KIRJOITTAJA

Tervetuloa lukemaan 28.11.2013 perustettua Pää Pilvissä -blogia!

Täällä kirjoittelee 28-vuotias levottomat jalat omaava Lapista lähtenyt ja sinne jo takaisinkin palannut rovaniemeläinen bloggaaja, joka mieltää itsensä nykyään myös sekä tamperelaiseksi, että jonkin asteiseksi maailmankansalaiseksi.

Valmistuin kesällä 2015 tradenomiksi Lapin AMKista. Opintoihin kuului vaihtojakso Akureyrin yliopistossa syyslukukaudella 2014, jonka aikana blogikin alkoi saada näkyvyyttä. Islannin seikkailuille on oma sivu, ja reissuja sinne on kertynyt myös vaihdon jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Blogista löytyy myös juttuja kirjoittajan uskomattomasta tuurista matkakilpailujen saralla ja neuvoja miten mahdollisesti voisi saavuttaa samanlaiset tuurihaukan ominaisuudet. Ohjeita somekilpailuissa menestymiseen löytyy täältä.

Hotelliarvosteluja tulee myös näkymään blogissa enenevissä määrin. Vielä ei ole innostuttu reppureissailuista sen vertaa, että haluttaisi hotellien tuoma pieni luksus jättää reissuilta pois.

Kärsin lentopelosta, mutta silti lempipuuhaani on halpojen lentolippujen etsiminen ja tutkiminen. Hankala yhtälö? Ei niin paha kuin voisi kuvitella. Mietteitäni lentopelosta löytyy tästä, ja tästä, sekä kertomus kokemuksestani lentomatkasta Rovaniemeltä Helsinkiin Airbusin ohjaamossa tästä. Haluatko tuntea minut paremmin? Lue 20 asiaa minusta – postaus .

Tervetuloa seuraamaan ja jätä toki kommenttia tai kysymyksiä 🙂

Tulevia matkoja vuonna 2021:

Suomi kaikissa muodoissaan <3

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen