Hotelliarvostelut Laatumatkailu Pako Arjesta Suomimatkailu

Suomen arvostetuin hotelli – Hotel Kämp *****

30.3.2015

Yhteistyössä Hotel Kämp

*kuva otettu Kämpin sivuilta

*kuva otettu Kämpin sivuilta

Yleistä hotellista

Jos kysytään, mikä on Suomen paras, ylellisin tai hienoin hotelli, vastaukset voivat olla monenlaisia erityisesti siitä syystä, että tuohan on makuasia. Kuitenkin on yksi asia, mistä on turha kiistellä, koska se ei ole mielipide vaan fakta – Suomen arvostetuin hotelli on epäilemättä Helsingin Hotel Kämp.

Kämp on Suomen ensimmäinen viiden tähden luksushotelli, joka perustettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1887. Tämä aikakausi sai päätöksensä 1965, kun hotelli lopetti toimintansa ja Kansallis-Osake-Pankki siirsi sinne pääkonttorinsa. Kuitenkin vuonna 1999 Kämp ”nousi tuhkasta” feeniksin lailla ja toi Suomelle takaisin oman viiden tähden hotellinsa. Voin sanoa ilman epäilyksen häivääkään, että Kämp on Suomen merkittävin hotelli, jossa yöpyvät niin julkkikset kuin valtion päämiehetkin. Hyvänä esimerkkinä tästä on se, että Ruotsin kuningaspari ja Tasavallan presidentti puolisoineen vierailivat Kämpissä pari viikkoa ennen meitä ja pari päivää meidän jälkeemme mm. Elastinen vietti siellä iltaa. Eli ollaankohan mekin nyt julkkiksia :P?

Hotellin tunnettavuudesta huolimatta en rehellisesti sanoen tiennyt hotellista kauheasti ennen kuin yhteistyö tuli ajankohtaiseksi. En esimerkiksi tiennyt lainkaan niistä vuosista, kun Kämpin rakennuksessa ei ollutkaan hotellia. Hotelli oli kuitenkin kiinnostanut minua blogin aloittamisesta asti siksi, että se edustaa Suomessa aivan omaa tasoaan luksuksen saralla… ja täytyy myöntää, että halusin myös selvittää, miksi julkisuuden henkilöt yöpyvät Suomi-vierailuillaan lähes aina Kämpissä. Valitettavasti en kuitenkaan törmännyt Madonnaan, Bruce Willisiin tai muihin superjulkkiksiin. No, ehkä ensi kerralla ;).

Kämp Groupin markkinointipuoli ehdotti meille vierailua hotelliin, jotta pääsisimme tutustumaan Kämpin uudistuksiin. Tartuimme tietysti tarjoukseen ilomielin. Alunperin kuitenkin pari asiaa mietityttivät minua. Ensinnäkin se, että Kämp edustaa vanhanaikaisempaa sisustustyyliä huoneissaan, mikä on täysin päinvastaista sille modernisuudelle, jota yleensä itse haluan hotelleilta, joissa yövyn. Toinen asia oli se, että oletin hotellin ilmapiirin painottuvan tiukempaan ja asiallisempaan puoleen niin, etten välttämättä tuntisi oloani mukavaksi. Onneksi molemmat ”huolenaiheeni” olivat kuitenkin täysin aiheettomia, kuten näette tässä arvostelussa.

Saavuimme Helsinkiin junalla ja kävelimme 400 metrin matkan rautatieasemalta Pohjoisesplanadilla sijaitsevaan hotelliin (pääovi on muuten Kluuvikadun puolella). Sijainti on siis täydellinen. Hotellin aula on samaan aikaan avara, mutta kompakti. Tuulikaapin läpi kulkiessamme huomasimme Tiian kanssa hyvän tuoksun, jonka tajusimme myöhemmin muistuttavan kylpyhuoneesta löytyneitä amenity-tuotteita. Meidät otettiin hymyillen vastaan hotellin respassa, jossa tapasimme myös hotellipäällikkö Mika Makkosen, joka näytti meille paikkoja ja kertoi mielenkiintoisia asioita niin ruokapuolesta kuin kokoustiloistakin.

Huomasin välittömästi hotelliin tullessamme, että tuntui melkein kuin olisi tullut kotiin. Pönöttämisestä ja tiukasta ilmapiiristä ei ollut pienintäkään havaintoa vaan tunsin oloni mukavaksi ja tervetulleeksi. Uskon, että tällainen voi olla iso kynnys monille, jotka harkitsevat luksushotelliin menoa, mutta Kämpissä ei ole pelkoa minkäänlaisesta epämukavasta olosta.

IMG_7211

Monesti sitä kyseenalaistetaan kuinka todellisen kuvan bloggaaja saa hotellista, kun henkilökunta yleensä kuitenkin tietää, että hän on tullut arvostelemaan hotellia. Osaan tietysti ottaa tämän huomioon arvioissani mm. siten, että tarkkailen erilaisissa tilanteissa sivustakatsojana, miten muita asiakkaita kohdellaan. Huomasin esimerkiksi, että vastaanotossa viereisellä tiskillä asioinut aasialainen liikemies sai aivan yhtä ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua kuin mekin. Lisään vielä tähän, että palvelu tapahtui harvinaisen hyvällä englannin kielellä, mikä ei ole niin itsestään selvä asia kuin voisi luulla. Kaiken kaikkiaan Kämpin asiakaspalvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa, kuten kuuluukin olla tämän tason hotellissa.

Tähän väliin on hyvä sanoa, että meille tarjottiin kaksi yötä hotellissa, aamiaiset Brasseriessa ja illallinen Kämpin ravintola Yumessa, mutta koska tästä postauksesta tulisi muuten liian pitkä, päätimme tehdä yhden postauksen hotellista, toisen Brasserien aamiaisesta ja lounaasta ja kolmannen ravintola Yumesta.

