Suomen suurin matkablogiyhteisö
Thaimaa Videot

Ohi on

8.3.2011

Pikavuoron virallinenkin päätöstilaisuus on pidetty ja matkustajat levittäytyneet ympäri Thaimaata, kuka minnekin. Itse olen vielä Bangkokissa, sillä ajatus eteenpäin menosta tuntuu kovin vastenmieliseltä ja raskaalta. Ei ihan vielä, kiitos.

Intercontinental-hotellin parkkipaikalle ilmestyi eilen pari-kolmekymmentä suomalaista kuvaamaan bussia ja vaihtamaan kuulumisia matkalaisten kanssa.  Myös suurlähettiläs Sirpa Mäenpää oli vastaanottamassa bussia.

Virallisen osuuden jälkeen suurlähetystön henkilökunta kutsui koko poppoon saunomaan, uimaan ja syömään. Suurkiitokset koko porukalta lähetystön vieraanvaraisuudesta: kattoterassin uima-altaalla vatsa täynnä Bangkokin öisiä valoja katsellessa reissu pistettiin viimein henkisesti rusettiin. Tämän parempaa lopetusta ei voisi kuvitella.

Käykäähän vielä vilkuilemassa blogia, tiedä vaikka sitä pienen loman jälkeen innostuisi jotain tännekin päivittämään ja päivittelemään.

Nyt kuitenkin aikataulut ja yli päivän päähän ulottuvat suunnitelmat hetkeksi totaaliseen kieltoon. Pikavuoro Bangkokiin kuittaa ja kiittää, toivottavasti palataan joskus asiaan toisessa paikassa, toiseen aikaan.

Over and out.

You Might Also Like

29 Comments

  • Reply oka440 8.3.2011 at 13.23

    Sinne se sitten päättyi… Veljeni Lassi palaa joskus takaisin… toivottavasti

    Hyvää jatkoa, jos luet tämän.

    T. isoveli

    • Reply lassi from bus.. 9.3.2011 at 6.12

      kiitos!ja luin kyllä mutten ole toistaiseksi tulossa…terkkuja sinne!

  • Reply Maisuli 8.3.2011 at 13.26

    Reissunne on onnellisesti ohi. Onnea teille ja kiitos! Yksi kysymys kuitenkin vielä, en tiedä, saanko siihen vastausta koskaan. Paljonko tuli loppukilometrilukemaksi bussin mittariin? Siitä ei tainnut olla missään kohdassa mainintaa, vai menikö minulta se ohi..

  • Reply koukussa 8.3.2011 at 13.29

    :-D KIITOS, mahtava videokooste!

  • Reply Kaija 8.3.2011 at 14.01

    Kiitos hienoista kokemuksista. Onnea ja menestystä kaikille matkalaisille!

  • Reply EsaT 8.3.2011 at 14.54

    Olis vielä kiva saada kokovartalokuljettaja, king of the road Janin tunnelmia urheilusuorituksesta: miltä nyt tuntuu? Blogia syntyi ennen Teroa joten kai jälkeenkin. Salon Tilausmatkat tai joku muu, please!

  • Reply Salon Tilausmatkat Oy 8.3.2011 at 17.03

    Hei!

    Pitkän viikonlopun luksusmökillä Saariselällä (www.kultakelo.com) on voittanut Suvi Uudeltamaalta. Onneksi olkoon voittajalle! Kiitos kaikille osallistuneille! Voittajaan on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti. Kilometrejä Thaimaan rajalle kertyi siis 12211,5km. Lähimmäksi osui Suvin 12048km arvaus.

    Kiitos kaikille matkaa seuranneille! Lisäilemme vielä tulevaisuudessa Janin ottamia matkakuvia Salon Tilausmatkojen Facebook- sivuille ( http://www.facebook.com/salontilausmatkat ). Onnittelut kaikille Pikavuoron matkaajille! Kiitos myös Rantapallolle, Terolle, Salon Rikalalle, Lähialuematkoille, Vehotrucksille ja Mastercomille!

    Laitamme vielä kilometrimäärän Bangkokiin julkiseksi, kun sen saamme käsiimme. Janin tunnelmia tullaan kuulemaan varmasti jossain muodossa. Ajankohtaa on vaikea sanoa, sillä Janikin on aikalailla loman tarpeessa. Bussin kohtalosta ei ole vielä varmuutta, ja siitäkin tulee vielä lisätietoja.

    Vielä kerran kiitos kaikille ja onnittelut matkustajille!

  • Reply Julian Noble 8.3.2011 at 17.10

    Loistava lopetus,Teenage kicks,The Undertones !
    En oo valovuosiin lukenut mielenkiintoisenpaa ja koukuttavanpaa matkablogia.
    Onneksi pääsitte ehjinä perille,heittäkää se Jani kolmesti ilmaan.On siinä saanut
    rattia vääntää.
    Kiitos,kippis ja kumarrus kaikille.Näihin kuviin,näihin tunnelmiin!!!

