Browsing Tag

Englanti

  • Yleinen

    Parin tunnin biitsiloma tylsähkössä Bournemouthissa

    Elokuusta 2016 on jo hyvän aikaa. Oli ihan mielenkiintoista lukea päiväkirjasta mitä me Guernseyn saaren ja Portsmouthin kaupungin lisäksi kerkesimme kesälomallamme Englannin rannikolla nähdä. Huomasin, etten ollut kirjoittanut yhtään mitään Bournemouthista enkä oikeastaan Brightonistakaan…

    sunnuntai, 19 helmikuun, 2017
  • Yleinen

    Hauska ja helppo lentokenttämajoitus – BLOC Hotel Gatwickissa

    Norwegianin aamulento Helsinkiin lähti 10:20 Lontoon Gatwickista. Haluttiin ehdottomasti tulla yöksi Gatwickin kentän lähistölle, ettei aamulla tarvitsisi alkaa touhottamaan lentokenttäbussien ja taksien kanssa. Tutkin kaikki mahdolliset majatalot ja pikkuhotellit Three Bridgesille asti, mutta päädyin…

    maanantai, 10 lokakuun, 2016
  • Yleinen

    Portsmouth – rannikon raikas ylläri

    Jos ei ole hirveästi mitään mitä odottaa, on aika hyvät todennäköisyydet yllättyä iloisesti! Meillä ei ollut yhtään minkäänlaista ennakkokäsitystä kaupungista ennen sinne saapumista. Matkustimme sinne yksinkertaisesti vain siksi, että lautta Guernseyhin lähtisi sieltä aikaisin…

    torstai, 8 syyskuun, 2016
  • Yleinen

    Seikkailu on lopussa ja me huomenna kotona

    Istun Gatwickin lentokentällä eteläisen terminaalin BLOC-hotellin kuudennessa kerroksessa ja tuijottelen ikkunasta lentsikoita. Ikkunalaudalla mulla on alakerran Marks & Spenceriltä haettua Sauvignon Blancia muovilasissa. En aio liikahtaakaan ennen kuin kahta tuntia ennen lennon lähtöä takaisin…

    lauantai, 13 elokuun, 2016
  • Yleinen

    To The British Coast and Beyond!

    Siinä se on! Matkasuunnitelma! Lennot on varattu (Norwegianilta, pitkästä aikaa!) ja sormet ristissä, että lennot kans kulkee, lauttaliput maksettu, hotellit on hoidossa ja ei sitten muuta kuin laskemaan päiviä koska lähdetään! Minun ainoa kesäloma…

    maanantai, 11 heinäkuun, 2016
  • Yleinen

    Matkapäiväkirja Lontoosta || Osa 3

    Matkapäiväkirja Lontoosta || Osa 1 Matkapäiväkirja Lontoosta || Osa 2 Day 5 – Tonbridgeen uudeksi vuodeksi Herättiin normaalisti joskus ysin kieppeillä ja checkauduttiin ulos hotellista yhdentoista jälkeen. Oltiin etukäteen tutkittu, että puoli yhden maissa…

    torstai, 25 helmikuun, 2016
  • Yleinen

    Matkapäiväkirja Lontoosta || Osa 1

    Ehdin jo tuskailla miten osaan kirjoittaa mitenkään Lontoosta. Blogi on ollut pitkään vinkkejä ja kertomuksia ja hauskoja sattumuksia. Ehkä pieniä seikkailuja. Lontoo on kuitenkin city jossa ”melkeen kaikki on kuitenkin käyny”. Turhaan mie kerron,…

    maanantai, 25 tammikuun, 2016
  • Yleinen

    Meidän Lontoo tuli tarpeeseen – rentoutumiseen

    Me ollaan takaisin kotona! Huh mikä lomaväsymys oli eilen. Ei jaksanut tehdä kyllä yhtään mitään. Tänään vihdoin jaksoi avata blogijututkin ja katsoa mitä oikein joulureissulla jaksettiin tehdä. Ensimmäinen viikko oltiin Helsingissä ja Tallinnassa ja…

    sunnuntai, 3 tammikuun, 2016
  • Yleinen

    London Southbank by night

    Olen tottunut aivan liiaksi asumaan ja olemaan paikoissa, jossa harvoin on paljon ihmismassaa. Silloin on välillä rankkaa yrittää kestää jonoja, porukkaa ja suurta määrää ei oikein mihinkään liikkuvaa populaa samassa paikassa. Don’t get me…

    tiistai, 29 joulukuun, 2015
  • Yleinen

    Varaslähtö Lontooseen ja hiukan överit joulukoristukset

    25h Lontoossa. Koko syksyn olen kuvitellut, että astahdan Englannin maaperälle joulun jälkeen kolmatta kertaa tässä elämässä ja ensimmäistä kertaa Markun kanssa. Niin vain kävi, että se kerta odottaa vielä itseään ja siitä tulee jo…

    torstai, 26 marraskuun, 2015
  • Yleinen

    Puolimatkassa taas kotiin

    Takana on niin hämmentävän hienoja hetkiä upealla porukalla, ettei oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Kello on nyt viisi yli neljä aamuyöllä ja olen kääriytyneenä takkiin sekä kaikkiin huiveihin ja huppareihini Helsinki-Vantaan Kainuu-tilassa portin 31…

    lauantai, 21 marraskuun, 2015