EDIT: Brasserie-arvostelu löytyy nyt tämän linkin takaa.

EDIT: Yume-arvostelu löytyy nyt tämän linkin takaa.

Loistavien ruokailumahdollisuuksien lisäksi Kämpistä löytyy tietysti myös Kämp Spa, jossa saa erilaisia hoitoja. Meidän huoneluokkaamme ei kuulunut Span käyttöä (ylemmissä kuuluu), mutta hotellipäällikkö vei meidät katsomaan tiloja ja tarjosi myös mahdollisuuden käydä testaamassa Spa. Valitettavasti meillä ei ollut aikaa siihen tiukan aikataulumme vuoksi, mutta tilat näyttivät mukavilta ja kokemus olisi varmasti ollut rentouttava.

Uudistukset

Erityissyy, miksi tulimme vierailulle Kämpiin juuri nyt, piilee siinä, että Kämpissä on meneillään monia uudistuksia, jotka valmistuvat lähikuukausien aikana. En tajua, miten hotelli pysyy enää itsekään kartalla uudistuksista, koska tuntui, että kaikki tehdään samaan aikaan. Tästä syystä olen hieman pyörällä päästäni.  Ei ole kuitenkaan huolta, että asiakkaat häiriintyisivät näistä, koska uudistukset hoidetaan huomaamattomasti. Lyhyesti sanottuna uudistuksen kokevat tai ovat jo kokeneet Kämp Brasserien ja Yumen ruokalistat, tietyt huoneluokat, uusi lounge ja mm. kylpyhuoneiden amenity-tuotteet. Lisäksi mm. tiettyjä kokoustiloja ollaan uusimassa. Ruokapuolen uudistuksista kerrotaan enemmän niille omistettujen postauksien yhteydessä.

Kaikkein suurin uudistus matkailijan kannalta ovat tietenkin huoneet. Ne ovat kokeneet ns. faceliftin, mikä tarkoittaa monien pintojen uusimista ja huonekalujen vaihtoa, muttei kuitenkaan täydellistä remonttia. Vertaillessani uusia ja vanhoja huoneita on selvästi huomattavissa, että Kämp menee uudistuksillaan modernimpaan suuntaan unohtamatta kuitenkaan perinteitään. Alempien huoneluokkien uudistukset saadaan päätökseen huhtikuun loppuun mennessä. Ylemmät huoneluokat, kuten sviitit uudistetaan käsitykseni mukaan vuoden 2016 puolella. Yllätyin erittäin positiivisesti, että huoneet olivat klassisesta tyylistään huolimatta todella mukavia ja kotoisia enkä kokenut mitään negatiivisia tuntemuksia vanhempaa tyyliä kohtaan. Tiettyihin paikkoihin tämä vain sopii ja Kämp on yksi niistä.

Hotellissa tehdään muutenkin yleisilmeen uudistusta mm. käytävillä, joilla kävellessämme hotellipäällikkö Mika mainitsi myös hieman salamyhkäisesti, että hotellissa on salaisia reittejä asiakkaille, jotka kaipaavat yksityisyyttä. Siispä näin esimerkiksi julkkis voi pujahtaa huomaamatta ulos hotellista, kun fanilauma odottaa pääovilla. En viitsinyt udella enempää, koska tiedän, että hotelli kunnioittaa asiakkaidensa yksityisyyttä, mutta tiedänpähän nyt, että voin mennä kyttäämään julkisuuden henkilöitä muuallekin ;).

Peilisali oli vaikuttava paikka, jossa järjestäisi mielellään hienot juhlat

Peilisali oli vaikuttava paikka, jossa järjestäisi mielellään hienot juhlat

Pääsimme käymään myös kokoustiloissa, joiden uudistus oli hyvässä vauhdissa. Itse kiinnostuin kuitenkin yleistilojen kohdalla kaikkein eniten upouudesta loungesta, joka valmistuu myös huhtikuun loppuun mennessä. Bloggaajana olemisessa on monta hienoa juttua ja yksi niistä on se, että kuulee hotellien projekteista, joita ei ole vielä edes julkistettu virallisesti. Voi siis olla, että tämä loungemaininta on ensimmäinen, joka on tehty mediassa. Lounge ei tule olemaan vain eliittivieraille tarkoitettu tila vaan sen on tarkoitus tulla kaupungin uudeksi olohuoneeksi, jonne kaikki ovat tervetulleita. Emme tiedä tarkempia tietoja vielä, mutta minulle jäi käsitys rauhallisesta oleskelutilasta, jossa on tarjolla mm. hyviä viinejä, viskejä ja muuta sellaista. En kuitenkaan odota näkeväni tuolla juuri 18-vuotta täyttäneitä örveltäjiä tai baarikukkasia vaan enemmänkin rauhallista keskustelua ja laadukkaita juomia arvostavia elämästä nautiskelijoita. Kuulostaa ainakin tällä hetkellä siltä, että minut voi löytää tuolta useammin kuin kerran, kun olemme muuttaneet Helsinkiin.

Meidän huoneemme

Tässä vaiheessa annan Tiian ottaa ohjat käsiin ja kertoa huoneestamme. Olkaa hyvät.

collage1

Koska olimme päässeet jo kiertelemään ympäri hotellia hotellipäällikön johdolla, osasin odottaa, että myös huoneemme on varmasti hotellin tyyliä mukaillen hulppea. Hissi kipusi 8. kerrokseen ja astuessamme ulos sanoinkin Jerrylle, että pidän siitä kuinka pieniinkin yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota – käytävillä oli kauniita tauluja ja peilejä; sivupöytien jalkoja koristivat leijonantassut; arvokkaan näköisiä tuoleja oli siellä täällä jne.

001kämp

Kun pääsimme huoneeseemme asti, ensimmäinen ajatukseni oli ’ylellinen’. Meille oli valikoitu Premium Deluxe –huone, joka henki arvokkuutta, mutta kuitenkin ystävällisellä ja tervetulleeksi toivottavalla tavalla. Kämpissä on uudistettu huoneiden pintamateriaaleja sekä joitakin huonekaluja, ja me saimmekin juuri tällaisen uudistetun huoneen. Uudistus on tehty kuitenkin vanhaa kunnioittaen, eli uusrenessanssinen tyyli on onnistuneesti säilytetty. Huoneen värimaailma oli onnistunut sekoitus tummaa ja vaaleaa – lattiasta, tehosteseinästä sekä tekstiileistä löytyi tummaa kontrastia seinien ja verhojen vaaleudelle.

002kämp 004kämp

Sänky oli aivan täydellinen – muhkea ja sopivan pehmeä. Vaikka kotona olenkin napakamman patjan ystävä, niin kyllä hotellihuoneessa sängyn kuuluu olla hyvällä tavalla upottava. Sängystä löytyi kummallekin nukkujalle kaksi erikokoista untuvatyynyä sekä yhteinen untuvapeitto. Yleensä en tykkää nukkua untuvatyynyllä, sillä jostain syystä herään silloin aina aamuisin niskat jumissa. En tiedä mikä tämän tyynyn salaisuus oli, mutta nukuin todella hyvin ja aamulla niskakivusta ei ollut tietoakaan – pisteet siis sille!

Sängystä sen verran, että se oli upouusi, joten pistin erityisesti merkille, että kyseessä oli siistein hotellisänky, jonka olen nähnyt tähän mennessä. Tyynyt olivat kuitenkin toinen juttu. Huoneissa pitäisi olla automaattisesti untuvatyynyt, mutta uskon, että toinen tyynyni oli ns. ”normityyny”, sillä se oli todella muhkurainen. Pienempi tyynyni oli todella littana, joten oletin, etten saisi nukuttua sillä, mutta hämmästyin, kun molemmat yöt menivätkin mukavasti. Kuitenkin tuo muhkurainen tyyny häiritsi (Tiialta ei löytynyt sellaista).

Toinen bloggaaja vinkkasi, että kannattaisi testata Kämpin unimenua (erilaisia tyynyjä, tyynysuihkeita, yövaloja, rauhoittavaa musiikkia yms.), jonka pitäisi nettisivujenkin mukaan löytyä huoneesta. Kuitenkaan sellaista ei löytynyt, vaikka kuinka etsimme. Kysyimme asiasta vastaanotosta, mutta heilläkään ei ollut selvää tietoa siitä. -Jerry

   Ylellistä ja laadukasta fiilistä lisäsi myös hotellin logon löytyminen erilaisista tekstiileistä, kuten lakanoista. Sängyn päädyssä oleva harmaansävyinen ja kauniisti kuvioitu tehosteseinä antoi sängylle näyttävät raamit, ja teki kokonaisuudesta eheän.

005kämp

Molemmin puolin sänkyä oli samanlaiset yöpöydät sekä valaisimet. Seiniltä löytyi myös kummaltakin puolelta kaksi peiliä, joiden ansiosta etenkin illalla valo sädehti moninkertaisena, ja loi huoneeseen hauskaa sekä kimmeltävää tunnelmaa.

007kämp

Nurkassa, ikkunan vieressä oli mukava nojatuoli ja jalkarahi sekä lukuvaloksi tarkoitettu lattiavalaisin. Nojatuolista muodostuikin yksi lempipaikkani, ja muutaman kerran ehdin istua siinä hetken lueskellen mukaan ottamaani kirjaa. Pidän tällaisista lukunurkkauksista, sillä niissä on aina jotain kotoisaa ja kutsuvaa.

Sängyn ja nojatuolin väliin jäi tilava kaappi, jonne mahtui hyvin laittamaan takit sekä henkarilla roikkuvat vaatteet. Kaapin erikoisuutena oli se, että kaapin sisälle syttyi valot joka kerta, kun avasi ovet – yksityiskohta, joka osoittautui käytössä todella toimivaksi.

009kämp

Ikkunan edessä oli pieni, pyöreä pöytä, joka vilahtaa ensimmäisessä huonekuvassa. Vaatekaapin vastakkaisella seinustalla oli työpöytä tuoleineen – plussaa tulee siitä, että tuoleja oli kaksi. Pidin todella paljon kokonaisuuden ilmavuudesta ja keveydestä, ja erityisesti pöydällä oleva valaisin oli todella kaunis.

010kämp 011.1kämp 011

Huoneessa oli todella paljon säilytystilaa omille henkilökohtaisille tavaroille. Aiemmin mainitsemani vaatekaapin sekä yöpöytien lisäksi löytyi myös suuri, neljä laatikkoa käsittävä lipasto, joka on varmasti hyödyllinen pidempään hotellissa yöpyvälle.

Sänkyä vastapäätä oli tv-tasonakin toimiva kaappi, josta löytyi mm. minibaari sekä myynnissä olevia muita tuotteita kuten suklaata ja sipsejä.

Muistaako kukaan teistä Hangover-elokuvassa, kun sankarit tulevat hotellin sviittiin ensimmäistä kertaa, Alan nappaa pöydältä pähkinäpurkin, mutta muut huutavat heti, ettei niin kannata tehdä, koska pöydällä on painelaatta. En ollut aiemmin törmännyt tällaiseen, mutta Kämpin minibaarissa on sama juttu. Onneksi siitä on ”varoitettu” minibaarin ovessa, sillä jos asiakas ottaa tuotteen pois baarista, se menee automaattisesti huonelaskuun. Tämä on siinä mielessä harmillista, sillä tykkään yleensä laittaa hotellin minibaariin omia vissypulloja, joille oli nyt jätetty tilaa vain kahden pullon verran. Toisaalta ymmärrän sen täysin tämän tason hotellissa, mutta ajattelin, että tämä on ehkä hyvä mainita. -Jerry

012kämp 013kämp

Mielestäni huoneen parhaimmistoa oli kuitenkin kylpyhuone. Siellä jos missä luksuksen pystyi totisesti aistimaan! Vaikka oma makuni on moderni ja pelkistetty, niin siitä huolimatta kyllä minulle tällainen kylpyhuone kotonakin kelpaisi :).

Harmaan ja vaalean marmorin sekä valkoisen onnistunut yhdistely teki tilasta todella ylellisen, ja harkitut yksityiskohdat tukivat tätä mielikuvaa. Kylpyhuoneessa oli erillinen kylpyamme sekä suihku, ja tästä tulee ehdottomasti suuri plussa!

017kämp 018kämp

Olisin voinut viettää suihkussa pienen ikuisuuden, ja myönnän, että kyllä siellä tuli hieman normaalia kauemmin oltua :). Suihkussa oli tavallinen suihkupää, jota tosin joutui pitämään koko ajan kädessä, jos halusi käyttää nimenomaan sitä, mutta itse käytin aina ylempänä seinässä olevaa suihkua. Vesi tuli sieltä todella tasaisesti ja myös vedenpainetta oli helppo säätää. Jerry huomasi, että tästä ylemmästä suihkusta sai myös hierovan toiminnon päälle, ja se onkin varmasti mukava tapa rentoutua illalla ennen nukkumaanmenoa. Suihkunurkan lattia ei myöskään tullut liukkaaksi, ja nurkan pyöreästä muodosta johtuen se oli yllättävän tilava.

WC-istuin oli seinämallinen, ja itse pidän tämän tyyppisistä ratkaisuista. Pieni miinus tulee kuitenkin siitä, että WC:n istuinosa oli paikoitellen hieman kulunut, mikä teki siitä nuhjuisen ja epähygieenisen oloisen – istuin oli muovin sijaan ilmeisesti emalia, ja emalin pinnasta oli lohjennut pieniä palasia, josta nuhjuinen fiilis tuli.

Erityisen suuret pisteet kylpyhuoneelle minultakin, sillä se todella teki vaikutuksen jo pelkästään netistä löytyvien kuvien perusteella. Erillinen suihku ja amme ovat luksusta. -Jerry

023kämp

Kylpyhuoneesta löytyvät kosmetiikkatuotteet olivat The Green Deep –merkkisiä. Merkki on minulle tuntematon, mutta osoittautui käytössä loistavaksi. Tuotteiden raikas, sitruksinen tuoksu yhdistettynä miellyttävään käyttötuntemukseen tekivät sen, että toin mm. hiustenhoitoaineen sekä kosteusvoiteen kotiin asti :). Tämä sarja kuitenkin poistuu Kämpin valikoimasta uuden eksklusiivisemman tuotesarjan tieltä huhtikuun loppuun mennessä.

021kämp 022kämp015kämp

Pienet yksityiskohdat ovat itselleni tärkeitä, ja esimerkiksi hanojen harkittu, hotellin tyylisuuntaan sopiva muotoilu oli ilo niin esteettisesti kuin käytössäkin. Hotellin logo löytyi myös kylpyhuoneen pyyhkeistä.

024kämp 025kämp

Illalla suihkun jälkeen oli ihana kietoutua lämpimään kylpytakkiin ja työntää varpaat mukaviin tossuihin. Jaksoin myös ihastella kylpyhuoneen lattiaa moneen kertaan, sillä se oli aivan mielettömän kaunis.

027kämp

028kämp

Hotellissa on mahdollista tilata illalla Turndown Service, joka tarkoittaa huoneen valmistelua nukkumaanmenoa varten. Halusimme kokeilla palvelua ja käytännössä tämä tarkoitti sitä, että illalla tullessamme takaisin huoneeseen se oli tehty yleisilmeeltään nukkumaanmenoon sopivaksi. Verhot oli vedetty kiinni ja valot oli säädetty himmeäksi. Sängyn molemmin puolin oli laitettu pyyhkeet ja näiden päälle oli aseteltu kylpytossut. Sängystä oli otettu päiväpeite ja koristetyynyt pois. Yöpöydille oli tuotu uudet vesipullot sekä suklaakonvehdit. Kylpyhuonetuotteita oli täydennetty (mm. käsisaippua ja suuvesi oli vaihdettu uusiin), ja myös käsipyyhkeet olivat puhtaat ja kuivat.

Emme olleet koskaan aiemmin kokeilleet Turndown Servicea hotellissa, joten ennakkoajatukseni oli se, että kyseinen palvelu saattaa olla jopa hieman turha juttu. Kaikkihan osaavat avata sängyn ja laittaa verhot ikkunoiden eteen. Halusin kuitenkin testata palvelua, koska se oli mahdollista ja onneksi päätin niin. Nämä pienet asiat olivat nimittäin yllättävän ylellisen tuntuisia ja hymy nousi pakostikin huulilleni, kun saavuimme illalla hotellihuoneeseen. Se oli sitä arjen luksusta, eli Pako Arjesta. -Jerry

Koska olimme hotellissa myös juhlimassa aiemmin samalla viikolla ollutta syntymäpäivääni, uskon että tästä syystä huoneeseen oli tuotu pientä extraa. Sängyn päältä löytyi ruusun terälehtiä sekä suklaakonvehteja, ja työpöydälle oli tuotu suuri kimppu punaisia tulppaaneja. Olin aiemmin päivällä ajatellut, että joskus olisi hauska esittää hotellille jo huonetta varatessa toive siitä, että huoneesta tulisi löytyä valkoisia tulppaaneja. Aivan kuin toiveeni olisi kuultu, ja tulinkin tästä pienestä yllätyksestä aivan suunnattoman iloiseksi! Rakastan tuoreita kukkia, ja noinkin pienellä asialla kuin kukkakimpulla on todella suuri vaikutus koko huoneen ilmeeseen :).

029kämp

Meitä ilahdutettiin myös samppanjan muodossa, ja sillä oli mukava kilistää unohtumattomalle ja onnistuneelle viikonlopulle.

Suomen hienoin hotelli antoi ehdottomasti parastaan, ja hyvä maine on kaikella tapaa ansaittu. Kippis siis sille!

Hotel Kämp on selvästi maineensa veroinen, sillä en ole kertaakaan aiemmin kokenut hotellissa yhtä monta kertaa sitä fiilistä, kun hymy nousee pakostikin korviin asti ja ajattelen ”ai että elämä onkin upeaa”. Erityiskiitokset siis samppanjasta, tulppaaneista, suklaista ja ruusun terälehdistä. Tuli sellainen tunne, että olisi ollut melkein häämatkalla ;). Jos siis haluat itsekin kokea tuon fiiliksen, varaa itsellesi yöpyminen Kämpistä saman tien :). -Jerry

026kämp

 Yhteenveto

Odotukseni Kämpin suhteen olivat korkealla, mutta voin sanoa, että ne ylitettiin upealla tavalla. Suomen arvostetuin ja hienoin hotelli todellakin on ansainnut paikkansa Helsingin sydämessä, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Toivottavasti pääsemme joku kerta testaamaan myös uudistetut sviitit, kun ne ovat valmiita :). Mutta se on varmaa, että tulemme vierailemaan Kämpissä vielä monen monta kertaa. Jos kaipaat luksusta elämääsi, täältä sitä saa. Yrittäessäni miettiä, miten kuvailisin Kämpiä ja sen tunnelmaa, jonkinlainen seinä iski vastaan. Se on jotain ainutlaatuista, mitä en ole ennen kohdannut. Se on sellaista, joka on koettava itse.

Katselen yleensä yhteistyöhotellin hintoja lähiviikoille, jotta lukijani tietäisivät, millaisissa hinnoissa pyöritään. Alla näkyvät hinnat ovat kahdelle hengelle. Ensimmäinen hinta on ilman aamiaista ja toinen sen kanssa.

  • Hinta kahden viikon päähän (jopa -44%) 2hlö:
    • Edullisin Deluxe-huone 160€/240€ (ilman aamiaista/aamiaisella)
    • Meidän huone, eli Premium 180€/265€
  • Hinta kuukauden päähän:
    • Edullisin Deluxe-huone 220€/260€ (ilman aamiaista/aamiaisella)
    • Meidän huone, eli Premium 245€/285€

Huomasin siis, että tällä hetkellä Kämpin hinnat ovat jopa 44% edullisemmat kuin yleensä. Jos haluat hemmotella itseäsi, nyt siihen on hyvä hetki.

+ Tilavat huoneet

+ Ystävällinen asiakaspalvelu

+ Ylellisyyden tuntu kaikkialla

+ Hyvä äänieristys huoneissa

+ Hyvä ravintolatarjonta

+ Spa

+ Erinomainen sijainti

+ KYLPYHUONE!

– Minibaarin pienehkö tila omille tuotteille (tätä ei välttämättä edes voi sanoa miinukseksi)

– Tyynyt omalla kohdallani

– Henkilökunnan tiedot unimenusta ja Turndown Servicestä olivat hieman hakusessa, joten ehkä tätä voisi parantaa pienellä tietoiskulla

 

Haluamme kiittää Tiian kanssa Kämpin ystävällistä henkilökuntaa, hotellipäällikkö Mikaa, hotellinjohtaja Marcia ja markkinointipuolen Ritvaa ja Katjaa! Kiitos mahtavasta kokemuksesta, joka teki meille muutenkin todella tärkeästä viikonlopusta vieläkin unohtumattomamman.

Mitä mieltä olette, lukijani, kiinnostaisiko teitä yöpyä Kämpissä? Kommentit ja kysymykset ovat erittäin tervetulleita.

Ruokapuolen postaukset ovat tulossa lähiaikoina, joten kannattaa seurata blogia Facebookin puolella, jotta näet päivitykset ensimmäisten joukossa :).

 

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply Maarit Johanna 30.3.2015 at 21:21

    Ihan mielettömän hieno postaus kuvineen ja teksteineen jälleen kerran! Olette kyllä uskomaton tiimi tähän hommaan Tiia ja Jerry 🙂

    Teillä on silmää ja osaatte kyllä kiinnittää huomion juuri oikeisiin asioihin. Yksityiskohtaiset kuvat ja mielenkiintoinen tarinamainen postaus, kyl tykkäsin! Vitsi toi turndown service, en ollut kuullutkaan. Melkoisen hieno kokemus varmasti. Kattelin muuten itekki hintoja Kämppiin ja kyllä ne yöhinnat kakkosella alkaa. Aikaisemmin olen nähnyt vaan yli kolmensadan hintoja per yö, mutta nythän nuo periaatteessa kilpailee jo Havenin ja Hiltoneiden kanssa sillon tällön!

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 30.3.2015 at 21:29

      Kiitos todella paljon, Maarit :)! Tällaista palautetta on niin kiva saada :D.

      Hienoa, että postaus oli myös mielenkiintoinen, koska pidemmissä postauksissa on aina se vaara, ettei sitä jaksa lukea. Hyvä kuitenkin, ettei näin ollut nyt :). Kannattaa ehdottomasti testata tuota turndownia, jos on joskus mahdollista. Ollaan yövytty ainakin yhdessä hotellissa aiemmin, jossa se on mahdollista (mahdollisesti useammassakin), muttei ole vain tullut käytettyä sitä. Kämpin hinnat on Suomen mittapuulla kohtalaisen korkeat, mutta kannattaa muistaa, että hotellin alin huoneluokka on jo automaattisesti muiden hotellien parempien huoneiden tasolla, eli halvimpia hintoja ei kannata vertailla muiden välillä :). Nyt tosiaan hinnat ovat melko alhaisia yleiseen tasoon nähden, joten kannattaisi varata ;).

  • Reply tatjaana 30.3.2015 at 21:31

    Tärkein tieto: ”painelaatta”. Olen usein hotelleissa tyhjentänyt minibaarin sisällön pöydälle ja pannut omat eväät jääkaappiin. Ennen lähtöä olen lastannut pullot ja purnikat takaisin minibaariin.
    Jos joskus majoitun Kämppiin, niin en tee niin.

    Hienon näköinen hotelli ja lähellä poikani asuntoa, mutta mitä arvelet, kannattaisiko minun valita se Blu Plaza… tai Torni? Missä näistä tuntisin (ja mieheni tuntisi) olonsa vähiten vaivaantuneeksi, kun menisimme hotelliin tai aamupalalle?

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 30.3.2015 at 21:40

      Toimin itsekin noin lähes joka kerta hotelliin tullessani, joten ajattelin, että tuo tieto voi olla tärkeä tietyille henkilöille :P. Hyvä, että oli hyötyä!

      Suosittelen tietysti tällä hetkellä Kämpiä erityisesti tavallista alhaisempien hintojen takia, mutta jos haluat suoran vastauksen noihin kahteen, sanoisin, että kumpikin ovat hyviä vaihtoehtoja tuon suhteen. Valitsisin kuitenkin itse Plazan, koska se on enemmän minun tyyliseni. On tietysti itsestä kiinni, milloin tuntee itsensä vaivautuneeksi, mutta en ole noissa kummassakaan huomannut sellaista :).

  • Reply Kthetraveller 30.3.2015 at 21:37

    Testattu on omalla (tai siis miehen) rahalla aikoinaan ja melko hyväksi havaittu, joskin huomautettavaakin oli 😉 Huoneeni kyllä tuntui olevan samanlainen kuin teidän huoneenne, mutta ilman uudistusta kun visiitistänikin on aikaa. Harmittelen kovasti etten ymmärtänyt testata tuolloin tyyny-/peittomenua (en ollut tyytyväinen peittoon) saatikka aamupalaa kun uni meni syömisen edelle. En tiedä jäikö minulta huomaamatta mutta oliko kaapissa edelleen sellainen huomattavan pieni tallelokero vai onko se vaihdettu isompaan huoneuudistuksen myötä?

    Tykkäsin Kämpistä hotellina ja sen palvelusta + Spasta, mutta jos ollaan rehellisiä niin Grand Hotel Kronenhof Pontresina vie voiton. Siellä me olimme myös täysiä maksavia turisteja ja saimme erittäin upeaa palvelua (mukaanlukien hotellinjohtajan huomion) ilman bloggaajastatusta. Vissi ero Jerry, vissi ero 😉

    Mutta anyway, hyvä postaus hyvästä hotellista ja jään odottamaan innolla muita osioita.

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 30.3.2015 at 21:44

      Miehen rahalla on aina paras xD. Itsekin voisin ensi kerralla testata unimenua, koska se jäi vielä mietityttämään :). En huomannut tuollaistsa tallelokeroa, mutta vaatekaapissa oli ihan normi kassakaappi.

      Uskon, että Kronenhof on varmasti ollut hieno kokemus, koska eihän se ihan turhaan ole voittanut kaikkia palkintojaan ;). Uskon kuitenkin, että Kämpissä ja siinä voi varmaankin olla jonkin verran samoja piirteitä. Totta, se on suuri ero ;). Kyllähän sielläkin pitää varmaankin käydä joku kerta, kun jaksat kehua sitä niin kovasti :).

      Kiva juttu, että pidit, kiitos! Ruokapostauksia kannattaakin odottaa ;). Kiitos kommentistasi!

  • Reply Sanna/ Tuntematon turisti 30.3.2015 at 22:25

    Hieno kirjoitus! Ihana sänky ja tuo kylppäri, huoh! Tänne voisi joskus kyllä tulla vaikka hääpäivää juhlistamaan!

    Pakko kertoa tuohon minibaariin liittyen, että meillä oli samanlainen systeemi yhdessä Miamin hotellissa ja uloskirjautuessa ylläri oli melkoinen, kun respassa odotti reipas lasku. Onneksi kuitenkin uskoivat, ettemme olleet mitään juoneet eikä laskua tarvinnut maksaa. Nuo muutamat ylimääräiset sydämen lyönnit opettivat kuitenkin kiinnittämään asiaan huomiota muuallakin!

    Ja tuo turndown service on kyllä kiva! Siitä voisin mainita, että ainakin niillä varustamoilla, joilla olen itse Karibialla risteillyt, palvelu kuuluu asiaan automaattisesti. Siitä samat fiilikset kun sullakin eli kyllä tuntuu hienolta palata illalla ”valmiiksi laitettuun” hyttiin! Suosittelen sitä siis minäkin!

    Pahoittelut tästä aiheen viereen pomppimiseen… Hyvältä näyttää Kämp ja innolla jään odottamaan ruokapuolta! Hampurilaisten ystävänä muistan kyllä hyvin, että jaoit instaan varsin houkuttelevan näköisen kuvan!

