Suomen suurin matkablogiyhteisö
Hotelliarvostelut Laatumatkailu Pako Arjesta Suomimatkailu

Radisson Blu Plaza – Kauno-sviitti + Cityjuhannus

18.6.2015

Huomenna koittaa taas se aika vuodesta, kun suomalaiset vetävät korikaupalla kaljaa, katsovat nuotiota (vähän isommassa mittakaavassa) ja yrittävät pysyä hengissä vaarallisissa järvivesistöissä. Tämähän on ihan arkipäivää ”kesäisin” (mikä kesä?), mutta jostain syystä juhannuksena kaikki tuntuvat stressaavan kauheasti siitä, että kyseisenä päivänä tämä kaikki pitäisi hoitaa jotenkin erikoisemmin ja paremmin. ”Mennäänkö mökille? Kenties ulkomaille? Entä cityjuhannus?” Varsinkin nyt, kun vettä sataa taivaalta ja syksy näyttää tulleen aikaisin, moni haluaa ehdottomasti reissuun… mielellään jonnekin lämpimään. Juhlapyhistä stressaaminen kuuluu asiaan, mutta ajattelin jättää tuon stressaamisen muille. Tänä vuonna vietämme nimittäin ensimmäisen cityjuhannuksemme Helsingissä, tarkemmin sanottuna Radisson Blu Plazassa.

Kuvitelkaa nyt. Business Class -huone, jossa on sauna, ja leffat kuuluvat hintaan. Vietämme koko päivän Tiian kanssa hotellilla, syömme herkkuja, juomme skumppaa, makaamme täydellisessä hotellisängyssä ja katselemme elokuvia kunnon telkkarin ja äänentoistojärjestelmän kera. Kun tulee nälkä, menemme hissillä alakertaan ja syömme hotellin ravintolassa ilman, että joudumme kastumaan juhannuksen sateissa tai palelemaan tuulessa, kun etsimme avoinna olevaa paikkaa. Illalla voi käydä juhannussaunassa omassa huoneessa ja aamulla saa eteensä Suomen parhaimmistoon kuuluvan hotelliaamiaisen. Niin helppoa, niin huoletonta ja niin rentouttavaa. Täydellistä.

Asiaan liittyen, haluan esitellä viime kertaisen kokemuksemme Plazassa, jos se vaikka saisi teidätkin innostumaan hotellijuhannuksesta. Vielä nimittäin ehtii ;).


Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 18

Kuten monet lukijani tietävät, Helsinkiin muutto ei sujunut ihan ilman ongelmia, koska uuden kotimme aiemmat asukkaat olivat jättäneet loppusiivouksen tekemättä. Siispä suuntasimme vielä viikkoa ennen muuttoa toista kertaa Tiian kanssa siivoamaan heidän jättämiään törkyjälkiä, jotta asunto olisi valmis muuttopäivänä. Tässä vaiheessa pinna alkoi olla jo aika kireällä ja voimat vähissä, sillä muuttostressi oli tehnyt tehtävänsä. Meidän oli jäätävä Helsinkiin yhdeksi yöksi siivouksen yhteydessä, joten aloin katsella eri hotellivaihtoehtoja. Aluksi harkitsin jotain halvempaa hotellia, koska muuttoon meni muutenkin rahaa, mutta hetken asiaa mietittyäni tajusin, että tarvitsemme hieman hemmottelua kaiken stressin ja kiireen keskellä. Siispä otin yhteyttä luottohotelliini Radisson Blu Plazaan ja varasin meille Business Class huoneen, kuten aiemmillakin kerroilla. Kuitenkin saapuessamme hotellille myöhään illalla aivan lopen uupuneina, saimme tietää, että Heikki, jonka kanssa hoidan aina Plaza-varaukseni, oli järjestänyt meille yllärin. Pääsimme nimittäin yöpymään upeassa Kauno-sviitissä! Tässä vaiheessa hieman harmitti, kun emme olleet tulleet jo aiemmin hotellille.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 7

