Suomen suurin matkablogiyhteisö

Subscribe & Follow

Monthly Archives

Vihdoin valmista

Saatiin asunnon avaimet viime viikon Maanantaina. Perjantaina oli kutakuinkin valmista asunnossa. Michael yllätti omilla tavaroillaan. Sillä oli niin paljon huonekaluja, että oli pakko viedä kellariin niitä säilöön. Jouduttiin ostaan vain naulakko ja kenkäteline. Siltä löyty myös kaikenlaista outoa, josta mä tietenkin pidin ja se vaan ihmetteli että mistä ne on oikein tullu.

20160809_124935

Kuten kuvassa näkyvä kivimuna. Sen laatikoista löyty kaksi kivimunaa ja lopulta äitipuoli muisti, että hei sun entinen kämppishän keräs noita ihme munia ja kristalleja ja nuo munat jäi sulle kun se muutti asunnosta pois. En tiedä miksi ihmeessä ne on ottanut nuo munat mukaansa Michaelin muuttaessa kimppakämpästä pois. Mutta mukava lisä asuntoon kun munia ikkunalaudalla :D

 

Voisin myöhemmin näyttää koko asunnon kunhan appiukko käy laittaan keittiönkaapin seinälle ja saadaan tv loppuviikosta myös. Mutta voin sanoa, että oon kyllä niin onnellinen siitä, että on oma koti yli vuoden jälkeen. Oma paikka missä olla vaikka alasti jos siltä tuntuu. ( Ei oikeasti koska ei ole verhoja olohuonessa, enkä muutenkaan alasti oleskele.)

Kesäyöt Tampereella

Ennen Tanskaan muuttoa vietettiin noin viikko Suomessa Michaelin kanssa. Michaelin ensimmäinen kerta Suomessa ja tapasi samalla mun perheenkin. Vietettiin ensin neljä yötä Oulaisissa, jonka jälkeen matkattiin yhdeksi yöksi Tampereelle. VR karsinut leppoisasti junia, joten otettiin sen takia Omena hotelli Tampereelta. Päästiin lähtemään sitten tiistaina myöhäisemmällä junalla lentokentälle päin.

20160725_215421

Meillä oli tarkoituksena tehdä vaikka mitä Tampereella. Käydä syömässä, leffassa ja särkänniemessä. Suunnitelmat kuitenkin muuttui kun tajuttiin, että vanha työkaveri asuu Pispalassa. Pakkohan meidän oli tavata maanantaina. Käytiin syömässä viikinkiravintola Haraldissa ensin ja sitten käveltiin mahat täynnä herkkuruokaa Pispalaan. Olipa muuten kauhee mäki mitä piti kävellä ylös.

20160725_215424

Santeri näytti asuntonsa, joka sijaitsi vanhassa puutalossa. Olin hieman kateellinen siitä ihanasta talosta, kunnes Santeri kertoi, ettei siinä ole kunnollista suihkua. Käveltiin Pispalan korkeimmalle kohdalle, josta näkymät Näsijärvelle oli aivan huikeat. Siinä kaikessa rauhassa istuskeltiin ja juotiin yhdet siiderit. Ei ollut edes hyttysiä, toisin kuin Oulaisissa.

20160726_145320 20160726_162337

Maanantaina tuli käveltyä 12 kilometriä, joten tiistaina kun herättiin ja lähdettiin hotellista niin jalkoja särki kyllä aika hyvin. Ihana ystävä tuli Salosta tapaan meitä ja oli niiin mahtavaa nähdä pitkästä aikaa. Tavattiin Nupurin kanssa ekan kerran Lontoossa 2012 ja ollaan siitä saakka oltu hyviä kavereita, vaikka ei kovin usein keretä tapaamaan. Tiistaina kuitenkin vietettiin monta tuntia jutellan ja kävellen jälleen Pispalaa ympäri. Nupur ja Santeri kävi uimassa ja me istuttiin rannalla Michaelin kanssa. Kerroin, että en ui, koska järvessä on kaloja. Kaikki nauro mulle ja sano, että ei kalat pure, että ne pelkää enemmän ihmistä kuin ihminen niitä. Pari päivää myöhemmin iltasanomissa oli uutinen miten hauki oli purru vanhempaa naista varpaasta niin että piti paikata varvas. NIIN KERTA!