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 30.3.2015 at 22:47

      Kiitos paljon, Sanna :)! Kiva, että tykkäsit kirjoituksesta ja hotellista. Kämp soveltuu täydellisesti romanttiselle lomalle!

      Auts. Mietitkö jälkiäteen, että oliko asiaa ilmaistu missään? Tuollainen voi olla inhottava ylläri, mutta onneksi asia hoitui. Ette varmasti ole ainoita, joille on käynyt noin.

      Kiva tietää, että tuota käytetään paljon myös risteilyillä :). En ole vielä itse päässyt niille kunnon risteilijöille, joten kokemusta ei löydy omasta takaa. Kämpissä palvelu kuuluu hintaan, mutta sitä pitää pyytää erikseen. Paitsi toisena iltana olimme saaneet sen pyytämättä :). On siinä jotain niin hienoa.

      Pomppiminen on hyvästä, joten ei tarvitse pahoitella. Hienoa, että myös nuo ruokapostaukset kiinnostavat. Kyllä se burgeri kannattaa käydä testaamassa ja toteamassa itse onko se Helsingin parhaimmistoa ;). Kiitos kivasta kommentistasi!

      • Reply Sanna/ Tuntematon turisti 31.3.2015 at 20:01

        Eipä kestä! Nyt kun kysyit ja muisti taas palailee, niin homma meni niin, että me saatiin jo aamulla huoneeseen lasku ja siinä olivat nuo minibaarin juomat. Kun asiaa sitten kaapista tarkistettiin, niin kyllähän se asia siellä mainittiin. Oma moka siis kun ei lappusta luettu, mutta olisi se silti kovasti kirpaissut ne maksaa. Mielessä kyllä kävi sekin vaihtoehto, että jos juomat kerran maksetaan, niin sitten ne myös juodaan 🙂 Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja kotimatkalle pästiin lähtemään ihan vaan pulloveden voimalla! 😉

        • Reply Jerry / Pako Arjesta 31.3.2015 at 20:21

          Ajattele kun olisittekin vetäissyt aivan naamat niillä kaapin viinoilla, menneet respaan ja selittäneet, että ”juotiin kun oltaisiin jouduttu maksamaan” ja sitten ne olisi sanoneet, että asia olisi ollut helppo ratkaista muutenkin x). Olisi ollut oikein ”suomalainen” olo ;).

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita 30.3.2015 at 23:00

    Erittäin asiantunteva postaus! 🙂
    Itsekin olen ajatellut piristää arkeani hotelliviikonlopulla esim. juuri Helsingissä tässä lähiaikoina ja olen kiinnittänyt tuohon huomattavasti edullisempaan hintatasoon myös huomiota nyt ihan lähipäivinä.
    Tämän postauksen perusteella ihan varmasti valitsisin Kämpin mikäli kukkaro antaa myöden 🙂 Ja olisihan se mielenkiintoista olla asiakkaana kun eivät tietäisi minun tutkivan paikkoja ja palvelua suurennuslasin kanssa kirjoittaakseni siitä blogissa. 🙂 Toki uskon sen täysin, että tämän tason hotellissa homma hoidetaan mallikkaasti jokaisen asiakkaan kohdalla.

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 30.3.2015 at 23:29

      Kiitos paljon, Virpi :)!
      Hotelliviikonloput ovat todella virkistäviä, joten kannattaa ehdottomasti toteuttaa se! Ja tosiaan nythän olisi täydellinen tilaisuus käydä Kämpissä, jos on kiinnostusta sitä kohtaan :).
      Eli sinne vain, sillä on se sen arvoista, vaikkei se halpaa olekaan ;). Tuossa ”anonymiteetissä” on aina omat etunsa blogin kannalta, joten kuulisin mielelläni kokemuksistasi, jos päädyt tuonne. Käy vaikka vinkkaamassa täällä blogin puolella, jos teet postauksen jossain vaiheessa, etten vain missaa sitä blogipostausten valtavaan virtaan :).
      Hieno juttu kuitenkin, että postaus vaikutti noin positiivisesti ajatuksiisi Kämpin suhteen. Toivottavasti löydät itsellesi sopivimman hotellin tuohon tilanteeseen :)!

  • Reply Sandra 31.3.2015 at 01:02

    Hyvä postaus jälleen kerran. Jaksoi hyvin lukea, vaikka mittaa kertyi. Erityisesti tuo kylpyhuone miellytti silmää :). Tuollainen voisi olla hyvä tapa juhlistaa jotakin merkkipäivää, esimerkiksi hääpäivää tai voisin kuvitella, että ostettaisiin vaikka sisarusten kanssa äidille 50-vuotislahjaksi yö tuolla.

    Yksi asia, mikä pisti silmään noissa laittamissasi hinnoissa. Nyt ymmärsin, että hinta on kalliimpi ilman aamupalaa. Onko tosiaan näin vai käsitinkö jotain väärin? 🙂

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 31.3.2015 at 08:00

      Kiitos paljon, Sandra :). Kiva, että tykkäsit! Tuo on juuri sellainen paikka, jonne voisi mennä viettämään jotain merkkipäivää!
      Ei hitto! Nyt meni kyllä oikeasti omaan piikkiin, sillä laitoin nuo väärinpäin :O. Korjaan sen välittömästi! Kiitos huomiosta :P.

  • Reply Veera Bianca 31.3.2015 at 18:16

    Sulla on kyllä nämä hotellipostaukset aina hyvän kattavia! 🙂 Tuo on kyllä hotelli mistä oli kiva nähdä ’kulissien’ taakse kun en ole siellä koskaan vielä yöpynyt!

