Laatumatkailu Pako Arjesta Positiivisuus

I Left My Heart In TOKYO! Unelmista totta!

6.10.2014

Pako Arjesta Roncato

No nyt menin toimimaan juuri niin kuin kaikki kehottivat aiemmassa postauksessani. Varasin nimittäin tänään itselleni ja avovaimolleni unelmiemme matkan Tokioon :)! Kyllähän sinne meni paljon rahaa, mutta se on varmasti sen arvoista. Lennot Prahan kautta marraskuussa, 1 yö Prahan lentokenttähotellissa molempiin suuntiin ja 14 yötä Tokiossa Shinjukun alueella samassa hotellissa kuin viimekin kerralla :D.

Vuosi sitten tulimme ensimmäiseltä Japanin matkaltamme ja siitä asti meillä molemmilla on ollut pakottava tarve päästä heti takaisin. Tämän vuoden aikana olen monta kertaa saanut uutta uskoa tähän mahdollisuuteen, mutta myös menettänyt sen lähes yhtä monta kertaa. Mutta koko ajan sisälläni pysyi pieni liekki, joka uskoi tähän mahdollisuuteen :). Ja kannatti uskoa!

Hassu juttu, mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen matkani tämän matkablogin perustamisen jälkeen! Eli ei matkabloggaajan täydy matkustaa koko ajan, vaikka onhan se matkustaminen aina suotavaa ;). Tällä kertaa aion näillä näkymin blogata Tokiosta käsin päiväkirjamaisesti esimerkiksi parin päivän välein. Tiedän, että olen tehnyt jo lukemattomia Tokio-postauksia aiemminkin, mutta löydän kyllä näihin tuleviin postauksiin uuden näkökulman, ei huolta.

Tämä oli aivan pakko säästää matkan jälkeen :)

Kirjoitin aiemmin businessluokassa (joka on muuten yksi suosituimmista postauksistani) lentämisestä ja myös tulevista suunnitelmistani hieman edullisempien lentojen löytämiseksi. Sain hoidettu matkamme niin, että lennämme jokaisen etapin businessluokassa paitsi yhden Praha – Helsinki välin.

Käytin kaksi matkustusluokan korotusta ensimmäiselle Helsinki (HEL) Praha (PRG) välille, mitkä sain Finnairin Diners Club -kortin ottamisesta aiemmin tänä vuonna (hintaa tuli periaatteessa 25€ vuosimaksun muodossa). PRG – HEL – NRT (Narita/Tokio) lennot edestakaisin menevät busineksessa ja viimeinen PRG – HEL väli menee economyssa. Harkitsin antavani tälle postaukselle nimen ”Lentävä ravintola”, koska tavallaan syömme koko matkustuksen ajan :P. Esimerkiksi menopäivänä ruokaa ja juomaa on tarjolla Prahan loungessa, PRG – HEL koneessa, Helsinki-Vantaan non-schengen loungessa ja sitten vielä HEL – NRT koneessa :). Ehkäpä saan tällä kertaa myös nukuttua lennon aikana, kun on tilaa temmeltää.

Shinjuku

Kiitos kaikille, jotka auttoivat minua tekemään tämän päätöksen! Oli mukavaa kuulla muiden kokemuksia, mielipiteitä ja rohkaisuja ”riskin” ottamisesta ja matkaan lähtemisestä.

Koska arvostan mielipiteitänne ja ajatuksianne, kuulisin mielelläni mahdollisia postausehdotuksia matkaan liittyen. Jos teitä kiinnostaa jokin tietty asia esimerkiksi matkan suunnitteluvaiheesta, businessluokasta, hotelleista, Tokiosta yms., kuulisin siitä mieluusti :). Näin voin tarjota teille lukijoille parempaa ja mielenkiintoisempaa materiaalia ja voin kenties kiinnittää enemmän tiettyihin asioihin huomiota matkalla ollessani, jos jokin aihealue kiinnostaa teitä.

