Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Paras joulu 2021

perjantai, 31 joulukuun, 2021

Hello! Kiva olla taas täällä.

Takana on pisin blogitauko ikinä. Mie olen koko syksyn vain opiskellut, stressannut ja tehnyt töitä. Neulonut myös hiukan ja soittanut käsikelloja. Välillä käynyt kirjoittamassa jotain tänne luonnoksiin, mutta saanut mitään sitten julkaisukuntoon. Meillä oli niin mahtijoulu, että haluan kirjoittaa sen tänne itselleni muistoksi.

Parasta oli saada Taru, minun paras pikkusisko Suomeen kotiin ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen. Odottavan aika on ollut liian pitkä. On ollut välillä hirveää ajatella miten monesta asiasta toisen elämässä on jäänyt paitsi. Ja miten moneen asiaan olisin halunnut Tarun mukaan omassa elämässä. Onneksi whatsapp-puhelut toimivat. Monta peruttua lentoa myöhemmin ja aivan loputtomalta tuntuvan epävarmuuden jälkeen tuli kyllä kyynel kaikilla silmään kun halattiin Rovaniemen lentoasemalla.

Meillä oli aivan mahtavat kaksi viikkoa.

Vietettiin Rovaniemellä ensin muutama päivä shoppaillen, herkutellen ja vähän urheillen. Family gathering-brunssi varattiin Cafebar21 ikkunan alta. Iltateet Arctic Light Hotellin Lasiterassilla on ihan must, samoin illallinen porukalla Gustavin iglussa. Walltraining Centeristä Koskelan Seijalta varasimme yksityistunnin ja testailtiin vähän seinätreeniä ja ilmajoogailua.

Mietittiin etukäteen tuleekohan tylsää jos ollaan Sodankylässä yli viikko. Pah, aika loppui aivan kesken! Mullakin sattui olemaan opintovapaan vuoksi jonkin verran lomaa, joten pääsin osallistumaan aktiviteetteihin jotka muutenkin tapahtuivat kuin itsestään. Päivät menivät hujauksessa ja yöt nukuttiin paremmin kuin koskaan.

Iltakävelyt muuttuivat sattumalta revontuliretkiksi, pikkuinen mökkireissu kuusivarkaissa käymiseksi ja joulusaunat tuntien paljupelleilyiksi.

Kerettiin käydä mutka myös Luostolla aivan huippuhienolla kävelyreitillä Torvisen majalta Luoston keskustaan. Sodankylässä halutti käydä avannossa, joten varattiin vain meidän porukalle Kommatin majan sauna yhdeksi illaksi. Serkkujakin saatin kylään, leivottiin aivan mahoton, ja myös musisoitiin vähän turhankin riehakkaasti. Seitakuoron joulukonserttiinkin kerettiin! Mie varmaan myös unohdin mainita puolet kaikesta hauskasta.

Joulu oli perinteisin ja paras ikinä

Aattoaamuna telkkari aukeaa meillä aina Joulupukin kuumaan linjaan. Riisipuuro ja sekametelisoppa keittyy samalla. Sitä syödään lastenohjelmia katsellen ja puuron joukkoon suklaakonvehteja painellen. Lumiukko ja joulurauhan julistus katsotaan. Sen jälkeen on yleensä ulkoilun vuoro. Niin myös tänä vuonna. Jouluaaton sää oli aivan  t ä y d e l l i n e n. Ei liian kylmä, tuulta ei nimeksikään ja vaaleanpunainen hehku taivaalla. Ei muuten todellakaan ole vuodet veljiä keskenään kun on verrannut viime joulukuun ja tämän joulukuun säätä. Mie olin todella alakuloinen viime vuonna, koska oli niin järkyttävää pimeyttä kokoajan.  Tänä vuonna vuoden pimein aika on ollut ihanaa. Pitkästä aikaa on saanut nauttia oikeista kaamoksen väreistä ja valosta ja vielä siitä miten koko perhe on yhtä aikaa kotona!

