Suomen suurin matkablogiyhteisö
Ajatuksia

Ruokahaaste à la Pako Arjesta

30.9.2014

Nyt, kun on pitkästä aikaa ollut vapaapäivä niin on aivan pakko tarttua tähän kulovalkean tavoin levinneeseen ruokahaasteeseen, jonka nappasin London and Beyond -blogista :).

1. Mikä on lempiruokalajisi?

Olen aina niin yllätyksellinen ja vastaan tähän jotain japanilaista :). On vaikea päättää vain yhtä, mutta sanoisin, että sushi ja tempura jakavat keskenään tämän kunniapaikan. Odotan kaikkein eniten mahdollisessa Japanin matkassani parasta koskaan syömääni tempuraa, joka irtosi alle 6 eurolla ketjupaikasta.

Tempura_Pako Arjesta

2. Miten hoidat yleensä ruokailut matkustaessasi – tyyppailetko ravintoloita, etsitkö street food -kojuja, vai kokkaatko mieluiten ihan itse?

Tähän ei ole mitään tiettyä kaavaa, koska menen paikkoihin yleensä fiiliksen mukaan. Katselen ravintola-arvosteluita TripAdvisorista ja nykyään myös CreateTripsistä. Monissa paikoissa päätän ruokailupaikan ruokalistan ja päällisen ulkonäön perusteella. Se on tietysti plussaa, jos paikalliset ovat syömässä kyseisessä ravintolassa. En kuitenkaan itse tykkää kokkailla lainkaan, kun olen matkalla.

3. Oletko jossain matkakohteessasi joutunut pettymään safkoihin?

En mitenkään laajemmalla tasolla, mutta tietysti niitä pettymyksiä on sattunut moniakin matkojen aikana. Kuitenkin ruoan pitää olla oikeasti epäonnistunutta, että se jää mieleen negatiivisesti.

4. Alkupala, jälkkäri vai pääruoka?

Pääruoka, sillä jätän lähes aina alkupalat väliin enkä useimmiten jaksa jälkkäriäkään. Joskus harvoin kuitenkin on kivaa syödä nämä kaikki.

5. Entä pizza – millä täytteellä?

Kunhan siinä on ananasta ja proteiinia. Ananas on ehdoton ainesosa, joka tekee pizzasta pizzan. Yllätyin aikoinani siitä, ettei ananas ole yleinen pizzassa käytetty aines Suomen ulkopuolella :P. Nykyisin olen ottanut pizzaan esimerkiksi pekonia, ananasta ja auraa.

Himoitsen kuitenkin aina elokuvissa ja tv-sarjoissa näkyviä amerikkalaisia juustopizzoja… ne näyttävät taivaallisilta.

6. Oletko ikinä osallistunut (lomallasi tai muuten) ruoanlaittokurssille?

En ole, mutta kiinnostusta olisi testata reissussa esimerkiksi sushin ammattimaista tekoa (vaikken muuten haluakaan laittaa ruokaa lomalla). Sitäkin mieluummin osallistuisin drinkkikurssille… vaikka ihan kotimaassakin.

7. Missä maassa on mielestäsi kaikkein parhaat safkat?

Tämä voi olla vaikea kysymys monille, mutta voin sanoa tähän ehdottomalla varmuudella, että JAPANISSA. Siihen on syynsä, että Tokiossa on maailman eniten Michelin-ravintoloita. Japanilainen ruoka on niin tuoretta, esteettisesti miellyttävää ja herkullista, ettei sitä voita mikään.

Sushi_Pako Arjesta

8. Entä juomat?

Tähän taas en oikein osaa vastata. En ole vielä törmännyt yhdessäkään maassa siihen, että siellä olisi erityisen hyvät juomat. Viini ja erityisesti drinkit ovat lähellä sydäntäni, mutta niitä voi saada mistä tahansa kaupungista… kunhan löytää oikeanlaisen baarin yms.

