Subscribe & Follow

Browsing Tag

Lomalla

Oxford Christ Church

Oxfordissa haluttiin ehdottomasti tosiaan mennä käymään katsoon Christ Church yliopisto. Oon itse käynyt siellä jo kerran aikaisemmin Miian kanssa kun Lontoossa aikanaan asustelin.

Kyseessähän on vaan tavallinen yliopisto josta Harry Potter elokuvat on saanut inspiraation, jos olen nyt ymmärtänyt täysin oikein niin siellä ei ole siis sitä kuvattu ollenkaan mutta filmin tekijät otti siitä mallia. Onhan se suurimmaksi osaksi melkein täysi kopio ja sitä varten ihmiset sinne meneekin. Pääsiäislomalla jonot ei ihan hirvittävät pitkät onneksi ollu. Sisään maksoi £8 per naama. Kesäkuukausina sisälle maksaa £9 ja talvella £7.

Ja koska se on tavallinen yliopisto todellisuudessa niin ympäriinsä on kylttejä, joissa pyydetään hiljaisuutta luentojen vuoksi.

Ihmeen hyvä sää tuli Oxfordiin meidän aikana. Nuo kengät muuten jotka tässä kuvassa mulla on hajos yhtäkkiä seuraavana päivänä. Siitä lähti täysin pohja. Siis ihan kokonaan. Se pohja roikku vain parin sentin kappaleella kiinni. No, kestihän ne 7euron Halpa Hallista ostetut kengät puolet Britannian lomasta :D

Osaan koulun rakennuksista ja pihasta oli ymmärrettävästi yleisöltä pääsykielletty. Sitä en sinänsä ymmärtänyt, että siellä oli myös jokin museo mutta sinne olisi taas pitänyt maksaa uusi sisäänpääsy joka muistaakseni oli myöskin £5. Ei paha sinänsä, mutta miksi pitäisi maksaa kaksi sisäänpääsyä? En esim ymmärrä sitä, että huvipuistoihin on sisäänpääsy. Jos ei edes menisi laitteisiin ja on esim vain huoltajana mukana niin pitäisi maksaa sisälle kun vain siellä seisoo ja katsoo.

Jos on kiinnostunut vanhoista yliopistoissa ja tykkää Harry Potterista on tämä kohde ihan hyvä Oxfordissa vieraillessa. Michael ainakin oli ihan innoissaan kun täällä käytiin. Ainakin tiedän mistä se tykkää, näytän vanhan rakennuksen niin se on innoissaan. Meidän lomat on melko helppoja :D

Oxford

Hahaa! Täällä taas ja en kovin paljon edes myöhässä!

Käytiin Briteissä ollessa myös päiväretkellä Oxfordissa. Halusin näyttää Michaelille, että Oxford on täysin erilainen kuin Lontoo ja jos ei tykkää Lontoosta niin on muitakin vaihtoehtoja.

Itse tykkään ihan älyttömästi Oxfordista. Ihan älyttömästi!

Oon siellä käynyt kolme tai neljä kertaa nyt ja joka kerta löytyy jotain uutta, ihan niinkuin Lontoossakin. Bussi liput saa ostettua halvimmillaan parilla punnalla ja me maksettiin muistaakseni 18 puntaa menopaluusta kahdelle. Eli ei pahakaan ku puhutaan vaan n.20eurosta. Päästiin jo aikaisemman bussin kyytiin kun kuski antoi luvan, ei ollut niin paljon porukkaa bussissa että olisi pitänyt odotella oikeaa. Hieman bussista riippuen matka kestää 1h20min mutta voi mennä kaksikin tuntia. Meillä paluu kesti illalla pitempään ruuhkan takia.

Michael ei ymmärrä miksi tykkään pienistä kujista ja pihoista. Mun mielestä tääkin oli vaan niin söpö!

Meillä ei oikeastaan ollut muita suunnitelmia kuin nähdä Christ Church yliopisto Oxfordissa ollessa. Muuten oli tarkoitus vain kävellä ja katsella ympäriinsä. Ja ehkä kävästä kaupoissa.