20160726_175024

Oon aina tykännyt Tampereesta. Tampere on oikeastaan ainoa kaupunki mihin voisin muuttaa Suomessa. Ja Tampereelta voisi jopa Michael saada töitä, jos ihan välttämättä haluttaisiin sinne muuttaa. Mutta Suomi ei oo koskaan ollut mun top 5 listalla ”Missä haluan asua”. Eikä todennäköisesti tule olemaankaan koskaan. Mutta Tampere valloitti jälleen mun sydämen. Sää oli aivan loistava, varmaan parhain hellepäivä koko kesän aikana sattui tiistaille.

Ja ei haittaa yhtään vaikka ei päästy leffaan tai särkänniemeen. Tavattiin sentään Santeria ja Nupuria ja nähtiin kaunista Pispalaa.

Minne mennä Suomessa: Perkiömäki, Pyhäjoki

Harvemmin kerron mitään vinkkejä, mutta nyt on aika kertoa yksi erittäin hyvä. Pyhäjoella, pohjois-pohjanmaalla, on vaatekauppa, jossa jokaisen kannattaisi mennä käymään. Perkiömäen omistaja on yli 90-vuotias Taimi Perkiömäki, joka muutama vuosi sitten oli myös Linnan juhlissakin. Kauppa on perustettu jo 50-luvulla ja siellä on vaatteita todennäköisesti jopa sieltä 50-luvulta saakka. Suurin osa vaatteista kuitenkin taitaa ola 70-90- luvuilta.

20160723_131827

Luin, että Perkiömäki osti aina lopettaneiden kauppojen ja yritysten varastot itselleen ja niitä myy kaupassaan. Eli siellä on vaikka minkälaisia vaatteita. Ja kokoja löytyy. Ne ihmiset, jotka tykkää retrosta kannattaa suunnata Pyhäjoelle. Nyt Perkiömäellä oli tyhjennysmyynti -50% kaikesta. En tiedä ovatko lopettamassa koko kauppaa, jossa sijaitsee pieni pala Suomen historiaa vai onko varastoa vaan kertynyt niin paljon, että pakko myydä pois edes osa. Vaatteita siellä meinaan oli ja paljon. Olisin voinut käyttää vaikka miten paljon rahaa, niitä ihania värikkäitä paitoja olkatoppauksineen ja se ihana kimaltava kokohaalari. Ja ne kengät! Hyvä asia oli se, että siellä kävi myös kortti. Kaupassa oli ihanan rauhallinen tunnelma ja sai kaikessa rauhassa katsella vaatteita ja rupatella myyjän kanssa.

 

Itse en valitettavasti tällä kertaa ostanut kuin yhden t-paidan 5eurolla. Hinnatkaan ei tosiaan päätä huimaa! En voinut oikein muuta ostella, koska muutama päivä tästä lähdettiin matkalaukkujen kanssa Tanskaan ja tavaraa oli jo muutenkin ihan yli äyräiden.

 

Perkiömäki sijaitsee aivan Pyhäjoen keskustassa. Se on aina sijainnut samassa paikassa, vastapäätä Osuuspankkia. Google antaa osoitteeksi kuntatie 2 mutta ainakin kartta oli aivan väärässä kun sitä katsoin Perkiömäen pihassa. Näytti monen kilometrin päähän muualle. Kauppa on auki ti-pe 9-17 ja la 10-15.

 

Perkiömäellä on muuten instagram tilikin, kannattaa katsoa minkälaisia aarteita kaupassa on sieltä! Asustetaloperkiomaki on nimimerkki millä löytyy.

Miksi en mene Turkkiin enää? 2/2

Syiden latelu jatkuu, enjoy.