Herkullinen drinkki, jonka pohjalla on japanilaista yuzu-hedelmää

Herkullinen mojito, jonka pohjalla on japanilaista yuzu-hedelmää

9. Kuinka ”kansainvälistä” ruokavaliosi tavallisesti on?

Hmm… kai se on vähän sekä että. Syön suomalaisittain esimerkiksi uunilohta kohtalaisen usein, mutta italialaisten pizzat ja japanilaisten sushit (molemmat enimmäkseen itse tehtyinä) kuuluvat myös vahvasti ruokavaliooni. Lasketaanko Subway amerikkalaiseksi ;)?

10. Mitä evästä otat yleensä mukaan matkoille?

Autossa matkalla lentokentälle on aina mukana jotain karkkia, mutta evääni taitavat rajoittua siihen. Pidän repussa nykyään mukanani myslipatukoita, joilla taltutan paremman puoliskoni kärttyisyyden :). En halua ottaa matkoille evästä siitä syystä, että haluan mieluummin syödä mahdollisimman paljon paikallista ruokaa. Tiedän, että monet tekevät näin (mm. omat vanhempani), mutten oikein ymmärrä, miksi monet vievät esimerkiksi ruisleipää ulkomaille. Onhan se hyvää, mutta kai sitä selviää pari viikkoa ilmankin :P.

11. Entä mitä syötäviä tuliaisia kannat takaisin asuinmaahasi?

Useimmiten tuliaiset jäävät muutenkin vähemmälle, mutta paikallista suklaata tai karkkeja tarttuu usein mukaan. Harvemmin mitään sen erikoisempaa.

Soba_Pako Arjesta

Kiitos mukavasta haasteesta, Leena! Itsekään en haasta ketään erityisesti mukaan, mutta tehkää ihmeessä omakin postauksenne, jos ruoka on lähellä sydäntä :).

 

 

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Veera Bianca / Wanderlust Expert 30.9.2014 at 20:38

    nam! Meen ihan samoilla linjoilla omassa haastevastauksessa, ei oo japanilaisen ruoan voittanutta! 🙂

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 30.9.2014 at 20:39

      Luinkin jo sen ennen tätä, mutten vielä kommentoinut :). Japanilainen ruoka on vain niin tajuttoman hyvää!

  • Reply Maarit Johanna 30.9.2014 at 21:52

    Hahaa, mie niin voin samaistua jos kantelet myslipatukoita matkassa 😀 Kirjoitin just kans oman ruokahaasteen, piti olla todellakin nopea kun kaikki muut melkein ehtiny jo julkaista!
    Mun on vissiin pakko mennä tuohon lähiravintolaan käymään ja syödä jotain japanilaista. Tuntuu vaan että kaikki ne annokset on vielä ihan hepreaa. Siitä ei kovin kauaa ole kun olen vielä inhonnut japanilaista ruokaa 😀

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 30.9.2014 at 22:37

      Niitä myslipatukoita on oltava ;). Ei se haittaa, vaikka olisikin viimeisten joukossa :P. Täältäkin saa ”japanilaista” ruokaa yhdestä ravintolasta, mutta taso on niin huonoa että ei kiitos. Herkuttele minunkin puolestani :)! Muistan, ettet ennen pitänyt siitä, mutta kyllä siihen vähintäänkin tottuu aikanaan ;). Kiitos kommentista!

  • Reply ottoizakaya 1.10.2014 at 12:52

    Piti itekkin tarttua haasteeseen kun ruoka puhuu kaikessa kylläisyydessään niin suurta osaa meitsin arjessa. Pakko oli pistää omaani poikkeuksellisesti, että vaikka Japanilaisen ruuan suuri ystävä olenkin, niin Japanissa itsessään ruoka tuotti pienoisen pettymyksen. Pistän sen huonon tuuriin piikkiin ja enskerralla aion saada paremman ruokakokemuksen.

    Tulee muuten nälkä kun lukee muiden postauksia, onneks oon aulabaarissa kirjoittelemassa niin saa tilattua äkkiä jotain sapuskaa pöytään! 😀 Hauska postaus kaikenkaikkiaan!

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 1.10.2014 at 18:52

      Ehdinkin nopeasti lukemaan postauksesi läpi ennen kuin lähdin hoitelemaan asioita, joten huomasin tuon, että kävi huono tuuri Japanissa :/. Tietysti missä tahansa voi saada huonoakin ruokaa, mutta useimmat kehuvat Tokion ruoat maasta taivaaseen, joten tosiaan taisi olla kyse huonosta tuurista :/. Toivotaan, että ensi kerralla onnistut paremmin :). Nimittäin kyse ei myöskään ollut hinnasta, sillä parhaat testaamamme paikat olivat halpoja :P. Itselläkin tulee kauhea ruoanhimo, kun lukee näitä! Kiitos kommentistasi :).