Michael tykkäs tosi paljon kyllä Oxfordista, sen voin sanoa! Se siellä otti tuhansia kuvia ympäriinsä. Mä otin vain niistä hupsuista kujista kuvia ja katukylteistä kun Michael otti hienoista vanhoista rakennuksista kuvia.

Löydettiin yliopisto ja jonotettiin sisään. Kerron myöhemmin lisää kyseistä yliopistossa, on se sen verta hieno!

Yllättäen tykkäsin myös hyvin paljon yliopiston piha-alueesta. Siellä oli esim oja :D

Muistin ostaa jopa (oikeasti Michael muistutti) kaverille big issue lehden sen hetkisen numeron. Siinä oli Doctor Who artikkeli ja kaveri on hieman höpö sen ohjelman suhteen. Tottakai mummolle ja äidille lähti mukaan myös sormustimet, niinkuin joka kaupungista missä käyn. Yliopisto kierron jälkeen Pizza hutissa syömässä. Vaihdettiin pöytää huutavien lapsien takia, ja ennen ku kukaan tulee tänne märiseen miten kehataan vaihtaa pöytää luonnollisten äänien takia niin ei. Se huuto ja ruuan heittely ei ollu luonnollista ku samaan aikaan se äiti pelas puhelimella ja taputti lastaan päähän kattomatta ees mikä sillä oli hätänä. Tuli vaan mieleen, että pitää itekki vähentää kyllä puhelimen räpläämistä. Pizza hutissa tilasin vahingossa pitsan joka oli täynnä jotain super tulista chiliä ja multa meni kokonaan tunto ja makuaisti suusta niin eipä se kovin mukava ruokailu ollu :D

Ruuan jälkeen käveltiin ympäriinsä ja ehdotin terassille menoa. Jospa kahvi ja sen jälkeen olut auttais makuaistin paluuseen :D Mut mitäs, koko kanaalin varrelta löydettiin yksi paikka jossa oli terassi. Eikö niillä oo lupaa rakentaa tuohon mitään terassia tai edes laittaa tuonne kadulle pari tuolia vai mikä on? Vai oliko se vaan, että oli pääsiäisen aikaan vielä liian kylmä semmoseen? Mähän olin ihan innoissani kun asteita oli jo ainakin 13. Mä oon niitä ihmisiä, jotka on onnellisimpia kun asteita on joku +16 :D

 

Tultiin kuitenkin lopulta siihen tulokseen reissun jälkeen, että Oxford ei ois meidän paikka. Harmillista, että ei keretty käymään Brightonissa loman aikana. Se on kyllä kans niin ihana paikka! Mut tällä hetkellä kuitenkin pysytellään ainakin Tammikuulle saakka vielä Tanskassa. Täällä on ihan hyvä olla vielä.

Lontoo, päivä 2

Mä saatoin olla astetta liian innokas Lontoossa lomailuun. Se, että Michael ei ollu koskaan käyny sielä sai mut haluun käveleen joka ikiseen paikkaan et se näkee kaiken ja tajuaa miten hieno paikka se on! (Myöhemmin sillä meni hermot siihen, että käveltiin yli 10km joka päivä:D)

Meillä ei sillee ollut tarkempia suunnitelmia Lontooseen, halusin kyllä käydä London Eyessä koska en oo vieläkään koskaan siihen menny mutta ois pitäny ensin jonottaa lipunmyyntiin ja sitten jonottaa uudelleen pyörään niin jätettiin se välistä ja päätettiin kävellä vaan South Bankkia. Halusin välttämättä syömään Sushia, mutta koska kummallaakaan ei ollu nälkä niin päädyttiin ottaan tunnin laivareissu Thamesilla. Se muistaakseni makso 13 puntaa yhdeltä, sai alennusta jos oli päivän metroliput. Sää nyt ei ollu mitenkään paras vesillä oloon, mutta toisaalta, sää ei yleensä koskaan oo tosi tosi hyvä Britanniassa (on oikeasti).