Saimme rentoutua yhden yön verran tässä Kauno-sviitissä, jossa oli käytetty klassisempaa sisustustyyliä (kuten ensimmäisellä vierailullamme). Sviittiin kuuluu olohuone sohvaryhmineen ja ruokapöytineen, kylpyammeellinen kylpyhuone, erillinen WC ja makuutila, eli tilaa riittäisi isommallekin porukalle.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 4

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 5

Business Class -huoneiden ja Sviittien huonehintaan kuuluu valikoima elokuvia, joten ilta olisi mennyt erittäin mukavasti niitä katsellessa. Valitettavasti siihen ei ollut kuitenkaan tällä kertaa aikaa.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 6

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 10

Erillinen WC oli hyvä tilaratkaisu, sillä kaksi lavuaaria nopeuttaa kummasti aamutoimien tekemistä.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 9

Tässäkin huoneessa oli tietysti TV myös kylpyhuoneen puolella. Mikäs siinä on makoillessa, kun kylvystä voi seurata suosikki TV-ohjelmiaan.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 8

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 3

Kaksi TV:tä ei ole tietenkään tarpeeksi, joten makuuhuoneessa oli vielä omansa. Plazan sängyt ovat ehdottomasti parhaimpien hotellisänkyjen joukossa, joten tämä oli täydellinen valinta rankan viikonlopun pelastajaksi.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 2

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 1

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 14

Tämä yllä oleva näky piristää kummasti, kun saapuu väsyneenä hotellihuoneeseen.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 12

Huoneessa oli karkeilla täytetty Iittalan Aalto-maljakko ja luettavaa niin miehille kuin naisillekin.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 11

Tiia pääsi taas ihailemaan suosikkivalaisimiaan, kuten viimekin kerralla. Nykyään meiltäkin löytyy tuo vasemmanpuoleinen kranaattivalaisin olohuoneestamme.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 17

Sviitin nimikoidut kylpytakit olivat hauska ja ylellinen yksityiskohta.

Radisson Blu Plaza Helsinki Kauno Suite 15

Oli mahtavaa kääriytyä pehmeään kylpytakkiin kylvyn jälkeen, ottaa lasi samppanjaa ja suorastaan romahtaa pehmeään sänkyyn katsomaan hetkeksi telkkaria ennen nukahtamista. Kyllä kelpasi!

Plaza ylitti itsensä tälläkin kertaa, kuten aina ennenkin. En kirjoita tässä postauksessa sen enempää asiakaspalvelusta, aamiaisesta tai hotellin toiminnasta, koska niistä löytyy jo tarkemmat postaukset aiemmilta kerroilta. Sen verran kuitenkin sanon, että Kauno-sviitti on erinomainen tapa hemmotella itseään tai kumppaniaan keskellä arjen kiireitä. Tämä oli sananmukainen Pako Arjesta.

Aiemmat postaukset Plazasta:

1. Tyylikästä majoittumista Helsingissä – Radisson Blu Plaza

2. Radisson Blu Plaza – väsyneen matkailijan pelastus


Olen kerrankin innoissani juhannuksesta, koska tiedän, että voin viettää sen kahden kesken Tiian kanssa rentoutuen mukavassa ympäristössä. Cityjuhannus kuulostaa monista helsinkiläisistä huonolta ajatukselta, mutta omasta mielestäni se on mainio ratkaisu. Kuulisin mielelläni, miten lukijani viettävät omaa juhannustaan, joten kertokaa ihmeessä omista suunnitelmistanne kommenttiosioon :).

Mukavaa ja rentouttavaa juhannusta kaikille!

*G-Shock kello saatu yhteistyönä Keskisen Kellolta ja Perkko Oy:ltä.


 

Jos pidit lukemastasi ja haluat tietää ensimmäisten joukossa, kun julkaisen postauksiani, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista. Jos haluat nähdä myös kuvia ennen kuin ne päätyvät blogiin asti (jos päätyvät lainkaan) ja seurata juttujani enemmän reaaliajassa, käy tykkäämässä myös Instagram-sivuistani. Kiitos :)!

