vaikka porukkaa oli laiva täynnä, mutta kai se mukavampaa niin on kuin tyhjässä laivassa kolmistaan haahuilla. Näitäkin reissuja on tullut nähtyä…

Pixie ja pienet Sveitsissä

015

Jokialus Baselissa

Kesällä 2013 tein viikon lomamatkan lasten kanssa Sveitsiin. Olen aikoinani asunut Sveitsissä ja nyt vein jälkikasvun tutustumaan senaikaiseen kotikaupunkiini Baseliin ja siellä asuviin tuttaviimme.

Lensimme yhdellä vaihdolla Zürichiin ja vaihto vähän jännitti, olimmehan ensimmäistä kertaa vain minä ja lapset lentomatkalla ja vaihtokenttä oli suuri kenttä Saksassa. Vaihto sujui kuitenkin hyvin ja onneksi jatkogeitti oli hyvinkin lähellä saapumisgeittiämme. Zürichistä matkasimme junalla Baseliin ja se matka kesti noin tunnin. Ostin Halbtax-abon ja sillä siis sain omat junamatkat puoleen hintaan, maksoi muistaakseni 120 frangia. Toinen lapsi oli silloin vielä niin nuori, että hän matkusti ilmaiseksi kanssani ja toisesta maksoin jonkin verran, jotta hänkin sai matkustaa kanssani ilmaiseksi junissa ja paikallisliikenteessä. Junamatkat eivät ole ihan halpoja Sveitsissä ja laskeskelin, että tämä tuli meille kuitenkin halvemmaksi kuin normihinnat, koska matkustimme junalla muutenkin ja paikallisliikennettä tuli käytettyä aika paljon.

050

Baselissa kiertelimme katsomassa tuttuja paikkoja sekä vietimme päivän maauimalassa, Bachgrabenissa. Siitä lapset tykkäsivät kovasti ja menimme sinne toisenkin kerran, mutta silloin visiittimme keskeytyi hyvin nopeasti ukkossateen vuoksi. Kävimme myös Baselin eläintarhassa ja se oli oikein mukava paikka. Minullekin uusi tuttavuus, vaikka vuoden verran kuljin sen ohi lähes päivittäin… Pilvisenä päivänä kävimme Tinguely-museossa ja siellä saimme tutustua Jean Tinguelyn kierrätystaiteeseen.

274

Huipulla!

Teimme myös päiväretken kauniiseen Luzerniin. Luzernin päänähtävyydet lienevät kaunis puinen, katettu Kapellbrücke-kävelysilta joen yli sekä 2132 metriä korkea Pilatus-vuori. Mekin teimme ”Golden Round Trip”-retken Pilatukselle ja matkan ensimmäinen osuus taittui laivalla. Alpnachstadista hyppäsimme Pilatus-Bahnin eli maailman jyrkimmän hammasratasjunan kyytiin. Maisemat olivat upeat, mutta huipulla oli pilvistä ja kylmääkin. Siellä oli jopa pieni kasa lunta jäljellä, joten me emme sortseissamme kauhean kauaa huipulla viihtyneet. Alaspäin laskeuduimme ensin köysiradalla (aerial cableway) Frakmunteggiin ja siitä eteenpäin suuremmalla panoramagondolilla Kriensin kylään, josta pääsimme bussilla takaisin Luzerniin. Koska minulla oli Halbtax-abo, sain retken puoleen hintaan (n 50 frangia) ja lapset olivat ilmaisia. Baselista Luzerniin ja takaisin taitoimme junalla.

202

Kapellbrücke

Itse pidän kovasti Sveitsistä sen hintavuudesta huolimatta. Hotellit ovat Sveitsissä kalliita, mutta me onneksemme saimme yöpyä tuttavieni luona. Myöskään ravintoloissa emme juurikaan käyneet, mutta halpaa lystiä eivät nekään ole. Lapset tykästyivät C&A-merkin vaatteisiin ja niiden hinta-laatusuhde on ihan ok. Käytin reissussa käteistä ja jonkin verran korttia. Käteistä käyttämällä sain budjetin pysymään jotensakin raameissaan.

Vinkkejä majoitukseen – rantakohde Bangkokista itään?

Maldives Beach Resort

Maldives Beach Resort, Chao Lao Beach

Olemme suuntaamassa loppuvuodesta Thaimaahan perhelomalle. Lennämme Bangkokiin, mutta sinne ei ole tarkoitus jäädä, vaan suunnata sieltä itään johonkin kivaan rantakohteeseen. Olen ahkerasti koittanut löytää sopivaa majoitusta, mutta en oikein osaa päättää, minne haluan. Majoituksessa pitäisi olla uima-allas, mielellään lähellä rantaa ja ruokapaikkoja, aamupala olisi kiva plussa. Yleensä olemme löhölomalla lasten kanssa käyttäneet all inclusivea, mutta tällä reissulla aiomme tämän skipata.

Ensin olin varma, että suuntaamme jonnekin pieneen paikkaan ja otamme sieltä jonkin ihanan rantahotellin, mahdollisesti jopa bungalowin rannalta. Joko en osaa etsiä tai nämä eivät ole netissä, koska aika vähän olen vaihtoehtoja löytänyt. Yhteen aivan upean näköiseen majoitukseen törmäsin (kuva yllä) ja olin varma, että tänne, mutta kun katsoin ympäristöä Google Earthilla, en enää ollutkaan niin varma. Vai olenkohan nyt liian kronkeli?

Myös Koh Sametin saari kiinnostaisi ja olenkin ajatellut, että esimerkiksi voisimme olla siellä 3-4 yötä ja loput 8-9 yötä jossain muualla. Viimeiseksi yöksi varasin jo hotellin lentokentän läheltä, kun lähtö on sen verran aikaisin aamulla. Pattayan alueelle emme haluaisi emmekä ole mitään ihan budjettimajoitusta etsimässä, vaan kyllä siinä mielellään saa olla muutamia tähtiäkin.

Olisiko sinulla jotain hyvää majoitusvinkkiä meille antaa?

 

 

*Artikkelikuvana käytetty kysymysmerkkikuva sekä artikkelissa oleva rantakuva lainattu netistä.