Hyppää sisältöön

Matkabloggaajat joulutunnelmissa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 03.06.2014
Matkabloggaajat kokoontuivat viettämään glögi-iltaa Rantapallon toimitukselle.

Reissukuumetta glögi-illassa

Kun ympärillä puhutaan taukoamatta menneistä ja tulevista matkoista, tietää olevansa matkabloggaajien illanistujaisissa. Rantapallo kutsui Rantapallon, Lumipallon ja Pallontallaajien bloggaajia viettämään glögi-iltaa ja vaihtamaan kuulumisia.

Matkabloggaajat koolla

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon bloggaajat kokoontuivat

Reason for a Season -blogin Mirka suunnittelee Aasian-reissua tammikuulle. Hongkongissa opiskellut Running With Wild Horses -blogin Veera palasi kesällä vaihteeksi pohjolaan – mutta reissuhaaveissa siintävät jo ainakin Australia ja Aasia.

Bloggaajat jakoivat reissutarinoitaan glögi-illassa

Martinan ja Henkan Keltaisessa keittiössä -blogista löytyy reseptejä läheltä ja kaukaa. Martina on myös kirjoittanut italialaisen keittiön kulmakivistä Rantapallon puolella. Pariskunta varoitti, että kerran elämässä -ajattelutapa ei välttämättä toimi Karibian-risteilyjen suhteen – samanlaiselle reissulle haluaa todennäköisesti lähteä uudelleenkin.

Keltaisen keittiön väen kanssa poseeraavat Running With Wild Horses -blogin Veera sekä Rantapallon päätoimittaja Riikka Krenn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon matkabloggaajat

Hiljattain Kreikasta palanneen Annan reissukuulumisia ja matkavinkkejä voi lukea Kalimera-blogista. Havaintoja matkan varrelta -blogia kirjoittavan Tomin (kuvassa oikealla) kasvot saattavat olla tutut myös Pikavuoro maailman ympäri -bussin kyydistä, sillä mies on ollut mukana reissun jokaisella etapilla.

Bloggaajien kanssa jutustelivat Trade Doublerin Ari Heiskanen ja Rantapallon liiketoimintajohtaja Antti Kaiponen.

Rantapallon matkabloggaajat

Anu ja Arto ovat raportoineet viiden ja yhdeksän viikon mittaisilta reissuiltaan Syksy Maltalla- ja Syksy Sisiliassa -blogeissa.

Matkabloggaajat kokoontuivat glögi-iltaan

Kaukokaipuu-blogissa reissutarinoitaan jakava Marinella kirjoittaa myös lumisemmasta harrastuksestaan Narske-blogissa. Syksyllä Marinella aloitti Lumipallo-talvimatkailusivuston puolella blogimamman roolissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pingviinimatkat-blogia kirjoittavan Millan seuraava reissu koittaa jo parin viikon päästä: bloggaaja on nimittäin lähdössä jouluaattona miehensä kanssa Singaporeen ja Malesiaan. Oikealla poseeraava Mari päivittelee reissukuulumisiaan Marimente-blogissa Pallontallaajat-sivustolla.

Löydä reissuvinkkejä matkablogeista

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkablogien nojatuolimatkat

Uppoudu matkakertomuksiin! 7 seikkailua maailmalta, mitkä tuovat helpotusta matkakuumeeseen

Pia Pajunurmi

Yksin matkustamista hehkutetaan, mutta kaikille se ei sovi – suomalainen Pia: “Seurassa on huomattavasti mukavampaa”

Mirka Kallio

Suomalainen Mirka haaveilee talvista lämpimässä ja hitaasta matkailusta: “Minulla ei ole tarvetta käydä monessa paikassa”

Traveldreaming

Christa on nukkunut tuntemattomien luona New Yorkissa ja pelännyt skorpioneja aavikolla – nauttii nyt perhematkoista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja