Hyppää sisältöön

Haastattelussa Antti Helin: näitä kohteita Thaimaa-ekspertti suosittelee!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 10.02.2015
Thaimaa-ekspertti Antti Helin paljastaa omat suosikkipaikkansa Thaimaassa. Kokeneen matkailijan lempikohteiden joukosta löytyy monille matkailijoille tuttu metropoli, mutta myös eksoottisia uusia kohteita.

1. Bangkok

Thaimaan pääkaupunki Bangkok on Thaimaa-tuntija Antti Helinin mukaan kansainvälinen maailmankaupunki, joka kehittyy jatkuvasti ja on nykyään upea maailmanluokan metropoli kattobaareineen ja hienostoravintoloineen.

– Aikaisemmin Bangkokista teki erityisen hienon kohteen se, että sieltä löytyi runsaasti erikoista nähtävää. Lisäksi kaupunki oli hyvin edullinen. Nykyään se on suurkaupunkien mittapuulla yksi maailman hienoimmista kaupungeista jo syömisen, shoppailun ja nähtävyyksien puolesta. Nykyisin joka kerta Bangkokissa käydessäni kaupunki tuntuukin entistä mielenkiintoisemmalta ja upeammalta, sanoo Bangkokissa asunut Helin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Bangkok
Bangkok kuuluu Thaimaa-ekspertti Antti Helinin suosikkikohteisiin.

2. Khao Sokin kansallispuisto

Phuketin pohjoispuolella sijaitsevaan Khao Sokin kansallispuistoon voi tehdä Helinin mukaan monenlaisia retkiä. Aidosta sademetsästä avautuvat vuorimaisemat järven ympärille, ja retken aikana voi esimerkiksi vierailla tippukiviluolassa, patikoida luonnossa, meloa järvellä ja bongata eläimiä.

– Viimeksi Khao Sokilla kelluvassa majassa majoittuessani huomasin villisian poikasineen saapuneen juomaan aivan majojen taakse. Eläinten katselun lisäksi kansallispuistossa voi esimerkiksi patikoida omassa rauhassa sademetsän siimeksessä. Khao Sokin kansallispuisto tarjoaakin aidon ja jännittävän sademetsäkokemuksen, joka on myös matkailijalle helppo, sillä se ei vaadi erityistä seikkailijan luonnetta, kertoo Helin.

3. Koh Surin autiosaaret

Andamaanienmerellä, 50–60 kilometrin päässä Thaimaan rannikosta sijaitsevat Koh Surin autiosaaret tunnetaan loistavista snorklauspuitteistaan. Kirkas vesi ja värikkäät korallit takaavat ikimuistoisen vedenalaisen seikkailun. Saaret ovat klassisia autiosaaria, joissa on vaalea hiekkaranta ja tuuhea viidakko.

– Koh Surin saaret tuntuvat palalta kadonnutta maailmaa erityisesti siitä syystä, että saaria on kaksi. Toinen on matkailijoita varten, sillä siellä voi yöpyä teltoissa keskellä kansallispuistoa. Toisella saarella asuu ehkä koko Thaimaan jännittävin alkuperäiskansa: Moken heimoon kuuluvat merimustalaiset. Saarilla ei oikeastaan ole muuta kuin rantoja, viidakkoa ja tämä alkuperäiskansa, sanoo Antti Helin.

>> Etsi halpoja lentoja Thaimaahan Rantapallon lentohaun avulla!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Inka Khanji
Kuva: Vasilis Meschinis

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja