Suomen suurin matkablogiyhteisö

Subscribe & Follow

Daily Archives

Kesäyöt Tampereella

Ennen Tanskaan muuttoa vietettiin noin viikko Suomessa Michaelin kanssa. Michaelin ensimmäinen kerta Suomessa ja tapasi samalla mun perheenkin. Vietettiin ensin neljä yötä Oulaisissa, jonka jälkeen matkattiin yhdeksi yöksi Tampereelle. VR karsinut leppoisasti junia, joten otettiin sen takia Omena hotelli Tampereelta. Päästiin lähtemään sitten tiistaina myöhäisemmällä junalla lentokentälle päin.

20160725_215421

Meillä oli tarkoituksena tehdä vaikka mitä Tampereella. Käydä syömässä, leffassa ja särkänniemessä. Suunnitelmat kuitenkin muuttui kun tajuttiin, että vanha työkaveri asuu Pispalassa. Pakkohan meidän oli tavata maanantaina. Käytiin syömässä viikinkiravintola Haraldissa ensin ja sitten käveltiin mahat täynnä herkkuruokaa Pispalaan. Olipa muuten kauhee mäki mitä piti kävellä ylös.

20160725_215424

Santeri näytti asuntonsa, joka sijaitsi vanhassa puutalossa. Olin hieman kateellinen siitä ihanasta talosta, kunnes Santeri kertoi, ettei siinä ole kunnollista suihkua. Käveltiin Pispalan korkeimmalle kohdalle, josta näkymät Näsijärvelle oli aivan huikeat. Siinä kaikessa rauhassa istuskeltiin ja juotiin yhdet siiderit. Ei ollut edes hyttysiä, toisin kuin Oulaisissa.

20160726_145320 20160726_162337

Maanantaina tuli käveltyä 12 kilometriä, joten tiistaina kun herättiin ja lähdettiin hotellista niin jalkoja särki kyllä aika hyvin. Ihana ystävä tuli Salosta tapaan meitä ja oli niiin mahtavaa nähdä pitkästä aikaa. Tavattiin Nupurin kanssa ekan kerran Lontoossa 2012 ja ollaan siitä saakka oltu hyviä kavereita, vaikka ei kovin usein keretä tapaamaan. Tiistaina kuitenkin vietettiin monta tuntia jutellan ja kävellen jälleen Pispalaa ympäri. Nupur ja Santeri kävi uimassa ja me istuttiin rannalla Michaelin kanssa. Kerroin, että en ui, koska järvessä on kaloja. Kaikki nauro mulle ja sano, että ei kalat pure, että ne pelkää enemmän ihmistä kuin ihminen niitä. Pari päivää myöhemmin iltasanomissa oli uutinen miten hauki oli purru vanhempaa naista varpaasta niin että piti paikata varvas. NIIN KERTA!

20160726_175024

Oon aina tykännyt Tampereesta. Tampere on oikeastaan ainoa kaupunki mihin voisin muuttaa Suomessa. Ja Tampereelta voisi jopa Michael saada töitä, jos ihan välttämättä haluttaisiin sinne muuttaa. Mutta Suomi ei oo koskaan ollut mun top 5 listalla ”Missä haluan asua”. Eikä todennäköisesti tule olemaankaan koskaan. Mutta Tampere valloitti jälleen mun sydämen. Sää oli aivan loistava, varmaan parhain hellepäivä koko kesän aikana sattui tiistaille.

Ja ei haittaa yhtään vaikka ei päästy leffaan tai särkänniemeen. Tavattiin sentään Santeria ja Nupuria ja nähtiin kaunista Pispalaa.