Yleinen

Pyynikin sielunmaisema

torstai, heinäkuu 11, 2019

Hämmästyin todenteolla:

Retkipaikassa ei ole juttua Pyynikinharjulta! (Vielä!)

Asiaa korjaamaan ihan samantien. Voisi ehkä kuvitella, että kohde on sen verran ”kaikille tuttu”, ettei siitä tarvitsisi edes kirjoittaa. Nonsense, sanon minä!

Pyynikinharju on meidän jokapäiväinen aamukahvilenkkimme ja iltojen ilomme. Sieltä korkeuksista katsovalle näköalapaikalle kohti Pyhäjärveä olemme jo vuosi sitten antaneet nimeksi Sielunmaisema. Sitä se meille on. Varmasti myös monelle muulle.

Pakko kertoa teille miten minä, lappilainen, olen kokenut Pyynikin. Olen ehkä hullu kun kerron tämän näin, mutta minun on pakko. Täältä se tulee.

Olen ollut kokoikäni ennen Tampereella oleskeluani ollut jotenkin siinä käsityksessä, että ainoastaan Lapissa on aitoa luontoa. Kyllä. Toistan:

Ainoastaan Lapissa on aitoa, kunnollista luontoa.

Tällaisessa käsityksessä olin. Ja miten väärässä voi ihminen ollakaan! Minua ei oikeastaan koskaan ole edes kiinnostanut Lappia eteläisemmän Suomen luontokohteet, koska ”eihän siellä mitään ole.” Kun minut vietiin Pyynikin Sielunmaisemaan ensimmäistä kertaa, olin hurmaantunut ja samalla omituisen järkyttynyt. Tunsin oloni suoraan sanottuna huijatuksi!

Miksei mulle ole KERROTTU tällaisesta? Mistä kaikesta muustakin olen jäänyt paitsi? Miten tällaista luontoa edes voi olla 15min kävelymatkan päässä kotoa?

Olin todella vaikuttunut.

Sen jälkeen olen käynyt Pyynikillä lukemattomia kertoja. Vähintään viisi kertaa viikossa Sielunmaisemaan. Töissäkin olen saanut vastailla ihmettelyihin: ”Olen seurannut sinun instastorya nyt hetken ja… Käyttekö tosiaan joka aamu Pyynikillä?” No kyllä, melkeinpä! Ja jos ei aamulla, niin sitten illalla.

En yhtään ihmettele mikä Pyynikissä vetää sekä tamperelaisia ja turisteja puoleensa. Onhan kyseessä kuitenkin maailman korkein soraharju, ja parhaimmillaan näkymät ovat kahdelle järvelle. Jääkauden muodostelmat Tampereella ovat todella konkreettisesti nähtävissä.

Aloitamme useimmin aamumme hakemalla Pyynikintorin Ärrältä kahvia termosmukeihimme ja nousemalla Pyynikinrinteen puutaloalueen läpi Näkötornintielle. Matkalla on aivan sanoinkuvaamattoman hienoa mäntymetsää. Viimeistään siellä aina mieli rentoutuu, hengitys syvenee ja pääsee stressistä irti. Tie johdattelee nimensä mukaisesti Pyynikin Näkötornille saakka. Sinne pääsee siis myös autolla, mutta ei enää pidemmälle. Silloin viimeistään on otettava jalat alle. Tai vaikka pyörä.

Näkötornilla sijaitsee muuten maankuulu Munkkikahvila, jossa on usein aivan hervottomat jonot ulos saakka. Eikä ihme, ne munkit on to die for. Luonnollisesti Näkötorniin pääsee myös kiipeämään (tai hissillä) ja ylhäältä on vielä upeammat maisemat kuin näköalapaikalta. Lippu ylös maksaa kahvilassa 2 euroa, eikä ne munkitkaan kalliita ole.

Tornilta lähtee vähän jo alaspäin jatkuen polut ja pururadat. Ensimmäisenä tulee vastaan Thermopylen kenttä, jonka laidalla on moderni ulkokuntosali ja edelleen jälkiä sadan vuoden takaisesta vappujuhlasta.

Kun katsoo kenttää tarkkaan, huomaa katsomon olevan edelleen olemassa. Se on vain suurimmaksi osaksi jo peittynyt kasvillisuuteen ja kasvavan puita. Kaiteet löytyvät paikalta edelleen.

Sen jälkeen sukelletaan jälleen metsään tai Thermopylen solaan. Me seuraamme yleensä normaalia reittiä korkealla kohti näköalapaikkaa, mutta harju on kuin tehty omiin seikkailuihin sopivaksi. Sieltä jokainen löytää kyllä oman salaisen kallion mutkan, jossa pitää piknikiä ihan omassa rauhassa puiden takana piilossa. Täytyy vain varoa, ettei tipahda solaan. Jyrkänteitä on joka paikassa.