  • Reply lena / london and beyond 3.10.2014 at 07:02

    Mun on myos pakko liputtaa japanilaisen ruoan puolesta. Sushi on ihan superhyvaa kuten muutkin japanilaisen keittion ruoat, kuten esim okonomiyaki. Voi kun tulisi tarjous lennoista Japaniin niin lahtisin heti!

    Ai niin, mun kurssilla on kaksi japanilaista poikaa taalla ja ne osaa suomea. 😀 ei nyt hyvin mutta vahan kuitenkin. Hauskaa sinansa, kun heidan englantinsa ei ole niin hyvaa.

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 3.10.2014 at 08:20

      Totta kai japanilaisen ruoan puolesta pitää liputtaa :)! Maistoin okonomiyakia kerran, kun vahingossa eksyimme väärään ravintolaan. Oli kyllä hyvää :)! Siis olisin muutenkin halunnut maistaa sitä, mutta tuo paikka löytyi ihan sattumalta jostain pimeästä kellarikerroksesta :P. Itsekin tässä hieman odottelen vielä niitä tarjouslentoja, mutta pitäisi tulla businekseen ;).

      Luinkin jossain postauksessasi näistä pojista! Hassu juttu, että näinkin ”helppo” kieli kuin suomi menee, mutta enkku ei ;). Kerro sitten joskus, kun saat selville mistä tuo johtuu heidän kohdallaan :). Kiitos kommentistasi!

  • Reply Reissuruokahaaste - Kotona kaikkialla | Kotona kaikkialla 3.10.2014 at 13:47

    […] (Edit 3.10. ->) Lisää reissuruokapostauksia: Reissausta ja ruokaa, With huge passion to live, Pako arjesta ja Pää […]

  • Reply Ruokahaaste reissaajille: vastaukseni | reissausta ja ruokaa 3.10.2014 at 14:47

    […] expert, Archie gone Lebanon, Historia de Viajes ja Tämä matka, With huge passion to live, Pako arjesta ja Pää […]

  • Reply Jenna 3.10.2014 at 14:51

    Japanilainen ruoka!!! Voi se on niin parasta <3

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 3.10.2014 at 15:19

      No niin todellakin on :)! Meinaan tässä loka-marraskuussa tehdä postauksen Tokion ruokapuolesta, joten kannattaa pysyä kuulolla :). Kiitos kommentistasi, Jenna!

  • Reply Lucky Traveller Merja 5.10.2014 at 20:42

    Kasvissyöjänä täytyy sanoa, että minusta ainoa huono puoli Japanissa on ruoka. Se vaan on niin toivotonta selittämistä eikä silti onnistu. Erityisesti poikamme pitää kyllä senkin edestä japanilaisesta. Tuntui, että he söivät koko ajan kesäisellä Osakan matkallamme. Missä Michelin-paikoissa te kävitte Tokiossa?

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 5.10.2014 at 20:49

      Olen kuullut muiltakin kasvissyöjiltä saman ongelman. Japanilaiset eivät oikein ymmärrä, ettei esimerkiksi liemessäkään saa olla käytetty lihaa yms., joten tuo on varmasti hankalaa. Mutta ilmeisesti ne harvat OIKEASTI kasvissyöjille tarkoitetut ravintolat ovat hyviä :). Viime reissulla söimme aivan liian harvoin, joten ensi kerralla siihen pitää tehdä muutos ;).
      Itse asiassa emme valitettavasti syöneet yhdessäkään Michelinissä, vaikka niitä onkin kauheasti siellä. Luin mm. sellaisesta, jonka lounasmenu maksaa alle 20 euroa per henkilö, mutta pöytävaraus on kyllä pakollinen. Katsotaan, jos ensi kerralla testaisimme elämämme ensimmäistä Michelin-ravintolaa :). Kiitos kommentistasi!

    Leave a Reply