Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Villa Lullanin kellarissa on Tampereen suloisin airbnb!

perjantai, helmikuu 26, 2021

Siis! Menkää Viinikkaan ja ihastukaa!

Villa Lullan on ehkä sympaattisin ja suloisin talo, mitä Tampereelta löytyy. Viinikka on täynnä värikkäitä puutaloja, mutta toista tällaista punaista huvilaa ei kyllä löydy.

Talon omistaa Outi Lehtonen puolisoineen. Outi on muuten sellainen ihiminen, joka tekee IHAN kaiken pieteetillä. Pienistä yksityiskohtien yksityiskohdista isoihin juttuihin. Tiedän, koska olen käynyt Outin järjestämissä tapahtumissa. Innostuin siis aika mahoton, kun luin (ja näin kuvat!) Nuorgamin Emmin Instagramista, että Outin talon kellariin valmistui juuri airbnb-asunto. Eikä mikään tusinakämppä, vaan paremminkin yhden huoneen miniboutiquehotelli. Melkein kaikki sänkyä ja lakanoita lukuunottamatta on kuulemma kierrätettyä.

Näytti aivan täydelliseltä, saunakin löytyy. Näytti just siltä, että Sonjan synttäripäivän puitteet eivät voisi olla paremmat missään muualla. Mie laitoin heti Outille viestin varatakseni yön. Myöhemmin sainkin sitten kuulla meidän pääsevän kokemaan Lullanin kellarin kaikkien aikojen ensimmäisinä vieraina. Aikamoista! Niinpä me torstaina heti töiden jälkeen lähdettiin patikkaretkelle kohti Viinikkaa.

No millainen paikka sieltä kellarista löytyi?

Tunnelmallinen ja kodikas.

Ehdottoman soma!

Lämpimiä sävyjä, rottinkia, kauniilla valaistuksella kikkailua ja paaaljon tyynyjä! Minun sisko olisi ollut innoissaan, kun miekin jo olin. Taru rakastaa koristetyynyjä, jopa niin paljon, että kaikki tyynyt ovat hänelle ”tyynylapsia”. Ehkä minun pitää tuoda Taru tänne kun se pääsee taas joskus Suomeen. Tyynyissä oli muuten valinnanvaraa. Oli vaikka minkä muotoista, pehmoista ja vahvuista.

Mutta kattokaapa näitä yksityiskohtia. Miten minun puhelimen kamerallakin onnistui taltioida tällainen lämmin, just oikianlainen sävy!

Kaunein juttu koko huoneessa oli vanhan leivintuvan tiiliseinä, jota me ihasteltiin ekana sisään tullessa ja illalla viimeisenä ennen valojen sammuttamista. Päätettiin haluta hypoteettiseen tulevaan kotiimme samanlainen seinä. Ehkä me Outi vain muutetaan tänne? :p

Kaikkia muitakin yksityiskohtia piti erikseen käydä ihastelemassa. Mie olisin halunnut kuvata vielä erikseen huonetta ympäröivän valaisinlistan ja valokatkaisimet. Kännykässä on yksityiskohtaisia kuvia myös mm. tuosta kylpyhuoneen kauniista hanasta ja tiiliseinän sopukoissa piileskelevistä sisustuselementeistä. Silmä löytää kyllä katsottavaa.

Kaikki tarpeellinen mitä pienestä hotellihuoneesta tai asunnosta soisi löytyvänkin on melkein käden ulottuvilla. Keittiössä integroitu jääkaappi, vedenkeitin, kahvinkeitin ja alakaapissa myös mikro. Tarpeeksi astioita ja viinilaseja oikeanlaisen aamupalan asettelemiseen. Ja se mitä ei ole, Outi pyynnöstä varmasti järjestää.

Aika mahtava soppi siis. Sopiva pieneen rentoiluun, saunomiseen ja hemmotteluun. Pakoiluun kaupunkielämästä hämyiseen ja kotoisaan kellariin. Täällä voi laittaa vain spotifystä soimaan jonkun ”cousy jazz”-soittolistan, avata viinipullon ja tilata pizzan. Ja niin me tehtiin. Wolt toimitti talon kulmalle ja mie hajin. Meillä oli ajatuksena vielä kasvonaamiot ja kaikenlaista muuta, mutta loppujen lopuksi aika vain juoksi ja sitten pitikin jo lähteä saunaan ja sen jälkeen nukkumaan.

Kunnon arkipakoretriitti, mehän oltiin täällä torstai-perjantai yö. Mulla oli perjantaina töitä aivan normaalisti, joten heräsin aamulla naputtamaan konetta Sonjan vielä nukkuessa.

Tiimipalaverin aikana kasasin meille aamupalaa pikkupöydälle. Veriappelsiinisesonki on nyt kovassa huudossa, mie rakastan niitä!

Lounasajan saapuessa me pakattiin kamppeemme ja siirryimme kävellen takaisin Pyynikille.

Olipa vain aikamoisen ihanaa!

Hinnat alkaen 80 euroa/yö, plus sauna 5e.

Tämän matkablogin matkajutut on nyt koronan myötä pitkälti menneet hotellijutuista ja majoituspaikoista intoilemiseen, mutta minkäs teet. Minusta on vain mahtavaa, että nyt voi matkailla myös sillä tavalla, että pakkaa työläppärinsä laukkuun ja kävelee toiselle puolelle kaupunkia lomailemaan. Oman kodin neliöt tuntuu välillä niin tylsiltä ja ahtailta, joten jos on yhtään löysää likviditeettiä niin kulutan kyllä tällaiseen. Staycation-reissuilla ei tule edes sitä kontaminaatioriskiä, mikä syntyy vaikka junassa tai lentokoneessa. Tai ihan kaupunkibussissa. Me käveltiin, ja mukavaa oli.

p.s Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, maksettiin itse. Kirjoitin, koska tuli vain ihan vilpitön riemu siitä miten rakkaudella rakennettu tämäkin paikka oli. Minusta kaikkien pitäisi voida kokea Tampere tällä tavalla!

Menkää ihimiset lomalle Viinikkaan. Tämä on vahva suositus. <3

Aamulehden juttu Villa Lullanin emännästä

Varauskyselyt toistaiseksi sähköpostilla tai Instagramissa: [email protected], @outiquje

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply