Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

2019 oli ennenkaikkea elämää!

keskiviikko, tammikuu 1, 2020

Hei vaan hei pieneltä blogitauolta!

Mulla on ollut tässä varsin tervetullut paussi kirjoittamisesta, koska elämä ehti näköjään ensin. On ollut kaikenlaista, muttei kuitenkaan mitenkään varsin erikoista. Siellä olis juttuja taas varastossa ja lisääkin tulossa, kun joutais vaan kirjoittamaan. Nyt ollaan valon suhteenkin jo voiton puolella pikkuhiljaa, joten kaipa tässä olisi odotettavissa lähinnä vain reipastumista. Ihanaa. Odotan toiveikkaasti uutta vuotta ja sen mukanaan tuovaa vuosikymmentä. Mie oon elänyt lähes koko vuosikymmenen pelkkää aikuiselämää. Tuntuupa hassulta. En olekaan enää ”vähän yli kaheksantoista.” Kävin passikuvassa, ja kyllä tuo viiden vuoden välein otettava kuva näyttää aina enemmän ja enemmän äitiltä. Ei mulla kyllä siitä valittamista ole!

Mutta joo, asiaan. Koosteet on aina vuodenvaihteen sana, joten mieki ko muutki. Tuntui aika ylivoimaisen oudolta ajatukselta alkaa kerimään tähän koko aikuiselonsa highlightejä kymmeneltä vuodelta, joten riittäköön viime vuosi.

Tammikuu

Kuun lopulla otin ihan kunnolla vapaata ja lähdin Tarun kanssa Lontooseen viikonlopuksi. Siitä jatkettiin vielä Guernseyhin, jossa sain olla vieraana koko viikon. Oli huippua! En muista niin rentoa lomaa pitkään aikaan viettäneeni.

Helmikuu

Ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Kävin kuoroleirillä, ja seilasin Rovaniemen ja Tampereen väliä.

Maaliskuu

Vietin kevättä Tampereella ja Rovaniemellä. Jälkimmäisestä pääsin yllätyksenä pienelle blogimatkalle Game of Thrones-teemaiseen jäämaailmaan Ylläkselle!

Kävin Helin kanssa päivämutkan Tallinnassa eräänä maanantaina. Oli kylymä, mutta järkyttävän hyvät sapuskat!

Kuun lopussa meillä oli Sonjan kanssa treffit Helsingissä. Käytiin testaamassa Ravintola Meripaviljonki Tasty Travellissimo-blogista voitetulla lahjakortilla.

Huhtikuu

Suivaannuin kalliiseen vuokrakämppääni Rollossa, jossa hädintuskin kävin kääntymässä Lapissa ollessani.  Hain samantien lainalupauksen ja varasin heti ensimmäisen asuntonäytön.

Sain hyvän tarjouksen Kämp Collection Hotellien uutiskirjeestä (2 yötä yhden hinnalla!) ja käytiin nukkumassa alkuvuoden parhaat unet GLO Art Hotellissa Helsingissä. Meillä oli tarkoitus kävästä Querelle-festareilla, mutta väsymys vei voiton. Sen sijaan seikkailimme Hietaniemessä pitkillä kävelyillä ja vaeltelimme keskustan taidegallerioissa. Ihan paras pikkureissu.

Toukokuu

Työkaverit sai ylipuhuttua minut mukaan ammattiliiton nuorten kevätpäiville Silja Serenadelle. Huh hui! Laivalla katsottiin Euroviisuja ja perillä sateisessa Tukholmassa kerkesin jopa shoppailemaan. Nukuin täydet yöunet molempiin suuntiin, toisin kuin suurin osa porukasta.

Kuun lopussa käytettiin hyväksi Tampereen kotikenttäetua ja lähdettiin aivan sikamaisen halvoilla Ryanair-lennoilla Budapestiin. Oli niin kaunista, niin lämmintä ja ihanaa. Yksi hienoimmista ja onnistuneimmista pikkureissuista mitä ollaan yhdessä tehty.

Kesäkuu

Irtisanottu vuokrakämppä oli vihdoin tyhjä, ja jäin virallisesti kodittomaksi. Uudesta kämpästä oli tarjoukset hyväksytty ja tiesin pääseväni muuttamaan loppukesästä.

