Venäjä

 

 

Siitä on kuusi vuotta aikaa, kun lähdettiin linja-autolla Bangkokiin. Kieltämättä matka oli ikimuistoinen. Venäjä, Kazakhstan, Kiina, Laos ja Thaimaa. Nälkä kasvaa syödessä. Pikavuorot vaan jatkuu…nyt Venäjän seikkailut saavat jatkoa.

Matkan aikana ja sen jälkeen vannoin, että en menisi Venäjälle enään pitkiin aikoihin. Olosuhteet olivat sen verran raskaat kuten tiet, pitkät ajopäivät, liikenne, lukuisat poliisipysähdytset jne. Olen kyllä käynyt Pikavuoro Bangkokiin -matkan jälkeen Venäjällä, mutta vain Viipurissa ja sen ”lähimaastossa”.

Nyt on eri ääni kellossa ja Venäjä kutsuu :) Järjestän nimittäin Pikavuoro -henkisen seikkailumatkan Venäjälle. Ajamme Kaspianmeren kautta Mustanmerelle aina Sotsiin asti. Pikavuorolaisilla on oiva tilaisuus seurata Sotsin formulakisat, mitkä ajetaan 28-30. huhtikuuta 2017.

Varaa lippusi seikkailuun tästä.

 

 

 

Ensimmäinen tekninen takaisku tuli tänä aamuna, kun bussin akut olivat tyhjentyneet. Varmuuden vuoksi akut ovat tsekattavana paikallisessa huoltoliikkeessä, joten aikaiseksi suunniteltu rajanylitys muuttui joksikin aivan muuksi. Toivottavasti iltaan mennessä päästään jatkamaan matkaa.

Toimivan netin kunniaksi esittelyssä venäläinen maantiesuihku, joka ei vain puhdista vaan myös ihanasti virkistää matkalla rähjääntynyttä.

Tällaista se matkailu on.

Juuri kun kerkesin toitottamaan, että heilahdetaan tänään rajan yli Kazakstaniin, suunnitelmat muuttuivat.

Kazakstaniin ajaneet rekkamiehet ovat ottaneet yhteyttä meihin ja varoittaneet maan länsiosan pikkuteiden armottoman surkeasta kunnosta. Luvassa olisi 10 kilometrin tuntinopeutta ja niin pahoja kuoppia, että pikavuoron pojat pääsisivät lapiohommiin.

On suurta viisautta kuunnella niitä, jotka asiasta jotain tietävät. Vielä ihan oikeasti ja omakohtaisesti, ei kotoa villasukat jalassa googlailtuna. Näillä olosuhteilla ei viitsi Ajokkia ja matkustajia kiusata.

Muuten tiestö on reitillä Vaalimaa-Pietari-Moskova-Samara ollut pääosin varsin siedettävässä kunnossa, mutta nopeusrajoitukset ovat paikoitellen todella matalia. Esimerkiksi Moskovasta Samaraan vievällä tiellä M5 on pitkä pätkä, jossa nopeusrajoitus on vain 40 km/h.

Esimerkki: kun lähdimme ajamaan puolen yön jälkeen Moskovasta, oli aamukahdeksaan mennessä edetty vain nelisensataa kilometriä. Ei siis kannata tehdä sokeasti pelkän kartan perusteella kovin tiukkoja ajosuunnitelmia, sillä ne eivät tule pitämään.

Moskovan seuduilla myös miliisien määrä on monikertainen verrattuna muuhun reittiin. Miliisit myös muuttuvat sitä leppoisammiksi, mitä kauemmas pääkaupunki jää. Bussi pysäytettiin tätä kirjoittaessa, mutta pysähdys kesti tasan niin pitkään, kun miliisi kuuli, minne linja-auto on matkalla.

Pientä tarkkaavaisuutta vaaditaan kuljettajalta, sillä vähänkin pienemmillä teillä on jonkin verran isohkoja kuoppia ja routavaurioita. Massivisen bussin kanssa körötellessä pienet töyssyt eivät menoa haittaa, mutta esimerkiksi henkilöautolla vastaavaa matkaa suunnittelevat voivat varautua epätasaiseen kyytiin.

Myös muu infra on teiden varsilla kunnossa. Suurilla huoltoasemaketjuilla, kuten Lukoililla, on tasaisin väliajoin asemia, joiden valikoima on yleensä hyvä niin purtavan kuin varaosienkin suhteen. Vilkkaimmilla rekkareiteillä myös muita ruokapaikkoja on riittävästi, eikä perusmättöjen hinta päätä huimaa. Perus-borssi tai vastaava jokajampan mättö irtoaa noin eurolla.

Venäjän-matkaaja pärjää tien päällä siis erittäin hyvin. Ainoastaan säähän on mahdotonta varautua. Rankat lumisateet ovat onneksi väistäneet Pikavuoron reitin, joten todella vaikeista oloista ei toistaikseki ole kokemusta. Ja toivottavasti ei tulekaan.

Ensi yö vietetään Ufan kaupungin ulkopuolella. Huomisesta tulee luultavasti rankka, sillä viisumista alkaa käydä päivät vähiin. Viimeistään tiistaina pitäisi olla ulkona maasta, joten kilometrejä täytyy huomenna niellä kauhan kanssa.

