Eurooppa Liettua

Vilna viikonlopussa

lauantai, helmikuu 16, 2019

Vuosi sitten kävin. Kovin oli märkää ja harmaata, jonkun hetken toisena päivänä vähän ehti aurinko paistaa. Ihan kiva, toki kauniimpi varmasti kesällä tai lumisena talvena, mutta hyvin viihtyi nyttenkin. Kaupunki ei kovin iso ole ja kävellen pääsi kätevästi paikasta toiseen. Kauneushoitolassa käytiin, (kaverin kanssa olin liikkeellä) ja molemmat tykättiin, vaikka ei se mun selluliitti sinne hoitolaan valitettavasti jäänyt… Rentoutunut olin kyllä sen jälkeen ja ihanaa itsensä hemmottelu aina välillä on.

Kansallikirjasto osui matkan varrelle hotellilta vanhaan kaupunkiin. Kirjastossa on kirjastotilojen lisäksi hienot näyttelytilat ja ainakin omaan mieleeni oli mielenkiintoisen valokuvanäyttely. Lisäksi taidetta ja vanhoja kirjoja, jotka eivät niin kiinnostaneet, mutta valokuvanäyttelyssä meni hetki, jos toinenkin.

KGB:n eli kansanmurhien uhrien museo on vaikuttava. Tarinat karmivia ja aika hiljaisena siellä tuli kuljettua. Muutaman euron sisäänpääsymaksu. Museo on entisessä KGB:n päämajassa ja kellarista löytyy vankityrmät sekä kuulusteluhuoneet & hissikuilut, joita pitkin ruumiita lahdattiin kuorma-autojen lavalle poisvietäviksi. Liettuan vastarintaliikkeestä Neuvostoliiton aikana on tietenkin paljon tietoa. Erittäin hyvä ja informatiivinen museo.

Vanhan kaupungin alue on kaunis ja siellä voi kävellä loputtomasti pieniä katuja. Kahviloita, ravintoloita…

 

Ehdimme myös käydä Contemporary Art Centressä. Muutama mielenkiintoinen taulu, suurin osa taiteesta ei omaan ymmärrykseeni mahtunut. Mutta ehkä moni muu ihailee vaikka heijastettua kuvaa seinässä tilassa, johon aseteltu keskelle kuntopyörä… Ihan ok museo kyllä.

Finnairilla meno-paluu alle 170 euroa.  Hotelli oli joitain 50 euron paikkeilla per yö. Sellainen keskitasoinen todella runsaalla ja hyvällä aamiaisella lähellä vanhaa kaupunkia.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply