Yleinen

Bonding with Rovaniemi

lauantai, syyskuu 29, 2018

Mikä olisi suomenkielessä yhtä hyvä sana kuin englannin bonding? Koska sitä olen yrittänyt nyt harrastaa. Aikoinaan niin rakas kaupunki on kokenut mielessäni suuren inflaation verratessani sitä Tampereeseen. Monena iltana tuntuu, että töiden jälkeen tulee keksiä jotain mahdollisimman nopeasti aikaa kuluttavaa tekemistä, jotta ei kerkeäisi ikävöidä niin kamalasti etelään. Tai vain jonnekin muualle, pois täältä.

Kirjoitin yksi ilta päiväkirjaa keijuvaloissa ja tajusin ettei se ehkä olekaan pidemmän päälle hyvä ratkaisu. Ei tarvitse yrittää vain kuluttaa aikaa ollakseen kohta jossain muualla. Ihan niin kuin ei kannata tehdä töitäkään vain siksi, että kohta olisi taas viikonloppu tai loma. Elää kokoajan jo valmiiksi sille seuraavalle hetkelle, eikä tälle laisinkaan. Yritin kääntää kelkkani myös asennemuutoksen suhteen. Olen halunnut jo kesästä asti irtaantua kalliista, mutta ihanasta kämpästäni, mutta ei minun tarvi jos en halua. Tiedän mitä asunnosta puuttuu, jotta saan siitä kodikkaan. Tai ainakin kodikkaamman. Olen vain lykännyt asiaa, koska olen kokoajan ajatellut, etten siihen kuitenkaan jää. No, ei tietenkään asunto tunnu kodilta, jos sen kodikkaaksi sisustamisen on jättänyt muutosta saakka puolitiehen! Ja jos silti haluan talvella muuttaa, niin sitten muutan.

Lähinnä ajattelin, että minun ei tarvitse päättää mitään näistä asioista nyt. Ei tarvitse lyödä mitään lukkoon jo ennalta, jos se ei edistä minun hyvinvointia, tai ole jotenkin muussa tapauksessa ihan täysin pakollista eteenpäin pääsemisessä.

Siispä lähdin ulos. Käynnistin auton ja ajoin Ounasvaaralle. Kävelin metsäreittiä, seisoin huipulla ja mäntyjen alla. Kuuntelin huminaa, katselin maisemia ja poroja ja lentokoneita ja yritin pysähtyä. Kun on vierestä seurannut miten hankalaa pysähtyminen voi jollekin olla, on outoa törmätä asiaan itse. Ei se niin helppoa olekaan vain olla. Itseasiassa se on äärimmäisen vaikeaa. Koen olevani erittäin tyyni, johdonmukainen ja suora ihminen. Tässä asiassa sillä ei kuitenkaan nähtävästi ole merkitystä.

Hektinen elämäntilanne, jatkuva paine ja loppumaton tulipalokiire töissä, ja jotenkin näennäisen helpottunut olo siitä, että on itse valinnut tämän kaiken, on pyörittämässä sitä pysähtymätöntä virtaa siellä taustalla. Olen yrittänyt mielessäni jo pitkään tehdä alitajuisia lähtöviivoja Rovaniemeltä pois ja asetella hyvästejä. Ajatella kerta kerran jälkeen, että en mie ole taaskaan kuin käymässä.

Ehkä olen, ehkä en, mutta minun ei tarvitse ajatella sitä nyt.

Siihen saakka kun taas tarvitsee, voisin toki yrittää olla kotonani kuin kotonani. Ja ehkä viedä se matkalaukku paikaltaan johonkin, jossa se ei alleviivaa ainaista lähdön tunnelmaa.

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply