Suomen suurin matkablogiyhteisö
Ei kategoriaa Matkan valmistelu

Fly like a Superman – Travel like a Bus driver

19.12.2013

 

Sawatdee khrap !

Lensin 15. joulukuuta Thaimaahan tekemään valmisteluja tulevaa Pikavuoroa varten. Lentomatkani oli yllättävän raskas, johon vaikutti mitättömät yöunet sekä kahden pysähdyksen taktiikka.

Sain työt lopetettua edellisenä iltana yhden aikaan yöllä, jonka jälkeen pakkailua, puoli tuntia unta, suihku ja lisää paikkailua, jonka jälkeen siirtyminen Salon linja-autoasemalle laituriin yksi. Saavuin kentälle hyvissä ajoin, koneen lähtöön oli reilut kaksi tuntia aikaa.

 

Ruumaan sai lipun mukaan viedä 30kg, tämä laukku painoi 29,6kg.

Ruumaan sai lipun mukaan viedä 30kg, tämä laukku painoi 29,6kg.

Sinivalkoisin siivin Frankfurtiin, jossa oli parin tunnin vaihtoaika Malesian koneeseen. Kun pääsin ulos koneesta terminaaliin niin aloin etsiä taulusta jatkolentoa. Lennolle ei vielä ollut lähtöporttia. Vihdoin, kun lento näkyi taululla, oli lennon tietoihin lisätty ”delayed”, mahtavaa! En ollut ainoa joka jäi tuijottamaan näyttöä ja tapasin siinä ohessa viisi muuta suomalaista. Kaikilla meillä oli jatkolento Malesiasta Thaimaahan ja lyhyt tunnin vaihtoaika Malesiassa. Heti tuli mieleen että se siitä Bangkokin jatkolennosta mikäli emme pääse aikataulun mukaan Malesiaan.

Pienen odottelun jälkeen pompahti esille lennon lähtöportti ja siirryimme koko retkue terminaali kakkoseen kyseiselle portille. Kun päästiin perille niin delayed-aika oli hävinnyt ja portin numerokin oli vaihtunut :) Mielenkiintoista. Siellä ohjaili lentoyhtiön väki uudelle lähtöportille ja kertoivat, että kone lähtee ajallaan.

Yhdellä meistä ei ollut kuin menolippu Thaimaahan ja Malesian lentoyhtiö ei laskenut häntä koneeseen. Aikaa oli vain hetki ostaa lippu pois Thaimaasta. Onneksi kentällä oli wifi, niin lainasin Villelle tietokonetta ja hän ehti kuin ehtikin ostamaan lipun.

 

Nälkä, jopa koneen ruoka maistui hyvälle.

Nälkä, jopa koneen ruoka maistui hyvälle.

Päästiin koneeseen ja edessä oli lähes 12 tunnin lentomatka Kuala Lumpuriin. Meidän onneksemme kone laskeutui ajallaan ja ehdittiin mukavasti Bangkokin jatkolentoon. Lentoaikaa Helsingistä Bangkokiin kertyi yhteensä 19 tuntia ja 50 minuuttia.

 

Thai Airways KUL - BKK.

Thai Airways KUL – BKK.

Bangkokin kentällä vaihdoin Villen kanssa yhteystiedot. Hän oli kiinnostunut Ajokin siirtoreissusta Melakasta Ban Pongiin ja 3. maaliskuuta alkavasta Aasian pikavuorosta.

 

Suvanarbhumin kentällä laukkujen venailua.

Suvanarbhumin kentällä laukkujen venailua.

FRA - KUL

FRA – KUL

Ostettiin tänään samat liput Kuala Lumpuriin ja sieltä olisi sitten tarkoitus jatkaa bussilla Melakaan. Melakassa olisi tarkoitus hengailla vuoden loppuun ja uusi vuosi vaihtuu näillä näkymin Kuala Lumpurissa, jonka jälkeen V8 tärähtää taas käyntiin ja suuntana Ban Pong, jossa tuttu koritehtaan halli odottaa.

Ennen sitä ohjelmassa on siis paikallisen matkatoimiston tapaaminen face to face, jossa neuvotellaan Myarmarin matkan yksityiskohdista.

Toinen matkani mission, mikä tuli jo aikaisemmin esille, on Ajokin fiksaus ja siirtäminen Melakasta ”lähtöruutuun”. Yritän myös ottaa iisisti ja rentoutua viimeiset päivät Thaimaan lämmössä. Kun tämä kaikki on tehty, niin lennän vielä tammikuun puolella Suomeen pitämään Aasian pikavuoromatkasta info -tilaisuuden.

 

Salolaisen bussikuskin aamiainen 91 baht, eli reilu 2 euroa.

Salolaisen bussikuskin aamiainen 91 baht, eli reilu 2 euroa.

Usein kuulee, että Suomalaiset pakkaa mukaansa matkoille ruisleipää, sinappia, kahvia ja turkinpippureita, mutta meitsin matkalaukku oli täyteen pakattu linja-auton iskareita ja teippejä. Mukaan ennätti myös Ajokin uudet EU-rekisterikilvet.

 

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: TÄH!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: TÄH!

Pikavuorolla on nyt kaksi vaihtoehtoa, matkustajat saa äänestää. Mikäli toteutamme pikavisiitin Myarmariin, niin tarvitsemme 20 matkustajaa. Alle sen määrän en pysty pitämään lipun hintaa kohtuullisena. Ilmoittautumisaika alkaa NYT ja loppuu 31. tammikuuta 2014.

Myarmarin tarkemman reitin ja aikataulun hintoineen pyrin julkaisemaan jouluksi. Tässä hiukan suuntaa antavaa:

Matkan kesto 6-7 päivää.

Arvioitu rajanylitys 10. maaliskuuta, Thaimaan rajakaupungista Mae sod.

Yöpymiset: Mawlamyine, Yangon, Naypyidaw ja Hpa-an.

Tämä aika tingataan Thaimaa – Malesia reitistä.

Tervetuloa mukaan! Ilmoitathan sähköpostitse mielenkiintosi, haluatko Myarmarin Aasian etappiin, vai kiinnostuitko pelkästään Thaimaa – Malesia etapista. Aasian matka (Thaimaa – Malesia) järjestetään joka tapauksessa riippumatta lähtijämäärästä.

Katso reitti ja aikataulu Thaimaa – Malesia etapista täältä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply