Yleinen

Tapaamisen vuosipäivä Tallinnassa, huonoksi reissuksi aika hyvä

tiistai, elokuu 27, 2019

Tuntuipa ekstaattiselta herätä omasta sängystä tämän reissun jälkeen. Tai siis, olisi tuntunut jos ei olisi pitänyt heti aamusta ottaa sähköpotkulautaa ja painattaa suoraa päätä Terveystalon labraan. Kukapa sitä nyt ei lomalla sairastaisi… Joo. Me juhlistettiin sunnuntaina 28.7.2019 kahta vuotta siitä kun tavattiin Sonjan kanssa junassa.

Olin jo etukäteen ottanut perjantain vapaaksi ja vietimme päivän ja yön myös Helsingissä. Siitä ehkä lisää myöhemmin, koska Stadissa kaikki oli vielä oikein mukavasti.

Mukavaa meillä oikeastaan oli koko reissulla kokonaisuutena, mutta. Koko homman ongelma oli täysin väärä aika koko vuosipäivälle! Miksi heinäkuun viimeisenä viikonloppuna? Eihän silloin koskaan kannata lähteä mihinkään, koska koko muukin Suomi on silloin matkalla ja mitäs siitäkin seuraa. Niimpä. Olin onneksi ollut edes hiukan kaukaa viisas kaikessa typeryydessäni.

Me vietimme siis vuosipäivää laivamatkalla Tallinnaan. Minusta oli keväällä ihan huikea idis ottaa ihana hytti ja olla yötä laivassa, sitten viettää ihana päivä Tallinnassa ja tulla vielä illaksi kotiin Tampereelle. En vain ajatellut, että heinäkuisena viikonloppuna matkalla saattaisi olla myös muita. Esimerkiksi satoja riehuvia teinejä ja vähän vanhempia ihan yhtälailla riehuvia kesälomailijoita.

Silja Europa – Deluxe-hytti – puitteet kunnossa!

Laivasta ja sen fasiliteeteista ei moitteen sanaa. Oli ihana tulla hyttiin ja nähdä se kaunis tila. Verhot auki ja merta!

Sänky oli mukava ja leveä. Sohvalla vietettiin pitkiä toveja tuijottamassa ulos. Vähän ehkä tehtiin myös ristikoita. Sonja keksi ne ajanvietteeksi pari viikkoa sitten ja on ne aika hauskoja! Kylppärissä ei ollut yhtään vanhan ajan henkeä, vaan sekin oli tosi siisti kuin hotellihuoneesta.

Meidän hytti oli 11-kerroksen ihan takimmainen deluxe. Mitäs mieltä tästä? Pidin tosi paljon! Jos saisi pidempiä reissuja risteillä tällaisessa hytissä, niin minua ei kyllä hirvittävästi haittaisi. Hintakaan ei muuten hirvittänyt.

Menopaluu kahdelle oli 205 euroa, ja siihen sisältyi mennessä yöpyminen deluxehytissä, erikoisaamiainen sekä palatessa Star-laivalla Comfort Lounge palveluineen.

Ulkokannelle oli matkaa käytävältä vain kaksi metriä.

Keli oli aivan täydellinen kilistelylle. Siispä kilistelimme! Kattokaa tätä merimaisemaa. TÄMÄ on se syy miksi risteilyt on niin best.

Katsottiin auringon painuvan mailleen ja taivaan sinistyvän ja punastuvan. Hajettiin iltapalaksi Fast Lanesta perinteinen skagen-leipä. Silja Europa pääsi perille parkkiin Tallinnaan. Sitten vedettiin verhot kiinni ja tulpat korviin.

Se yö – ei helkkari

Tervetuloa lukemaan ensimmäisen maailman ongelmaa. Mie jotenki naiivisti olin ajatellut, että koska Silja Serenadella Commodore-hyttien käytävällekään ei pääse kuin avainkortilla, niin täälläkin ehkä kalliimmat hyttiluokat olisi jotenkin ”suojassa”. Juu ei. Siinä vaiheessa kun korvatulpat ei riitä blokkaamaan meteliä, voi sanoa yön olevan jo lähtökohtaisesti pilalla. Meno oli kuin jollain abiristeilyllä. Tyypit juoksee kiljuen käytävillä ja suunnilleen hyppii kolmiloikkaa koputellen samalla jokaiseen tiellä olevaan oveen. Joskus kolmen ja puoli viiden maissa torkahdin pidemmäksi aikaa kun kukaan ei tajunnut pomppia 12 kannen ulkoportaita alas siihen meidän viereiselle takaulkokannelle. ”Deluxe” oli ajatuksena muisto vain. Ei lämmittänyt enää kaunis huone sisustuksineen. Voi etuoikeutetun nyyh.

Käytävillä on kyltit yörauhasta, mutta sitä ei ilmeisesti kukaan valvo. Ja huutakoon hep, joka luulee, että sellaiset auttaa! Aika hiljasta. Kuinka suuri vaiva olisi saada vaikka yövartijat molemmin puolin käytävää? Tai ne ovet, jolla käytävälle pääsee vain omalla kortilla?

Tekis mieli kirjoittaa monta painavaa sanaa, mutta en jaksa.

Mutta aamu – erikoisaamupalikkaa Grill Housessa

Oli helppo herätä, kun ei ollut nukkunutkaan. Oltiin ensimmäisten joukossa laahustamassa erikoisaamiaiselle. Tässä vaiheessa olin jo taas ehkä hiukan iloisempi siitä ”Deluxe”-asiasta. Oli niiin rauhallista aamuseiskalta. Todellakin pääsi ilman rynnimistä ikkunapaikalle, eikä tarvinnut käyttää kyynärpäitään buffetissa. Valikoima oli ihan luksus. Sisään tullessa sai käteensä lasillisen skumppaa ja niin ainakin mie liennyin heti parempiin tunnelmiin.

Hyvällä kahvilla, nutellapäällysteisellä pannukakulla, skagenkatkissörsselillä, karjalanpiirakoilla ja juustolautasella pääsee jo pitkälle.

Oli siellä toki muutakin, mutta nämä best.

Niin sitä vain pahinkin ärtyisyys saadaan parannettua hyvällä ruualla ja aamukahvilla! Ei paremmasta väliä.

Vielä kuitenkin silmiä pyöritellen irtauduimme Silja Europalta (vannoimme ääneen, ettei koskaan enää nukuta Tallinnan laivalla), ostimme pari pulloa vettä ja suunnistimme kohti Telliskiveä. Olin maaliskuusta saakka odottanut, että saan esitellä kyseisen katutaidehelmen Sonjalle!

Koko reissun pointti oli kuitenkin Fotografiska.

Suosittelen muuten tässä vaiheessa Fotografiskaan menoa suoraan aamulaivasta, mikäli mahdollista!

Paikka on supersuosittu. Aamun tunteina siellä oli kuitenkin niin rauhallista, että saatiin olla ihan kahdestaan isoissa näyttelytiloissa. Voin kertoa, ettei ole turhaan hypetetty laitos tämä paikka. Näyttelyt oli aivan mielettömän upeita! Sisäänpääsy maksaa sen 14 euroa, eli ihan halpa mesta ei ole kyseessä. Sen kuitenkin maksoi mielellään kaiken nähdäkseen.

Ensimmäiseksi otettiin luulot pois Jimmy Nelsonin Homage to Humanity -näyttelyssä.

Siis mitä katseita! Ja millaisia ihmisiä!

Tässä oli vaikuttavuutta ja taituruutta kuva kuvalta. Me pyörittiin tuolla melkein tunti. Olisi haluttanut ottaa kuva jokaisesta kuvasta, mutta ei siinä olisi ollut mitään järkeä.

Menkää, käykää.

Lempparinäyttelyni oli kuitenkin yllättäen Anja Niemen In Character. Samaistuin jotenkin tosi kovasti. Jimmy Nelsonin kuvat olivat mykistäviä, mutta näiden äärellä huvittui.

