Yleinen

Street Art Rovaniemi – katutaidekohteet

tiistai, syyskuu 10, 2019

Ihan vaivihkaa on alkanut Rovaniemelle ilmestymään taidetta kuin isompaankin kaupunkiin! Tai sitten mie olen vain herännyt kaikkeen aika myöhään. Suuret muraalit ovat saaneet omat uutisotsikkonsa, mutta pienemmät teokset ovat jääneet vaille ansaittua huomiota. Haluankin nyt esitellä toisen kotikaupunkini parhaat katutaidehelmet kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kävin ihan asiaa tehden tässä eräs ilta pitkällä lenkillä ja kuvasin, kuvasin ja kuvasin.

Aloitin reitin Kaupungintalon ikonisilta betoniporoilta.

Tom Engblomin Oonko mie tiellä? -teos on nököttänyt paikallaan jo yli vuosikymmenen.

Seuraava kohde on melkeimpä tien toisella puolella Urheilukadulla.

Kulttuuritalo Wiljamin molemmilta sivuseiniltä löytyy taidetta.

Toisella puolella rollolaisittain vähän harvinaisempaa, eli tekstiä, ja toiselta esiripun tai verhon heilahdus.

Korundi-taidemuseo on taidekohde jo itsessään.

Jos ei jaksa käydä sisällä näyttelyissä, voi keskittyä ulkokuoreen. Ulkopuolen betonisia ”ikkunoita” on alettu koristaa taiteilijoiden luomuksilla.

Näitä on tullut lisää sitten viime näkemän!

Jatka Ruokasenkatua Cityhotellin parkkihallille.

Kierrä koko halli sisältä ja ulkoa, edestä ja takaa!

Teemat ja tyylit vaihtelee ihan sama mihin suuntaan katsoo. Riku Ounaslehdon luomukset (alla) on minun lemppareita.

 

Jatka Pekankatua alas ja kurkkaa Valsa-talon kaaren alta.

Lähde seuraavaksi Valtakatua vasemmalle.

Valtakatu Hostel Cafe Kodin ja Arctic Light Hotellin kulman korttelista on täynnä taidetta!

Tästä korttelista löytyy vaikka mitä. Veistoksia ja muita erikoisia teoksia.

Hostellissa aina joku näyttely menossa. Tämä Valtakadun pätkä on ainakin ollut paikan yrittäjien yhteinen taidekatu.

Jatka siis Valtakatua eteenpäin.

Kauppayhtiön seinissä on minun suosikkimuraalit.

Tämä. Aivan ykkösenä paras.

Ja nämä kauniit rosoiset saamelaisaiheet.

Aivan uskomattoman hienoja!

BONUS: Poptaidegalleria EDGE

Kauppayhtiön tiloissa entisen Hih Hi!-kaupan paikalla on nykyään pelkkään poptaiteeseen erikoistunut urbaani galleria. Ou mai gaad! Harvoin tällaista näkee. Tänne täytyy tulla ihan omin silmin pällistelemään. Todellinen erikoisuus Rovaniemellä. Tietääkseni edes Helsingissä ei ole puhtaasti poptaidegalleriaa.

Ja lisäksi tämä salakieli!

 

UPEA17-festivaalin Rovaniemen teos on Andrea Wanin käsialaa.

Se sijaitsee Valtakadun ja Ounaspuistikon kulmassa ja on ollut valmistumisen jälkeen otsikoissa. Teosta on kiitelty ja kritisoitu. Ymmärrän. En itsekään ole sen suurin fani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että taide saa puhuttaa. Tämä teos kuuluu tähän!

Kierrä seuraavaksi sillan alle ihmettelemään.

Jätkänkynttilän kaupungin puoleisella aluksella on aikamoista taidetykitystä.

Yksityiskohdat loistavat väreissään kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti. Jaakko Laitisen muotokuva on yksi hienoimmista.

Ylitä silta ja käy toisen puolen alikulkukäytävissä seikkailulla.

Nämä uudistetaan silloin tällöin. Harmikseni töhrintäalttein paikka.

Muualtakin Rovaniemeltä löytyy alikuluista hienoja teoksia.

Alla olevat creepyt sijaitsevat Arktikumin rannassa.

Reitin voi päättää mielensä mukaan vaikkapa siltojen lenkinkierroksen jälkeen tänne:

Jyrhämänrannan betoniaidalle Sairaalan viereen.

Yritin käydä kaikki mitä tiesin, muistin tai havaitsin. Katutaide kuitenkin tuppaa olemaan sellaista, ettei kaikkia salaisuuksia voi tietää ja löytää. Uuttakin varmasti ilmestyy aina silloin tällöin mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Kaikkia pieniä yksityiskohtia en edes kuvannut. Kaikkia ketjulla katulamppuun kahlittuja puisia hevosenpäitä ja kuvitettuja sähkökaappeja.

Mene sie, ja löydä!

Jäikö minulta jotain olennaista listaamatta? Jätä kommentti, niin päivitän juttua tarpeen mukaan.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Susanna keskiviikko, syyskuu 11, 2019 at 19:46

    Väylätie 39:n kerrostaloon on tullut ihan uusi muraali, käyhän kattoon!

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, syyskuu 11, 2019 at 20:27

      Ou jee! Pitää käydä heti kun pääsee taas Rolloon. Kiitos ilmoituksesta 🙂

    Leave a Reply