Istuttiin ylös kannelle ja kuunneltiin kun kapteeni tai perämies, selitti Lontoon historiasta. En ikinä oo käyny Thamesilla veneileen niin tuokin oli tosi hieno kokemus. Kannattaa mennä kyllä! Näkee paljon lyhyessä ajassa ja näkee sen erilaisesta näkökulmasta mitä rantaa kävellessä.

Eniten ihmetytti vanhojen ja uusien rakennusta erilaisuus. Oli lasisia neliöitä ja ”radiopuhelimia” ja suolakurkku keskellä ihania vanhoja rakennuksia.

Yllättäen aurinko alko paistaan puolessa välissä reissua mutta kun käännyttiin takas South bankin pysäkille päin niin alko tuulemaan niin paljon, että jäädyin pystyyn ja jouduttiin meneen sisälle. Tän venereissun jälkeen käytiinkin vetään mahat täyteen Yo!sushissa. Britanniassa on se ihmeellistä, että jopa ketjuravintolat hinnottelee korkeemmalla ruuat mitä enemmän turisteja liikkuu alueella. Sekä Yo!sushi että Jamie Oliverin italialainen ravintola. Onko suomessa samanlaista?

Tän loman aikana tuli yhä enemmän mieleen, että haluan oman alan töihin Britanniaan. Onhan se ajatus ollut jo muutaman vuoden päässä. Joka kerta kun oon muuttanut, mutta aina oon muuttanutkin muualle. Ensin Portugaliin ja sitten Tanskaan. Mutta en kadu kumpaakaan muuttoa. Nyt kuitenkin ehkä ois jo aika muuttaa sinne minne mä haluan?

Lontoo, päivä 1

Tanskassa on myös kiirastorstai lomaa. Sen mukaan kattelin jo viime vuonna lentoja ympäriinsä. Oikeastaan se oli ihan sama mihin mennään kunhan halvalla pääsee :D Lopulta Billundista löytyi lennot Lutonin kentälle. Yhteen suuntaan lennot makso 69 kruunua eli yhteensä 138 kruunua yhdeltä! Euroissa se on n.18,5e. Menopaluusta Lontooseen! Paluu meillä olis ollut Lutonista Kööpenhaminaan. Yllättäen kuitenkin muutama kuukausi ennen lähtöä tuli ilmotus Ryanairiltä, että ne on siirtäny meidän paluulennon aikaa yli 8 tunnilla! Ja se ei käyny, koska mulla oli jo valmiiksi lennot Kööpenhaminan kentältä Suomeen vain 4 tunnin vaihtoajalla. Jouduttiin peruun siis meidän superhalvat paluut ja ostaan uudet lennot Norwegianilta. Ne makso muistaakseni n.40e per naama eli ei sekään nyt paha hinta lennoksi ollut.

Alunperin myös meno Lontooseen oli tosi myöhänen lento, oltais oltu vasta klo 1 yöllä Lontoossa. Yllättäen kuukausi ennen lähtöä Ryanair ilmotti myös menolennosta, että ne on senkin aikaa siirtäny. Mutta sehän vasta hyvä olikin, koska ne oli siirtäny sitä niin paljon, että oltiin jo klo 18 Lontoossa! Saatiin monta tuntia lisää Lontooseen.

 

Kaveri sitten jotain vaan sano, että no tottakai Ryanairilla on ongelmia. Mutta tää on eka kerta kun mulla oli mitään Ryanairin kanssa ja tuokaan ei ollut edes paha koska paluulennot saatiin perua ja saatiin rahat takaisin ja ostettiin vain uudet. Ne sentään ilmotti asiasta monta kuukautta etukäteen, toisin kuin Norwegian joka peru viikko aikaisemmin mun lennon viime kesältä (josta hain muuten korvauksiakin).

Michael ei tosiaan ikinä aikasemmin oo käyny Lontoossa niin tottakai halusin sille näyttää kaikki mahdolliset paikat. Heti ekana päivänä käveltiin meidän Airbnb:stä, joka oli lähellä Bermondseyn metroasemaa Tower Bridgelle. Siellä oli Jamie Oliverin ravintola jossa käytiin ja sen jälkeen käveltiin vielä katteleen maisemia. Olihan ne huikeet niinkuin aina!