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 31.3.2015 at 18:29

      Kiitos, kiva että pidät meidän mammuttipostauksista :P. Onhan niissä luettavaa, mutta halutaan aina antaa mahdollisimman paljon tietoja Tiian kanssa :). Parasta tässä matkabloggaamisessa on juuri tuo kulissien taakse näkeminen, koska joihinkin paikkoihin ei välttämättä koskaan pääsisi asiakkaan roolissa. Kannattaa yöpyä tuolla joskus, kun haluat oikein hemmotella itseäsi :).

  • Reply lena / london and beyond 1.4.2015 at 15:30

    Hyvää työtä olette tehneet hotelliarvostelun kanssa taas! 🙂

    Kämpin hinnat ovat itseasiassa sitä luokkaa, että olen yllättynyt. Tuo tarjoushinta 160e ei varsinkaan kuulosta Suomen hotellihintoja katsellessa pahalta… tiedät mitä mieltä niistä olen. 😀 Joten pieni satsaus lisää ja Kämpiin, kiiiiitos.

    Pidän tärkeänä hotelleissa tuota hyvän englanninkielen osaamista, mistä mainitsit. Pisteet siitä. Suomalaiset puhuvat hyvää englantia, mutta pienet asiat kuten ”please” jne jäävät usein puuttumaan. Suomalainen puhuu englantia usein kuten suomea ja siitä saattaa jäädä ulkomaalaiselle hieman…. ”tönkkö” kuva. Ei ole mikään tarkoitus moittia, koska suomalaisten enkun taito on tosiaan parempi kuin monella muulla kansalla, mutta tuon tason hotellissa asiakaspalvelussa tiettyjen juttujen hallitseminen on todella tärkeää.

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 1.4.2015 at 15:36

      Kiitos paljon :)! Ihan totta! Itsekin nimittäin yllätyin noista hinnoista. Varsinkin tuo alennettu hinta oli todella hyvä. Kämpin normihintoja voi verrata Helsingin muiden hotellien parempiin huoneluokkiin, joten ei se ole liian kallis… vaikka Suomen hinnatkin ovat kalliimpia kuin monessa muussa maassa :). Kannattaa ehdottomasti testata joku kerta!

      Hyvin muuten sanottu, että suomalaiset puhuvat englantia suomalaisittain tuossa mielessä. En ole koskaan tullut ajatelleeksi sitä, mutta tottahan se on. Mutta onhan se totta, että suomalaisilla nuo ”täytesanat” ja kohteliaisuudet ovat muutenkin vähän hakusessa, vaikka puhuisi omallakin kielellä :P. Tuon tason hotellissa homman pitää toimia täydellisesti olipa kyseessä suomi tai englanti :).

  • Reply Pariisilaisessa kahvilassa Helsingissä - Kämp Brasserie - Pako Arjesta 3.4.2015 at 20:03

    […] kirjoitin Kämpin hotelliarvostelussa, postauksesta olisi tullut liian valtava, jos olisimme liittäneet siihen myös ruokapuolen. […]

  • Reply Ravintola Yume - pala japanilaista unelmaa Helsingissä - Pako Arjesta 12.4.2015 at 22:01

    […] Suomen arvostetuimpaan hotelliin, eli tietenkin Hotel Kämpiin, jonka arvostelupostaus löytyy tämän linkin takaa. Mainitsin postauksessa, että vierailimme myös hotellin ravintola Yumessa, mutta kyseinen […]

  • Reply Hotellit: Millennium Hilton Bangkok - london and beyond 27.4.2015 at 16:18

    […] (tähän englannin puhumiseen liittyvää juttua olen alkanut miettimään tarkemmin Jerryn Kämp-postauksen luettani. Se sujuva englanti on oltava mielestäni itsestäänselvyys paremman tason hotelleissa ja […]

  • Reply Hilton Al Hamra Beach and Golf Resort ja Persianlahden maisemia - TÄMÄ MATKA 28.4.2015 at 20:18

    […] paremmin, kun kirjoitan jutun Waldorf Astoria Ras Al Khaimah -hotellista. Jos haluat, niin kurkkaa Jerryn kirjoituksesta, miten asia hoituu Helsingin […]

  • Reply Oon helsinkiläinen - Pako Arjesta 13.10.2015 at 17:51

    […] on meille nykyään merkitystä enemmänkin kuin hotellina. Yövyimme täällä ensimmäistä kertaa silloin, kun kävimme katsomassa Helsingin asuntoamme ensikertaa ja myös otimme sen vastaan. […]

  • Reply Stressitön joulu Kämpissä 20.12.2015 at 19:21

    […] myöhäistä harkita tätäkin vaihtoehtoa. Jos haluat käydä lukemassa aiemmista kokemuksistamme Kämpissä ja Brasseriessa, ne löytyvät tässä olevien linkkien […]

  • Reply Jouluaaton fiiliksiä Hotel Kämpissä - Pako Arjesta 10.1.2016 at 12:12

    […] haluat lukea lisää juttuja Kämpistä, Brasseriesta ja aamiaisesta, käy katsomassa aiemmat postauksemme näiden linkkien […]

  • Reply Voita yöpyminen Hotel Kämpissä - Pako Arjesta 2.2.2016 at 19:25

    […] Suomen arvostetuin hotelli – Hotel Kämp ***** […]

  • Reply Treffiviikonloppu Kämpin sviitissä - Pako Arjesta 24.7.2016 at 21:39

    […] vuoden alkupuolella kävimme ensimmäistä kertaa Hotel Kämpissä testataksemme heidän uusittuja Premium Deluxe-huoneitaan. Alemmat huoneluokat remontoitiin silloin, eli 2015, mutta sviittien ja ylempien huoneluokkien […]

  • Leave a Reply