Aika hienoa Fotografiskassa oli myös ilmastointi. Sen huomasi taas kun oli lähdössä ulos.

Tallinnassa oli ihan jumalattoman kuuma.

Tuskainen. Hikinen ja porottava. Tarviiko enempää kertoa? Mulla oli nousemassa kuume ja olin muutenkin tulossa kipeämmäksi. Kävely sattui niin paljon. Piti pitää kyyneleitä, etten olisi alkanut huutamaan kesken kaiken. Jotenkin me kuitenkin lähdettiin nousemaan portaita kohti vanhaa kaupunkia ja onnistuttiin väenpaljoudessa vielä eksymään. Ei ollenkaan tapaistani. Ei yhtään. Minä en ole eksynyt edes Japanissa ilman karttaa.

Tallinna on ihanista ihanin, mutta heinäkuinen viikonloppu menee todellakin jatkossa kategoriaan ”Älä edes harkitse, ellei ole aivan pakko.” Pienille kujille oli pakkautunut ihan järkyttävästi liikaa ihmisiä. Ulkomaalaiset risteilymatkustajat kulkevat viidenkymmenen hengen porukoissa, ja läpi ei päässyt. Mistään kahvilasta ei saanut viileitä juomia. Kaikki joiden ohi käveltiin tarjoilivat joko kahvia ja jotain muuta kuumaa. Litra vettä alkoi olla riittämätön määrä ja hupenemassa. Ahdisti, kiukutti, itketti.

Edelliseltä yöltä jäänyt turhautuminen ja kahden tunnin unet tuntuivat painostavasti päässä ja jaloissa.

Paineltiin päätä pahkaa (hitaasti ja hampaita kiristellen) Viru-keskukselle ilmastoinnin viileyteen ja istuttiin hyvä tovi Roberts Coffeessa litkimässä kaikkea kylmää. Sitruunasorbetti oli aika taivaallinen elämys siinä vaiheessa. Meillä oli pöytävaraus Väike Rataskaevuun, koska Rataskaevu 16 on minun ehoton lemppari Tallinnassa ja halusin Sonjankin pääsevän sitä testaamaan. Sonja yritti kainosti ehdottaa, että perutaan varaus. Ei tarvitsisi lähteä kuumaan ryysikseen enää takaisin, vaan jäätäisi vaikka Virun Amarilloon. Mie kuitenki päätin, että mennään.

Virhe. Suuri virhe. Vaikka se kävely ei ihan niin paha siinä kuumuudessa ollutkaan, niin…

Ravintolassa ei ollut ilmastointia. Se oli ihan. Helkkarin. Järkyttävää. Sisällä oli kivitalossa varmaan 5 astetta kuumempaa kuin ulkona. Ihmiset hikoili ihan älyttömästi. Pienet tuulettimet osoittivat ihan muualle kuin meidän pikku pöytään. Tarjoilijat olivat reippaita, mutta meillä lakkasi aivot toimimasta. Olin haaveillut kivasta kolmesta ruokalajista kiireettömästi, mutta sisään tultua ainoa ajatus oli päästä äkkiä ulos. Me kuitenkin jäätiin. Tilattiin äkkiä jotain kylmää alkuun ja alkupala ja pääruoka puoliksi. Ei ollut mitään tsäänssejä, että olisi nyt alettu värkkäämään pitkällä kaavalla.

Oli niin kuuma ja väsy, ettei meillä pelannut edes juttu. Yleensä keskustellaan aina jostain, mutta nyt oli kuulkaas pöydän ääressä hiljaista sakkia. Kaikki energia meni siihen, että leyhyteltiin itseämme ruokalistoilla ja oltiin tuskaisia, mutta hengissä ja hereillä. Vuosipäivän ihana ruokahetki, phah. Tää oli kyllä surkein esitys meiltä ever. Eikä se ollut meidän, eikä Tallinnan vika.