Ajoin Rollosta Tampereelle vietettyäni ensin serkkuni lakkiaisia ja asuttuani ensin yhden yön hotellissa. Olipa virkistävää!

Seikkailtiin Sonjan kanssa paaaljon Tampereella ja lähiympäristössä. Juhannuksena kierrettiin Vuoreksen Koukkujärvi. Nähtiin Suistamon Sähkö Rajaportin saunalla kaatosateessa ja ukkosessa.

Vietin juhannusyön unimunassa ja lensin Kittilään, josta jatkoimme sateiselle perhelomalle Norjaan.

Heinäkuu

Sisareni Taru tuli Suomeen. Esittelin Tamperetta niin paljon mitä vuorokaudessa kerkesin ja siirryimme yöjunalla Lappiin sateiseen Sodankylään. Kiilopään kylmäkylpylä piti käydä esittelemässä.

Sonjan kanssa tutkittiin Pirkanmaata ja roadtrippailtiin muun muassa Hämeenlinnaan, Aulangolle sekä Mäntän kuvataideviikoille. Vietettiin aika hirveää, mutta ihan kivaa vuosipäiväviikonloppua Helsingissä ja Tallinnassa.

Käytiin vähintään kerran viikossa Hervannan Suolijärvellä, josta poimin vuoden ainoan hillasadon. Alle desin.

31.8.2019 ihana koskenrantalainen asunto vaihtoi virallisesti omistajaa, ja olin taas asuntovelkainen. Ja ihan sairaan onnellinen!

Elokuu

Kuun alussa laulettiin pitkä viikonloppu Paltamon Mieslahdella kuoroleiritunnelmissa.

Vuoden upeimpia hetkiä koettiin samana päivänä, kun päästiin ensimmäistä kertaa kokemaan Tampere Filharmonia Sorsapuistossa Tampereella ja heti samana iltana Rammstein Ratinassa. A day to remember!

Elokuun lopussa ajettiin Skoda täynnä taidetta Rovaniemelle ja pystytettiin Sonjan ensimmäinen taidenäyttely Kauppakeskus Revontuleen. Avajaisiin tuli mahtavasti porukkaa ja näyttely oli muutenkin menestys. Kaikki taulut myytiin, ja näyttelyn pääteos ”Masennusposti” Tampereen taidemuseon kokoelmiin. Älytöntä.

Syyskuu

Ajettiin Tampereelle Raahen kautta. Random yöpymisen jälkeinen blogipostaus lähti lentoon ja sai hauskasti huomiota.

Pidin tuparit Rovaniemellä! Elämäni ekat kunnolliset.

Kävin IhanNaiset-blogireissulla Jyväskylässä. Hienoja hetkiä Varjolan porealtaassa ja illallisilla.

Lokakuu

Olipa vuoden hienoimmat reissut isketty samalle kuukaudelle!

Pääsin blogimatkalle Tallinnaan Telegraaf Hotelliin ja syömään paremmin kuin ikinä. En voinut uskoa, että tällaiselta reissulta voisi oikeasti palata kotiin rentoutuneempana kuin lomalta. Tuntemuksista oli pakko kirjoittaa erikseen.

Sitten koitti myös vuoden odotettu kuorokilpailumatka Riva del Gardalle, josta jatkoimme vielä Sonjan kanssa Venetsiaan. Aivan mieletön reissu. Näin Venetsiankin täysin uusin silmin ja pääsin biennaaliin.

Marraskuu

Huitelin taas vähän vaikka missä ja harrastin kulttuuria. Pääsin Helin messiin katsomaan Dublinersia Sorsaklubille ja myöhemmin vein itseni Wardrunan keikalle Helsingin Kulttuuritalolle. Ihan  p a r a s t a !

Lapissa oli ekat kunnon pakkaset ja kävin äitin kanssa puolen päivän kylpylälomalla Luostolla. Kävin työkavereiden kanssa Rovaniemellä Smakutourilla maistelemassa pikkuisia rafla-annoksia. NAM.

Joulukuu

Näköjään matkavuoden aloitti ja päätti rakas kohde Guernsey itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Taitaa olla, että reissujen lukumäärien laskeminen sinne täytyy kohta lopettaa. Siellä käy kuin kotonaan.