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Lotta Watia | Unagidon 18.6.2015 at 22:04

    Hyvä ja erilainen idea viettää juhannus hotellissa. Varmaan saa aamiaisellakin aika rauhassa olla. 🙂

    Hyvää juhannusta!

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 18.6.2015 at 23:24

      Ensimmäinen juhannus tällä tavalla, mutta uskon, että siitä tulee mahtavaa :). Toivotaan, että on aika rauhallista, mutta eihän sitä koskaan tiedä ;).

      Kiitos, sitä samaa!

  • Reply Sanna I Siveltimellä 18.6.2015 at 23:19

    Kivaa cityjuhannusta! Kyllä noissa puitteissa juhla sujuu varmasti mainiosti! Hotellien aamiaiset on aina niin parhautta, varsinkin Suomessa! 🙂

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 18.6.2015 at 23:24

      Kiitos, Sanna :). Uskon ihan samoin! Hotelliaamiaiset ovat taivas maan päällä :P.

      Mukavaa juhannusta sinullekin :).

  • Reply Miila 19.6.2015 at 06:41

    Nyt kun katsoo viikonlopun sääennusteita niin ei voi muuta sanoa kun mahtava idea tuo cityjuhannus! Kyllä kelpais 😛 Kivaa juhannusta:)

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 19.6.2015 at 09:19

      Kiitos, niin meistäkin ;). Ei paljon sade haittaa hotellihuoneessa xD. Kiitos, sitä samaa teille ja kiitos vielä keskiviikkoisesta bloggaajamiitistä :)!

      Ps. Vielä sitä ehtii nappaamaan itsellekin tällaisen juhannuksen vaikka tänään tai huomenna ;).

  • Reply Matilda 5.7.2015 at 12:20

    Aivan ihana blogi 🙂 olen uusi lukija ja tykkäsin todella blogin ulkonäöstä ja hyvistä jutuista 🙂
    http://matildaselin.blogspot.fi/2015/07/beach.html?m=1

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 6.7.2015 at 08:15

      Kiitos kovasti, Matilda :)! Tällaisen kuuleminen on aina iso palkinto kovasta työstä, joten arvostan tätä todella :). Toivottavasti pysyt lukijana jatkossakin!

  • Reply Maarit Johanna 13.7.2015 at 20:15

    Mulla on taas jääny postauksia lukematta! Nyt eka kertaa itsekin sviitissä yöpyneenä katselee näitäkin kuvia ihan uusin silmin. Vaude vou! Kyllä on komia sviitti. Tavalliset hotellihuoneet tuntuu aika… noh, tavalliselta tuollaisen kokemuksen jälkeen. 🙂 Kyl mie voisin tottua myös skumppalähetyksiin ^^

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 13.7.2015 at 21:09

      Arvaa vain kuinka paljon itsellä on jäänyt! Ihan ahdistaa, kun ei ole lukenut blogeja pitkään aikaan :/. Yritän jossain vaiheessa löytää niille aikaa. On kyllä! Odotahan, kun näet sen Plaza Sviitin vielä myöhemmässä postauksessa ;). Ja ihan totta, sviittien jälkeen tavalliset hotellihuoneet menettävät ehkä hieman sitä hohtoaan x). Skumppalähetykset ovat muuten aika mahtavia luksuslisiä ;).

  • Reply Sviittielämää kaksikerroksisessa Plaza Suitessa 7.9.2015 at 20:16

    […] juhannuksen aikoihin aikomuksestamme viettää ensimmäinen Helsinki-juhannuksemme yhdessä suosikkihotelleistamme, eli Radisson Blu Plazassa. Täydellinen hotellisänky, hyvää […]

  • Reply Oon helsinkiläinen - Pako Arjesta 13.10.2015 at 18:33

    […] tullut vietettyä vuosipäivää ja juhannusta, minkä lisäksi se on tarjonnut meille lepopaikan muuttomme aikoihin ja isoveljeni polttarikemuissa. Tänne palaamme yhä […]

  • Reply Helsingin paras hotelliaamiainen - Pako Arjesta 23.3.2016 at 16:44

    […] Radisson Blu Plaza – Kauno-sviitti + Cityjuhannus […]

  • Leave a Reply