Michael ihastu ihan totaalisesti tuohon näkymään ja onhan se ihana, ei siitä pääse yli. Aina se on yhtä huikee mun mielestä. Taustalla Shard ja toisella puolen Tower Bridge. Puhuttiin kovasti Lontooseen muutosta, tai Britanniaan muutosta. Mihin muutettais ja millon.

Se oli helpotus tietää, että Michael ei ole Britanniaan muuttoa vastaan olleskaan. Ja muuten, meidän Airbnb oli tosi hyvä. Maksettiin 5 yöstä yhteensä vähän päälle 200e, se oli kävelymatkan päässä Tower Bridgestä ja ehkä tärkeintä, siellä oli lämmin myös sisällä! Se ei ole normaalia Britanniassa :D

AQUA akvarium og dyrepark

Mehän tuossa muutama hetki sitten käytiin Silkeborgissa. Se mahtava brunssi ja sen jälkeen käveltiin kaupungin läpi, vai kylän, AQUA akvarium ja eläinpuistoon. Oli mukava kävellä sinne kun näki samalla minkälainen paikka Silkeborg on. Kun käytiin Michaelin kanssa Lissabonin akvariumissa niin se oli ihan mahtava. Tykkäsin tosi paljon, mutta Lissabon ja Silkeborg on kyllä hieman eri tasoakin. Joten kun on käynyt katsoon Lissabonin sealife centerin niin Silkeborgin akvarium on aika köpö siihen verrattuna. Plus toki se, että ainoastaan muutama lause oli englanniksi ja kaikki infot sun muut oli tanskaksi. Miksi? Eikö ne ymmärrä, että siellä varmasti käy kyllä turistejakin, eikai sielä nyt vaan paikalliset käy kattoon kaloja? Samat kalathan siellä vaan on.

20161105_135305 20161105_135311

Niin ja tämä akvariumhan näytti siis Tanskan kaloja ja luontoa. Eli jos Suomessa ois tämmönen niin ne esittelis siellä vaan särki, ahven ja siika :D

20161105_135853

Sisältähän tämä oli kierretty ihan hetkessä. Tosiaan kaksi kerrosta ja vain muutama asia katteltava. Mut näin ekaa kertaa kyyn! Vaikka asuin yli 20-vuotta metsän keskellä niin en ikinä oo nähny kyytä! En ymmärrä, että miten se on ees mahdollista koska niitähän luikertelee kuulemma koko ajan meidän tiellä ja viime kesän kävin juoksemassa melkein päivittäin siellä.

20161105_143451

Kalojen lisäksi oli myös pieni eläintarha. Se oli kyllä ihan mukava yllätys miten hieno se oli. Vaikka oli kylmä ja sato vettä niin silti kierrettiin Michaelin kanssa ainoina ihmisinä myös ulko-osasto ja puheltiin eläimille.

20161105_143454

Mä halusin nähdä majavia! Ensin tuli vastaan jotain ihme majavia joilla oli tommonen rottamainen häntä ja lopulta löydettiin ne ”oikeat” majavatkin mutta ne oli mukavasti nukkumassa sisätiloissa joten tuijotettiin niitä ikkunan läpi.

20161105_143617

Löyty myös haikaria!

20161105_144711

”Ne on niitä lintuja jotka tuo vauvoja” – Michael.

 

Tuo akvarium ja eläinpuisto on varmasti tosi kiva alle 10-vuotiaiden lasten kanssa kesällä. Huom! Kesällä! Mutta ei ehkä ihan hyvä 28-vuotiaalle pariskunnalle :D Mutta tuo eläinpuisto pelasti kyllä päivän ja annettiin 8+ arvosana koko paikalle. Siellä oli esim villisikojakin! Ainoa tuossa paikassa oli se, että sinne ei menny bussit keskustasta eli sinne on vaan pakko kävellä jos ei ole autoa. Eihän se 2km nyt pitkä matka ole, mutta oli se aika ankia sateessa kävellä loppujen lopuksi. Mutta näinpäs eläimiä!