Jos tietää, voi poiketa Nimikalliolla. Sieltä löytyy ehkäpä Tampereen vanhin tägi. Paikalle on kaiverrettu niin otteita Raamatusta, kuin omia nimiä. Suoraan peruskallioon! Siinä pitää jo tägiä varten nähdä hiukan vaivaa.

Salainen paikka on myös tämä, josta minulla ei ole hajuakaan mikä se on.

Pyynikin uumenissa on ilmeisesti jotain suojeltua tietoliikennetoimintaa, koska harjun alarinteessä rannan puolella on suuret ovet. Ovien ulkopuolella kerran tavatut työntekijät eivät saaneet hiiskua toiminnastaan. Veikkaisin, että nämä spreijatut pömpelit ovat jotain ilmastointeja. Avaruudesta pudonneilta ne näyttävät keskellä metikkoa! Tämä kyseinen sijaitsee hyvin lähellä polkua, mutta sen missaa helposti.

Kaikista useimmin me kuitenkin palataan aina sielunmaisemaan. Jokin siinä vain niin kovasti kolahtaa, ettei mikään missään aikaisemmin. Ei Ounasvaara Rovaniemellä, eikä Pappilanniemi Sodankylässä tai mikään muu.

Pyynikillä voi hengittää.

Tuossa mie monesti vain istun ja katson. Trikoota rakennetaan ja siellä saattaa olla aamulla seiskalta jo täysi työmaameteli käynnissä. Kaupungin jyly kuuluu paikalle. Monesti maiseman myös jakaa monien muiden kanssa, mutta ei se haittaa. Sielunmaisemassa on melkein aina täysi rauha.

En halua tästä läheltä ikinä kovin kauas.

Näiden kokemusten jälkeen voin entistä painokkaammin sanoa:

Tampere on Suomen kaunein kaupunki.

Ja Sonja on paras lenkkikaveri. Ja kuvaaja. Tämänkin postauksen ne parhaat kuvat on sen 😍

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply raimohee torstai, heinäkuu 11, 2019 at 17:44

    Suomi on täynnä hienoja paikkoja – jopa Helsingistä löytyy jotain. Mutta jokaisella on tietenkin oma mielipide asiasta. Jos näkisit mitä kaikkea tämän mökin ympärillä on, jossa vietän iltaa hämmästyivät. Mutta makuja on monia.

    • Reply Maarit Johanna torstai, heinäkuu 11, 2019 at 17:47

      En epäile! Jokapuolella on kaikkea kiinnostavaa kunhan ei jo alunperin tee väkisin itseään sille kauneudelle sokeaksi. Ainakin nyt annan itseni yllättyä ihan kaikkialla. Ja kyllä, Helsingissäkin on helmiä! Kiitos kommentista 🙂

  • Reply ida ihana torstai, heinäkuu 11, 2019 at 18:54

    Pyynikin maisemat on kyllä upeat, ja näköalatornin klassiseet munkit suussa sulavia!;) Oltiin siellä ihanalla kesäretkellä pari vuotta sitten siskon kanssa. Mentiin täältä Helsingistä pyynikille suoraan onnibussilla.
    Viime reissulla Tampereelle muutamia viikkoja sitten poikaystäväni kanssa emme Pyynikille kerenneet, mutta paljon muuta kivaa löydettiin:
    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/matkan-toinen-paiva-ja-vinkit-tampereelle/

    Kiitos postauksesta, alkoi niin taas tehdä mieli Pyynikille!<3
    Ida
    Kotona kaupungissa -blogista

    • Reply Maarit Johanna perjantai, heinäkuu 12, 2019 at 08:17

      Munkit on kyllä best! Onneksi niitä ei voi ihan jokaisella lenkillä käydä hakemassa :p Kiitos kommentista ida, käyn lukaseen myös sun blogin 🙂

  • Reply Elina perjantai, heinäkuu 12, 2019 at 12:49

    Nyt se on sanottu! Tampere todella on Suomen kaunein kaupunki (ei, älkää katsoko sitä ratikkatyömaata). Mulle on myös todettu, että ”Pyynikin näkötorni on varmaan Tampereen ainoa nähtävyys, kun viet kaikki sinne.” No mutta kun se ON hienolla paikalla. 😀

    Tästä postauksesta tuli mahdoton ikävä Tampereelle, eli kiitos siitä ja mukavaa kesää! 🙂

    • Reply Maarit Johanna perjantai, heinäkuu 12, 2019 at 13:10

      SE ON SANOTTU! Todellakin 😀
      Pyynikki on best. Mulla on käynyt kavereita ja perhettä kylässä ja Hämeenkatu on kyllä viimeisin mitä pitkin vierailijoita kierrättäisin. Kehräsaaren ja Satakunnankadun kautta onneksi pääsee aina kiertämään ja miten kauniita reittejä.

      Kiitos toivotuksista ja samoin sinne 🙂

    Leave a Reply