Yleinen

Talvi tuli jo, ja mie kävin mutkan jäisessä Westerosissa!

maanantai, maaliskuu 25, 2019

*HBO Nordic kutsui minut päiväksi tutustumaan Game of Thrones-teemalla rakennettuun SnowVillageen. Kyseessä oli pressimatka. HBO Nordic korvasi kuluni matkalta.*

Keskiviikkona kannatti herätä.

Ihan ensiksi voisimme käyttää hetken ylistääksemme tätä alla olevaa kuvaa minusta, joka on ehkä hienointa hetkeen! (Kuva by: Tiia Öhman/Fangirl Quest)

Nappasin itelleni vuosilomapäivän ja ajelin aamulla hiljaista tietä Rovaniemeltä Ylläkselle. Tiesin odottaa jotain lumielämyksiä, mutta en arvannut olevani suu auki hämmästyksestä joka nurkan takaa paljastuvien taidonnäytteiden takia.

En lappilaisena ollut koskaan käynyt SnowVillagessa, joten kokemus oli meille kaikille matkaan lähtijöille ihan uusi. Aikaisemmin olen tutustunut lumi- ja jäärakennelmiin joskus muutama vuosi sitten Kemin lumilinnassa. Nyt oltiin oikeasti siirrytty jo sille kuuluisalle nextille levelille.

SnowVillage on pystytetty Ylläkselle Lainioon jo 18 vuoden ajan joka talvi ja tänä vuonna siitä tuli monessa mielessä suurempi kuin koskaan. Game of Thrones-idea on iskenyt yleisöön ympäri maailmaa, ja todellakin myös minuun. Olen seurannut sarjaa alusta saakka, lukenut ensimmäiset kirjat ja osallistunut netissä spekulointikeskusteluihin. Vieroitusoireet ovat olleet välillä riipaisevat. Onneksi 15.4. odotuksemme palkitaan viimeisen kauden alkaessa!

Keskiviikkona pääsin jo keskelle tunnelmointia maailmaan, jossa talvi on jo tullut…

Tästä sinne maailmaan kuljetaan. Tunnelma on käsinkosketeltavan maaginen tässä sinisessä tunnelissa, joka hakkaa jännittävyydessään reitin SantaParkiin.

Tilaa on mahoton, jopa 4000 neliötä. Jos on joskus käynyt vaikka Kemin lumilinnassa, se on nopiasti nähty tähän verrattuna. Meillä oli tunteja aikaa, ja silti olisi vain haluttanut jäädä vielä kerran kurkkimaan tilat läpi.

SnowVillageen on luotu idea, joka noudattelee Game of Thronesin tarinaa. Kaikki hotellihuoneet, eli iglut on järjestyksessä ykköskaudesta eteenpäin. Tuotantoryhmä on kahlannut kaikki kaudet ja kaikki jaksot läpi kohtaus kohtaukselta ja suunnitelleet mitä niistä lähdetään toteuttamaan. Tässä on tosifanille myös testi, josko onnistuu tunnistamaan kaikki kohtaukset alusta alkaen.

Jokainen tila on samalla hotellihuone ja yksityiskohtainen taideteos.

Sängyt on veistetty kaikki jäästä, ja huoneissa on monenlaisia nukkumisratkaisuja. Voi esimerkiksi päästä nukkumaan veneen muotoon veistettyyn jääsänkyyn. Siinä vasta olisikin eksoottinen elämys vaikka hääyöksi. SnowVillagessa voi myös mennä naimisiin. Baelorin septissä tottakai.

Jos tuntuu, ettei edes uskalla vierailla koska pelkää lumikaton tipahtavan niskaansa tai seinien kaatuvan päälle, niin huoli pois! Kaikki lumi on erikoiskäsiteltyä, joka ei kaadu päälle. Kun sesonki on ohi koko lumirakennelma sulaa paikalleen, eikä missään vaiheessa rysähdä. Sisällä oli muutenkin yllättävän turvallinen olo, sillä tiloista oli tehty avarat. Missään vaiheessa missään tilassa ei tullut esimerkiksi tunnetta klaustrofobiasta.

SnowVillagen tuotantopäällikkö Janne Pasma kertoili vähän huikeita lukuja rakentamisesta.

Ensinnäkin, koko Game of Thrones-teema oli Jannen idea, ja nyt siitä puhuu puoli maapalloa. Aatelkaas tätä seuraavan kerran kun töissä heittelette pomolle niitä vähän lennokkaampia ideoitanne! Viime vuonna SnowVillagen näkyvyyden on laskettu olevan jopa 3,8miljardia.

Ei riitä meitsillä käsityskyky tällaiseen, mutta ompahan aikamoista!


