Taide-elämyksiä Kakslauttasessa ja Kiilopään kylmät kylvyt

Meillä oli äitin kanssa niin hieno lauantai, ettei pitkään aikaan. Olin ehdottanut jo pari viikkoa sitten, että haluan ehdottomasti pohjoiseen. Sitten lähettiin. Kävi ilimi, että Saariselän eteläpuolella on yllättävän paljon tekemistä yhdelle päivälle. Sattumoisin vielä semmosta mistä kummatki nautitaan: luontoa, maisemia, kulttuuria ja avantouintia.

Ihan parasta koko reissulla oli Kakslauttasen uusi taidegalleria.

Tätä en usko voivani hypettää tarpeeksi!

Kultakerontien päästä löytyi lasi-iglutorni aivan out of this world! Galleria-ravintolakompleksi on aivan todella keskellä ei mitään. Kultakerontietä täytyy ajaa pari kilometriä Nelostieltä ja miettiä jo muutaman kerran onkohan sitä jo eksynyt, vaikka googlemaps käskee vain jatkamaan. Niin sitä vain löytyi keskeltä metsää aivan älytön paikka. Parkkipaikalla oli yksi auto. Mulla oli odotukset korkealla paikan suhteen, mutta mykistyin vain uudelleen ja uudelleen.

Ulkona ja sisällä on paljon Essi Korvan taidetta, joka omaperäisyydessään ja jännittävässä mytologisessa häiritsevyydessään tuntuu sopivan ympäristöön. Ulkona vierailijaa vastaanottaa Suomi100-vuoden kunniaksi valmistunut iso poronsarvia muistuttava teos ja sisällä iglutornin näköalatilassa Aurora Animals maalaukset. Lisäksi Korvan taidonnäyte on ”korumetsä” ja muutamat teokset itse galleriassa. Taiteilija on tunnettu pelottavista hahmoistaan, mutta täällä sen tyyppisiä teoksia oli vain muutamat pienet kasvot, joista en todennäköisesti näe painajaisia. 

Jo rakennukseen sisään astuessa sai olla jo suu pyöriänä hämmästyksestä. Tila on valtava, upea ja voisi todellakin olla keskeltä suurkaupungin designtavaratalon aulaa. Oli hiljaista. Meidät vastaanotti ystävällisesti ja iloisesti Paola – Roomasta, kuten myöhemmin saimme kuulla.

Ihan ensiksi käytiin Paolan kehotuksesta näköalaiglussa, koska oli jo alkanut hämärtää. Oli aivan absurdia nousta hissillä kymmenien metrien korkeuteen kuin Näsinneulaan tai muuhun maisematorniin, mutta olla samalla satojen kilometrien päässä lähimmästä kaupungista. Maisemat olisivat varmasti älyttömät kirkkaalla säällä. Revontulet ja tähtitaivaan voisi nähdä sisätiloissa ilman yksityisen iglun varaamista. Upeaa siellä oli pilviselläkin. Metsää näkyy horisonttiin saakka.

Mutta se galleria. Ja se näyttely. Huh.

Echoes from the North, eli Kaikuja pohjoisesta on auki vielä 26.4.2018 saakka.

En tiiä miten voi sanalla sanoa kun jäi niin sanattomaksi. Galleriatila oli käytävästä ikkunakäytävästä alkaen ihan sata nolla hienoin koskaan käymäni ja kuratoinnissa oli näyttelyn suhteen todellakin onnistuttu. En ole ehkä koskaan vielä ollut näin loppuun asti mietityssä nykytaiteen näyttelyssä. Mie sain kylpeä ja kihistä tuntemuksissani ihan rauhassa, koska koko tilassa ei ollut melkein kokoaikana ketään muuta kuin minä. Äitikin livahti toiselle puolelle aika nopeasti.

Ulkona hämärtyvä ilta toi oman sinisen valonsa Arktikum-tyyppisen katon läpi tilaan. Installaatiot jakoivat tilaa ja lattialla hiipi Risto Immosen teräksiset veistokset.

Etualalla Leila Lipiäisen omakuvat

Mulla olisi melkein jokaisen kulman takaa löytyvästä teoksesta jotain sanottavaa, mutta en vain saa ajatuksiani kirjoitettua ylös. Paikka on koettava itse livenä, jotta siitä saa kaiken irti. Löysin kiinnostavia taitelijoita, joiden nimet oli pakko kirjoittaa ylös. En halua kaikkia lemppariteoksia vain kuvata tähän peräkkäin, joten tässä muutama nosto, joita jäin katsomaan.