Ehkä alkaisi olla hyvä aika suunnitella matkaa, kun tämä tuli hieman puun takaa :). Mutta nyt lähden nukkumaan viime päivien työrupeaman aiheuttamaa univelkaa pois oikein olan takaa. Mukavaa illanjatkoa kaikille :)!

You Might Also Like

32 Comments

  • Reply Sofia / Liikkeellä 6.10.2014 at 22:41

    Hienoa, että pääsette toteuttamaan uusintareissun! Postauksia odotellessa 🙂

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta 7.10.2014 at 04:27

    Huippu juttu! Tässähän saa siis alkaa odotteleen Japani postauksia 😀 Ihana että menette kahdeksi viikoksi, siinä ajassa ehtinee tutkia paikkaa jos toistakin. Meinaatko muuten tehdä päiväreissuja Tokiosta tai vierailla muualla päin maata? Hyvistä päiväretki-ideoista on aina kiva lukea 🙂

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 08:50

      Jos saisi ensin ne vanhat Japani-postaukset julkaistua xD. Viime Tokion reissun jälkeen jäi sellainen olo, että vaikka aikaa oli silloinkin se 2 viikkoa, emme ehtineet saada edes pintaraapaisua tuohon maailman suurimpaan kaupunkiin. Siispä nyt toivomme, että kaksi viikkoa lisää auttaisi tässä asiassa edes hiukan :P. Päiväreissut ovat olleet harkinnassa, mutta tein tämän matkapäätöksen vasta eilen varatessani lentoja, joten mitään suunnitelmia ei ole vielä :). Mutta on parikin paikkaa, jossa haluaisin mielelläni käydä. Kiitos postausvinkistä, pidän tuon ehdottomasti mielessä nyt entistä kovemmin :)! Ja kiitos kommentistasi! Luultavasti sitten tämän kerran jälkeen alamme nähdä muutakin Japania kuin pelkkää Tokiota, mutta tämä on vielä pyhitetty tuolle upeimmalle kaupungille koko maailmassa 😉 (mahdollisia päiväretkiä lukuunottamatta).

  • Reply Kthetraveller 7.10.2014 at 08:43

    Woohoo Jerry, tulihan se sieltä. Onnittelut jo näin etukäteen tulevasta mahtavasta matkasta, peukkuja sille että saatte kunnon flat seatit ja jään odottamaan postauksiasi erityisesti Hiltonista 😉

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 08:52

      Niinhän se tuli :)! Kiitos kovasti!!! A330-koneessa on full flatit, joten kaiken järjen mukaan ne pitäisi saada (siitähän tässä maksetaan) ;). Hyvä tietää, että erityisesti se Hilton kiinnnostaa ;). On ollut aikomuksena tehdä jo viime reissun postaus Hiltonista, mutten ole saanut aikaiseksi. No tässä on vielä vähän päälle kuukausi aikaa ennen seuraavaa matkaa, joten ehkä sitä kerkeäisi nyt. Kiitos kommentistasi :)!

  • Reply Lotta Watia | Unagidon 7.10.2014 at 11:24

    Jes mahtavaa! Älyn siistiä, että lennätte vielä busineksessa!

    Mitkä päivät ootte Tokiossa? Mä olen myös marraskuussa Japanissa (työmatkalla) ja 9.-11.11. Tokiossa. Ois kiva treffata, jos aikataulut osuu yhteen. 😀

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 11:37

      Kiitos, niin todellakin on :D! Tokiossa 17.11.-1.12., joten valitettavasti ei näytä osuvan aikataulut yhteen :/. Muuten olisi ollut tosi kiva kyllä tavata :). Kaverini lentää Tokioon juuri päivää ennen meitä, joten siinäkin oli ihan hilkulla, että oltaisiin nähty hänen kanssaan x).

      Millaiselle työmatkalle lähdet, jos saa kysyä? Aika hieno työ sinulla, kun saa tuonne lähteä työmatkalle ;).

      • Reply Lotta Watia | Unagidon 7.10.2014 at 11:41

        Harmi, että menee aikataulut ristiin. Ensi kerralla sitten! 🙂

        Mä teen työkseni matkanjohtajan hommia, joten matkanjohtajaksi taas sinne suuntaan. 🙂

        • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 11:42

          Tosiaan on harmi :/. Mutta ensi kerralla :).
          Tiedänkin näistä matkanjohtajahommista, mutten ollut varma onko kyseessä sama homma tällä kertaa :). Varmasti tulee hieno reissu!

  • Reply ottoizakaya 7.10.2014 at 17:13

    Huikeeta Jerry!! Niinkuin sanoin niin ootan innolla tuttuja maisemia. 🙂

    Oon myös todella kiinnostunut lentämisestä, eri lentoyhtiöiden eroista niin Bisneksessä kuin myös economyssä ja Loungejen fasiliteeteistä etc. joten ootan sen puolesta matskua innolla! Millä btw lennätte?

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 17:31

      Kiitos :)! Hieno juttu, että Tokio edelleen kiinnostaa ;).

      Kiva, että jaamme mielenkiinnon noita asioita kohtaan! Itseäkin ne kiinnostavat todella paljon, mutten tiedä, mitä mieltä muut yleisesti ottaen ovat niistä. Nyt kuitenkin tiedän, että ainakin yhtä kiinnostaa ;). Pääsen ensimmäistä kertaa testaamaan kolmea eri loungea ja myös Euroopan sisäisiä businesslentoja, joten ne ovat uusia minullekin. Kaikki lennot Finnairilla paitsi kaksi etappia taitaa mennä Flyben operoimana (mutta Finnairin alaisuudessa). Pitkät matkat menevät siinä A330 koneessa, jossa on fullflat-seatit busineksessa :). Kiitos kommentista, Otto!

      • Reply Maarit Johanna 8.10.2014 at 23:32

        Kolmea loungea! Näitä postauksia erittäin suurella mielenkiinnolla odotellaan. Businessluokan palvelut myös kiinnostavat. Edelleen sen yhden kerran jälkeen palo lentää pitkiä matkoja mukavasti on kova. :p

        • Reply Jerry / Pako Arjesta 9.10.2014 at 07:39

          Hienoa, että kiinnostaa :)! Itseänihän nuo kiinnostavat kovasti (ylläri), mutta kiva tietää, että lukijoitakin kiinnostaa kuunnella :P. Meinasin näillä näkymin tehdä jokaisesta loungesta (joita muuten onkin 4, kun nyt laskin uudestaan) oman pienen arvostelunsa/esittelynsä. Toisaalta ajattelin, ettei lukijoita välttämättä kiinnosta enää kuulla businessluokasta, jos kaikki on tavallaan pysynyt ennallaan, mutta toisaalta businessluokka-postaukseni oli yksi suosituimmista aiheista, joten ehkä sitä mielenkiintoa löytyy, jos tällä kertaa on esimerkiksi paremmat kuvat ja hieman poikkeavat asiat yms. :). Kyllä sinäkin vielä pääset sinne uudestaan, Maarit :)! Kiitos kommentistasi.

  • Reply marikaw 7.10.2014 at 18:44

    Mahtavaa että onnistui! Ja ihanan pian vielä, ei ole montaa viikkoa. Uusia businessluokan kuvia odotellessa. 😀

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 18:52

      Kiitos, niin todellakin on :)! On tätä odotettukin! On jotenkin niin outoa, että matka tulikin yhtäkkiä ihan kulman takaa :P. En ole koskaan lähtenyt matkalle näin lyhyellä varoitusajalla. Tällä kertaa otan parempia kuvia, kun tiedän, että ne tulevat blogiin ;).

