Yleinen

Tamperelainen kulttuurishokki

sunnuntai, elokuu 11, 2019

Se tuli ny!

Mie oon kokoajan ollut vähän hämilläni siitä miten voimakkaasti Sonja kokee kaiken Tampereella ja Tampereessa. Mulla ei niin sanotusti ”tunnu missään”. Tottakai asiat tuntuu hienoilta, mutta en ole varsinaisesti missään shokissa kaikesta upeudesta ja erikoisuudesta. Muutenkin elämässäni olen kulttuurishokkeja kokenut vain ihan muutaman kerran, täysin odottamatta. Ja nyt, uudestaan! Vieläpä Tampereella!

Perjantai 9.8.2019

Puistokonsertti 2019

Pohjalle tein aivan tavallisen kotietätyöpäivän. Vähänpä mie tiesin mitä ilta tuo tullessaan. Ootin kuitenkin varmuudella Sorsapuistossa järjestettävää Tampere Filharmonian Puistokonserttia kuin kuuta nousevaa. Iltapäivällä jo hypetin miten mahtavaa sellaiseen pääseminen on nyt kun täällä asutaan. Sonja oli luullut tapahtuman olevan jokin yksittäinen puistossa soitteleva trubaduuri, mutta onneksi selvitin asiaa ennen kävelyä Sorsapuistoon. Haettiin evääksi sushit, otettiin mukaan piknikviltti, sateenvarjo ja tyyny.

Paikalla oli älyttömästi populaa. Sorsapuisto oli kauniimpi mitä kahden vuoden takaa muistelin. Jätskiä olisi saanut, jos olisi jaksanut liittyä satojen metrien jonon jatkoksi. Me levittäydyttiin lavan oikeaan reunaan puuaidan viereen. Kerkesin nähdä kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin revenneen ja jesarilla paikatun takin ja kuulla Carmenin upean alkusoiton.

Hiukan pelottavan sattumuksen seurauksena siirryimme hiukan konsertin alun jälkeen sivummalle. Makoilimme lähellä lammen rantaa ja kuunneltiin koivujen latvoja katsellen Vuorenpeikkojen tanssia, Satumaata ja Sibeliuksen Alla marciaa. Keli oli täydellinen. Perheet ympärillä joivat muovipikareista valkkaria ja söivät juustoja kekseiltä. Joku nojasi puuhun silmät kiinni. Kaikki taputtivat villisti.

Tuntui todella oudolta. Hämmentävältä, onnelliselta ja epätodelliselta.

Emme jääneet odottamaan toista encorea, vaan valuimme muiden lähtijöiden mukana Tampere-talon takakautta kohti Ratinaa. Risteyksessä kuulin, että viimeiseksi siellä soitettiin Finlandiaa. Olisin niiin kamalasti halunnut kääntyä takaisin ja kuunnella loppuun. Finlandia teoksena on ollut mulle aina tosi tärkeä. Sonjalla oli kuitenkin pissahätä, joten ei auttanut jäädä. Finlandian sävelet lakkasivat kuulumasta korttelin päästä ja olin hiukan käärmeissäni noin puoli minuuttia.

Ratinan kauppakeskuksen kyltit näkyivät jo ja kello löi Rammsteinin lavalle stadionilla.

Kuului ihan helvetinmoinen jyrinä suoraan edestä ja mulla rupes naurattamaan ihan hysteerisesti. Tuntui aivan absurdilta äskeisen itselle melko harvinaisen mieltäliikuttavan kokemuksen jälkeen kokea jotain tällaista. Minuutissa Finlandiasta Was Ich Liebeen.

Whaaaat!!?? Tapahtuuko tämmöstä oikiasti?

Liityttiin Ratinan aukiolla pyörivään joukkoon iloiseen. Ratinan rappusista oli tullut katsomo ja siihen mekin jäätiin. Mulla vain nauratti. Se tuntui tulevan jostain shokkitilasta. En muista samanlaista positiivista liikutusta ja hurmoksellisuutta kokeneeni aikoihin, jos koskaan.

Aurinko laski siinä keikan aikana. Ihmiset biletti aukiolla. Jopa pienet lapset itkivät onnesta ja lauloivat mukana! Pyrotekniikasta sai nauttia täysin myös stadionin ulkopuolella. Mulla ei missään vaiheessa ollut sellainen fiilis, että olisin jäänyt jostain paitsi siksi etten ollut stadionilla. Eikä varmasti kenelläkään muullakaan Tampereella jäänyt epäselväksi kuka soittaa.

Ehkä mielettömintä oli kuulla ikisuosikit Sonne ja Ohne Dich Kehräsaaren sillalta. Emmie tiiä, pitäis varmaan ylisanoja säästelläkin, mutta en jotenkin nyt pysty. Koko ilta oli niin yli odotusten, vaikka en mie edes odottanut mitään.

Kattokaa nyt noita minun maanisia ilmeitä.

Tiesin Puistokonsertin olevan varmasti hieno ja aattelon sen jälkeen olevan ihan kiva vaikka fiilistellä hetken Rammsteinia Ratinassa.

En arvannut miten yhteisöllinen fiilis ja suuri maailmaan kuulumisen tunne siitä illasta seuraisi. Molemmista konserteista. Oli kyse sitten Rouvalin tahtipuikon pyörittämistä sävelistä tai Rammsteinista, oli Tampere molemmissa ihan yhdessä messissä. Oli ihan järjetöntä saada olla osana molempia. Samana iltana. Putkeen. Ilmaiseksi.

Vaikka tällaisesta tunteesta olisin kyllä voinut vaikka maksaa.

Tällaista näköjään voi kokea kun asuu kaupungissa. Ihanaa olla täällä.

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply hennamaria sunnuntai, elokuu 11, 2019 at 21:18

    Luulen tietäväni mitä tarkoitat <3
    Hulluinta on, että noin voi kokea vielä vuosien kaupungissa asumisen jälkeenkin.

    • Reply Maarit Johanna maanantai, elokuu 12, 2019 at 09:04

      No sitä odotellessa! Oi tää on kyllä best best <3

  • Reply Heli / Drama On The Road sunnuntai, elokuu 11, 2019 at 21:41

    Just tän takia mä rakastan Tamperetta <3

  • Leave a Reply