Ihastuin aivan todenteolla Marjo Hyttisen teoksiin sarjasta Diary of Tattooed Mind. Näitä jäin tuijottamaan läheltä pitkäksi aikaa. Synkkä pohjavire, mutta eloisat linnut ja pitsiset herkät kuviot loivat sellaisen tunnelman mikä osui juuri omaan marraskuiseen tuntemukseen.

Sodankyläläisen Helena Junttilan pienissä karhutauluissa oli unenomaisuutta ja rauhoittavaa pehmeyttä.

Yksi näistä teoksista on herännyt henkiin myös Karhu-oluen uudessa ulkoasussa!

Kaikista parasta oli tutkia teoksia ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Sai ajatella ja tuumia, kääntää päätä molempiin suuntiin. Palata vielä kolmannen kerran sen mielenkiintoisen teoksen äärelle tarkkailemaan. Melkein kuin yksityisnäyttely. Tällaisesta kokemuksesta olisi voinut vaikka maksaa, vaikka ei edes tarvinnut.

Taidegalleriaan on ilmainen sisäänpääsy, kuten näköalatorniinkin.

Pohjoisen kaikujen lisäksi viereisessä tilassa oli Multiformes-näyttely, jossa oli kahden taiteilijan tarinallisia käsitöitä Lapista.

Ja taas mulla loksahti leuka.

Tuolla oli niin paljon värejä, muotoja ja mielikuvitusta, että olisi voinut kuvitella hypänneensä lastenkirjan sivulle.

Suomen matkailu tarvitsee enemmänkin luovaa hulluutta, jotta tällaisia hankkeita saadaan toteutettua!

Jos saa idean taidegalleriasta sienen muotoisella lasi-iglutorniravintolalla keskelle ei mitään! No miksei, jos uskoo visioonsa ja on tarpeeksi rahaa?!

Ja sisälle kansainvälisen tason myyntitilat. Todellakin.

Mie annan tälle paikalle yhden visiitin perusteella arvosanaksi 100/5. Puhuttiin koko paluumatka siitä, miten jatkossa ainakin tuodaan kaikki etelän vieraat tänne.

Koska on alueella muutakin kuin taidegalleria.

Kiilopäällä käytiin sekä ennen että jälkeen Kakslauttasen.

Tunturikohde sijaitsee taidegallerialta vain reilun kymmenen kilometrin päässä.

Reitti Kiilopään huipulle parkkipaikalta Suomen Ladun retkeilymajan ja ravintolan edustalta on vain 1,9km suuntaansa. Matka on helppo, viitoitettu ja reitin varrella on useita levähdyspaikkoja. Tunturin laelle menee portaat, joissa on myös kaiteet. Ja niitä myös tarvittiin.

Tuuli humisi korvissa ja hiukset piiskasi kasvoja. Puolessa välissä nousua kadottiin valkoiseen pilveen.

Huipulla olisi voinut kuvitella nousseensa taivaaseen. Oli niin valkoista joka puolella. Korkeimmalle kohdalle on kasattu iso kivikasa seidaksi, jonka reunalta löytyi myös tuulensuojaisa kohta. Kauaa ei huipulla viitsinyt hengailla, ettei jäätynyt reidet ja sormet. Takaisin tullessa vastaan tuli pariskunta, joka kyseli puolivitsillä löytyykö huipulta baaria A-oikeuksilla.  

Myöhemmin palattiin Kiilopäälle syömään ja kylmäkylpylään.

Kiilopäällä mainostetaan savusaunaa tietyille arkipäiville, mutta missään ei lue, että kaikkina muinakin päivinä pääsee saunomaan neljän jälkeen kunhan sähkösaunan löylyt kelpaa! Tottakai meille kelpas. Kiipeämisestä meni kylmyys luihin ja ytimiin saakka.

Sauna ja pulahdus jäätävään kaltioveteen oli aika luksuslopetus päivälle. Hintaa kokemukselle tuli kuusi euroa. KUUSI. Äiti hoki, että olis voinu maksaa vaikka kuuskymppiä, koska oli niin ihanaa.

Puitteet on kieltämättä aivan upeat. Sähkösaunastakin pääsee katettua käytävää ja lämmitettyä mattoa pitkin suoraan veteen. Ei tartte edes avantotossuja.

Niin, ja täälläkään ei ollut kokoaikana ketään muita.

Koko päivänä törmättiin ehkä kymmeneen ihmiseen. Aivan käsittämätön päivä. Niin paljon elämyksiä ja kokemuksia, niin pienellä rahalla. Vieläki vaan puistelen päätäni.

Menkää!

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!