  • Reply Sanna/ Tuntematon turisti 7.10.2014 at 19:30

    Hieno homma! Mulla on eka Tokion ja yleensäkin eka Japanin matka suunnitteilla vuodelle 2016, joten ihan kaikki kiinnostaa! 🙂

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 20:34

      Kiitos, niin on :). Mahtavaa! Sinullapa on suunnitelmat pitkälle aikavälille :)! Onko jokin tietty syy juuri tuolle ajankohdalle (opiskelu yms.) vai ihan lomamatkalle vain? Kiva tietää, että mielenkiintoa löytyy :). Olen kirjoitellut aiempia Tokio-postauksia enemmänkin kaupungin esittelynäkökulmasta, joten kannattaa vilkaista niitä, jos kiinnostaa. Yritän löytää hieman erilaisen tyylin tuleville postauksille, jotten toista itseäni liikaa :P. Kiitos kommentistasi!

      • Reply Sanna/ Tuntematon turisti 8.10.2014 at 18:05

        Eipä kestä 🙂 Kyseessä on juhlamatka, joten osin siksi suunnitelmat nyt jo pitkällä. Toisaalta mä en myöskään ole mikään varsinainen ”päivä kerrallaan ihminen” ja tykkään suunnitella asioita hyvissä ajoin. Tällä hetkellä alustavia matkasuunnitelmia on jo vuodelle 2017 asti! 🙂 Ja kovasti kiinnostaa nuo aiemmatkin postaukset, täytyy siis käydä nekin lukemassa! Ihanaa matkan odotusta!

        • Reply Jerry / Pako Arjesta 8.10.2014 at 18:31

          Sounds pretty good :)! Itsekin juhlistin viime vuonna synttäreitäni juurikin tuolla ensimmäisellä Tokion reissulla :). Täytyy myöntää, että yleensä suunnittelen kaikki omat matkani hyvissä ajoin, joten tämä on hieman poikkeavaa, että matka lyötiin lukkoon noin kuukautta ennen reissuun lähtöä. Sehän on mahtavaa, jos osaa ja pystyy tekemään matkasuunnitelmia noin pitkälle :)! Se on nimittäin luksusta se ;). Kiva juttu, jos löydät postauksistani kiinnostavaa luettavaa :). Varoituksen sananen: niitä on aika monta :P. Kiitos kovasti!

  • Reply Katja 7.10.2014 at 22:01

    Onnea onnea! Itse en kerennyt kommentoimaan tuohon aiempaan kirjoitukseen siitä, että pitäisikö riski ottaa, mutta olisin myös sanonut muiden tavoin, että TIETENKIN 🙂

    Ota paljon kuvia katujen vilinästä, ihmisistä, rakennuksista ja ruuista. Niitä pääsee sitten kuolailemaan 🙂

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 7.10.2014 at 22:33

      Kiiots kovasti, Katja :)! Hyvä tietää, että sain sinunkin hyväksyntäsi tähän ;).
      Hyviä kuvavinkkejä! Otan aivan varmasti :). Kiitos kommentistasi!

  • Reply lena /lnd and beyond 8.10.2014 at 06:36

    Jee jeeee! Ihan parasta Jerry 🙂 Elama on tehty elettavaksi ja unelmat toteutettaviksi.
    Odotan juttuja jo tuolta, millonkas te lahdette?

    Muuten, joku valaytti tuolla ylla tuota paivan reissua jonnekin. Me mentiin luotijunalla Osakaan ja Kiotoon (ei paivan retkia mutta todella lyhyt ja kateva junamatka, ja luotijuna on aina jeees!), kannattaa laittaa korvan taa jos tuollainen vaihtoehto kiinnostaa. Tosin Tokiotakin voi varmaan tutkia vaikka vuoden, ei silla 😀 Viela kerran, ihan superia kun paasette matkaan!

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 8.10.2014 at 07:44

      Kiitos, niin on :)! Totta! 15.11. Prahaan ja sitten 17.11. ollaan Tokiossa perillä :).