Onneksi Rataskaevuissa on maailman paras leipä, joka yksistään riitti pikkuisen ilahduttamaan. Mietittiin siinä alussa, että perutaanko ruokatilaus kokonaan ja syödään vaan leipää. Ei olisi ollut kovin huono idea. Leipä on täällä nimittäin oikeasti best!

Ruuastakaan ei ollut mitään huonoa sanottavaa, mutta vedettiin annokset aikamoisen nopeasti naamaan ja lähettiin ulos. Ei ollut energiaa alkaa analysoimaan makuja siinä vaiheessa. En jaksanut jäädä edes laskua odottamaan pöytään, vaan juoksin tiskille maksamaan. Ei pystynyt jäämään enää sisälle pätsiin.

Ei tarvinnut enää muuta kuin kävellä takaisin jonnekin ilmastoinnin luo ja odottaa laivaa. Siinä vaiheessa olin jo ahdistunut siitä, miksen ollut varannut puoli kahden laivaa, vaan meidän piti odottaa pidempään. Edessä olisi odotus, laivamatka ja vielä junamatka Tampereelle. Onneksi matkan varrella oli muutama apteekki ja pääsin shoppailemaan lääkkeitä tuskaiseen olooni. Loppuaika me vietettiin Viru-keskuksen ilmastoidussa aulassa ja käveltiin sitten hitaasti satamaan. Olin kerrankin ollut kaukaa viisas ja varannut meille Star-laivalle paikat Comfort-loungesta. Siellä sai rauhassa potea olojaan ja vedellä buranaa naamaan ensiavuksi.

Ei puhettakaan, että olisi matkalla edes harkinnut käyntiä kannella auringonpaisteessa. Ihan liikaa aurinkoa oli jo tullut koettua yhdelle reissulle. Ratikassa matkalla rautatieasemalle ostin vielä vahingossa junaliput sellaiseen junaan, johon ehtimisestä ei ollut takeita. Oltiin aseman pysäkilla 2min ennen junan lähtöä, ja siinä ratikasta purkautuneessa ruuhkassa tungettiin itsemme suojatien yli (onneksi oli vihreät!) ja juostiin täysillä junaan. Kerettiin, mutta ei olisi tarvinnut ihan niin paljoa jännitystä.

Puoli tuntia ennen saapumista Tampereelle oli jo niin väsynyt olo ja kauhea itkunauruhepuli päällä, että ei tiennyt oliko meillä ollut ihan paska reissu, ihan kiva vai ihan kiva paska reissu.

Varmaan se jälkimmäisin.

Mie oon ehkä vähän pöljä, mutta Tallinnaan huvittais taas kyllä lähtiä. Risteilyjäkin olen saattanut googlata.

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply ida ihana tiistai, elokuu 27, 2019 at 18:27

    Käytiin siskon kanssa tuolla fotografiskassa myös kuukausi sitten, ja vaikututtiin kyllä kanssa niin että!:)
    Meidän kokemuksia Fotografiskasta ja Tallinnan-reissustamme voit lukea täältä:
    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/tallinna-fotografiska/

    Kun olemme Helsingistä kotoisin, oli Tallinnan päiväristeily helppo ja hyvä valinta meille:) Ehkä laivamatkailussa juuri tuota unettomuutta pelkään, vaikka kieltämättä tuo aamupalanne ja hyttinne näyttääkin hyvältä!

    Olipa kiva lukea sinun kokemuksiasi ja reissustasi <3 Kivaa elokuun loppua!
    Ida Kotona kuapungissa -blogista

    • Reply Maarit Johanna keskiviikko, elokuu 28, 2019 at 14:01

      Kiitos kommentista Ida! Tallinna on kyllä normaalisti ollut se helppo ja vaivaton vaihtoehto, mutta tässä vain jotenkin kaikki meni ihan pieleen. Matka-aika myös tuplaantui, kun piti mennä junalla Tampereelle iltalaivalta. Huh. Ehkä jatkossa voisi olla yötä vaikka hotellissa paluumatkalla.
      Kivaa elokuuta sullekin! 🙂

    Leave a Reply