Yleinen

Kyllästyin arvostelemaan perushotelleja

sunnuntai, helmikuu 24, 2019

Rakastan hotelliöitä. Edelleen. Ne ovat reissuillakin ruokaelämysten jälkeen monesti parasta luksusta.

Viimeaikoina en ole jaksanut nähdä vaivaa yhä useampien hotellien arvosteluun. Olen ehkä viettänyt hotellissa vain yhden yön ilman aamiaista, tai paikka muuten vain ei ole herättänyt minussa erityisiä tunteita. Toisaalta, olisiko juuri tunteita herättämättömät hotellit niitä joita pitäisikin jaksaa arvostella.

Mikäli paikassa on kaikki puitteet kunnossa, siisteys on ok, mahdollinen aamupala kelvollinen, palvelu sopivan ystävällistä eikä huoneesta ole valitettavaa, en keksi miksi pitäisi erityisesti kirjoittaa postausta. Jos tunteita ei ole herännyt ihastukseksi tai vihastukseksi saakka, onko tarvetta?

Näistä alla olevista kohteista olin kuitenkin kirjoittanut draftit, joten kivempihan se on saada nekin lopulta käyttöön.

Hotelli Seurahuone, Helsinki

Vietimme täällä yön, kun täytin lokakuussa 26. Scandicilla oli loistavia tarjouksia lokakuussa, joten saimme yön huomattavasti halvemmalla suoraan Scandicin varausjärjestelmästä kuin muualta.

Huone oli hiukan vanhanaikainen, mutta viihtyisällä tavalla. Muuta valittamista ei oikeastaan ollut, paitsi ”parisänky”. Se vain ei ole kaksi sänkyä vierekkäin, ja viiden sentin rako niiden välissä. Nukuttiin kuitenkin hyvin, siinä toisella sängyllä.

Aamiainen tarjoiltiin hulppeassa salissa kattokruunujen alla. Ei kerrassaan mitään moitittavaa! Kahvi oli todella hyvää. Seurahuone oli aivan kelpo paikka vastaanottaa uusi luku.

Hintalaatusuhde tarjouksen kanssa oli 4+/5.

Hotel Cabin, Reykjavik

Vietimme viisi yötä pienenpienessä ikkunattomassa (!) huoneessa viime syyskuussa ollessamme Islannissa. Viisi yötä oli liikaa. Hotelli oli edullinen, mutta jo muutama yö pienessä kopissa ilman ikkunaa olisi ollut maksimi. Reykjavikissa edullista tarjontaa varsinkaan mattimyöhäisille ei ole paljon tarjolla. Minun oli valittava meille joko sikakallis hostelli tai halpa hotelli.

Hyviäkin puolia kuitenkin löytyi! Yöhintaan nimittäin kuului aamiainen. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys Islannissa. Valikoima ei huimannut päätä eikä huomioinut erikoisruokavaloioita, mutta siirsi kohtuullisesti nälkää.

Tilaongelma huoneessa ratkaistiin siten, että me tehtiin neloskerroksen aulasta olohuone. Istuttiin siellä hissiaulassa merinäköalanojatuoleilla monena päivänä ihan vain lukemassa kirjoja.

Loppujen lopuksi hinnan lisäksi hotellin valinnan ratkaisi sijainti ja ilmainen parkkipaikka vuokra-autolle. Hotellia vastapäätä oli N1-huoltoasema, Subway (halpaa ruokaa,) smoothiebaari ja hodarikiska. Laugardalslaug-uimalaan käveli 10min, keskustaan alle 20min. Paras ruokaelämys koko reissulla oli myös vain parin minuutin kävelyn päässä sijaitseva Osushi The train. Paikka oli ilmeisesti läheisen toimistorakennuskompleksin työntekijöiden suosima lounastuspaikka.

Paikka vaatii sietokykyä eikä ainakaan klaustrofobiaa, varsinkin jos aikoo viihtyä paria yötä pidempään. 2 ja puoli/5.

Radi Un Draugi, Riga

Hotelli Radi Un Draugi – ihan Unescon maailmanperintökohteenakin tutun vanhan kaupungin ytimessä yllätti meät jo saapuessa kivasti. Saavuttiin riutuneina ja väsyksissä (okei, ehkä vain väsyksissä ja näläkäsinä) hotellille aamulla kahdeksan maissa melkein suoraan kentältä ja aateltiin suorittaa aamu helpoimman kautta: syödä hotellilla aamupala ja jättää sinne samalla kamppeet. Pelkän aamiaisen olisi saanut 12 eurolla, mutta respan täti tekikin tarjouksen josta ei voitu kieltäytyä. Saatiin samaan hintaan myös aikainen sisäänkirjautuminen. Yes please. Käytännössä kuus tuntia lisää pötkötysaikaa! Silmää räpäyttämättä hän laittoi meille ystävällisesti myös doublehuoneen ja osasi sitä jopa kysyä. Isot plussat siitä.

Hyvin syöneinä kelpas käydä tekemässä parin tunnin välikuolema ennen kunnollisen seikkailun aloittamista. Vahva veikkaukseni on, että ilman sitä mahdollisuutta oltais saatettu olla jossain puiston penkeillä nuokkumassa siihen saakka.

Huone oli ihana. Detaljit! Ja näköalat! Mutta vähän kyllä likaset ikkunat.

Respasta tarjosivat meille korvatulpat, koska ulkona oli ja on vissiin joka yö koko yön kestävät bileet. Vastapäätä on reppureissaajien hostelli, joten eipä se ihmekään. Klo 7:30 meidän syödessä aamupalaa pelattiin tiellä vielä horjuvaa beerpongia. Siihen mennessä kun päästiin ulos, olivat reppureissaajat jo kömpineet koloihinsa.

Aamupalalla tarjottiin puuroa, hunajaa, latvialaisia juustoja, toasteja, perunasalaattia. Vege tai muu erikoisruokavalioihminen ei olisi ollut ehkä kovinkaan onnellinen, mutta meille kelpasi.

Oltiin selkeästi laskemassa täällä keski-ikää. Kaikki muut vieraat oli saksalaisia tai ranskalaisia +70 ikäsiä. Mistä se johtuukin, että monet hauskat hotellit jää somen pimentoon juuri siksi? Nuoremmat eivät uskalla tulla kokeilemaan, koska hotellista ei ole arvosteluja somessa, paikalla ei ole instagramtiliä tai muuta vastaavaa.

Radi Un Draugi on selvästi taidehotelli jossa seinät notkuu tauluista ja muista yksityiskohdista. Niklavs-ravintolan annoksetkin oli kuin taidetta ja niiin hyviä. Yhteensä alle 30 eurolla ihan helpo illallinen kun jakoi annokset niin kuin meillä on tapana.

Kaikenkaikkiaan todella kiva paikka ja voisin tulla ehdottomasti uudestaan! Palvelu ja ruoka nostivat tasoa. 4+/5.

Muutama vuosi bloggaajaelämää taaksepäin ja olisin tehnyt näistä kaikista oman kattavan postauksen, jotka olisin ryydittänyt yksityiskohtaisilla valokuvilla vaikka vessan hanasta. Sellaista se oli silloin (ja pidätän itselläni oikeuden harrastaa mieltymysteni mukaan sellaista myös joskus tulevaisuudessa) ja olihan sekin silloin hauskaa! Rakastin hotellijuttujen kirjoittamista. Ne olivat suosittuja ja ovat selkeästi edelleen. Jatkossa haluaisin keskittyä omalla mittapuullani erikoisempien majoitusten arvostelemiseen ja esittelyyn.

Mitä mieltä te olette tällaisista koosteista? Inspaako hotellijutut edelleen? 🙂

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kthetraveller maanantai, helmikuu 25, 2019 at 12:53

    Mun mielestä nää on oikein näppäriä ja myös niistä ”ei mieleenpainuvista” hotelleista pitää kirjoittaa. Aina löytyy joku, joka kaipaa tietoa haluamastaan hotellista ja silloin sinun pikkuinenkin arvostelu/infopaketti voi olla kultaakin kalliimpi. Sekä lukijalle, että kenties sille hotellille, josta kukaan ei viitsi kirjoittaa ja jonne ei somejulkkikset eksy.

    • Reply Maarit Johanna maanantai, helmikuu 25, 2019 at 14:42

      Jes! Kiitos mielipiteestä K 🙂 Pidetään mielessä jatkoa varten. Eli ainakin muistiinpanot kaikista paikoista kirjoitan jatkossakin ylös.

    Leave a Reply