      Hyvä vinkki! Olisi kiva käydä tällä kertaa pienellä päiväretkellä (tosin viime reissulla vietimme yhden päivän ja yön Naritassa), mutten ole vielä päättänyt minne menisimme, jos menisimme. Luotijuna olisi kyllä hieno kokemus, joten pitää harkita jotain reissua sillä :). Tämä on todella mahtavaa, kiitos :D! Kivaa, kun kaikki ovat näin kannustavia ja iloisia meidän puolestamme :).

  • Reply ulla50 8.10.2014 at 14:25

    Jeeejeeejeee mahtavaa Jerry! =))) Happy for you!

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 8.10.2014 at 17:09

      KIIIITOOOOSSS :D! On niin kivaa huomata, että kaikki ovat niin onnellisia puolestani :). Kiitos siis! Ja mahtavaa, että tekin pääsette reissuun 🙂

  • Reply Merja 9.10.2014 at 07:29

    No aivan mahtavalta kuulostaa! Harvemmin on mahdollisuutta lähteä kaukomatkalle kuukauden varoitusajalla, mutta peukut sille 🙂 Lähtisin itsekin, jos se olisi mahdollista 😉 Japanissa en ole käynyt joten innolla odotan tulevia postauksia.

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 9.10.2014 at 07:41

      Kiitos, Merja :)! Ihan totta, harvemmin tällaisia mahdollisuuksia tulee eteen, mutta tämä olikin hieman poikkeustapaus (joka vaati aikamoista työrupeamaa ja ahkeroimista). Hienoa, jos Japani-postaukset kiinnostavat :)! Ehkä päätät itsekin lähteä niiden jälkeen ;). Minulla on myös monia aiempia Tokio-postauksia (kaupunkiesittelymuodossa), jos kiinnostaa käydä katsomassa. Kiitos kommentistasi :)!

  • Reply Marimente 16.10.2014 at 20:58

    Ihan huikeeta että päätitte lähteä unelmien reissulle ja vielä näinkin pian ensi kuussa! 🙂 Mielenkiinnolla jään seuraamaan kaikenlaisia postauksia Tokiosta!

    Olen myös ihan samaa mieltä tuosta mainitsemastasi seikasta, ettei matkabloggaajan tarvitse jatkuvasti olla tien päällä kirjoittaakseen reissuaiheisista asioista. Mulla itelläni on yleensä reissut sellaisia ”koko tajunnan räjäyttäviä” kokemuksia, koska olen aika herkkä noin yleensä ihmisenä ja kaikki uusi ja erilainen herättää minussa tosi vahvoja tuntemuksia. Siksi tarvinkin aikaa reissujen väliin toipuakseni edellisestä, fiilistelläkseni sitä tarpeeksi jälkeenpäinkin ennen kuin lähden taas uudelle matkalle.

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 17.10.2014 at 07:54

      Kiitos, niin on :)! No hyvä, sillä niitä kyllä tulee :P.

      Olen itse juurikin sellainen, että haluan mieluummin matkustan harvemmin ja merkityksellisesti kuin ”rutiininomaisesti” ja jatkuvasti. Nyt on varmaan siitä Rion reissusta aika paljon palautumista ;). Kiitos kommentistasi!

  • Reply Elina - Narulelu maailmalla 18.10.2014 at 23:29

    Minulta meni edellinen postauksesi ohi, mutta mahtava kuulla, että olette lähdössä reissuun. Te olette selvästi löytäneet sen oman juttunne, kun tahdotte matkustaa lyhyellä aikavälillä uudelleen Tokioon. 🙂

    • Reply Jerry / Pako Arjesta 19.10.2014 at 10:26

      Kiitos, niin on todella mahtavaa :)! Ehdottomasti tuo Tokio ja yleisesti Japani ovat se meidän juttumme! Emme malta odottaa tulevaa matkaa :D. Kiitos kommentistasi :).

    Leave a Reply