SAM_0680

Kuten kerroin jo aikasemminkin, niin kaikki on feikkiä. En myöskään usko, että nahkatakit oli nahkaa. Joka paikassa piti olla varuillaan. Michael kävi parturissa ja ulkona luki, että hiusten leikkuu maksaa 4euroa. Mitäpä siinä voi tehdä kun äijä leikkaa hiukset ja sitten jatkaakin kaikkea muuta vaikka on kieltänyt alussa jo että ei parran leikkausta tai hiusten pesua. Ei sitä parturia voi vetästä turpaankaan sen takia, että pakosta ”myy” sulle tuotteitaan. Ja lopulta Michael hermo kireellä makso sille 12euroa. Eihän se silti kallis ollut mutta mitä tuossakin tilanteessa tekee ku äijä ottaa tikun, jonka päässä oli pumpulia. Sytytti sen tuleen ja poltti sillä Michaelilta korvakarvoja. Olisittepa nähneet Michaelin ilmeen siinä vaiheessa ku se ukko poltteli meneen sen korvaa. Siitä hyvästä olisin kyllä maksanut jo 8euroa enemmän :D

SAM_0681

Mutta esim ruokakaupoissa ei ole hintoja ellei ole jonkun isomman ketjun liikkeitä. Alkoholia löyty vaan pienistä kaupoista ja olisin halunnut ostaa vodkaa, muuttopalkaksi pojille Tanskaan. Kysyin hintaa ja se mies hiero leukaansa ja katto mua ja näpytti laskimeensa hinnaksi 65 liiraa. Katoin et ei jumalauta mikä äijä. Pyysi 20euroa vodkapullosta. Saisin saman hitto Suomesta halvemalla. Menin toiseen kauppaan niin siellä oli hinta valmiiksi hyllyn reunassa. 35 liiraa. No kappas kun ukko pyysi puolet enempi edellisessä paikassa. Joo, tokihan ne tykkää tinkata mutta esim just sen nahkatakin kanssa että äijä pyysi multa 500euroo ensin ja sit tiputtaa sen 200euroon samantien niin en mä jaksa alkaa vänkään. Ja jos sanotaan suoraan, että ei aleta maksaan tästä takista 195euroa ja lähdetään pois niin ei tarvi huudella perään että yksi minuutti yksi minuutti. Missasit kuule jo mahikses ukko.

 

Mutta eniten ärsytti se, että kun käveltiin kaupoissa niin myyjät oli kaikki miehiä. Ja ne puhu vain miehille. Hello my brother where are you from? yes please. Miksi ne sano aina yes please? Ja kun yritin sanoa hei niin hyvä kun ei sylkässy päälle kun suuttu niin paljo osa niistä myyjistä kun tervehdin niitä. Sanoin Michaelille siitä, että vituttaa se, että ne ei puhu naisille. Ne ei tervehdi naisia, ne ei katokkaan naisia päin ja jos kattoo niin ne selvästi vaan halveksii. Miten ärsyttävää se oli? Niin ärsyttävää, että en ostanut mitään. Plus se tosiasia, että mulla oli rahat laukussa. Turhaan sä kuule myyjäukko Michaelille puhut ku mulla on rahat. Ääliö.

SAM_0699

Ja vielä yksi loppuun, kun ajettiin lentokentältä hotelliin bussi teki yhtäkkiä äkkijarrutuksen kesken matkan ja näin vilaukselta toisella puolen tietä jotain. Nousin ylös ja kurkkasin ikkunasta mitä siellä oli. Hyvin paha kolari. Auto katollaan ja savus ja ihmiset yritti ulos autosta. Bussissa istuva nainen sai paniikkikohtauksen ja itki koko matkan hotellille. Mitä meidän bussikuski tekee? Kaasutti paikalta. Ajettiin 15min eteenpäin ja bussi pysähty poliisiauton luo jolla oli vilkut päällä, ajateltiin, että ehkä se kertoo siitä kolarista niille. Paskat. Se haki bussin jääkaapista kokista ja vettä ja anto poliiseille ja jatko matkaa. Se, että ei jääny auttaan kolaripaikalle ja vielä lahjoi poliiseja niin hieman otti päähän mutta se, että kun toinen kyydissä ollut mies kysyi mikset pysähtynyt auttamaan niin kuski nauroi.