(Yhteiskuva: Tiia Öhman)

Rakennukseen on käytetty 40 000 kuutiota lunta ja 400 000kg jäätä, jota kuukauden ajan työsti viisikymmentä ihmistä, 12 heistä vain veistämässä. Traktoreita oli myös käytössä kaksi ja pyöräkoneita samoin. Miettikää mikä homma, ja kaikki kuitenkin kauden loputtua sulaa! Ja ensi vuonna taas alusta, kokonaan.

Jannen kertomana koko rakentamisprosessi tuli myös enemmän tajuttavaksi. Jokaisella huoneella oli omat veistäjät ja tyypeillä omanlaisensa dynamiikka. Esimerkiksi tämä valtavan kokoinen Drogon valmistui kuukaudessa erään venäläisen veistäjän käsistä suklaalevyt polttoaineenaan ja jazz tahdittajanaan.

Onneksi on vielä noin kuukausi aikaa nauttia paikasta täysillä ja niin mekin tehtiin!

Kierroksen päätteeksi otettiin neuvoa antavat jääbaarissa. Voin kertoa, että shampanja maistuu aika hyvältä silloin kun sen lämpenemistä ei tarvitse jännittää.

Tämä jäinen shampanjapullo oli ehkä myös hienointa mitä olin hetkeen nähnyt! (Myönnettäköön, että sana ”eeppinen”, ja fraasi ”hienointa hetkeen” kuluivat loppuun tuolla jo ensimmäisen tunnin aikana.)

Nautiskeluelementit otettiin käyttöön myös jääravintolassa. Tänne muuten pitää varata pöytä etukäteen, jos mielii syököttelemään. Me napattiin untuvatakkien päälle vielä kunnon viltit ja päästiin omaan loosiin odottelemaan herkkuja.

Ihan parasta oli ruskistettu ja vatkattu voi, joka tarjoiltiin leipälautasen keskellä kuin jäätelöpallo. Se keräsi huomattavasti ylistystä meiltä kaikilta. Kolmen ruokalajin illallinen sujui nopeasti ja mukavasti. Alta aikayksikön katosi parempiin suihin myös alkupalakeitot, blinit ja makupalat kuin pääruuaksi tarjoiltu aivan erinomainen ja murea poron filee. Jälkkärit vedettiin mutakakkumeiningillä, vaikka HBOn Nina uskalsikin kokeilla jääravintolan kuusenkerkkäjäätelöä.

Lumikylä on todellakin melkoinen kompleksi. Se on yhtäaikaa sekä hotelli, ravintola, että hengästyttävä nähtävyys kaikille Game of Thrones-faneille.

Ja siellä pitää käydä nyt, koska kohta sitä ei enää ole.

Kiitokset SnowVillage ja HBO Nordic tästä huikiasta päivästä ja Fangirl Questin Tiia ja Satu, Muropaketin Helinä ja HBO:n Nina mitä mukavimmasta seurasta. En tiennyt mitä odottaa, mutta odotukset ylittyivät!

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Katja / Historia de Viajes tiistai, maaliskuu 26, 2019 at 11:01

    Olipa kiva lukea tästä koska mekin tosiaan käytiin tuolla muutama viikko sitten ylläksen reissulla. Itse en saanut täällä mitään irti. Voi johtua siitä, että en oo katsonut jaksoakaan tuota sarjaa ja kylmä saa mut aina voimaan pahoin. 😀 vielä kun pitäisi yöpyä niin saisin varmaan vähintään jonkun keuhkokuumeen…

    Mutta mun espanjalainen kaveri tykkäsi ja se oli pääasia. Sillä me tuonne mentiinkin ja ilmaisen sisäänpääsyn houkuttelemana.

    • Reply Maarit Johanna torstai, maaliskuu 28, 2019 at 11:35

      KATJA! Et voi sanoa ettet oo kattonu koskaan Game of Thronesia! 😀 Mut joo, voin kuvitella ettei nappaa älyttömästi jos vihaa kylmää, eikä tiedä sarjasta mitään. Mutta jos joskus sen aloitat katsomaan niin ehkä katsot tuotakin kokemusta uusin silmin sitten jälkikäteen. 🙂

  • Reply Tiia tiistai, maaliskuu 26, 2019 at 19:26

    Aijaiiii kun olikin kiva taas fiilistellä tuota päivää! Mahtavaa, että meillä on näin paljon kuvamuistoja ^___^ Kiitos hauskasta seurasta!

    • Reply Maarit Johanna torstai, maaliskuu 28, 2019 at 11:36

      Sanoppa muuta! Kiitos myös teille 🙂 Oli yks kivoimmista pikkupressimatkoista Suomessa!

    Leave a Reply