Mie olin myös haaveillut pitkään valokuvasta, jossa olisi koko perhe. Äiti, iskä, mummo ja ukki, sekä kaikki me lapset ja puolisot. Ja nyt jouluaattona se toteutui!

Tadaa:

Niin onnellista.

Jos jo koko kaksi viikkoa oli niin mukavaa aikaa, niin joulun pyhät oli kirsikkana kakun päällä. Kaikki olivat terveenä ja mitään sen kummempaa negatiivista ei ollut kenelläkään mielen päällä. Se oli paras joululahja ikinä.

Aatto noudatteli rentoa kaavaansa. Meillä ei ole kellon tarkkaa aikataulua suorittaa mitään rituaaleja, mutta melkein kaikki perinteet tuli hoidettua. Kahvipöydässä oli viidenlaista kakkua ja cozy christmas jazz-lista soi taustalla. Meillä kahvipöytä katetaan aina ensin iltapäivällä ja myöhemmin illalla on tukevamman ruuan vuoro.

Ai että mitä herkkuja taas. Mie en tajunnut ottaa kunnon kuvaa jouluruuista, mutta olkoon niin. Kaikki oli erinomaista jokatapauksessa!

Myöhemmin Ukki luki jouluevankeliumin.

Meillä ei käy enää joulupukki, mutta silti kuusen alus oli aivan täynnä paketteja.

Lattia lainehti käärepapereista, kun me päästiin vauhtiin lahjojen availussa. Mie en ollut toivonut mitään ja sain silti vaikka mitä! Itsetehtyjä käsitöitä, taiteilijakirjan, vaatteita, lahjakortteja, ihanat tossut, muumimukin, suklaata ja kahvia ja kansallispukukankaasta tehdyn laukun.

Illalla ryömittiin vielä pienelle palauttavalle kävelylle ja tähtitaivasta katsomaan. Loppuilta menikin sitten joulusaunassa ja paljussa ennen nukkumaan menoa. Meillä on ollut tapana käydä myös haudoilla, mutta vuorokauden tunnit eivät riittäneet tänä vuonna siihen.

Joulupäivänä meillä kävi vielä serkkuja molemmin puolin sukua yhtä aikaa. Oli aivan kamalan hauskaa! Tämä aika oli todellinen huipennus ja takaisinmaksu viimeisestä kahdesta vuodesta. Tuntui kyllä, että mie sain kaiken mitä saatoin toivoa. Tietysti olisin halunnut Tarun ja Callumin jäävän vielä pidemmäksi aikaa, mutta kyllä tämä oli upeaa. Viime joulua vietettiin eristyksissä erikseen ja jouluruokaakin syötiin Skypen välityksellä kolmessa eri paikassa. Toisten jouluruoka oli sipsipussi ja toisten pannukakut. Nyt oli vähän erilaista. Meidän joulu oli tällä kertaa täysi kymppi.

Täällä odotellaan parhaillaan vuoden vaihtumista. Uusi vuosi kuluu meillä tällä kertaa aivan kotona kahdestaan. Peruimme suunnitellun matkan Helsinkiin ja Tampereelle ystävien luo, ja nousseista luvuista päätellen päätös oli oikea. Aiomme käydä ehkä illalla hakemassa pizzat ja mennä ajoissa nukkumaan. Tämä riittää.

Olkoon tuleva vuosi parempi ja helpompi aivan jokaiselle!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, 31 joulukuun, 2021 at 17:13

    Kuulostipa todella kivalta joululta! Myös meidän joulu oli varsin onnistunut. Ihan samalla tavalla meillä katsellaan joulupukin kuumaa linjaa ja myöhemmin lumiukkoa ja joulurauhan julistusta. Joulu on omasta mielestäni ilman muuta vuoden paras juhla!

    • Reply Maarit Johanna lauantai, 1 tammikuun, 2022 at 15:30

      Mukava kuulla, että meni hyvin! Kyllä perinteikkäät ohjelmat on ihan parhaita ja tulee aivan lapsuus mieleen 🙂

    Leave a Reply