Subscribe & Follow

Daily Archives

09/03/2017

Helmikuun parhaat

Tajusin yhtäkkiä että nythän on jo maaliskuu enkä kertonu helmikuun parhaimpia!

Helmikuussa meillä oli kick off uuteen kauteen kuun alussa. Aarhus täytty suomalaisista ja viikonlopun ajan sain viettää aikaa vaan suomalaisten kanssa. Mukavaa vaihtelua, ymmärsi täysin mitä muut puhui.

Josta päästäänkin siihen, että vaihdoin tanskankurssin onlineen. En vaan jaksanu enää käyä töiden jälkeen vielä tunneilla kaks kertaa viikossa. Olin aina vasta 19.30 kotona. Yli 12 tuntia pois oli vähä liikaa mulle. Ja nyt saan tehdä ne tehtävät vaikka keskellä yötä!

Jatkan yhä tätä kevään ihailua, kyllä se tulee! Aurinko paistaa koko ajan enemmän ja mäkin jaksan taas paremmin herätä! Ihanaa, että helmikuussa paisto aurinko ja oli pari astetta pakkasta. Herääkin aamulla bussilla kävellessä ja tulee hyvä mieli. 

Tässä kuussa meenkin käymään Suomessa eli sen tietääkin, että se on jo ens kuun listalla parhaimmissa. (Jo sen takia että saan karkkia ja saarioisten mikropitsoja!)