  • Reply uralin pihlaja 8.3.2011 at 17.36

    Onneksi olkoon, paljon on nähty ja matka on tehty!
    Suurlähetystön juttu kruunasi koko matkanne, tää oli hieno päätös.
    Nauttikaa vielä lämmöstä ja auringosta, täällä myrskyää ja lumi lentää,
    ei siis kiirettä Suomeen!
    Tulipahan ihan tyhjä tunne,kun ei ole enää matkaseurantaa :)

  • Reply Susku 8.3.2011 at 17.53

    Voih! Nyt se on sitten ohi, meidän lukijoiden kohdalta ainakin. Kiitos matkan jakamisesta kanssamme. Ja kylläpä sitten onkin tyhjä olo, lisää tällaista! (Ja toivottavasti joskus itsekin mukana eikä vain lukijana rannalla ruikuttamassa :).)

  • Reply Redang_Girl 8.3.2011 at 18.48

    Suuri & sydämellinen KIITOS matkan taidokkaasta taltioinnista! Olen ollut tämän blogin antiin enemmän kuin tyytyväinen ihan jokaisella osa-alueella. Eniten ihastusta herätti hyvälaatuinen, viihdyttävä ja ammattitaitoinen kirjoitustyyli sekä todella kauniit kuvat. Blogin kautta tulivat tutuiksi monet sellaiset maat ja paikkakunnat, joihin ei monikaan välttämättä olisi muuten päässyt tutustumaan.
    Teron lisäksi kiitokset Rantapallolle, Janille, kaikille muille Pikavuoron matkustajille, Mastercon Oy:n Jarille sekä jokaiselle blogin kommentoijalle (monet lähettivät mielenkiintoisia linkkejä, kiitos niistä).
    Kaikkea hyvää jatkoon ja ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja! Nauttikaamme matkailusta, kauneudellaan silmänurkat kostuttavista maisemista, paikallisten elämänmakuisista ja mielenkiintoisista tarinoista sekä uusien kulttuurien tarjoamista ajatuksista ja elämyksistä. Kiitos!!! :)

  • Reply Mummi 8.3.2011 at 21.07

    Samanlaisin sanoin haluan kiittää kuin Redang_Girl edellä.
    Täydellisen nojatuolimatkan olen saanut tehdä blogia lukien ja kuvia katsellen.

    Ps. Onko ”kolehdin keruuta” ajateltu esim. Janille? Mielelläni osallistuisin sellaiseen keräykseen.

  • Reply Harald 8.3.2011 at 21.16

    Kiitän ja kumarran mielenkiintoisista hetkistä, joita olette järjestäneet meille blogin lukijoille. Huhtikuussa kuukauden keikka Kiinaan, vierailen mm. Xianissa. Odottavan aika on pitkä…

  • Reply Ylpeä salolainen 8.3.2011 at 21.23

    Upeaa, että olette perillä! Matkakertomuksenne ovat olleet mielenkiintoista ja mukavaa seurattavaa, kiitos niistä ja myös upeista kuvista. Te olette nyt muulle maaailmalle todistaneet, että suomalaisella sisulla, kekseliäisyydellä, rohkeudella ja päättäväisyydellä pääsee pikavuorolla Salosta Bangkokiin.
    Kaikkea hyvää koko matkaseurueelle, uusia seikkailuja odotellessa….!.

  • Reply Raisa 8.3.2011 at 22.08

    Kiitos mielenkiintoisesta ja mukavasti kirjoitetusta matkakertomuskesta! On ollut kiva seurata matkaanne, ja onnea perillepääsystä ; )

  • Reply Mie 9.3.2011 at 11.37

    Koska lähtee vuoro Bankok – Helsinki ?

  • Reply ollos 10.3.2011 at 10.58

    Voi hitsin hitsi,nyte tuo loppu vai.Kyllä sai vielä viimeisen muiston reissustanne,kun siinä viimeisiä XO rippeitä nautiskelin ja surffailin netissä haikaillen pikavuoroa.
    Esiin ilmestyi järkyttävä uutisotsikko.XO tunki ulos nokasta ja korvasta ja vaimon tallinnan kristallimalja putosi kivilattialle.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/03/1285793/suomalaisbussi-pain-kallionseinaa-phuketissa
    Onneksi kukaan ei turmassa loukkaantunut.

    Kiitokset kaikille ja kippis

  • Reply Maaseppä 10.3.2011 at 15.48

    Bussimatka Suomesta Bangkokiin on sitten saatu turvallisesti päätökseen.
    Tätä matkablogia oli mukava seurata täältä Suomesta.
    Ei varmaan olisi tämä bussi koskaan aavistanut, että se päätyy lopulta Thaimaahan.
    Toivon kaikille matkalaisille oikein hyvää lomaa, ei sieltä kannata ennen kesää tulla suomeen.
    Kannattaa nauttia lomasta ja nyt, kun ei ole enää sidoksissa matka-aikatauluun, niin pystyy paremmin tutustumaan Thaimaahan.