Kävin ensimmäistä kertaa Tampereen Pakkahuoneella katsomassa Eluveitieta ja Lacuna Coilia.

Jouluksi matkustimme Rovaniemelle. Meillä oli aivan ihanat pyhät perheen kesken ja kaikki meni kamalan hyvin.

Neuloin kuun aikana yhden islantilaisen villapaidan. Edellisen tekemiseen meni yli vuosi.

Vuosi vaihtui lempparipaikassamme; Grand Hotel Tammerin uuden vuoden Masquerade-bileissä. Kun sellaiset järjestetään, oli meiän pakko päästä mukaan. Taidampa kirjoittaa illasta ihan oman juttunsa myöhemmin.

Lopuksi vähän lukuja vuodelta 2019:

Lensin 14 lentoa.

HEL – LGW, LGW – GCI, GCI – LGW, LGW – HEL (Tammikuussa)

TMP – BUD, BUD – TMP (Toukokuussa)

HEL – OSL, OSL – VCE, VCE – HEL (Lokakuussa)

RVN – HEL (Marraskuussa)

HEL – LGW, LGW – GCI, GCI – LGW, LGW – HEL (Joulukuussa)

Tämä on roimasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina, jolloin olen lentänyt parhaimmillaan/pahimmillaan 40 lentoa vuodessa. Toisille tuokin on vielä vähän. Tämäkin olisi jäänyt vähemmälle, jos Guernseyhin pääsisi helpommin. Yhteen Guernseyn matkaan menee aina neljä lentoa, koska perille ei lennä suoria. Jos haluaisi lähteä Rovaniemeltä ja lentää, tulisi vähintään kolme lentoa per suunta. En laske relevantiksi vaihtoehdoksi Kanaalisaarille matkustamiseen lento+juna+lautta -yhteyttä, koska se on niin epäkätevä, ja lauttayhteyksien varaan on niin hankala laskea. Lisäksi tuollaiseen menee ihan järkyttävästi aikaa, kun minulla yleensä on ollut aikaa vain pitkä viikonloppu koko reissua varten.

Nukuin yhteensä 31 yötä hotellissa ja 3 yötä unimunassa

Novotel London Blackfriars (2 yötä), BLOC Hotel Gatwick, Forenom Hotel Kamppi, GLO Art Helsinki (2 yötä), easyHotel Budapest Oktogon (4 yötä), Lapland Hotel Kilpis, Scandic Ishavshotel Tromssa (2 yötä), Sokos Hotel Vaakuna Helsinki, Hostel Cafe Koti, Arctic City Hotel Rovaniemi, Langin Kauppahuone Raahe, Varjola Resort Jyväskylä, Peurungan kylpylähotelli, Hotel Telegraaf Tallinna (2 yötä), Hotel Royal Riva del Garda (4 yötä), Liassidi Arco Venetsia (3 yötä), Scandic Simonkenttä, Radisson Blu Plaza Helsinki, Hilton Helsinki Airport.

Kulutin 977,80 euroa junamatkoihin kotimaassa

Tämä oli helppo laskea verkkopankin kautta, mutta suoritetut junamatkat olisikin tullut hankalammaksi. Tyydytään tänä vuonna euroihin. Kuvittelin summan ylittävän tonnin reilusti, koska olen viime vuonna matkustanut useampaankin kertaan yöjunalla pohjoiseen ja laittanut myös auton junaan talven alla. Nämä olivat hyvin kulutettuja euroja!

Viime vuosi on ollut monella tapaa yksi parhaista ikinä. On ollut sekä hyvin tasaista, mutta myös isojakin muutoksia. Sonjasta tuli vuodessa taiteilija, ja minusta taas asunnon omistaja. Tiiän ehkä selkeämmin mitä elämältä voisin haluta, eikä tunnu enää pelkältä tuuliajolta. Että mikäpä se tässä. Saa tulla uudet vuodet!

Olkoon ne tulevat vuodet kaikille kelvolliset ja onnekkaat 🙂

Kooste vuodelta 2015 

Kooste vuodelta 2016

Kooste vuodelta 2017 

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta perjantai, tammikuu 3, 2020 at 09:05

    Kuulostaa mahtavalta vuodelta :)! Ja nyt täysillä kohti tätä vuotta 😀

  • Leave a Reply