Mobiiliyhteyden takia en saanut kuvia mukaan,  mutta laitetaan niitäkin sitten kerralla enemmän, kuten edellisen postauksen kanssa.

Koko Venäjän-osuus on painettu melkoista haipakkaa, lähinnä ajotuntien, ei -kilometrien osalta.

Oli siis korkea aika levätä.

Mikäpä olisikaan parempi paikka siihen kuin Samara, joka on  Moskovan jälkeen suurin kaupunki reitillämme. Sodanaikaisessa varapääkaupungissa on reilu miljoona asukasta. Teki hyvää päästä hetkeksi pois pikkukylistä, sillä tämänkokoisessa kaupungissa on jo muitakin eväspaikkoja kuin yksi rekkamiesten tienvarsiruokala. Vaikkei niidenkään borsseissa ja pelmeneissä ole ollut valittamista.

Mikon mukaan Samarassa on myös Venäjän kauneimmat naiset. Päivän kaupunkikiertelyn perusteella väitteessä saattaa hyvinkin olla perää.

Ainakin avantouinti näytti maistuvan lokaali-babushkoille, vaikkei hyisen Volgan rannalla ollutkaan saunaa tai edes lämmitettyä pukuhuonetta. Itselleni riitti tällä kertaa sormien kastelu joessa. Kovin paljon muuta ei kaupunki tarjonnut ainakaan päiväsaikaan, mutta katsotaan, mitä ilta tuo tullessaan.

Olen yöpynyt näin hienossa hotellihuoneessa viimeksi ehkä kymmenen vuotta sitten. Tuhannella ruplalla eli reilulla 25 eurolla irtosi aitoa luksusta telkkareineen, WLAN-yhteyksineen ja hierovine suihkuineen. Pieni hemmottelu tekee hyvää, sillä Kazakstanissa on aivan varmasti luvassa bussiöitä ja reippaasti kiristyvää pakkasta.

Täällä Samarassa lepuutellaan vielä seuraavakin yö, jotta kaikki saavat latailla akkuja Kazakstania varten. Tai tehdä mitä parhaaksi näkee.

Venäjä jää siis huomenna taakse, mikä on hieman sääli. Talvinen Venäjä on toisinaan ollut kylmä ja karu, muttei koskaan vihamielinen.

En yritäkään kieltää, etteikö täällä voisi päästä omaisuudestaan tai terveydestään eroon, jos sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta venäläisistä ihmisistä on käsitykseni muuttunut aivan täysin.

Esimerkiksi Syzranissa ensimmäisen kokeilemamme hotellin henkilökunta neuvoi, ettei heidän hotelliinsa kannata jäädä. Ulkomaalaiset olisivat joutuneet maksamaan huoneen hinnan lisäksi 300 ruplan rekisteröitymismaksun ja joitain muita epämääräisiä leimaveroja.

Henkilökunnan piirtämän kartan avulla löytyi kaupungin keskustan ulkopuolelta halpa motelli, joka majoitti pikavuorolaiset ilman minkäänlaisia ylimääräisiä sakkoja. Myös muissa tilanteissa on aina riittänyt apua. Samarassa rengasliikkeen haalarimiehet olivat jo valmiina ajamaan bussin edessä lähimmälle hotellille, kun Ajokki seikkaili hieman eksyksissä eestaas pitkin kaupungin yötä.

Tuomas oireili vielä eilen orastavan flunssan kanssa. Mutta mitäpä ei vuorokausi unta ja syzranilaisen tienvarsimotellin muna-makkara-aamiainen kuosittaisi. Onneksi kukaan muu ei vielä tullut kipeäksi. Myöskin vatsataudeilta on säästytty, mutta oman kokemukseni mukaan pöpöt pysyvät kurissa, kun ulkona on kylmää. Lähempänä Etelä-Kiinaa alkaa vatsa toimimaan itse kullakin, se on aivan varmaa.

Meillä on ollut säiden suhteen erinomainen tuuri. Kunhan Moskova jäi taakse, loska ja nollakelit vaihtuivat pikkapakkaseen ja auringonpaisteeseen tai korkeintaan puolipilviseen säähän. Matkan aikana on ollut korkeintaan kymmenisen astetta pakkasta, mikä tuntuu jopa hieman uskomattomalta ottaen huomioon mannerilmaston ja matkan ajankohdan.

Todelliset haasteet alkavatkin vasta Kazakstanissa. Bussiin varataan vettä ja leipää sen verran, että pärjätään tarvittaessa päiviä, jos esimerkiksi lumimyrskyn takia matkanteko pysähtyy.

Blogissa on nyt tekstiviestipäivitys, joka tosin toimii näköjään muutaman tunnin viiveellä. Kazakstanin osuudella saattaa blogin päivittäminen rajoittua pelkästään tekstiviesteihin, sillä netin saatavuus on todella epävarmaa. Ladataan kuvia ja kuulumisia sitten kerralla enemmän, kun siihen on mahdollisuus.

Tähän asti matka on ollut melkoista surffailua ja pina coladan maistelua siihen verrattuna, mitä on luvassa. Nyt se todellinen seikkailu vasta alkaa.