  • Reply peka 10.3.2011 at 16.02

    Käykää lukemassa blogi ”Havaintoja matkan varrelta ”

  • Reply Vesa 10.3.2011 at 16.33

    Kiitos hienosta ja koukuttavasta nojatuolimatkasta maailman ääriin. Hyvää jatkoa ja turvallista kotimatkaa kaikille.

  • Reply henkka2 11.3.2011 at 19.50

    Minäkin kiitän ja kumarran matkablogin tekijöitä kuin myös kaikkia matkaan
    osallistuneita. Olette urhoollisesti suoriutuneet yli 12 tuhannen kilometrin
    matkasta taidolla ja onnella. Se on ainakin mitalin arvoinen suoritus.

    En ole päässyt lukemaan blogia pitkään aikaan ja siten siis seuraamaan tapahtumia. Yritän kuitenkin lukea ne kaikki jahka tässä itse kuntoudun. Toivotankin nyt siis kaikille ja erityisesti Janille kaikkea hyvää kun jaksoi rahdata bussin kaikkien vaikeuksien kautta voittoon. Se oli miehen työ.

    Mieltäni vaivaa vain yksi pikku juttu, ja saattaahan jossain olla jopa maininta siitä, mutten ole lukenut. Kuinka paljon reissu tuli maksamaan kaikkine korruptiorahoineen? Summa on luultavasti suuri.

    Nyt kaikille matkalaisille lokoisaa makailua beachillä matkan rasituksista. Muistanette että siellä
    aurinko polttaa ihon korpuksi varttitunnissa ellei ole tuhti aurinkorasvakerros nahassa.
    Aurinkoista lomaa, toivottaa Henkka

  • Reply henkka 11.3.2011 at 21.48

    Kiitokset koko porukalle! Ja kiitokset henkka2:lle, kun jaksoit loppuun asti pitää oman nimimerkkisi :D

  • Reply lahti32 12.3.2011 at 16.56

    Kiitos hienosta raportoinnista reissultanne, olipa erittäin mukava seurata bussin kulkua. Ilmoitelkaahan täälläkin jos Ajokki jatkaa vielä matkaansa ;)

  • Reply Eija Seppälä / Salo 12.3.2011 at 21.23

    Onnea – perillä olette !

    Kiitos matkablogeistanne, joita oli ilo lukea ja kommentoida. Ihan tuli vesitippa silmään, kun ajattelin mikä kokemus teillä on takana, mikä yhteishenki on ollut läsnä ja miten olette kaikki jaksaneet kulkea välillä vaikeaakin reittiä maaliin saakka.

    Pärjätkää siellä jossain, kuka missäkin …. mutta suuri kiitos teille kaikille – olette tehneet historiaa !

  • Reply Mika Kontio 12.3.2011 at 22.36

    On ollut mukava seurata matkaanne. Kiitos blogikirjoituksistanne ja valokuvista. Varmasti ikimuistoinen matka.

  • Reply Johanna Salosta 13.3.2011 at 19.37

    Oli elämy solla lukijamatkalla kanssanne ja aivan ilmaiseksi kiitos siitä!
    Miksi minulle tuli, niin isänmaallinen tunnelma, kun luin viimeistä blogikirjoitusta..aivan, kuin suomalaisen noustessa palkintokorokkeelle, ja sitten tunteet pintaan nostava Maammelaulu. Mielessäni kuulin sen ihan selvästi.
    Hienoa, että olette turvallisesti perillä.

  • Reply pikkulintu 14.3.2011 at 10.26

    Thaimaalainen pikkulintu laskeutui rannalla olkapäälleni ja supisi: ”Tuon kaikille blogin seuraajille ilon sanoman. Pikavuoro Bangkokiin saattaa syksymmällä olla Pikavuoro Jonnekin Aivan Muualle. Pitäkää silmät ja korvat auki. Näistä kavereista kuulteneen vielä”

    Niin lintu lensi pois ja jätti sydämeeni suuren lämmön ja odotuksen tunteen. Ehkä tämä ei ollutkaan tässä.

  • Reply mimmu 17.3.2011 at 8.09

    Aivan loistolukemista koko matka, tahtoo lähteä mukaan kun / jos seuraava reissu tehdään!

  • Reply JackRuttunaama 18.5.2011 at 8.45

    Nätin kuulosta ja näköstäki videolla. Mites nyt osaattekko sanoa matkanpäällä olleet sellasta realistista summaa mitä meni yhteensä ruokii ja yöpymisii jne reissun muihin kustannuksii? Jos tää starttaa viel tammikuussa ni JackRuttunaama on mukana.

  • Leave a Reply