Subscribe & Follow

Daily Archives

15/04/2016

Yksin

Michael lähti lomalleen Tanskaan keskiviikkona. Mä oon istunu töissä ja kironnu vähän kaikkea. HR, jolle piti nakata samasta asiasta neljä viestiä, ilmotti että saan 7,5 päivää lomaa 5 kuukauden aikana kun yhdeltä kuulta tulee 1,8päivää. En tosiaan tiedä mitenkä ne ihmiset on laskenut asiat siellä mutta periksi en anna, haluan lomapäiväni. Jalkakin alkaa oleen sen verran parantunut, että päätin taas alkaa hölkkään töihin. Ja onhan se kivempi hölkätä vauhilla ku köpötellä hitaasti kun vettä on satanut koko ajan. Ne jotka ajattelee, että Portugalissa olis lämmintä niin ei. Ei ole. Tässä yksi päivä oli saman verran asteita kuin Tampereella paitsi, että täällä sato vettä. Eli oikeastaan Tampereella oli parempi sää kuin täällä.

 

20160327_123615

1,5 viikkoa olen tässä asunnolla yksin. Ensimmäiset yöt meni itseasiassa ihan hyvin, mutta kyllä se ikävä hiipii koko ajan lähemmäksi. Kun viettää kaiken ajan toisen kanssa ja sitten toinen meneekin lomalle melkein kahdeksi viikoksi niin sitä istuu asunnolla ja miettii mihin sitä aikaansa kuluttaisi. Netflixiin. Todennäköisesti saan tässä ajassa katsottua Criminal Mindsin toisen kauden kokonaan.

 

20160327_125701

Ihmiset on kovasti kyselly meidän suunnitelmista tulevaisuudelle. Me ei voida niitä kertoa sen tarkemmin, koska ei itsekkään niitä tiedetä. Tiedetään se, että tullaan asuun joko Tanskassa tai Britanniassa. Kyllä mä teidät pidän ajantasalla tässä asiassa. Esim mulla oli keskiviikkona haastattelussa skypessä britteihin. Mitenkä meni? Hyvin siihen saakka kunnes se nainen luki vasta siinä haastattelun aikana mun sähköpostia ja tajusikin, että asun Lissabonissa. Miksi niiden viestien loppuun lukeminen on vaikeaa?

20160327_131832

Mutta aluksi me halutaan lomailla edes hetki ennen kuin päätetään mitään.

 

Kuvat Peso da Reguasta.